Tänään me kävimme starttaamassa Puolarmetsän epävirallisisissa kisoissa maksimölleissä. Rata oli ainakin meikäläisestä haasteellinen. Toka este oli pituus, joka oli aivan saakutin pitkä ;o) Olin aivan kauhuissani, eihän me olla otettu pitkiä pituuksia sitten ....en muista milloin.
Päivän epistolana oli kunnolliset kontaktit. Koira pitää saada pysäytettyä kunnolla. Siis seisautettua kokonaan. Toinen keskittymisen aihe oli paikallaan pysyminen. Liikkeelle ei saisi lähteä ennen käskyä.
Laitoin Ellan mahdollisimman kauas ensimmäisestä esteestä, että koiruus kerkeäisi kerätä riittävästi vauhtia pituudelle. Kipitin itse pituuden kohdille, ennenkuin annoin lähtökäskyn. Koira istui nätisti paikallaan odottaen käskyä. Liikkelle lähdettiin, ja ilokseni pikku Spanieli kiiti nätisti yli pituusesteen. A-este, jonka jälkeen pysäytys. Putki, hyppy ja puomi, ja jälleen kunnon pysäytys. Keskityin kontaktille pysäytykseen niin paljon, että unohdin seuraavan esteen!!! Argh! Sain kuitenkin pikku kiepautuksella pyöräytettyä koiran oikeaan suuntaan, parin hypyn kautta takaisin A-esteelle ja taas stoppi. Tässä vaiheessa koira hakee "väärän" putken pään. (Radan päässä on kaksi putkea vierekkäin, toinen toiseen suuntaan kääntyen. "Väärästä" putkesta meneminen oli tuomarin mukaan sallittua, mutta aiheutti pitkän siirtymän seuraavalle esteelle.). Tässä vaiheessa saan homman vielä korjattua, ja koiran takaisin seuraavalle esteelle ilman virhepisteitä. Tyylivirheitä kyllä, mutta niistä ei toistaiseksi sakoteta;o)
Matka jatkuu, seuraavana esteenä putki. Tässä vaiheessa Elmeri karkasi käsistä. Putkihomman jälkeinen siirtymä kai sai koiran hieman ihmettelemään koko touhua, joten pikku spanieli sinkosi minun edelle, ja siitä seuraavan putken väärään päähän. Eka virhe. Tämän jälkeen kolmen hypyn sarja, jossa piti tehdä takaaleikkaus kakkosen ja kolmosen välissä. Takaaleikkaus oli onnistunut, mutta koiran vauhti oli sen verran kova, että ohjaus oli myöhässä seuraavalle esteelle. Seurauksena hypyn ohitus - ja kun ohjasin koiran paluun sijaan seuraavalle esteelle hylkäys, koska hypyn väliin jättäminen tulkitaan vääräksi radaksi. Viimeisenä esteenä oli okseri, ja sitten vuorossa olikin spanielin palkkaus.
Näin siis meni meidän kolmannet möllikisat. Alussa kaikki hyvin, mutta sitten homma karkasi vähän lapastesta. Mutta kuten meidän isä tapasi sanoa tyhjän metsästysreissun jälkeen, kun kysyimme tuliko mitään: "Tuli. Kokemusta."
Näin siis kartutimme taas kokemusta kisoista. Positiivisia juttuja olivat koiran pysyminen paikallaan, ja kontaktitkin menivät mielestäni hyvin. Ja hienoa oli myös se, että sain koiran takaisin ohjaukseen vähän pieleenmenneen jutunkin jälkeen. Plussapuolella oli myös oma fiilis, vaikka homma vähän karkasikin käsistä, syy oli minun, ei koiran =o)
Opittavaa: Kisasuoritus on ihan sairaan lyhyt homma. Koko ajan pitää olla 110% keskittynyt, ja jokainen kropan asento on tärkeä. Todella vaikeaa.
Tällä viikolla tiistain ja torstain harjoituksissa tehtiin tekniikkatreenejä, kahden eri kouluttajan johdolla. Tiistaina tehtiin lyhyttä ratatreeniä, aiheena hypyt erilaisilla tekniikoilla yhdistettynä putkeen. Torstaina aiheena olivat takaaleikkaukset. Ja niinkuin olen jo aiemminkin todennut, näistä kahden eri kouluttajan treeneistä on minulle todella paljon hyötyä =o) Eka kouluttaja odottaa että osaamme jo, mutta toisen kouluttajan kanssa saan ihanasti kerrata perusteita, vailla etukäteisodotuksia.
Mutta ennen varsinaisia harjoituksia torstaina me kirmasimme Ellan kanssa kentälle ottamaan keppiharjoituksia. Tein kuuden kepin sarjaa aloittaen niin, että kepit olivat aluksi aavistuksen vinossa. Jokaisen onnistuneen suorituksen jälkeen suoristin kepin (tai pari), ja hetken kuluttua meillä oli edessämme suora keppirivi.
Edellisistä harjoituksista oppineena en sotke käsiohjausta hommaan ollenkaan, pidän vaan kädet tiukasti reiden sivuilla, ja kävelen (tai vauhdista riippuen hölkkään) Ellan sivulla suorituksen aikana. Ja arvatkaas mitä? Tällä viikolla me ollaan tehty ensimmäistä kertaa suoria keppiä onnistuneesti! Ja vieläpä monta kertaa. Vielä treenien jälkeenkin otettiin suorat kepit, ja Elmaneiti veti ne suosiolla läpi. Nyt ei muuta kuin lisää treeniä, vaikeusastetta pikkuhiljaa nostaen.
Post scriptum: Saattapi olla että joinain hetkinä muistelen aikaa kun meillä isännän kanssa ei ollut mitään tekemistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti