sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Turhaa touhua..?

toveri tuulikorva
Lunta sataa loputtomasti. Viime yönä oli tullut varmaan parikymmentä senttiä pehmeää, pöllyävää pakkaslunta. Ajokeli oli aamusta kaamea, ja meillä agilitykisat. Onneksi kuitenkin naapurissa, vain parin kilometrin päässä. Sinne siis heti aamusta. Kisakenttänä hiekkapohjainen kuplahalli.
Tavoitteena nollatulos hyvin sujuneiden edellisten kisojen rohkaisemana.
Tuloksena kaksi hylättyä rataa.
Revi siitä sitten huumoria.
Molemmat radat olivat hauskoja, eikä minulla ollut ylimääräisiä paineita. Ekaan suoritukseen lähdettiin, ja heti kolmannelta esteeltä Ella heittää yllärin - kiertää edessä olevan hypyn ohi ja suuntaa kohti tuomaria. Ottaa tulomatkalla yhden putkenpään (tästä hylkäys), pyörähtää ympäri, ja tulee katsomaan mihin se mamma jäi... Siitä sitten homma haltuun, ja rataa edetään vauhdikkaasti. Radan lopussa on rengas, josta on hieman haasteellinen keppien sisääntulo ennen viimeistä hyppyä. Yritin kääntää kropan menolinjan sellaiseksi että kepeille päästään, mutta koira ajaantuu hieman sivuun ja kepeiltä kielto. Homma taas haltuun ja maaliin.

Toinen kierros alkaa hyppy - kepit - rengas yhdistelmällä. Jännitin etukäteen keppien sisääntuloa, mutta päätin kuitenkin ottaa sen "väärältä puolelta" sujuvaa jatkolinjaa ajatellen. Ei olisi kannattanut. Koiruus kyllä menee oikein sisään, mutta sen sijaan että jatkaisi pujotteluun pyyhältää vaan läpi. Siirryn keppien oikealle puolelle, uusi yritys ja sama tulos. Koira sukeltaa ekasta läpi ja sivuun. Ei muuta kuin uusiksi. Tällä kertaa kepit tehdään hienosti loppuun saakka. Rata jatkuu ihan ok eteenpäin, kunnes tullaan putken sisäänmenolle.
Koiran linja on suoraan kohti putkea, mutta suuaukolta koira pyörähtää putken sivuun, ja menee katsastamaan putken takana seissyttä ratahenkilöä. Palaa takaisinpäin juuri suoritetulle A:lle (jonka vieressä tuomari seisoo) ja heiluttelee iloisesti häntäänsä A:n huipulla.
Siinnä vaiheessa meikäläinen on saanut tarpeekseen showbisneksestä, ja päättää jättää radan kesken.

Videolta katsottuna suoritusta tekee iloinen hännänheiluttaja, joka ei vaikuta olevan ihan kauhean kiinnostunut emännän ohjauksesta.
Jotta ei muutakuin treenikavereille terkkuja: voisitteko ystävällisesti tulla seisoskelemaan kentälle kun me harjoitellaan.