Otteita Elmaneidin päiväkirjasta

Olen ollut vähän sitä mieltä, että työpaikalle ehtii hyvin ensi vuonnakin (edessä on nähkääs heti vuoden alusta kiire-kiire-kiire projekti), joten akkujen lataus on paikallaan. Näin ollen olen tällä viikolla Ella-neidin kanssa kotinaisina. Töitä voi tehdä etäyhteyden avulla lähestulkoon yhtä helposti kuin työpaikaltakin, etenkin kun suurin osa porukkaa on lomalla.
Elmeri Velmeri on päässyt nauttimaan seurastani, ja etenkin pitkistä lenkeistä valoiseen aikaan (mikä tarkoittaa että mahdollisuudet päästä kirmaamaan metsään ovat huomattavasti suuremmat.) Lumi kyllä vähän haittaa menoa. Jo se on kumma jos ei nuo makkarat ala sulamaan vyötäröltä kun monta kertaa päivässä kahlaa tuntitolkulla umpihangessa. Puuskutus on kova, kun tytöt etenee.

Lumi on tuonut mukanaan asioita, jotka ovat Ellan mielestä kummallisia:
Pulkkamäkeä laskevat lapset.
No okei, myönnetään että pieni ihminen, joka on puettu yltäpäältä pyöreäksi toppa-asuilla, ja vielä varustettu koko pään peittävällä karvareuhkalla voi kyllä näyttää omituiselle, varsinkin kun se kiljuu ja kiitää hurjaa vauhtia eteenpäin. Niin oudolle että pitää haukkua ja pelätä. Käytiin siis ottamassa lähikontaktia mäkeä laskeviin lapsiin, jotta voitiin todentaa heidän harmittomuutensa. Silitysten ja paijailujen jälkeen tilanne olikin selvä, ja kelkkailijat saavat nyt jatkaa harrastustaan ihan rauhassa.
Lumiukko.
Jäkittää keskellä kenttää ihan hiljaa valkoisena. Ei liiku eikä puhise. Kauhea olento!
Käytiin siis tutustumisretkellä. Tämä se vaan oli niin pelottava, että mamman piti lopulta kantaa Ella lähemmäs, mutta kyllä se siitä. Lumiukon kylkeä piti vähän maistella, jotta pelottava tilanne saatiin purettua.

Tarkkasilmäisimmät voivat löytää tästä sinisesta kuvasta Spanielin loikan.

Eilen päivälenkillä pohdiskelin etten ole pitkään aikaan nähnyt yhtään peuraa tai kaurista. Eläimet piilottelevat näin lumen tultua metsän uumenissa. No puuskutettiin siinnä sitten Elmerin kanssa, ja kun tultiin mäen nyppylän päälle, niin näin alhaalla suurenmoisen peuran. Se ei heti havainnut meitä, kun tuuli oli suotuisasti meitä vastaan. Hiivimme siis hiljaa lähemmäksi. Ella tosin tossutteli tavalliseen tapaansa, kun ei tajunnut koko peuran olemassaoloa. Peuran korvat liikkuivat kovasti, kun se yritti kuulostella mitä on tulossa. Lopulta sen hermot petti, ja se lähti loikkimaan suurilla loikilla kohti metsää.
Tässä vaiheessa Pikku Spanieli heräsi; se ponkaisi peuran perään täyttä vauhtia. Puolessa välissä matkaa tyttö kuitenkin pysähtyi ja kääntyi katsomaan minua, ihankuin kysyäkseen: "onko tämä sallittua..?"
En estellyt koiraa, vaan jatkoin kävelyäni eteenpäin. Ella kävi haistelemassa peuran jäljet, pyörähti hetken metsän puolella, ja palasi luokseni. Innoissaan hienosta kohtaamisesta. Näin sitä jatkettiin tarpomista umpihangessa, hymy huulilla.
Tänään päivällä harjoittelin Ellan kanssa riistanoutoa. Riistana toimi pentudami, joka oli päällystetty fasaanin siivillä. Elmaneiti oli niin tohkeissaan siivistä, että palautukset meinasi jäädä tekemättä. Pidin siis harjoituksen lyhyenä, ja huomenna jatketaan. Illalla meillä oli agility ja TOKO harjoitukset Konalassa. Kouluttajamme Tiinan vanhemmalla koiralla oli ongelmia joiden takia piti käydä eläinlääkärillä, joten saimme pärjätä keskenämme. Onneksi meillä oli mukana vanhempi konkari, Sinttu, joka auttoi meitä harjoituksissa.

