Metsästysreissulla



Tänä syksynä Ella pääsi vihdoinkin toimimaan omassa lajissaan, eli metsästyksessä. Ohjelmassa oli sorsapassissa hiljaa istumista, saadun saaliin noutamista ja kanalintujen metsästystä. Näihin touhuihin Ella pääsi isännän kanssa. Minulla oli tarkoitus olla mukana seuraamassa, mutta kuinkas kävikään - palkattomalla vapaalla kun oltiin, niin sairastuin heti alkuviikosta flunssaan. Minun viikko meni näin ollen suurimmalta osin potemiseen. Onneksi olin ottanut pari kirjaa mukaan, niitä oli mukava lukea uunia lämmitellessä... Sorsalinnustuksessa Ella toimi hienosti. Noudot sujuivat, ja suurimman osan ajasta tyttö osasi istua hiljaa paikoillaan. Ekan ammutun ja noudetun sorsan jälkeen Ella tajusi mistä on kysymys. Kun seuraava sorsalauma saapui hiljakseen paikalle, ja tiedustelijalintu kyseli kvaak - onko kaikki kunnossa, Ella alkoi tärisemään jännityksestä, sieltä niitä taas tulee! Siinnä oli spanielin hermot koetuksella, koskahan se laukaus tulee... Tyttö odotti nätisti ja hoiti muutekin hommat kotiin.



Walesinspringerspanielin pyy

 Sitten vuorossa oli metsäkanalinnustus, jossa riistatoiveina pyy, teeri ja metso. Ekana metsäpäivänä Ella mennä touhotteli tavanomaiseen tapaansa, eikä ihan heti tajunnut että kyseessä olikin nyt normaali lenkin sijaan metsästystilanne. Seurue sai saaliiksi joitain lintuja, ja mukana oli myös noutaja labbis.
Toisena päivänä meininki oli jo erilaista, edellisen päivän saalis oli innostanut spanielin töihin, ja tyttö teki nätisti hakua. Tilanteita tuli, mutta koska metsästäjänä oli tuore metsämies, niin saalis jäi yhteen pyyhyn. Mutta miten se vanha sanonta kuuluikaan: Parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla! 
Iltamassa löysin syrjäiseltä soratieltä vielä lämpimän yliajon uhrin; pupujussilaukkarinen oli ottanut osumaa autoon. Jänis oli hyväkuntoinen, joten päätin ottaa sen mukaan ja viedä Ellalle ihmeteltäväksi. Tämä riista olikin kovasti Ellan mieleen - liiaksikin, nimittäin tytön puruote oli kaikkea muuta kuin hellä. Lintua Ella pitää kauniisti, mutta ote jäniksestä oli niin tomakka että rutina kuului. Otin siis jäniksen paremaan talteen, ja tein sillä seuraavana päivänä laahausjäljen.
Jälki oli tarkoitus käydä läpi vasta vuorokauden päästä, mutta Elmeri pirulainen löysi jäljen alkupään ihan itsekseen. Meidän valmistautuessa yöpuulle tyttö oli teillä tietymättömillä. Kun Ellaa ei kuulunut eikä näkynyt missään, niin arvasin heti mitä se puuhailee. Pillityskään ei saanut koiraa tulemaan, joten auttanut muuta kuin lähteä taskulampun kanssa perään. Pääsin aikalailla jäljen päähän, kun tyttö tuli innoissaan kertomaan että "Äiskä, täällähän on jänis!". Hankala tilanne, kun koira on tehnyt juuri sitä mitä pitääkin (seurannut jälkeä) ja samalla myös jotain kiellettyä (ei noudattanut kutsua).
Viime viikko oli siis Ellan mieleen. Mikäs sen mukavampaa kuin mennä päivät metsässä lintuja hakien, sitten mökille syömään ja lämmittelemään, illalla sorsapassiin ja sama rumba käyntiin heti seuraavana aamuna. Edes aamuviiden herätykset eivät olleet Ellalle liikaa, vaikka normiaamuina tyttö onkin sitä mieltä että vielä voisi koisia.
Tiistaina käytiin piiitkästä aikaa agilitytreeneissä, ja voi pojat että tytössä oli virtaa. Rataharjoitusta tehdessä olin liian hidas, joten Ella otti pari omaa estettä väliin - jiihaa! täältä tullaan, mutta piti ottaa noi pari hyppyä, kun et kerran ollut ajoissa kertomassa mihin ollaan menossa.
Ero kesään on niin huima, ettei sitä edes käsitä. Ei ole perässä vedettävä tämä koira. Nyt pitää olla itse huippunopea ja tarkka, niin tulee tuloksia.


Niin kaiho on katse spanielin



Näyttelemässä

Ohjelmassa tänään Vantaan Let's Go koiranäyttely. Tuomarina toimi Sara Nordin Ruotsista. Isäntä depytoi Ellan ohjaajana, ja suoriutui hienosti.
Näytteleminen ei ole Ellan lempihommia, joten koiran käytös kehässä oli hieman haahuilevaa (missäs se emäntä on... ja sitä rataa).
Lopputulema ERI, AVK 2.
Käännös arvostelusta lisätty:

Hieno sopusuhtainen narttu. Hyvän muotoinen pää, hieman vaaleaa silmien ympärillä. Riittävästi kaulaa. Hieman ylöspäin työntynyt olka ja suorat yläraajat. Tarpeeksi pitkä rintakehä. Vähän puotoava selän keskiosa, normaalit kulmaukset. Liikkuu erittäin hyvin askelin ja tasapainoisesti kun hänet näytetään oikealla tempolla. Hyvä turkin laatu. Kiltti ja iloinen mutta hieman varovainen aluksi.

Iltapäivä vietettiin tuttuun tapaan sienimetsässä. Siellä kaverina oli tuore jälkivalio, Ossi. Ellan mielestä metsässä oli niin hauskaa, että neiti yritti houkutella Ossiakin leikkiin - mikä on paljon se. Valitettavasti Osmo pitää Ellaa vähintäänkin arveluttavana, tyttö kun on muutamaan otteeseen ollut yrmäkkänä, ja antanut Ossin kuulla kunniansa. Joten vanhaherra on sitä mieltä ettei pikkuneidin kanssa leikitä. Piste.

Se aika vuodesta

Se on taas käsillä. Aika vuodesta, kun lenkille lähdettäessä vannon itselleni, että tänään en kerää sieniä. En vaikka mikä tulisi. Ja varmuuden vuoksi jättää sieniveitsen ja muut tykötarpeet kotia.
Metsässä tulevat vastaan ensimmäiset sienet. Voi, kuinka herkullisia haaparouskuja! Ihania, pieniä nuppeja, jotka oikein pyytävät päästä suolasieniksi. Vieressä vähän isompia lajitovereita.
Pidän mieleni vahvana ja ohitan sienet. Viikonloppuna sitten, tuumaan. Vähän edempänä vastaan tulee kirkkana loistavia kanttarellejä. Niitä on ollut tänä vuonna niin vähän, että on ihan pakko kaivaa taskun pohjalta koirankakkapussi. Ai mutta, tuossa vieressähän on jo suppilovahveroita. Otanpa nuo kanttarelleille kaveriksi... Näin jatketaan, ja koirankakkapussi alkaa täyttyä. Päätän lähteä jo kotiinpäin, kun mäen kumpareella on pysäyttävä näky: Koko rinne on valtoimenaan täynnä mustia torvisieniä! Voi hyvänen aika! Sateen pitävän takin hihataskusta löytyy toinen kakkapussi. Se täyttyy äkkiä sienistä, kuten myös toinen löytynyt pussi.
Metsälenkin tulos oli siis kolme koirankakkapussillista sieniä, päivänä jolloin piti jo pitää taukoa sienishowsta. Aika hyvin, käsivammaiselta. Oikea olka on vielä kovasti kipeä, mutta sitä pystyy käyttämään rajallisesti. Sitä paitsi vanha sanontahan kuuluu: Se parhaiten nauraa, jolla on vahvin lääkitys ;o)
Ja kyllä ne sienet kauppansa tekevät, herkullisina piiraina ja keittoina, takuulla.

Päivän saalis

Ella taasen saa viilettää pitkin ja poikin metsässä, tutkien ketä siellä on liikkunut. Metsässä kirmailu onkin Elmerin lempipuuhia. Tässä potiessa olen ollut erityisen kiitollinen siihen työhön mitä koiran kanssa tehtiin alussa. Vaikka hermot oli mennä, niin kärsivällisellä lempeällä kädellä ohjatessa pahaisesta pennusta on kehittynyt varsin kelpo koira. Nyt sen kanssa voi liikkua huoletta vaikka kuinka kipeänä, ei tarvitse pelätä että koira pinkaisisi villieläinten perään niin että sijoiltaan mennyt solisluu mukanaan. Tyttö osaa käyttäytyä nätisti ja kuuliaisesti kiperissäkin tilanteissa. Nyt syksyn tultua Ellassa on enemmän virtaa kuin kesäkuumalla, koiran touhuiluja on mukava seurata. Harmi vaan että tämän käsivamman takia meiltä menee sivu suun kahdet agilitykisat joihin oltiin ilmoittauduttu.

Nyt tarkkana!

Ensi viikolla olisi tarkoitus osallistua treeneihin, katsotaan josko sitä pystyisi jotain tekemään.

Spanieleiden taipumuskoe Oitti

Ella kävi vierailemassa Spanielien taipumuuskokeessa Oitissa 13.8. Ohjaajana toimi isäntä, ja tuomarina Harry Vilkman.
Arvostelu:
Sosiaalinen käyttäytyminen: Rauhallinen, tutustuu reippaasti muihin.
Haku ja laukaus: Rauhallista ja hyvin  tehokasta ja halukasta, maavainua käyttäen. Hieman ohjausta vaativa. Laukauksesta hieman tehostuu.
Jäljestys: Hyvä etenevä jäljestys. Tarkasti jäljellä, päälle kaadolle asti ja makuun kaato kiinnostaa.
Vesityö: Miellään noutaa ja luovuttaa pukin.
Tottelevaisuus: Hyvä.
Yhteistyö ja yleisvaikutelma: Hyvää yhteistyötä.
Kokonaisarvostelu: Hyväksytty.

Eli hienosti meni. Samaisena viikonloppuna kaaduin pyörällä. Oikean puoleisen solisluun paikallaan pitävät sidokset repesivät, ja solisluu meni pois sijoiltaan. Käsi on ollut kaksi viikkoa kantositeessä, ja elämää on jatkettu kipulääkkeiden turvin. Nyt side on poissa, ja kättä pitäisi alkaa pikkuhiljaa käyttämään. Paraneminen ottaa kuutisen viikkoa. Tätä se on vanheneminen. Jos jotain tapahtuu, niin sitten se sattuu.

Mutta sitten iloiseen uutiseen. Sisareni Merja on uurastanut ahkerasti Labradoriherra Ossin kanssa MEJÄssä. Elokuun aikana parivaljakko kävi kolmessa voittajaluokan kokeessa; pokaten jokaisesta ykköstuloksen. Tämä tarkoittaa että Ossista tulee jälkivalio! Mahtavaa! Onnea Merjalle ja Ossille!!!

Ella on viime aikoina kunnostautunut pupujussien jahdissa. Eilen ei meinannut edes pillistä tulla luokse, kun oli NIIN MIELENKIINTOISTA.
Näiden lisäksi ollaan tehty erinomaisen onnistuneita fasaanien ylösajoja, peltoa kammataan nätisti läpi, ja linnut pyrähtävät lentoon.
Saas nähdä miten tositoimissa käy, metsästyslomalle ollaan lähdössä parin viikon päästä.

Salon koiranäyttely ja Luontoäidin ihmeet

Asennossa

Toinen aikainen aamuherätys samana viikonloppuna, ohjelmassa Salon koiranäyttely. Valeraskauden väsyttämä koira ei miellyttänyt tuomaria, tulos EH (erittäin hyvä).
Tuomarina toimi Vera Smirnova, Viro.
Arvostelu:
"Erittäin hyvä tyyppi. Hyvät mittasuhteet. Hyvä pää, ilme saisi olla lempeämpi. Vahva selkä. Eturinta saisi olla leveämpi ja rintakehä tilavampi. Pystyt lavat. Hyvät takakulmaukset. Turkki ei parhaassa kunnossa. Liikkeet ahtaat takaa ja löysät edestä. Lyhyt etuaskel. Luonne saisi olla avoimempi."

Siskokset Ella ja Essi

Näyttelyreissulta palattuamme isäntä kävi ensi viikon taippareita ajatellen vetämässä fasaanin laahausjäljen metsään. Lähdimme Ellan kanssa perässä, ja se on kuulkaa semmoinen juttu, että tässä vaiheessa tuli todistettua että kun asia on Tarpeeksi Mielenkiintoinen, niin yksi pieni valeraskaus ei haittaa. Heti jäljen alussa tyttö terästyi ja alkoi mennä eteenpäin kuin veturi. Teemu oikein hengästyi, eikä meikäläinen edes pysynyt perässä, kun tehtäväni oli samalla poimia reitin merkanneet pyykkipojat pois. Että sillälailla. Pitäkää kehänne näyttelijät, tuumi spanieli kun jälkeä seurasi.
Jäljen päässä ollut fasaani oli mielenkiintoinen, ja kukon suuresta koosta huolimatta tyttö toi sen isännälle. Tämän jälkeinen metsälenkki mentiin iloisissa tunnelmissa, Ella touhotti menemään ilman mitään masennusoireita.

Maanantaina Ella oli vielä reippaampi, ja eilisissä treeneissä jouduin jo juoksemaan tosissaan - näyttää siis sille että valeraskausoireet on loppumaan päin. Jipii!
Eilen kotipäivällä terassilta löytyi Luontoäidin taidonnäyte, kirjoukonkorento. Ajatella että näitä kauniita otuksia on ollut jo dinosaurusten aikaan. Aivan upeat värit, ja varsinkin silmät on niin erikoiset että niihin voi upota. 

Kirjoukonkorento (Aeshna cyanea)



