Metsäretkiä ja sienestystä

Tällä viikolla Ella on saanut nauttia laatuajasta isännän kanssa, kun minä olen ollut matkoilla. Budapestissä oli lämmintä ja aurinkoista. Lämpötilat hipoivat kolmeakymmentä, joten melkein voisi sanoa että oli vähän liiankin lämpöistä pohjoisen tytölle.
Viime reissusta olikin jo vierähtänyt aikaa, joten oli mukava päästä käymään katsastamassa maisemia. Ja eritoten paikallisia herkkuja, joita odotin vesi kielellä. Herkuteltua tulikin, minkä nyt huomaa valtavana ruokahaluna. Täytyy varmaan vähän keventää ;o)

Palasin kotiin myöhään perjantai yönä. Ella oli isännän kanssa jo mennyt nukkumaan, mutta kunnon vahtikoiran tavoin heräsi, ja haukkui minut tullessani. Kyllä siinnä oli tytöllä sitten hämmästys suuri, kun emäntä sittenkin palasi takaisin. Teemu kertoi että Ella oli perjantaihin saakka odotellut minun saapuvan ovelle Teemun jälkeen, turhaan. Perjantaina tyttö oli sitten jo unohtanut koko emännän olemassaolon, eikä ollut enää odottanut ketään tulevaksi ovesta. Ilo olikin sitten melkoinen, kun emäntä lopulta saapui kotiin.

Eilen käytiin metsässä keräämässä sieniä (taas vaihteeksi). Ellasta on mukava juoksennella metsässä, joka on täynnä ihania hajuja.
Iltalenkillä sivuttiin metsänreunaa, kun aivan meidän edestä ryntäsi karkuun kauris. En tiedä kumpi säikähti enemmän, kauris vai minä. Eläin ryntäsi metsä ryskyen syvemmälle, ja Ella ihmetteli kovasti tilannetta. Oltiin tuulen yläpuolella, joten luulen että Ella ei haistanut kaurista. Meinasi ensin lähteä perään, mutta katsoi sitten meitä, ja totesi ettei kai tässä mitään ihmeellistä ole. Hyvä näin, koska olisi parempi että koira ei ala jahtaamaan erinäisiä hirvieläimiä, joita täällä riittää. Vähän matkaa käveltyämme näimme pellolla kokonaisen lauman kauriita. Ilta oli jo hämärtynyt, joten pimeässä näkyi vaan hahmot jotka loikkivat pellolla. Vaikka kauriit olivat lähellä, niin Ella ei haistanut niitä. Eilen niinkuin tänäänkin on tuullut todella kovaa.
Tänään käytiin sisareni Merjan, ja hänen lastensa Oskarin ja Vilman kanssa - ylläytys yllätys - sienessä! Ella juoksenteli taas onnellisna pitkin metsiä, ja pötköttelee nyt reporankana olohuoneen matolla. No joo, minulla on kyllä jo sienikiintiö täynnä, mutta Merjalla vielä ei. Näin ollen korillinen sieniä lähti Merjan mukaan. Näin homma toimiikin hyvin, kun minä mielelläni kerään sieniä, mutta en pidä niiden perkaamisesta =o)
Retken jälkeen otettiin pientä välipalaa television äärellä. Lautasella oli paahdettua leipää ja juustoja. Minä olin jo syönyt ja isäntä kävi keittiössä jättäen eväät lattialle. Elmeri makoili matolla lautasen vieressä, ja oli niin väsynyt että hädin tuskin jaksoi häntäänsä heiluttaa.
Ellahan ei kerjää, vaikka sen vieressä söisi lattialla. Eikä ota ruokaa ennenkuin on saanut luvan.
Nyt kävi niin, että isäntäväen tarkkaavaisuuden herpaantuessa tyttö pihisti lautaselta herkkuja. Harvemmin sitä pikkukoiralle tarjoillaan moisia eväitä. Hyvälle tuntuivat olevan, harmi vaan että isäntä tuli paikalle ;o)
Pikku rosvo. Olisikohan se sittenkin pitänyt nimetä Ronjaksi (Ronja Raisantytär <-> Ronja Ryövärintytär)

Terve pentu - Greetings to Germany

Tällä viikolla Ella kävi lopputarkastuksessa kyyn pureman jäljiltä. Lääkäriltä tuli puhtaat paperit, ei jälkiä munuaisvauriosta tms. Ihanaa että traagisesta tapauksesta selvittiin ilman pysyviä vaurioita. Ellakin on ihan oma itsensä, touhuaa ja puuhailee mitä milloinkin mieleen juolahtaa. Nyt pentu makoilee reporankana olohuoneen lattialla, kun juoksentelu metsässä Ossin ja Väiskin kanssa vei voimat. Noutajat kun mennä viilettivät pitkin metsiä, ja pikku spanieli perässä. Välillä piti käydä ojassa viilentymässä. Pikku spanielista tulee hienon näköinen kun turkki on kuorrutettu savivellillä.