Ellan lepotauko (joo, ne tekemis kuvat olisi kivempia, mutta tartteis paremman kameran)

Agilityssä pyrittiin tekemään Tiinan etukäteen suunnittelemat harjoitukset.. Treenit menivät suht-koht hyvin, vaikkakin tunnin aika tuntuu vähän liian lyhyeltä, kun kentällä on useampia koiria, jotka eivät ole vielä täysin osaavia. Sinttua ja Tarmoa varmaan harmitti pentujen toilailut (joo, joo - eihän nämä enää niin pentuja ole, yli 9 kuukautta...)

TOKO puolella yritin muistella viime kerran harjoitukset parhaani mukaan. Tällä kertaa mukana olivat myös Viivi ja Dante, sekä Markus ja Essi. Sinttu ja Tarmo kokeneempina treenailivat kentän toisella laidalla.

 Tarmo tahtoisi tulla pienempien treeneihin mukaan... 

Viisas sisareni Merja on minulle aina toitottanut, että koiralle ei pidä opettaa temppuja (siis niitä ei-hyödyllisiä-muuten-vaan-höpö-höpö-juttuja). Temppujen opetteluun käytetyn ajan voi mieluummin käyttää hyödyllisten asioiden harjoitteluun. 

Minä pentele vähät kuuntelen, ja olen opettanut Ellalle kumarrusta käskystä. Tätä ollaan treenattu kaiken muun ohessa, ja hyvin on oppi mennyt perille. Kun yritän TOKO:ssa ohjata Ellan oikeaoppisessa asennossa maahan, niin mitä tapahtuu? Tyttö kumartaa, pylly hienosti pystyssä ja jää tähän asentoon! 
Voi Elämä!

Pelkällä "maahan" sanalla koira menee maahan niinkuin pitääkin, mutta TOKOssa viereltä ohjattaessa ilman käsiohjausta koira menee väärään asentoon (vinoon, takapuoli ulospäin osoittaen). Näin ollen tarvittaisiin palkkausta ulkokautta, mutta se taas saa koiran kumartamaan. Pitikö mennä sotkemaan koiran pää mokomalla tyhjänpäiväisellä opilla... argh!

Dominant female..?

Tänään minulle tuli puhelu, jossa kysyttiin koiranpentuja.
Onhan meidän Ella kyllä kertakaikkisen kaunis, taitava ja ihana koira, mutta ehkä on ennenaikaista puhua pennuista, kun tenava on itsekkin vielä melkein pentu. Taisi kuitenkin kysyjällä olla väärä numero. Tai sitten joku teistä teki minulle pahan källin ;o)
Joulu alkaa sitten olla takana päin. Ella sai nauttia joulun ajan salskeasta herraseurasta, kun noutajapojat Ossi ja Väiski oli meillä perheineen. Ella on osoittanut kasvaneensa pentuvaiheesta, ruoan päältä pitää jo alkaa riitelemään. Väinö kunnioittaa Ossia niin paljon ettei asemaa juurikaan kyseenalaisteta, mutta meidän Elmeri on asiasta eri mieltä. Pikku tyttö puolustaa asemaansa dominoivana naaraana terhakkaasti, joten Ossi sai kuulla kunniansa useaan otteeseen. Saas nähdä millainen sisupussi tytöstä kehittyy. Onneksi emännän ja isännän asema on selvä, ruokakupille voi mennä, tai vaikka ottaa luun pois koiran suusta ongelmitta.
Ella sai joululahjaksi yhden kanin nahkan ja kolme pehmolelua. Ja kun Ellalla on ollut tähän iltapäivään saakka koiraseuraa, niin on käynyt sellainen harvinaisuus että kaikki lelut on vielä ehjiä  =o)
Ulkona on tullut taas lisää lunta. Ellalla oli vaikeuksia pysyä poikien perässä hangessa, noutajapojilla kun on huomattavasti pidemmät jalat. Poikien juostessa hangessa sujuvasti, Ellan piti pomppia päästäkseen eteenpäin.

