Juoksujen loppurysäys herraseurassa

Joo. Niin se vaan on, että tänään on maanantai, ja ollaan selvitty viikonlopusta varsin vähin vaurioin. Viikonlopun ohjelmassahan oli lasten- ja koirienhoitoa. Minä olin etukäteen pelännyt että mitenhän ne koiraherrat käyttäytyy tuon meidän juoksuisen nartun kanssa, mutta miten kävi?

Porukan kingi on Ossi, joka nauttii suurta kunnioitusta nuoremmalta Väinöltä.

Ella taasen - no Ella on Ella. Tytöllä oli ilmeisesti juoksujen parhaat päivät menossa, ja meno sen mukaista. Koska Ossi on king niin hän sai tuntea koko nuoren tytön palon. Ella liehitteli Ossia koko rahalla. Välillä piti oikein vikistä, etteikömitenkään voitais riiustella. Hommasta oli hienotunteisuus kaukana, paljon selvemmin viestiä ei olisi voinut välittää.

Vielä vähän aikaa sitten peli olisi ollut selvä, Osmo kun oli kovasti tyttöjen perään. Tästä aiheutui ylimääräistä harmia, kun tytöt oli välillä mielenkiintoisempia kuin luoksetulo kutsuttaessa. Joten Ossipoika kävi lääkärissä pienessä operaatiossa, jonka jälkeen tytöt on olleet vähemmän herkkuja.

No, Ellan mielestä Ossi oli kuitenkin tavoittelemisen arvoinen. Kun liehittelyt ei toimineet ja tunteen palo oli kova, niin Ella jopa yritti kamuta Ossin selkään. Tästä musti ei tykännyt vaan kertoi tytölle paikkansa matalan murinan saattelemana.

Väiski taasen olisi mielellään seukannut Ellan kanssa, mutta vähempiarvoisena uroksena tyytyi kohtaloonsa. Välillä mieliteko meinasi kuitenkin yllättää, mutta kun Teemun kanssa murahdettiin että annappas olla, niin nuoriherra sai tyytyä osaansa. Ellan kanssa sai kyllä leikkiä, mutta ei muuta.

Yhdessä lenkittämisestä luovuttiin alkuunsa, koska emme halunneet pilata Ellan hihnassa kulkemista, joka parantuu päivä päivältä. Yhteislenkkiä koettaessa homma meni vetotouhuksi.

Viikon loppua kohden Elmerin juoksut alkoivat kääntyä loppua kohden. Koirat saattoivat jo lepäillä rauhallisesti yhdessä.

Sunnuntaina Ella näytti voimakkaan luontonsa. Annoin tytölle ruuan kodinhoitohuoneessa, ja kun koira alkoi syömään, niin vein Ossille ja Väiskille kuivatut pupunkorvat. Pojat rupesivat niitä syömään, kun Elmeri syöksyi paikalle tuulispään lailla, varasti pupunkorvan Ossilta ja murisi kaupanpäälle, ettei näitä saa syödä, kun nämä on minun! Seuraavaksi ryntäys Väiskin apajille ja sama homma! Siinnä oli pojat ihmeissään!

Minulla oli naurussa piteleminen, pojat kun oli niin hämillään tilanteesta. Saa nähdä kuinka kauan sallivat tytöltä moista käytöstä.

Mutta siis, loppujen lopuksi viikonloppu meni hyvin ilman sen kummempia ongelmia, vaikka tilanne alunalkaen näytti haasteelliselta.

Mistä tulikin mieleeni: Olin aivan todella järkyttynyt kun katsoin Jangas blogista (linkki sivun oikeassa reunassa) videoita menneiden viikkojen harjoituksista! Me kun ollaan oltu poissa kuviosta 3 viikkoa, ja voi kääk miten taitavia muut pennut ja ohjaajat ovat! Eihän me enää edes iletä tulla harkkoihin. Kertakaikkisen hienoja suorituksia. Jos minua on tähän saakka harmittanut tauko, niin nyt vielä enemmän =o)

Juoksuja ja herraseuraa

Morjens! Olette varmaan ihmetelleet mitä meille on tapahtunut, kun meistä ei ole kuulunut mitään...?

No Ellallahan alkoi juoksut, ja hetikohta sen jälkeen yskä, jota kennelyskäksi epäilen. Niinpä olemme olleet karanteenissa harjoituksista, kentältä ja kaikista koiratapaamisista. Ellasta oli aivan veto poissa, joten lenkitkin supistettiin pelkkään pissatukseen. Kun tauti alkoi hellittää, niin kiinnostus poikiin ja kaiken maailman hajuihin on täyttänyt pikkuneidin pään. Juoksujen takia olen saanut käydä pentutottelevaisuuskurssilla jo kolmesti ilman koiraa... Meikkiksestä onkin tullut melkolailla tottelevainen tyttö ;o)

Viime viikonloppuna käytiin metsässä katsastamassa paikat.

Näin pimeään vuodenaikaan aurinko on harvinainen näky.

Tuossa pari iltaa taaksepäin Teemu oli Ellan kanssa iltalenkillä, kun luokse tuli naapuruston Bretoni-herra. Ali on yleensä melkoinen Genlemanni, jonka hyvät tavat saivat minut haltioitumaan heti ensimmäisellä kohtaamisella. Nyt kävi kuitenkin niin että Elma-neidin huumaavat tuoksut sekoittivat pojan pään, niin että Alin piti karata taluttajaltaan, ja sen jälkeen vielä kotipihalta. Teemu oli hieman arponut miten selvitään tilanteesta, jossa yhdistyy hihnassa oleva kiimainen narttu ja irti oleva kiinnostunut uros. Teemun hätätilaratkaisu oli ollut kaapata Ali syliin. Alin ulkoiluttaja oli kohtapuoliin tullut koiraansa hakemaan. Eipä siinnä mitään, mutta illan hämärässä oli käynyt niin, että hakija meinasi oman koiransa sijaan ottaa meidän Elmerin ;o) Kuka sitä ekaksi olettaisi että se sylissä oleva koira ei olekkaan kiinnostuneilta suojattu tyttö. Ja kun molemmat koirat ovat kertakaikkisen suloisia punavalkoisia pisamanaamoja, niin on ymmärrettävää että sekaisin menevät illan hämärässä.

Viikonlopusta on tuleva haasteellinen.

Lupasin jo aikoja sitten siskolleni hoitaa perheen lapsia ja koiria, jotta pari pääsisi edes joskus kahdenkeskeiselle viikonloppureissulle - ja nyt näyttä sille ettei noi Elman juoksut lopu millään. Kylään tulevat koirat ovat siis uroksia. Ossin kanssa ei pitäisi tulla ongelmia, kun reppanalta on nipsaistu ylimääräiset pois, mutta Väinöherran kanssa tilanne on toinen. Saa nähdä miten me pärjätään. Ei noita ainakaan keskenään voi jättää hetkeksikään ilman valvontaa. Se jännittää eniten että saadaanko me nukuttua ollenkaan jos tilanne menee levottomaksi. Onneksi meillä on tuo lämmin ulkovarasto ;o)

Helsingin pentunäyttely 15.11.2009

Tänään me osallistuttiin pentunäyttelyyn Helsingin Kaapelitehtaalla. Tuomarina toimi Pirkko Konttinen.

Ellan tulos oli paras narttu, KP, VSP pentu.

 Arvostelu: "8kk. Erinomainen pää. Hyvä runko ja raajat. Hyvä karva.  

ROP pentu Rocbee American Dream, VSP pentu Jangas Elli-Velli

Ella on ollut koko viikon vaisu, ja minä pohdin vielä tänä aamuna, että pitäisikö koko näyttely jättää väliin. Päätettiin kuitenkin osallistua, kun kerran oltiin ilmoittauduttu. Ella ei oikein tykännyt tuomarin lähelle tulosta, ja tuomari kommentoikin että käsittelyharjoituksia tarvittaisiin.

Ellan sisaruksista mukana oli Dante, joka oli ryhmänsä paras uros ja sai kunniapalkinnon. 

 Eilen Elmeri pääsi tutustumaan fasaaneihin, kun Jarkko ystävällisesti toi meille jahtisaalista.

Kylläpä fasaanin sulat sopivat hyvin Welssin turkin sävyyn ;o)

Tänään lenkillä. Tiukka kontakti isäntään.

Pentutottista vailla pentua

Tänään me sitten isännän kanssa marsittin pentutottelevaisuuskurssille. Ilman koiraa.

Eikäpä siinnä vielä kaikki, Teemu törmäsi töiden jälkeen Ellan ulkoilutusreissulla meidän viereisen asunnon emäntään, ja kävi ilmi että oltiin kiirehtimässä samalle pentutottiskurssille. Naapurissa asustelee 10-kuinen suursnautserityttö Rea. Jotta oltiin sitten menossa samalle kurssille, täysin toisistaan tietämättä - ja yllätys yllätys, myös Rean ekat juoksut oli juuri alkaneet! Niin me sitten mentiin porukalla ilman koiria. Muut kurssilaiset varmaan vähän ihmetteli, että mitä jengiä noi on kun tulee palloilemaan jäätävän kylmälle kentälle pentukurssille ilman pentuja...

