Elämisen sietämätön keveys

Voi pojat, kun on kuuma!

 Mitä enemmän tuulee, sitä sekopäisemmäksi spanieli tulee. Juoksee ihan hulluna ensin yhteen suuntaan, sitten toiseen. Koko hommassa ei tunnu olevan päätä eikä häntää - tai sitten molemmat.

Tällä viikolla on tuullut. Ja kovaa.

....hyppy...

Onneksi taivaalla on kuitenkin paistanut aurinko, joka on tehnyt ulkona olemisesta siedettävää. Ollaankin käyty hiihtämässä kunnon lenkkejä koiruuden kanssa. Ja jos isäntäväki hiihtää vaikkapa seitsemän kilometriä, niin spanielin matka on neljä kertaa seitsemän. Kun pitää touhkasta ja vouhkasta joka suuntaan =o)

Nyt täytyy vähän kieriä lumessa että jäähyy...



Spanieli meditoi kevätauringossa



Tilannekatsaus

Ella pienenä

Olen ihan unohtanut päivittää tilanteen valeraskauden osalta. Ellallahan on tähän saakka ollut kolmet juoksut, ja kahdella ekalla kertaa juoksujen jälkeen tuli valeraskaus. Tyttö oli aivan vetämätön, ei halunnut tehdä yhtään mitään, vaan maata masentuneena paikoillaan. Lenkillekään ei huvittanut lähteä, koiruus tuli perässä, teki tarpeensa heti ensimmäiseen sallittuun paikkaan, ja ilmaisi selvästi että nyt voitaisiin lähteä takaisin kotia. Treeneissä käymisestäkään ei tullut mitään, koska mikään ei kiinnostanut.
Tällä kolmannella kertaa kävi niin että me isännän kanssa lähdettiin lomalle, ja koira meni noutajapoikien luo hoitoon. Hoitoreissun jälkeen toinen pojista tuli meille kotiin vielä Elmerin seuraksi. En tiedä johtuiko tästä tavanomaisesta poikkeamisesta, vai mistä, mutta niin vaan on käynyt että mitään voimakkaita oireita ei ole näkynyt. Ella oli vähän väsynyt ja tavanomaista rauhallisempi, mutta siinnä kaikki. Ei flegmaattisuutta, ei apatiaa, ei mitään. Ihanaa!
Kuun alussa Elmaneiti täytti kaksi vuotta. Tyttö on kehittynyt kovasti, pienestä pirulaisesta on tullut joskus jopa hienosti käyttäytyvä koira. Eilenkin Ella yllätti minut iloisesti; ovikellon soidessa tyttö meni nätisti omalle pedilleen istua nokottamaan, sen sijaan että olisi haukkuen rynnäännyt ovelle! Ja tämä tapahtui ilman että sanoin sanaakaan (olin itse olohuoneessa katsomassa töllöä). Uskomatonta!
Monessa asiassa koulutus on vielä kesken, mutta sitkeällä työllä asiasta jos toisestakin saa jonain päivänä huomata että "tämähän toimii". Päivittäisten lenkkien aikana harjoitellaan erinäisiä asioita, muun muassa pillistä pysähtymistä, luoksetuloa, dummyn noutamista, vauhdista istumaan menoa ja mitä milloinkin. Ja sitä mukaa kun tyttö oppii, niin harjoitukset vaikeutuvat. Pillin pysähdysvihellyksen kuuluessa saattaa spanielin ohi lennähtää dummy, frisbee tai vaikkapa pallo. Eikä perään saa pyrkiä, pitää vaan istua nopsasti.
Dummyn noutoharjoituksissa matkaan saa lähteä sivulta vasta luvan tullessa, ja palautus pitäisi tapahtua nätisti perille saakka. Palkkaamisessa saa olla tarkkana, väärin ajoitettu palkka saa aikaiseksi dummyn tiputuksen.
Agilityssä ollaan talven aikana otettu takapakkia kepeissä, toivotaan että ne saadaan nopsaan kuntoon, jotta päästäisiin osallistumaan oikeisiin kisoihin. Tällä haavaa pujottelu menee niin ja näin, joten kisoihin ei ole asiaa. Möllikisoissa toki voidaan käydä kisatunnelmaan totuttautumassa. Kevään sulatettua lumet meidän pitäisi päästä harjoittelemaan vähän tiuhempaan tahtiin, kun tämän oman alueen treeniryhmän pitäisi käynnistyä. Kouluttaja uhkailikin syksyllä että keväällä pistetään oikein tohinaksi...
Kävin tuossa joku viikko takaperin seuraamassa Ellan serkkujen (Jangas F-pentue) harjoituksia hallilla. Pennut on nyt puolivuotiaita, kertakaikkisen suloisia ja eloisia olentoja. Minulle tuli flashback meidän omista treeneistä vielä vähän aikaa sitten. Nuorison kanssa tekeminen vaatii kärsivällisyyttä ja hyviä hermoja =o)
Omissa treeneissä tällä viikolla oli ihana seurata miten paljon Ella ja sisarukset ovat edistyneet. Koirat oikein kiitivät radalla. Meillä on ollut hyvä opettaja.
Ensi viikolla Ellan isäntä menee polvileikkaukseen. Tarkoittaa parin viikon sairaslomaa - ja sitä että minä saan käydä Elmaneidin kanssa lenkillä kolme kertaa päivässä. Minä en ole aamuihminen, joten saattaapi olla että joudun muuttamaan päivärytmiä toisenlaiseksi. Herätys 5.40 ja samantien koiran kanssa ulos - ei houkuta.
Ja jos koiranpentujen kanssa treenaaminen vaatii kärsivällisyyttä ja hermoja, niin kokeilkaapa elää pari viikkoa puoliramman miehen kanssa ;o)