Ensimmäinen virallinen agilitykilpailu - Kirkkonummi

Valmiina lähtöön

Herään ennen herätyskellon soittoa lauantai aamuna vähän seitsemän jälkeen. Ennenkuulumatonta, mutta syykin on selvä - olen ilmoittanut vötkyläpötkylän ja itseni meidän molempien ensimmäisiin virallisiin agilitykilpailuihin. Fiilis on "ihan pikkuisen" jännittynyt. Tavoitteena meillä on hyväksytty ratasuoritus, puhdasta rataa en uskalla edes ajatella.
Aurinko paistaa, kun lähdemme Ellan kanssa aamulenkille. Elmerillä on taasen valeraskausoireita - lähinnä auttamattoman vetämätön olo, paitsi kun eteen sattuu jotain vastustamatonta; kuten esimerkiksi fasaanipesue taikka joku muu metsänelävä. Olemme yrittäneet hoitaa masennusta pois niin että olemme aktivoineet koiraa, ja varsinkin viime päivinä ruoka-annokset on olleet todella pieniä. Näin ollen koiralla on nälkä.
Ja kun haluan vetää varman päälle, niin kisoihin valmistauduttiin paistamalla nakkeja. Jep. Ihan kreisiä, mutta haista maista itse kumpi tuoksuu paremmalle; nakki suoraan paketista, vaiko nakki joka on paistettu. Ainakin Ellan mielestä paistettu nakki on paaaaljon parempi =o)
Menimme kisapaikalle hyvissä ajoin, koska kyseessä oli meidän eka kerta. Ensimmäisellä kerralla hommataan Agilityn kilpailukirja, ja kun Ella on pienehkö, niin koiruus pitää myös mitata virallisesti. Maxiluokan raja on 43cm - Ellan säkäkorkeudeksi tuli 44 cm. Sentti vähemmän, niin oltaisiin medi-luokassa. Maxiluokkaan siis. Siihen olimme myös ilmoittautuneet, joten homma selvä. Ykkösluokka alkaa, ja kun kisaajia on vähän, niin vuoroa ei tarvitse odotella kauaa. Starttamme maxiluokan ensimmäisenä koirakkona.
Ella lähtee liikkeelle hitaasti, ja ensimmäinen virhe otetaan renkaalta. Tätä en ollut osannut odottaa, ja renkaalla tuhrataan aikaa roimasti. Hoh-hoijakkaa, tuumi spanieli.
Lopulta päästään eteenpäin, keinulla pitää taas ihmetellä ja kulkea supervarovasti, vaikka pihalla keinua jo harjoiteltiin sujuvasti. Taas pari estettä hitaasti eteenpäin, kunnes tullaan käännökselle, joka on kepit. Ellan nenä viistää maata, joten tiedän odottaa ongelmia. Saan kuitenkin jotenkin tilanteen haltuun, virhe tulee, mutta päästään kuitenkin eteenpäin. Tämän jälkeen Ella oikein ampaisee putkeen, ja minä olen aivan liian hidas. Ei kai tässä vaiheessa matelua voi mitenkään olettaa että koira saa jostain vauhtia? Virhettä ei kuitenkaan tule, loppurata mennään vauhdikkaammin eteenpäin ja maaliin. Ykkösluokan makseissa kisasi vain neljä koiraa, joten hetken päästä saamme tulokset. Meidän tulos on 15 ratavirhettä, aikavirhe 30.55 sekuntia. Monen mielestä ihan järkky huono suoritus, mutta hei, me ei ollakkan supereita. Minä itse olen tyytyväinen, ja niin oli Ellakin kun nakkeja popsi =o)
Eikä siinnä vielä kaikki: Kun kaksi parivaljakkoa otti hylkäyksen, niin me päädyimme kisan kakkossijalle! Ei hassummin näin ekalla kertaa. Hopeamitalin lisäksi Ella sai ison säkillisen frolic:eja, sekä aktivointipallon.

Nyt naurattaa...



Meditaatiohetki

Jotta elämässä olisi hauskuutta, niin video suorituksesta löytyy YouTubesta.

Lapin retkeilijä

Onpas taas kiirettä pitänyt, kun ei ole ehtinyt kirjoittelemaan.
Ollaan puuhailtu kaikenlaista ja lomakin on jo takana. Loma vietettiin pääosin Pohjois-Karjalassa, yksi viikko oltiin lapissa. Etukäteen pelättyä kylmyyttä ja itikkapaljoutta ei ollut, joten mikäpäs siellä oli ollessa.

Tunturilla tuulee kovasti, Ellaa ei haittaa... 

Poroja ihailemassa

Tauko paikallaan...

Riekko

Lisää möllikisoja

Viime viikolla käytiin Ellan kanssa starttaamassa Ojanko cupin möllikisoissa. Kyseessä oli hyppyrata, meikäläiselle ihan eka laatuaan. Radalla oli peräti 4 putkea =o)
Eka yritys meni aivan täysin plörinäksi; Ella moikkaili tuomaria, ratahenkilöitä ja totesi myös isännän hajun radan ulkopuolelta. Homma oli niin hakusessa että jätin koko yrityksen kesken.
Toiselle kierrokselle lähdettiin toiveikkaana. Seitsemännen esteen kohdalla minulle tuli oikosulku, ja meinasin ohjata koiran väärälle putkelle. Huomasin virheeni, ja kiljaisin koiralle suunnanmuutoksen. Ella parka meni hämilleen, mutta tuli kuitenkin uudelleen ohjaukseen. Videolta voi oikein nähdä kun tyttö miettii että taas se emäntä on aivan pihalla... Seuraavat pari estettä tyttö tulee hidastetusti, selvästi hämmentyneenä. Yhden esteen kohdalta tulee kielto ennenkuin hypätään. Sitten Spanieli pohtii, että taitaa se emäntä sittenkin olla tosissaan, ja lisää vauhtia. Tyttö suorittaa muurit ja hypyt kauniisti, kiitäen kohti loppua. Tällä epäpuhtaalla, yhden kiellon suorituksella sijoituimme kisan seitsemänneksi pariksi. Ihan hyvin meiltä.
Viikonloppuna minun talkoillessa Teemu vei Ellan MH-kuvaukseen. Tyttö suoritti radan kokonaisuudessaan, käyttäytyen juuri niin kuin olimme arvelleet. Vieraista ihmisistä ei juuri välitetä, eikä mitkään radan pelottavuudet olleet ylitsevoimaisen pelottavia. "Kaikkea sitä näkee", tuumi spanieli.

Kevään tapahtumakavalkadi

Tulppaanit ihanaiset aurinkoa kurkottaa

Herätys! Loputtoman pitkä talvi on kääntynyt kesäksi!
Viime kirjoituksesta onkin vierähtänyt tovi, ei ole ehtinyt edes blogia päivitellä, kun on yhtä ja toista tekemistä. Koiran kanssa ollaan touhuttu, mökillä ollaan käyty, ja pitäähän sitä pihaakin hoitaa...

pitkän kielen paluu

Meikkis ja Ella jäälauttaa uittamassa pääsiäisenä mökillä

Kevään ohjelmassa oli myös springerspanieleiden järjestämä Möllimejä.

joko mentäis...?

Valmiina jäljelle

Tämän lisäksi Ella on saanut jäljestysharjoituksia sisareni opastuksella. Ylpeänä voinkin kertoa että viime viikonloppuna Merja kisasi Mejän avoimessa luokassa Ossin kanssa loistavasti. Pari päätyi koko kisan voittoon yhtä pistettä vaille täysin pistein! Kisoista tuli myös viimeinen vaadittava sijoitus avoimesta luokasta, joten seuraavan mejän pari vetääkin voittajaluokassa =o) Onnea!

Hienosti on pärjännyt myös Ellan veli Dante, joka emäntänsä Viivin kanssa ansaitsi kolmannen nollatuloksen agilityn ykkösluokasta, ja näin ollen pääsee etenemään kakkosluokkaan. Mahtavaa!

Viivi ja Dante

Meidän agility-uralla ei ole tapahtunut menestyksiä, ollaan otettu muutama startti mölleissä, tuloksena hylätty. Virallisiin kisoihin ei olla uskaltauduttu, pujottelu on vieläkin hakusessa. Lisää treeniä..
Muuten ollaan Ellan kanssa harjoiteltu metsästykseen liittyviä asioita; hakua, noutoa maalta ja mereltä. Ellan työhalukkuus onkin ollut huippua viime aikoina,parin harjoituksen jälkeen tyttö oikein kerjää lisää =o)
Latasin youtubeen videon viime viikonlopun hakuharjoituksesta.

Viime viikonloppuna osallistuttiin Ellan kasvattajan järjestämiin taipparitreeneihin. Meillä oli oikein hauska päivä aurinkoisessa kevätsäässä. Harjoiteltiin hakua, jäljestystä ja vesinoutua.  Kiitos vaan Tiinalle ja kouluttajille järjestelyistä. Taippareihin meidän olisi tarkoitus suunnata syksyllä.

PUSU!

welssejä kerrakseen

Tänään kun minä olin Ojangossa talkoonaisena, Ella vietti laatuaikaa isännän kanssa. Olivat käyneet meren rannalla harjoittelemassa ja sienimetsällä (korvasienet ja kartiohuhtasienet ovat täällä!). Peltoa ylittäessä Ella oli hypähtänyt ilmassa voltin ja väistänyt sivulle. Teemu kutsui koiran luokseen, ja meni katsomaan mikä oli homman nimenä - ja niinkuin arvata saattaa kyseessä oli kyy. Luojan kiitos koiralle taisi jäädä ensimmäisestä puremasta muistijälki, eikä niin miellyttävä sellainen. Teemun tarkastelussa kyy oli nostellut päätään, eikä sillä todellakaan ollut aikomustakaan luikkia karkuun. (Tiedoksi vaan niille vakuuttelijoille jotka aina vaan sanovat ettei ne kyyt mitään tee, lähtevät vaan karkuun... Eivät ne mihinkään lähde!)
Kyitä on ollut tänä(kin) keväänä riesaksi saakka, yhden päivän aikana noita näkee helposti kahdesta neljään kappaletta. Koiran kanssa liikkuessaan saa olla varovainen. Yhden asian olen huomannut; vielä kaksi vuotta sitten olin kyistä aivan kauhuissani, ne saivat aikaan terveen paniikkireaktion (sydän hyppää kurkkuun ja elimistö huutaa "PAKENE!"), nykyään reaktio on lähinnä toteava; "kyy". Näin se vaan ihminen oppii selviytymään. Ei tässä enää olisi selväjärkinen jos samainen paniikkireaktio tulisi vastaan monta kertaa päivässä. Tosin jos isännältä kysytään, niin ei se minun selväjärkisyys ihan itsestään selvä juttu ole =o))

Kisakauden avaus

Tänään me Ellin kanssa suunnattiin kohti Ojankoa ja Tehis Cup:ia. Ohjelmassa oli kisakauden avaus. Torstain treeneissä tuli todettua että kepit on todellakin hakusessa, joten ajatuksena oli että mennään kentälle, ja katsotaan miten kepit sujuu. Jos kepit ei onnistu, niin ilmoittaudutaan mölleihin, jos kepit menee edes jotekuten, niin osallistutaan kisaavien luokkaan.
Ja miten kävi? Kepit ei vaan suju. Ella menee keppien sivusta, tai suorittaa osapujottelua tai jotain muuta vastaavaa. Joskus harvoin koko rivin, kun oikein kannustetaan. Joten ei muuta kuin mölliluokkaan. Hyvä niin, sillä kilpailevien luokka oli todella haastava.
Otin varmuuden vuoksi kaksi suorituskertaa, epävirallisista kisoista kun oli kyse. Ella toimi ajoittain jopa loistavasti, mutta pääsi jossain kohtaa karkaamaan käsistä. Näin ollen molemmilta ratasuorituksilta tuli hylsyt. Mutta ne ajoittaiset onnistumiset, joissa koira aivan selvästi itse haki juuri niitä esteitä mitä pitikin, olivat niin palkitsevia, ettei siinnä mitään jos kokonaisuus ei mennytkään nappiin. Pääasia että meillä molemmilla oli kivaa, ja että ainakin minä olin tyytyväinen radan jälkeen.
Ellan sisarukset Dante ja Essi osallistuivat kilpailevien luokkaan. Ekat suoritukset katsoimme, toisia ei ehditty, kun piti jo suunnata kohti kotia. Kuten sanottua rata oli todella haastava. Molempien suoritukset tuli videoitua, mutta nyt ei jaksa alkaa siirtämään kuvia koneelle...
Että näin meillä kisakauden avaus, perjantaina olisi seuraava mahdollisuus...
Oman kisasuorituksen jälkeen mentiin sivulla olevalle kentälle harjoittelemaan keppejä, onnistumisia saatiin, mutta tekemistä on. Kaikki muut esteet menee hienosti.

Elämisen sietämätön keveys

Voi pojat, kun on kuuma!

 Mitä enemmän tuulee, sitä sekopäisemmäksi spanieli tulee. Juoksee ihan hulluna ensin yhteen suuntaan, sitten toiseen. Koko hommassa ei tunnu olevan päätä eikä häntää - tai sitten molemmat.

Tällä viikolla on tuullut. Ja kovaa.

....hyppy...

Onneksi taivaalla on kuitenkin paistanut aurinko, joka on tehnyt ulkona olemisesta siedettävää. Ollaankin käyty hiihtämässä kunnon lenkkejä koiruuden kanssa. Ja jos isäntäväki hiihtää vaikkapa seitsemän kilometriä, niin spanielin matka on neljä kertaa seitsemän. Kun pitää touhkasta ja vouhkasta joka suuntaan =o)

Nyt täytyy vähän kieriä lumessa että jäähyy...



Spanieli meditoi kevätauringossa



Tilannekatsaus

Ella pienenä

Olen ihan unohtanut päivittää tilanteen valeraskauden osalta. Ellallahan on tähän saakka ollut kolmet juoksut, ja kahdella ekalla kertaa juoksujen jälkeen tuli valeraskaus. Tyttö oli aivan vetämätön, ei halunnut tehdä yhtään mitään, vaan maata masentuneena paikoillaan. Lenkillekään ei huvittanut lähteä, koiruus tuli perässä, teki tarpeensa heti ensimmäiseen sallittuun paikkaan, ja ilmaisi selvästi että nyt voitaisiin lähteä takaisin kotia. Treeneissä käymisestäkään ei tullut mitään, koska mikään ei kiinnostanut.
Tällä kolmannella kertaa kävi niin että me isännän kanssa lähdettiin lomalle, ja koira meni noutajapoikien luo hoitoon. Hoitoreissun jälkeen toinen pojista tuli meille kotiin vielä Elmerin seuraksi. En tiedä johtuiko tästä tavanomaisesta poikkeamisesta, vai mistä, mutta niin vaan on käynyt että mitään voimakkaita oireita ei ole näkynyt. Ella oli vähän väsynyt ja tavanomaista rauhallisempi, mutta siinnä kaikki. Ei flegmaattisuutta, ei apatiaa, ei mitään. Ihanaa!
Kuun alussa Elmaneiti täytti kaksi vuotta. Tyttö on kehittynyt kovasti, pienestä pirulaisesta on tullut joskus jopa hienosti käyttäytyvä koira. Eilenkin Ella yllätti minut iloisesti; ovikellon soidessa tyttö meni nätisti omalle pedilleen istua nokottamaan, sen sijaan että olisi haukkuen rynnäännyt ovelle! Ja tämä tapahtui ilman että sanoin sanaakaan (olin itse olohuoneessa katsomassa töllöä). Uskomatonta!
Monessa asiassa koulutus on vielä kesken, mutta sitkeällä työllä asiasta jos toisestakin saa jonain päivänä huomata että "tämähän toimii". Päivittäisten lenkkien aikana harjoitellaan erinäisiä asioita, muun muassa pillistä pysähtymistä, luoksetuloa, dummyn noutamista, vauhdista istumaan menoa ja mitä milloinkin. Ja sitä mukaa kun tyttö oppii, niin harjoitukset vaikeutuvat. Pillin pysähdysvihellyksen kuuluessa saattaa spanielin ohi lennähtää dummy, frisbee tai vaikkapa pallo. Eikä perään saa pyrkiä, pitää vaan istua nopsasti.
Dummyn noutoharjoituksissa matkaan saa lähteä sivulta vasta luvan tullessa, ja palautus pitäisi tapahtua nätisti perille saakka. Palkkaamisessa saa olla tarkkana, väärin ajoitettu palkka saa aikaiseksi dummyn tiputuksen.
Agilityssä ollaan talven aikana otettu takapakkia kepeissä, toivotaan että ne saadaan nopsaan kuntoon, jotta päästäisiin osallistumaan oikeisiin kisoihin. Tällä haavaa pujottelu menee niin ja näin, joten kisoihin ei ole asiaa. Möllikisoissa toki voidaan käydä kisatunnelmaan totuttautumassa. Kevään sulatettua lumet meidän pitäisi päästä harjoittelemaan vähän tiuhempaan tahtiin, kun tämän oman alueen treeniryhmän pitäisi käynnistyä. Kouluttaja uhkailikin syksyllä että keväällä pistetään oikein tohinaksi...
Kävin tuossa joku viikko takaperin seuraamassa Ellan serkkujen (Jangas F-pentue) harjoituksia hallilla. Pennut on nyt puolivuotiaita, kertakaikkisen suloisia ja eloisia olentoja. Minulle tuli flashback meidän omista treeneistä vielä vähän aikaa sitten. Nuorison kanssa tekeminen vaatii kärsivällisyyttä ja hyviä hermoja =o)
Omissa treeneissä tällä viikolla oli ihana seurata miten paljon Ella ja sisarukset ovat edistyneet. Koirat oikein kiitivät radalla. Meillä on ollut hyvä opettaja.
Ensi viikolla Ellan isäntä menee polvileikkaukseen. Tarkoittaa parin viikon sairaslomaa - ja sitä että minä saan käydä Elmaneidin kanssa lenkillä kolme kertaa päivässä. Minä en ole aamuihminen, joten saattaapi olla että joudun muuttamaan päivärytmiä toisenlaiseksi. Herätys 5.40 ja samantien koiran kanssa ulos - ei houkuta.
Ja jos koiranpentujen kanssa treenaaminen vaatii kärsivällisyyttä ja hermoja, niin kokeilkaapa elää pari viikkoa puoliramman miehen kanssa ;o)