Väinämöinen chillaa

Ellan säkäkorkeus on nyt 44 cm (aikuisen walesineidin rotumääritelmän säkä on 46cm). Korkeus ei tästä luultavasti enää kasva, kun ekat juoksutkin on jo takana. Painoa 18.6 kg, eikä muutoksia viimeaikoina. Tyttö taitaa itse säädellä painoaan, koska joinain päivinä saattaa olla että ruoka ei kelpaa. Fiksu tyttö.
Koiraa punnitessa todettiin että isännän ja emännän kohdalla tilanne on toinen, tartteis varmaan tehrä jotain!

Joululomalla

Tällä viikolla meikkis viettää ansaittua lomaa - tai no, tarkkaanottaen palkatonta vapaata ;o)
Ollaan jääty Ellan kanssa nukkua tuhkuttamaan, kun isäntä on lähtenyt töihin. Se se on mukavaa. Kunnon yöunien jälkeen ollaan vedetty tamineet niskaan ja lähdetty oikein pitkälle lenkille. Maahan on satanut lunta urakalla, joten pikku spanielin maha viistää hankea kun mennään pellolla. Metsässä lunta on aavistuksen verran vähemmän, joten siellä on helpompi liikkua.
Eilen aamulla pohdiskelin että peuroja ei ole näkynyt sitten lumentulon. Kahlasin umpihangessa polkuja luoden ja puuskutin kuin höyryveturi. Iltapäivälenkillä mentiin alkumatka samaa jälkeä - ja mitä vanhat silmäni näkivätkään: peura pirulainen oli laiskuuttaan kulkenut luomaani polkua pitkin! Ihan tuoreet jäljet minun jälkien päällä, ja pitkän matkaa! Kyllä siinnä Elmerin nenä viisti maata pitkin, kun jälkiä seurattiin.
Metsässä ei nähty juurikaan kauriin tai peuran jälkiä, Pupujussit olivat pomppineet pitkin ja poikin. Ihmisetkin ovat karttaneet metsää, joten saimme kulkea ihan rauhassa. Metsä olikin uusinut kasvonsa niin, että minunkin piti ottaa koordinaatit uusiksi tien kautta.
Tällä viikolla käytiin myös ensimmäistä kertaa jäällä. Sinne uskalsi mennä varovasti, kun jäällä oli enemmänkin porukkaa. Ollaan yritetty pitää koira poissa heikoilta jäiltä, ettei tarvitsisi ryhtyä hengenpelastajaksi, ja ollaankin onnistuttu hyvin. Pentu ei nähkääs millään uskonut, että jää voisi olla turvallinen paikka. Emäntä oli jäällä, kuten myös isäntä, ja vieras setä pilkillä, mutta Elmeri katsoi tilannetta laiturilta. Tilanne harmitti pentua kovasti, piti oikein ääntä pitää. Yritettiin houkutella tyttöä, mutta pikku spanieli oli sitä mieltä että jää ei ole hyvä paikka. Kävelin siis takaisin laiturille, ja nostin tytön jäälle. Laskuvaiheessa tyttö pyristeli vähän vastaan, että ei saakutirallaa tästä hyvä seuraa. Sitten tassut kohtasi jään, ja tilanne oli taas hallussa. Pentu lähti juoksentelemaan jäälle niin että tassut vaan liukui. Voi mikä elämisen riemu!

Äitee ja tytär, Raisa ja Ella, harjoittelevat paikalla oloa.

