Metsästysreissulla



Tänä syksynä Ella pääsi vihdoinkin toimimaan omassa lajissaan, eli metsästyksessä. Ohjelmassa oli sorsapassissa hiljaa istumista, saadun saaliin noutamista ja kanalintujen metsästystä. Näihin touhuihin Ella pääsi isännän kanssa. Minulla oli tarkoitus olla mukana seuraamassa, mutta kuinkas kävikään - palkattomalla vapaalla kun oltiin, niin sairastuin heti alkuviikosta flunssaan. Minun viikko meni näin ollen suurimmalta osin potemiseen. Onneksi olin ottanut pari kirjaa mukaan, niitä oli mukava lukea uunia lämmitellessä... Sorsalinnustuksessa Ella toimi hienosti. Noudot sujuivat, ja suurimman osan ajasta tyttö osasi istua hiljaa paikoillaan. Ekan ammutun ja noudetun sorsan jälkeen Ella tajusi mistä on kysymys. Kun seuraava sorsalauma saapui hiljakseen paikalle, ja tiedustelijalintu kyseli kvaak - onko kaikki kunnossa, Ella alkoi tärisemään jännityksestä, sieltä niitä taas tulee! Siinnä oli spanielin hermot koetuksella, koskahan se laukaus tulee... Tyttö odotti nätisti ja hoiti muutekin hommat kotiin.



Walesinspringerspanielin pyy

 Sitten vuorossa oli metsäkanalinnustus, jossa riistatoiveina pyy, teeri ja metso. Ekana metsäpäivänä Ella mennä touhotteli tavanomaiseen tapaansa, eikä ihan heti tajunnut että kyseessä olikin nyt normaali lenkin sijaan metsästystilanne. Seurue sai saaliiksi joitain lintuja, ja mukana oli myös noutaja labbis.
Toisena päivänä meininki oli jo erilaista, edellisen päivän saalis oli innostanut spanielin töihin, ja tyttö teki nätisti hakua. Tilanteita tuli, mutta koska metsästäjänä oli tuore metsämies, niin saalis jäi yhteen pyyhyn. Mutta miten se vanha sanonta kuuluikaan: Parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla! 
Iltamassa löysin syrjäiseltä soratieltä vielä lämpimän yliajon uhrin; pupujussilaukkarinen oli ottanut osumaa autoon. Jänis oli hyväkuntoinen, joten päätin ottaa sen mukaan ja viedä Ellalle ihmeteltäväksi. Tämä riista olikin kovasti Ellan mieleen - liiaksikin, nimittäin tytön puruote oli kaikkea muuta kuin hellä. Lintua Ella pitää kauniisti, mutta ote jäniksestä oli niin tomakka että rutina kuului. Otin siis jäniksen paremaan talteen, ja tein sillä seuraavana päivänä laahausjäljen.
Jälki oli tarkoitus käydä läpi vasta vuorokauden päästä, mutta Elmeri pirulainen löysi jäljen alkupään ihan itsekseen. Meidän valmistautuessa yöpuulle tyttö oli teillä tietymättömillä. Kun Ellaa ei kuulunut eikä näkynyt missään, niin arvasin heti mitä se puuhailee. Pillityskään ei saanut koiraa tulemaan, joten auttanut muuta kuin lähteä taskulampun kanssa perään. Pääsin aikalailla jäljen päähän, kun tyttö tuli innoissaan kertomaan että "Äiskä, täällähän on jänis!". Hankala tilanne, kun koira on tehnyt juuri sitä mitä pitääkin (seurannut jälkeä) ja samalla myös jotain kiellettyä (ei noudattanut kutsua).
Viime viikko oli siis Ellan mieleen. Mikäs sen mukavampaa kuin mennä päivät metsässä lintuja hakien, sitten mökille syömään ja lämmittelemään, illalla sorsapassiin ja sama rumba käyntiin heti seuraavana aamuna. Edes aamuviiden herätykset eivät olleet Ellalle liikaa, vaikka normiaamuina tyttö onkin sitä mieltä että vielä voisi koisia.
Tiistaina käytiin piiitkästä aikaa agilitytreeneissä, ja voi pojat että tytössä oli virtaa. Rataharjoitusta tehdessä olin liian hidas, joten Ella otti pari omaa estettä väliin - jiihaa! täältä tullaan, mutta piti ottaa noi pari hyppyä, kun et kerran ollut ajoissa kertomassa mihin ollaan menossa.
Ero kesään on niin huima, ettei sitä edes käsitä. Ei ole perässä vedettävä tämä koira. Nyt pitää olla itse huippunopea ja tarkka, niin tulee tuloksia.


Niin kaiho on katse spanielin