Mitäs me toipilaat

Jokunen viikko takaperin oltiin iltapäivällä lähdössä koiran kanssa lenkille. Minua ärsytti tien vartta koristavat koiranjätökset, joten potkiskelin niitä kumisaappailla kohti peltoa. Olin hivauttanut jo yhden jos toisenkin kasan uudelle kiertoradalle, kun sattui. Yhden läjätyksen alla oleva lumi ei ollutkaan pehmyttä, vaan kivikovaa jäätä. Vedin siihen oikein kunnon potkun (siitä saat, kakkaläjä!). Läjä pysyi paikallaan, ja kipu jalassa oli hirvittävä.
Koetin liikutella isovarvasta, mutta se ei halunnut totella. Todettiin vahinko. Isäntä jatkoi koiran kanssa matkaa, ja minä lähdin laahustamaan kohti kotia. Matka takaisinpäin ei ollut pitkä, mutta sitäkin kivuliaampi. Silmistäni pursuivat kyyneleet, mutta samalla minua nauratti: Miten hitossa sitä voi olla niin tyhmä että koirankakkaa potkiessaan murtaa varpaansa???!!! Hysteeristä!
No, tässä on sitten paranneltu jalkaa. Ja juuri kun se alkoi olla paremmassa kunnossa, niin minuun iski flunssa. Ensin tuntui siltä että keukojen tilalla on tyhjiö. Sitten tuli kuume. Ja silmien liikuttaminen aiheutti tuskaa. Sitten yskä ja tiukkaakin tiukempi nuha. Vasta sunnuntaina pääsin ensimmäistä kertaa ulos.
Eilen lähdin Ellan kanssa töiden jälkeen lenkille. En tiedä mitä tapahtui, mutta yht'äkkiä tyttö alkoi linkkaamaan jalkaansa. Ellahan ei yleensä turhia hötkyile, tytöllä on korkea kipukynnys. Nyt koira istui maahan,  ja yritti äänettömänä kovasti vakuuttaa minua, ettei kävely ole ollenkaan hyvä juttu. Tarkistin tassun ensin pintapuolin, puristelin anturoita, kokeilin kynsiä, mutta missään ei näkynyt näkyviä vaurioita. Oletan että reppana liukastui jäisellä tiellä, ja reväytti lihaksen tai jotain. Yritin jatkaa matkaa, mutta kun oli selvää että koiralla on oikeasti kipuja, käännyimme takaisin kohti kotia.
Konsultoituani Merjaa päätin antaa Ellalle särkylääkettä. Koira kävi lepäämään, ja pysytteli levossa loppuillan. Iltapisullakin piti käydä mamman avustuksella. Jalka oli vielä kovasti kipeä vielä aamulla, mutta parani iltaa kohden. Joten eiköhän tästä toivuttu pienellä säikäyksellä (ja levolla).
Jottei tässä olisi vielä kaikki, niin nyt se flunssa tarttui sitten isäntäänkin. Joten koiralla on huomennakin seuraa koko päivän =o)

Kahden koiran hiihtoretki

Eilen ja tänään kävimme koirien kanssa hiihtoretkellä. Lumi oli upottavaa, joten koirien eteneminen oli vähän työlästä. Tämän päiväinen lenkki kesti yli kaksi tuntia, joten meillä lepäilee nyt kaksi väsynyttä koiraa.  

Mitäs me koiruudet



Kyllä minä täältä vielä tulen...



Mitä pienet edeltä, sitä isot perässä...



Siinnä lumi pöllyää kun spanieli ja noutaja juoksee

Voi sitä elämisen riemua!

Mäenlaskijat

Hirvikö se tuolla menee..?

