Tamppausta

Se on kuulkaas semmoinen juttu että lunta on niin paljon että ei ole tottakaan. Ja näyttää siltä että alueen muut koirakot ulkoilevat mieluummin auratuilla alueilla kuin metsässä. Ja kun meidän Elli-Velli nauttii metsässä liikkumisesta enemmän kuin mistään muusta, niin tässä on saanut tehdä polkuja oikein urakalla. Päivä toisensa jälkeen illalla tampattu polku on aamulla ummessa. Pahimmassa tapauksessa tuuli on juoksuttanut lunta niin, että koko polku on kadonnut.Tahtomattakin mieleen kohoaa Kummelin tampaajat . Loputon urakka tampata polkua metri metriltä.
Jos hyviä puolia hakemalla haetaan, niin voisi olettaa että tässä urakassa kunto kasvaa, ja rasva sulaa. Näkyviä tuloksia ei kuitenkaan ole. Mutta jos meno jatkuu tätä rataa, niin eiköhän tässä keväällä olla jo bikinikunnossa ;o)
Ellan mielestä lumi on kakspiippuinen juttu. Toisaalta on lumi on kivaa, mutta toisaalta se vaikeuttaa pikku spanielin liikkumista. Varsinkin pellolla Ellalle käy niin että jos polulta eksyy, niin koiruus uppoaa hankeen niin ettei mitään näy. Etenemään pääsee vain pomppimalla. Eilen Ella seisoskelikin kahdella tassulla umpihangessa, kun meikäläinen veti happea keskellä peltoa. Lumi oli tuiskuttanut polun umpeen, ja kun sitä yli polven, niin kuntoa kysyttiin. Metsässä lunta on vähemmän, joten tyttö pääsee liikkumaan paremmin. Siellä meno onkin varsin vauhdikasta, eläinten jälkiä kun riittää. Vaan taitaa se olla peuroillekkin koetus tämä lumi, nekin kun näyttävät hyödyntävän meidän tekemiä polkuja. Ja ruuan kaivaminen kinoksista on varmasti kova homma. 
Ellan ruoka kyllä tulee kuppiin kuin Manulle illallinen. Tyttö ei kyllä arvosta palvelua juurikaan, koska ruoka ei ole oikein maistunut. Pohdittiin tässä, että seuraava ruokasäkki voisi olla jo aikuisten ruokaa, tenava kun täyttää jo ensi kuussa vuoden! Niin se vaan aika lentää.

Tiedä onko kyseessä kehitykseen kuuluva uhma vai mikä, mutta Ellan hihnakäytös on mennyt huonompaan suuntaan. Kontaktinotto on niin ja näin, eikäpä normaalit käytössäännöt tahdo pysyä mielessä. Välillä pitää vetää ja välillä koira jäkittää paikoillaan. Ja ohitustilanteissa on roimasti parantamisen varaa. Kävinkin eilen illalla normaalin (vapaana kuljetun) lenkin jälkeen oikein asiakseen pidemmällä hihnalenkillä sivistyksen parissa, jotta saataisiin harjoitusta hihnassa nätisti kulkemistesta niin että ympärillä on autoja, ihmisiä ja koiria. Alun hankaluuksien jälkeen kulkeminen onnistui suhteellisen hyvin. Iltapissallakin tyttö kulki vetämättä, mutta tämän aamuiseltä aamulenkiltä isäntä palasi koiran käytöstä manaten. Omien hermojen säilyttäminen vaatiikin kärsivällisyyttä. Varmaan vähän sama homma kuin lasten kanssa...