Ensi viikolla Ella saakin touhuilla isännän kanssa, kun minä lähden käymään Unkarissa. Saa nähdä miten pikkuneiti ja isäntä pärjäävät... Ja miten minä pärjään, kun ikävähän noita tulee!

To our friends in Germany, nice to see that you are viewing Ella's blog =o)
We are doing fine, although we had little accident with venomous viper, who bit Ella. After shock and trip to animal hospital in the end things are now like they were. Ella is helthy puppy again. Chasing rabbits and birds, running with other dogs and so. We went mushroom hunting today, and Ella did get lot's of exercise as my sisters family dogs come with us. They are bigger than Ella (labrador retrievers), so little puppy really had to work to keep up to the speed.
Recards to the family!

Suuri Jäljestäjä

Tänä viikonloppuna Ella pääsi ihan ensimmäistä kertaa kokeilemaan riistan jäljestystä. Riistana toimi pienehkö rusakko, joka oli saapunut tiensä päähän.
Koska kyseessä oli Eka Kerta, niin ensimmäinen harjoitus pyrittiin pitämään helppona. Maasto oli vanhaa metsää, ja jälki n. 40 - 50 metriä, pari käännöstä. "Helpotus" -osuus oli jäljen tuoreus.
Ella lähti jäljelle intoa puhkuen, nenä maata viistäen. Nenä nuuhkutti ja häntä vipotti. Käännöksen kohdalla tyttö ensin jatkoi matkaa suoraan, mutta havaitsi muutaman sekunnin kuluttua että "hetkinen, eihän se haju enää jatku", täyskäännös ja takaisin jäljelle. Näin edettiin vauhdikkaasti kohti Risto Rusakkoa, joka lepäili kiven katveessa. Nenä vei tytön nopeasti perille, ja riemu oli käsin kosketeltavaa kun saalis löytyi. Siinnä sitä juhlittiin Suurta Jäljestäjää koko perheen voimin.

Ellan toinen jäljestysharjoitus oli huomattavasti vaikeampi, monestakin syystä: matka oli pidempi, jälki vanhempi ja sateen kyllästämä. Vettä tulikin kunnolla jäljen vetämisen jälkeen. Ella vietiin jäljen alkuun. Sade oli tehnyt tehtävänsä, sillä tyttö oli selvästi hämmentyneen oloinen. Lähti kuitenkin nuuhkuttamaan oikeaan suuntaan, joten päätimme jatkaa harjoitusta. Alussa jälki hukkui useaan otteeseen, mutta tyttö oli sinnikäs, palasi pätkän matkaa takaisin ja jatkoi hommia. Metsässä oli kovasti kauriiden makuupaikkoja ja jälkiä, mutta Ella jatkoi oikeaan suuntaan. Noin puolessa välissä matkaa tyttö sai paremman vainun, ja sen seurauksena matka jatkui huomattavasti reippaammin. Nenä kävi kovasti kun tyttö porskutti menemään. Saalis löytyi kannon juurelta ja taas juhlittiin!
Me isännän kanssa oltiin iloisesti yllättyneitä siitä miten hienosti Ella pärjäsi, ottaen huomioon että nämä oli ihan ensimmäiset harjoitukset riistalla. On se vaan taitava tyttö, noin puolivuotiaaksi.
Kuten huomaatte, Ella on ainakin päällisin puolin toipunut kyyn puremasta. Lopullinen varmuus saadaan viikon kuluttua kun käydään lääkärillä kokeissa. Mutta meno siis jatkuu entiseen malliin. Ollaan käyty päivittäin pitkillä metsäreissuilla, poimittu vähän sieniä, harjoiteltu perustottelevaisuutta ja vieläkin hihnassa nätisti kulkemista. Jälkimmäinen on ehkä se kaikkein vaikein asia. Kyllä siinnä kärsivällisyyttä koetellaan, kun kontakti koiraan katoaa, milloin minkäkin mielenkiintoisen asian takia. Mutta eihän siinnä muu auta, kun yrittää.
Agility jäi tällä viikolla väliin, koska Ellalla oli vielä alkuviikosta lääkitys päällä. Tähän meidän lähelle on muuten tullut uusi agilityrata, jonne meillä olisi vaan puolen kilometrin matka. Siellä olisi hyvä harjoitella, kun vaan päästäisiin. Anomus on sisässä, mutta en tiedä miten meidän käy...

Toipumista

Helpotuksesta huokaisten saatan todeta, että näyttää sille, että Ella toipuu kyyn puremasta entiselleen. Alkuviikko on mennyt lepäillessä, Ella ei ole juurikaan tehnyt muuta kuin nukkunut. Tänään otin jo kipulaastarin pois tytön kyljestä, ja käytiin ensimmäistä kertaa kävelyllä oman pihan ulkopuolella. Ella intoutui oikein leikkiin tavatessaan naapurin koirat pellolla. Poing- poing - poing tyttö loikki heinien keskellä. Myönnettäköön että minua hirvittää yhä tietoisuus siitä että tuolla pellolla on kyykäärmeitä, mutta minkäs teet kun täällä asutaan? Metsään mennessä on pakko kulkea pellon kautta.
Oli mukava nähdä että tyttö ei näytä saaneen traumoja kyyn kohtaamisesta - ainakin lenkille lähdettiin intoa puhkuen. Näin hieno toipuminen tarkoittanee että minunkin on huomenna raahauduttava työpaikalle. Alkuviikon olen ollut Ellan kanssa kotinaisena. Pitäähän jonkun pitää pikku gerbiilistä huolta. Eipä tässä kuitenkaan oloneuvoksena ole oltu, etäyhteydet kun mahdollistaa työnteon melkeinpä mistä vaan.

Kyyn purema

Eilen kävi se mitä olen koko kesän pelännyt. Oltiin sienimetsässä ja kun olimme kotimatkalla ylittämässä peltoa, kyy puri Ellaa. Mentiin pitkässä heinässä peräkanaa, niin että Teemu meni ensimmäisenä, Ella toisena ja minä viimeisenä. Minä olin juuri hypännyt ojan yli kun Ella parkaisi. Katsoin koiran suuntaan ja näin heinikossa pienen kyyn. Jotenkin ihmeen kaupalla se oli nostanut itsensä heinien päälle, niin että se oli pienellä kiepillä, lämmitellen auringossa. (Jälkeenpäin pohdin että kumisaappaistakaan ei olisi tässä tilanteessa apua, koska käärme oli jotakuinkin polven korkeudella).
Huusin Teemulle että käärme puri Ellaa. Teemu kaappasi Ellan syliin ja lähdettiin kiireellä kohti kotia, jonne oli jotakuinkin viidentoista minuutin matka. Ella lipoi kuonoaan ja oli hämmentyneen näköinen. Leuasta valui hiukan verta. Juoksin edeltä kotiin ja soitin lähemmälle avoinna olevalle eläinlääkärille. Valitettavasti paikka oli juuri menossa kiinni, joten ei auttanut muu kuin suunnata auton nokka kohti Helsingin Pieneläinsairaalan päivystystä Viikkiin. Minä olin aivan hädissäni, koska Ella kuitenkin on vielä pieni pentu.
Teemu hyppäsi auton rattiin, ja täytyy sanoa että matka Kirkkonummelta Helsinkiin ei ole koskaan mennyt niin nopeasti. Auto puikkelehti kaistalta toiselle, jotta päästäisiin mahdollisimman nopeasti perille. Minä yritin vähän toppuutella, mutta isäntä oli sitä mieltä ettei se mitään jos kortti menee, kunhan koiran henki säästyy.
Pieneläinsairaalassa oli ruuhkaa, eikä Ella päässyt heti hoidettavaksi. Minua hirvitti, koska koira alkoi olla jo huonossa kunnossa. Koko alaleuka, huulet ja kaula olivat turvoksissa. Ellan suupielistä valui paksua kuolaa, ja välillä sillä oli selvästi vaikea hengittää. Lopulta paikalle tuli eläinlääketieteen kandi, joka tarkisti Ellan tilan. Tämän seurauksena Ella pääsi tiputukseen, ja sai vasta-ainetta kyyn puremaan. Vasta-aine on ilmeisesti ollut käytössä vasta lyhyen aikaa, mutta sen tulokset ovat kuulemma olleet hyviä. Jonkun aikaa odoteltuamme meidät passitettiin kotiin. Meille luvattiin soittaa illalla koiran voinnista.
Kahdeksan maissa sainkin puhelun, jossa kerrottiin että Ella on voi jo paremmin, mutta että koska koiran virtsassa on proteiineja koira halutaan ottaa teho-osastolle yön yli tarkkailuun.
Minulla oli kova huoli koiran voinnista, mutta tietenkin olin helpottunut siitä että koira oli parhaissa mahdollisissa käsissä.
Aamulla soi puhelin. Olin yllättynyt kun soitto tuli eläinsairaalasta, sillä minulle oli sanottu, että Ellan tilasta soitetaan todennäköisesti vasta iltapäivällä. Pelkäsin pahinta, mutta uutiset olivat hyviä. Ellan aamuinen virtsanäyte oli parempi, joten Ella pääsisi kotiin.
Lähdimme ajelemaan kohti Viikkiä. Tällä kertaa vauhti oli maltillisempi. Odottelimme Ellaa, ja voi pojat, että tyttö oli iloinen meidät nähdessään! Ilo oli tietenkin molemminpuoleinen, meilläkin oli sydämet syrjällään onnesta.
Tänään meillä on sitten toivuttu koettelemuksesta. Ellalla on opiaattilääkitys, joten tyttö on lähinnä nukkua tyrskyttänyt, pitäen meitä silmällä, ettei vaan pääse käymään niin että me taas katoamme.
Jos kaikki menee hyvin, niin tyttö toipuu ennalleen. Parin viikon päästä käymme lääkärillä kontrollissa. Toivotaan että Ella tajusi mikä häneen pisti, että osaisi jatkossa väistää käärmettä, sen sijaan että menisi sitä haistelemaan.

Syystunnelmia

Se on syksy nyt. Metsälenkeistä ei tahdo tulla yhtään mitään, kun joka puolella on sieniä. Kakkapussit saa uuden tarkoituksen, täyttyvät kanttarelleista, suppilovahveroista ja karvarouskuista. Homman ikävin puoli on jälkikäsittely, sieniä on mukava kerätä ja syödä, mutta perkauksesta en pidä. Vaikka sienet keräisi kuinka puhtaina, niin kotona on kuitenkin tekemistä. Ellasta on mukava olla sienimetsällä. Isäntä ja emäntä kun ei ole montaa minuuttia samalla suunnalla, niin pitää juosta edestakaisin katsastamassa kummankin tekemisiä. Ja ottaen huomioon miten runsasti täällä on villieläimiä, niin metsät on pulloillaan ihania tuoksuja. Eilen illalla törmättiin kahteen rusakkoon. Ne piileskelivät n. 10 metrin päästä meidän sijainnista. Ella ei nähnyt pitkäkorvia, mutta auta armias kun päästiin kohdalle josta jänöt oli lähtenyt lipettiin. Nenä alkoi käymään ja tytölle tuli 11 miljoona kierrosta. Veto oli niin hirveä että minulla oli tekemistä. Melkoinen voimainosoitus pikkukoiralta =o)
Kaakattavat hanhilaumat saa osakseen Ellan ihmettelyn. Taivaalle pitää tuijotella minuuttitolkulla, kun Akka Kebnekaise ja kumppanit tekee matkaa. Meteli onkin sen mukainen että ihmehän se olisi jos tuota ei noteeraisi.
Viikon loman jälkeen meidän ekat agilitytreenit meni aivan reisille. En saanut Ellaan minkäälaista kontaktia. Tyttö lähinnä taivasteli koko touhua. Nyt ollaankin pari päivää treenailtu perustottelevaisuutta tehostetusti, kuten myös hihnassa nätisti kulkemista. Kotiin palaaminen saa vielä aikaiseksi vetoreaktion, joten nyt ollaan vaihdettu tekniikkaa. Jos koti on kerran se paikka mihin on pakko päästä, niin vetämisen seurauksena tehdään täyskäännös vastakkaiseen suuntaan. Tämä saa Ellan ottamaan hienosti kontaktia, mutta opetus ei ainakaan vielä ole mennyt täysin perille.