Mihin se on menossa...?

Ihana kevätaurinkoinen...

Kaunis pieni spanieli

Koiran kaveri

Koiralla koiran kokoinen peti

Meidän Elmalla on ollut kolmet juoksut, ja kahdella ensimmäisellä kertaa juoksuja seurasi ikävä valeraskaus. Tyttö oli täysin masentunut, haluton tekemään yhtään mitään. Lenkille lähtökin oli pakkopullaa, heti ensimmäiseen sallittuun kohtaan lirautettiin pisut ja kakit, ja sitten tyttö pyrki jo takaisin kotia kohti.
Viimeisimmät juoksut Ellalla alkoi juuri ennen joulua, joten valeraskauden aika alkaisi olla käsillä. Meidän loman aikaan Ella oli hoidossa siskon perheen luona, jossa majailevat myös labbisherrat Ossi ja Väinö. Kun palasimme lomalta, niin tytöllä ei suureksi ihmeeksemme ollutkaan mitään valeraskauden oireita. Viime viikonloppuna Ossi perheineen tuli meille kylään, ja kun Ella selvästi nauttii Ossin piinaamisesta ;o) niin päätimme ottaa Osmon meille pidemmäksi aikaa.

Noutaja ja spanieli iltapäivälevolla

Ensi ikävästä toivuttuaan Ossi on saanut nauttia Ellan seurasta ja suuresta määrästä hellyyttä ja lämpöä. Vanhaherra onkin oikea sylikoira =o))
Ellan mielestä Ossin nivuset tuoksuvat erikoiselle. Jos Ossi vaan antaa, niin Ella nuuskii ja nuuskii Ossin hajuja. Osmo on leikattu, joten tuoksu on varmasti erilainen kuin kastroimattomalla uroksella. Aikansa nuuskittuaan Ella tuumii että järjestystä pitäisi muuttaa, ja yrittää kavuta Ossin selkään. Osmo ei tästä tykkää, ja päästää syvän murinan. 

Komea koiraherra

Kookeli kertoo että koiran valeraskauden oireet alkavat n.60-70 päivän kuluttua juoksuista. Nyt ollaan menossa jossain kuudenkymmenen päivän tienoilla, eikä oireita ainakaan vielä näy. Tyttö on hivenen vaisu, mutta ei mitään aiempaan syvään masennukseen verrattuna. Voisiko olla että tällä kertaa päästäisiin helpommalla? Ja voisiko olla että normaalirutiineista poikkeaminen (koiraherran seurasta aiheutuvat ylimääräiset touhuilut) aikaansaa oireiden lievittymisen..? No tämä jää nähtäväksi, mutta toiveikkaita ollaan =o)
Tällä viikolla kävin Ellan kanssa pitkästä aikaa treeneissä. Pakkasta oli lähemmäs 20 astetta, ja treenipaikkana kylmä halli. Otin Ellalle oikein tuplaliivivarustuksen, jotta tyttö pysyy lämpimänä. Päällimmäinen loimi oli päällä tauoilla, alimmainen tiukempi liivi oli päällä myös radalla. Ohjelmassa oli (ohjaajalle) haasteellinen 22:n esteen rata.  Meikkikselle ei ole koskaan helppoa muistaa ratajärjestystä, joten unohduksia tuli. Koira tosin toimi aivan loistavasti, luki jopa minun ohjausvirheeet ;o) No, joka tapauksessa minä olin tyytyväinen harjoituksiin, varsinkin taukoon nähden homma sujui ihan ok tavalla.
Harjoituksissa olivat mukana myös Viivi ja Dante, jotka tapansa mukaan suorittivat kauniita ratoja. Treeneihin tulivat myös Markus ja Essi, parilla oli kovasti virtaa, ja ratasuoritukset malliikkaita.
Radan suorittaminen pakkasen kangistamilla kasvoilla on muuten äärimmäisen hankalaa. Kun naama on jäässä, niin sanojen suoltaminen iloisesti ja nopeasti ei tahdo onnistua. Ennen ratasuoritusta pitäisi varmaan tehdä kasvojumppaa ;o)
Että sellaista. Tänään voisi lähteä koiruuksien kanssa hiihtämään. Saas nähdä tuleeko hirviä vastaan.

Aurinkoa ja lämpöä

Muistatko mille tuntuu kun lämmin tuuli hyväilee kasvoja auringonpaisteessa?

Kun voi lähteä ulos, ilman että tarvitsee lisätä vaatekerroksia toisensa jälkeen?

Kun voi istua ulkona terassilla ja lukea kirjaa?

Kun voi käydä uimassa?

Enkä edes viitsi mainita sitä ihanuutta, kun ei tarvitse herätä aamulla ennen kello kuutta, kammetakseen itsensä ylös valmistautuakseen töihin.

Kun voi herätä kaikessa rauhassa, nauttia hyvän aamiaisen, ja sitten vasta pohtia mitähän tänään tekisi..?

Näin meidän viime viikko meni. Lepolomalaisella öllötellessä =o)

"Komeat on maisemat", tuumi Tiina kun levotonta vatsaa rauhoitteli...

Tällä välin kotosuomessa meidän pikku Spanieli nautti täyshoidosta Ossin ja Väinön kotona.

Kiitokset vaan koiranhoitajille!