Tänään meillä oli ohjelmassa ekat TOKO treenit. Katsottiin alkeita yhdessä Tiinan ja Ellan äiskän, Raisan, kanssa. Ella käyttäytyi suhteellisen hyvin noin yhdeksänkuiseksi koiraksi, mitä nyt jotain karkailuja tapahtui. Moni asia meni kuitenkin hienosti, tätä lajia kun ei ole harrastettu. Ja omasta suorituksestani - no, sanotaan nyt vaikka niin että tarkkuutta vaativat tehtävät ei ehkä ole minun parasta osaamistani, mutta ainahan sitä voi yrittää..
Olen tässä pohdiskellut että pitää varmaan luopua Ellan kutsumisesta pennuksi. Naapuriin on nähkääs muuttanut kertakaikkisen suloinen kooikerhondje pentu. Siihen verrattuna meidän Elmeri on jo iso tyttö. Onneksi niin, on nimittäin paljon mukavampaa olla koiran kanssa joka jo osaa asioita. Ja kotiintuleminenkin on kaksin verroin kivempaa, kun ei tartte ekana käydä luuttuamaan ilopissoja ;o)

Pakkasta ja saunan lämpöä

Nyt se talvi sitten tuli. Täytyy sanoa että paljon mieluummin katselen tälläisiä pakkaspäiviä kuin lompsin savipellolla vesisateessa. Ellan mielestä lumi on kivaa. Tosin lumi on tuonut mukanaan ihan uuden aspektin koiran ulkoilutukseen, Ellan mielestä lumen peittämä pinta on varsin sopiva pissapaikka. Riippumatta siitä mikä paikka on, tai mitä lumen alla on. Tässä on sitten saanut olla silmä kovana ettei pissat tule naapureiden ovenpieleen. Lenkin alkupää pitää vetää kovalla vauhdilla, että päästään sallituille paikoille tekemään tarpeita. Minun mielestä koirien ei tarvitse pissailla "tontille", kun vähän matkan päässä on peltoa ja metsää vaikka muille jakaa. Ainakin minua harmittaa talvisin kun oman sisäänkäynnin valkoiset lumipenkat on kyllästetty keltaiseksi. Eikä oman koiran toimesta.
Tiistaina oltiin pakkasesta ja lumisateesta huolimatta Ojangossa harjoittelemassa. Meidän lisäksi paikalla olivat Essi ja Markus, sekä tietenkin kouluttajamme Tiina. Muut olivat nähneet parhaaksi jäädä kodin lämpöön, mikä sinänsä oli järkevää. Harjoiteltiin keppejä, rengas- kepit yhdistelmää, puomin alastuloa ja hyppy-pöytä yhdistelmää. Lisäksi saimme seurata kuinka hienosti pentujen äiti toimii radalla. Pennut saivat hyvää oppia äiskältä.
Mutta ollaan mekin edistytty. Erityisen iloinen olen koiran hihnakäyttäytymisestä. Ajatella että vielä pari kuukautta sitten oltiin aivan epätoivoisessa tilanteessa. Koira veti, jäkitti paikallaan, taivasteli ja kaikkea muuta mukavaa. Ei voinut edes ajatella että koiran kanssa voisi mennä hihnalenkille jokin kohde mielessään. Nyt tyttö kulkee nätisti hihnassa ja ottaa hienosti kontaktia. Parantamisenkin varaa tietysti on, mutta eiköhän se tästä, kun pahimmat ongelmat näyttävät olevan tiessään. Lenkit mennään yhä suureksi osaksi vapaana pellolla tai metsässä, mutta talojen välissä tai ylipäätänsä taajamassa kulkiessa koira on hihnassa. Ollaan ihan tarkoituksella kierrelty talojen välissä, että saadaan hihnaharjoituksia. Ohituksissa on vielä tekemistä, vastaan tulevat koirat tahtovat olla vähän liian mielenkiintoisia. 
 Eilen illalla me lämmitettiin sauna. Spanielikin tykkää saunoa. Tulee pesuhuoneeseen odottamaan, ja menee sitten jonottamaan saunan ovelle. Oven avauduttua kipuaa ylälauteelle, ja käy istumaan isännän ja emännän väliin. Välillä saattaa pötkötellä ja välillä vaan istua nököttää. Löylyäkin saa heittää, pikku spanieli vaan nauttii olostaan. Jäähyn jälkeen ollaan jätetty tyttö saunan ulkopuolelle, mikä näyttää harmittavan kovasti.
Liika on liikaa, sanoi mamma kun spanielin saunan ulkopuolelle jätti.

Siniketun paluu

Lauantaina päästiin nauttimaan niinkin harvinaisesta asiasta kuin päivänvalosta. On se vaan kumma miten erilaiselle paikat näyttää, kun näkee muutakin kuin LedLenserin valokeilaan osuvat asiat. Metsässäkin voi lompsia miten sattuu, eikä tarvitse seurata polkuja. Ellakin sai juosta sydämensä kyllyydestä.

Yhdessä kohtaa ihmettelin kun tyttö meinasi kiivetä puuhun, mutta kun katsoin ylöspäin, niin syykin selvisi; Kurre Kippurahäntähän se kiipeili pitkin kuusen runkoa. Ellaa harmitti kovasti kun ei päässyt mukaan kinkereille.

Tästä toivuttuaan tyttö otti hatkat. Luulin ensin että koira karkasi peuran perään, mutta peuraksi luulemani vauhtihirmu olikin vinttikoira. Jos orava harmitti, niin saatte uskoa että tämä oli vielä pahempi, vinttikoira kun jätätti Ellan juoksussa kymppi - nolla! Niin paljon ärsytti, että piti ihan haukkua ettei ole reilua peliä tämä! Vinttikoiran kaverina oli en-nyt-muista-mikä -paimenkoira, joka ei tykännyt hippasista. Koirien emäntä tuumi että hyvä että Ella jaksaa juosta. Paimenkoira tykästyi kyllä kovasti Ellan vinkuleluun, jolla kutsuin koiran luokse leikin päätteeksi. Kahden euron tipi onkin osoittautunut hyväksi hankinnaksi, tuolla saa tytön houkuteltua luokse hankaloistakin tilanteista.

Sunnuntain Ella vietti hoidossa Merja-tädin luona, kun isäntä ja emäntä talkoili Messarin Voittaja 2009 näyttelyssä. Elmeriä varmaan vähän harmitti kun Ossi ja Väiski oli työkeikalla kunnon noutajien tapaan, mutta onneksi pojat tuli edes illaksi kotiin. Yritin kysellä Ellalta että oliko se Merja-täti tiukkana, mutta eipä tuo hiiskunut mitään ;o)

Iltasella kun mentiin hakemaan koiruutta, niin tyttö linnottautui oven ja meidän väliin, ettei vaan vahingossakaan unohdeta pikku Spanielia kyydistä. Tyytyväisen oloinen tyttö oli, joten kiitos vaan hoidosta!

Tänään iltalenkillä oli kylmä. Saamarin pipo kun on muka-lämmin. Vuorit ja kaikki, mutta asteen verran liian lyhyt, niin että korvat jäätyy. Ärsyä!

Mutta kylmän tunne hävisi kun pikku Spanieli tarjosi parastaan. Irti juostun osuuden jälkeen otin Ellan hihnaan kun tultiin kadulle. Minulla oli kyllä super-herkut mukana; viikonloppuna hiiligrillillä grillattua kanaa. Nam. (Grillikausi on aina päällä meidän taloudessa...) Mutta siis tyttö oli aivan loistava hihnassa. Kontaktia tuli jatkuvalla syötöllä, ja tyttö käveli hienosti vasemmalla sivulla. Olipa vaan hienoa menoa. Ja kotia päästyä juhlittiin vielä ketun nahkareuhkalla. Harmi vaan että kaikki vähänkään pidemmät ketunkarvalelut oli värjättyjä. En näet ole koskaan nähnyt vaaleansinistä kettua, lienee sellainen sinikettu ;o)

Agilityä!

Tänään meillä oli jännä päivä. Meillä oli ihan ensimmäiset, ah-niin-epäviralliset agilitykisat, ihan vaan oman treeniporukan kesken.Virallisiin kilpailuihinhan meillä ei ole vielä mikäänlaista asiaa, tenavat kun on 9 kuisia (kisoihin saa osallistua vasta 18 kk:n iässä). Meillä on vielä paljon opittavaa, mutta oli ihan hauskaa kokeilla rataa kisamaisesti. Rata oli 10 esteen rata, ilman kontaktiesteitä. Mukana oli hyppyjä, pari putkea, pussi ja muuri.

Miten meille kävi? No minulla ei ollut odotukset kovinkaan korkealla, koska meillä oli treeneissä kolmen viikon tauko Ellan juoksujen takia. Treeneissä ollaan nyt käyty kaksi kertaa juoksujen jälkeen, joten meikkiksellä on vielä homma hakusessa. Ella kuitenkin käyttäytyi hienosti. Kaikki ei mennyt ihan putkeen, mutta vika on ohjaajassa, ei koirassa. Minusta oli kertakaikkisen hienoa miten Ella ja muut pennut jaksavat jo hienosti keskittyä pidempiäkin ratoja ilman välipalkkausta. Meidän ensimmäinen "kisasuoritus" meni pieleen ensimmäisessä putkessa. Minä olin aivan liian hidas Ellaan verrattuna, jonka seurauksena tyttö sinkasi putken väärästä päästä sisään.

Tämän jälkeen katsottiin rataa osasuorituksina. http://www.youtube.com/watch?v=Z1mUV2TyemE

Uusintayrityksellä spurttasin paremmin, jolloin ehdin ohjaamaan koiran oikeaan putken päähän. Mutta toiselle putkelle saapuessa tilanne oli päinvastainen, koira pujahti selkäni takaa toisen putken väärään päähän. Eipä siinnä sitten muu auttanut kuin korjata oma ohjausvirhe jatkamalla rataa (jättäen kiertohyppy väliin) muurin kautta pussille ja hyppyyn, jotta koira saa palkkion hyvästä suorituksesta.

Tässä video kakkosyrityksestä: http://www.youtube.com/watch?v=09ueDKnGBkw

Ellan sisko Essi on selvästi nopeampi kuin meidän Elmeri, onneksi Essin isännällä on pitkät jalat, että pysyy vaudissa mukana ;o) Tässä video Essin ja Markuksen menosta:

http://www.youtube.com/watch?v=zD1zMdvAFHA

Alku menee hyvin, lopussa muuri ja viimeinen hyppy jää suorittamatta, mutta onpahan vaan hienoa menoa.

Myös Viivin ja Dantenkin yhteistyö oli tänään loistavaa: http://www.youtube.com/watch?v=zI9tjlMaWq0

Kaikenkaikkiaan täytyy sanoa että pennut on kehittyneet ihan valtavasti. Puhumattakaan meistä ohjaajista, toukokuussa kun aloitimme vauvaryhmässä noviiseina. Ollaan taitavassa ohjauksessa =o)

Muutenkin tämä elämä on ihan toisenlaista kuin vuosi sitten. Ennen töiden jälkeen ei ollut mitään tekemistä, saatettiin kierrellä kauppoja tms, nykyään pitää aina kiiruhtaa kotiin koiran luo. Ja viikosta riippuen ohjelmassa on lenkityksen lisäksi yhtä ja toista koiramaista ohjelmaa. Tällä viikolla kaksi agility -iltaa, yksi pentutottis, ja sunnuntaina työhuki springerspanielit ry:n listoilla Voittaja 2009 näyttelyssä. Siinnäpä sitä onkin jo tekemistä.

Pentu kurssilla

Tänään me sitten päästiin Elmerin kanssa ekaa kertaa yhdessä pentukurssille. Kentällä oli aivan sairaan kylmä, lienee tuo ilmankosteus joka saa kelin tuntumaan purevalta.
Ella suhtautui kouluttajaan hivenen varauksellisesti, mikä oli varsin harvinaista. Tyttö ei edes lämmennyt vaikka kehuttiin kauniiksi. Yleensähän Ella suhtautuu ihmisiin liiankin ystävällisesti. Lieneekö syynä ollut outo paikka, ja ympärillä olevat muut koirakot vai mikä, tiedä häntä. No, otin siinnä sitten Ellan kanssa pienet leikit, joka saikin tytön rentoutumaan takaisin omaksi iloiseksi itsekseen. Kurssilla tehtiin vauhdista seisahtamis harjoituksia. Harjoitus oli sinänsä sellainen, jota ei juurikaan ole tehty, mutta jokapäiväiset kontaktiharjoitukset olivat tehneet tehtävänsä. Tyttö toimi kuin enkeli, ottaen koko ajan kontaktia minuun. Kouluttaja oli kovin ilahtunut näkemästään, ja pyysi että näyttäisimme muille mallia. Mikähän siinnä onkaan, että asioista tulee moninkertaisesti vaikeampia kun kymmenkunta silmäparia tuijottaa tekemistä?
No onneksi Ella jaksoi olla keskittynyt esiintymisen aikana.
Kurssilla tehtiin myös ohitusharjoituksia, joissa siis kaksi koirakkoa kohtaa toisensa, ja koirien tehtävä on kulkea kauniisti ohjaajan sivulla vastaantulijoista välittämättä. Tämäkin harjoitus meni hienosti, kun olin varustautunut keitetyllä kanalla.
Minä olin kyllä kaikinpuolin tyytyväinen Ellan käyttäytymiseen tänään, kentällä oltiin nätisti, juurikaan riehumatta ja kun kontaktinottojakin tuli runsaasti, niin mikäpäs siinnä oli ollessa. Välillä Elmerin kyllä olisi tehnyt mieli mennä telmimään muiden pentujen kanssa, mutta kun oltiin kentällä, niin koiruilut sai jäädä. Voisiko olla niin että kaikki se kova työ mitä tähän saakka on tehty alkaa vihdoinkin näkymään..? Ihanaa!

Tiedättekö muuten mikä on Elmerin lempiharrastus?
Se on pehmolelujen purkaminen. Ensin tehdään pienenpieni reikä lussuttamalla, ja sen jälkeen reiästä vedetään ulos täytteet.
Ihan kaikki. Sääliä ei tunneta.

Agilitytreenit

Eilen me suunnattiin Volvon nokka kohti Ojankoa, ja käytiin harjoittelemassa piiitkästä aikaa. Eka kerta Ellan juoksujen jälkeen. Harjoitukset meni minun mielestä varsin hyvin. Joitain juttuja piti kerrata että homma saatiin sujumaan, mm. rengas ja pöytä vaativat extrahuomiota. Mutta kertauksen jälkeen tyttö toimi hienosti, ja emäntäkin pysyi (ainakin välillä) hommassa mukana. Tauko oli tehnyt kyllä tehtävänsä, minun piti oikein ponnistella että muistin mitä pitikään tehdä.Lopussa me kuitenkin tehtiin kuuden esteen ratapätkää, joka sekin sujui loistavasti, kun ensin oltiin kerrattu yksittäisiä esteitä.
Edellisistä kerroista viisastuneena olin varautunut kahdella lelulla, jolloin sain Ellan pysymään paremmin lähettyvillä. Palkkioksi tarjottu eka lelu kun mieluusti lähtee kunniakierrokselle, niin tytön saa vedettyä nopsaan takaisin heittämällä kehiin lempilelun, joka tällä haavaa on ketunkarvareuhka.
Jotain eroa Ellan toiminnassa oli. Olisiko tyttö mielestään nyt vähän isompi tai jotain, näin juoksujen jälkeen? Harjoitukset venyi parin tunnin mittaisiksi ja namipussi ammotti tyhjyyttään kun suuntasimme kohti kotia. Kaikki keitetty kalkkuna oli kadonnut pikku spanielin suuhun, kuten myös kananappulat. Ja siitä huolimatta Elmeri oli sitä mieltä, että evästä pitäisi saada kun päästiin kotiin. Ruoka onkin maistunut taas hyvin. Juoksuja edeltävänä aikana oli joitain päiviä että tyttö vietti paastoa, mutta eipä enää.
Tyttö onkin kasvanut niin että painoa on kertynyt 18.7 kiloa! Iso tyttö =o)
Tänään iltalenkillä harjoiteltiin luoksetuloa eri tavoilla. Palkkioksi tuli välillä leikkiä ja välillä nameja. Juoksujen aikaisen riiviön tilalle onkin tullut ihanan kiltti koira, jonka kanssa on mukava harjoitella.
Huomenna me sitten suunnataan pentutottelevaisuuskurssille, mukava saada näin neljännelle kerralle koirakin mukaan ;o)