Mitäs me toipilaat

Jokunen viikko takaperin oltiin iltapäivällä lähdössä koiran kanssa lenkille. Minua ärsytti tien vartta koristavat koiranjätökset, joten potkiskelin niitä kumisaappailla kohti peltoa. Olin hivauttanut jo yhden jos toisenkin kasan uudelle kiertoradalle, kun sattui. Yhden läjätyksen alla oleva lumi ei ollutkaan pehmyttä, vaan kivikovaa jäätä. Vedin siihen oikein kunnon potkun (siitä saat, kakkaläjä!). Läjä pysyi paikallaan, ja kipu jalassa oli hirvittävä.
Koetin liikutella isovarvasta, mutta se ei halunnut totella. Todettiin vahinko. Isäntä jatkoi koiran kanssa matkaa, ja minä lähdin laahustamaan kohti kotia. Matka takaisinpäin ei ollut pitkä, mutta sitäkin kivuliaampi. Silmistäni pursuivat kyyneleet, mutta samalla minua nauratti: Miten hitossa sitä voi olla niin tyhmä että koirankakkaa potkiessaan murtaa varpaansa???!!! Hysteeristä!
No, tässä on sitten paranneltu jalkaa. Ja juuri kun se alkoi olla paremmassa kunnossa, niin minuun iski flunssa. Ensin tuntui siltä että keukojen tilalla on tyhjiö. Sitten tuli kuume. Ja silmien liikuttaminen aiheutti tuskaa. Sitten yskä ja tiukkaakin tiukempi nuha. Vasta sunnuntaina pääsin ensimmäistä kertaa ulos.
Eilen lähdin Ellan kanssa töiden jälkeen lenkille. En tiedä mitä tapahtui, mutta yht'äkkiä tyttö alkoi linkkaamaan jalkaansa. Ellahan ei yleensä turhia hötkyile, tytöllä on korkea kipukynnys. Nyt koira istui maahan,  ja yritti äänettömänä kovasti vakuuttaa minua, ettei kävely ole ollenkaan hyvä juttu. Tarkistin tassun ensin pintapuolin, puristelin anturoita, kokeilin kynsiä, mutta missään ei näkynyt näkyviä vaurioita. Oletan että reppana liukastui jäisellä tiellä, ja reväytti lihaksen tai jotain. Yritin jatkaa matkaa, mutta kun oli selvää että koiralla on oikeasti kipuja, käännyimme takaisin kohti kotia.
Konsultoituani Merjaa päätin antaa Ellalle särkylääkettä. Koira kävi lepäämään, ja pysytteli levossa loppuillan. Iltapisullakin piti käydä mamman avustuksella. Jalka oli vielä kovasti kipeä vielä aamulla, mutta parani iltaa kohden. Joten eiköhän tästä toivuttu pienellä säikäyksellä (ja levolla).
Jottei tässä olisi vielä kaikki, niin nyt se flunssa tarttui sitten isäntäänkin. Joten koiralla on huomennakin seuraa koko päivän =o)