Kurssilla olikin monenlaista pientä ja vähän isompaa vipeltäjää. Rotuja oli laidasta laitaan, muttei kuitenkaan yhtään sprinkkua. Opetuksessa lähettiin ihan alusta, kouluttaja kertoi koulutuksen perusteista, ja ihan tunnin (tai siis 45 minuutin) päätteksi opetti kontaktinottoa (se perinteinen käsi sivulle ja odotetaan katsekontaktia). Joten meille ei tullut ihan hirveästi kotiläksyjä. Vaikka nyt ekat kolme kertaa joudutaankin olemaan ilman koiraa, niin eiköhän me pärjätä. 

Se minua kyllä harmittaa, että Ellan juoksujen takia huomiset agilityn hallitreenit jää väliin. Meikkis kun ei muutenkaan ole hyvä, niin ei paranis olla poissa sitten yhtään kertaa... jottei mene enempää ulalle ;o/

Aikuisuuden kynnyksellä

Nyt se sitten tapahtui: Ellan ekat juoksut alkoi. Ikää neitokaisella on 8 kuukautta. Tarkoittaa taukoa treenaukseen, ja meidänkun piti juuri aloittaa pentutottelevaisuusryhmässäkin. Nyt saadaan sitten Teemun kanssa mennä kahdestaan (paikan saaminen ryhmästä ei ole itsestäänselvää, joten mentävähän se on kun kerran päästiin joukkoon). Kotimatka tänään menikin sitten kinastellessa, että kumpi meistä on se koira ;o)
Eilen iltapäivällä käytin Ellaa lenkillä, kun huomasin vähän matkan päässä pari peuraa, jotka olivat ruokailemassa pellolla. Jäin niitä sitten ihmettelemään. Ilma oli kaunis ja luonto ihanan hiljainen ja rauhallinen. Ella oli vähän jännittynyt että mitä minä tiirailen, joten kun sen peräpää sanoi pruut-pruut, niin koko tyttö ponkaisi eteenpäin ja katsoi järkyttyneenä taakseen, että mistä se ääni tuli...? Ihan höperö koira!
Teemu oli tyytyväinen että Ellan juoksut alkoi, tyttö on näet viime päivinä ollut ulkona ollessa kiinostuneempi hajuista kun meistä. Luoksetulot ja kontaktinotot on ollut vähän niin ja näin, riippumatta siitä miten hyviä herkkuja tai leluja olisi mukana. Yritin jo järkeillä Teemulle että taitaa olla murkkuikäongelmia, mutta vasta juoksujen alkaminen sai herran vakuuttumaan siitä, että kyseessä voisi olla muutakin kuin pelkkä välinpitämättömyys.
Eilissä iltana käytiin myös kaupoilla, pennun tulon jälkeen kun tämäkin harrastus on jäänyt vähemmälle. Aina on kiire kotiin ja lenkille. Ostettiin takapihan puolelle isompi kuramatto, jotta lattiat pysyisi puhtaampina. Ellakin tykkäsi matosta. Kovasti.
Oli tänään repinyt matosta piiiitkiä suiruja. Kummaltakin puolelta. Repiminen ja silppuaminen onkin aina ollut Ellan lempipuuhaa.
Jos hyviä puolia pitää hakea, niin onneksi ei tullut ostettua kallista mattoa. Se se olisi sieponut ja kovasti.
Tänään ehdittiin iltalenkille ennen kuin tuli pilkkopimeää. Pidin Ellaa hihnassa myös pellolla, jottei tulisi mitään vahinkoja juoksujen aikaan. Vähän kauempaa pellolta kuului ääniä, ja näin hämärässä peuran hahmon. Niin näki Ellakin. Pikku tyttö olisi kovasti halunnut mennä peuran perään loikkimaan. (Ellan peltohyppely muistuttaakin kovasti peuran poing-poing-poing menoa.) Tyttö halusi nähdä peuran paremmin ja seisoi pitkään kahdella tassulla. Peura hyppi eteenpäin, josta Ella innostui kovasti. Mukaan olisi pitänyt päästä. Niin kovasti että piti oikein volahdella. Meidän Suuri Metsästäjä.
Metsästäjästä tulikin mieleeni Väinöherra. Oli meillä viikonloppuna (eikä muuten mitenkään indikoinut Ellan alkavia juoksuja). Pellolla Väiski pääsi lempiharrastuksensa pariin, elikkäs popsimaan luomuravintoa peltomyyrien muodossa. Ella oli kovasti innostunut aiheesta, ja oli kai vähän saanut maistella Väiskiltä ylijääneitä suolenpätkiä. Harraste oli näemmä Ellankin mieleen, tyttö näet tänään selvästi haki myyriä pellolta. Lajin herruus kyllä vaatii vielä opettelua, mutta eiköhän nuo pojat vierailullaan opeta pikkuneitiä. Väinölläkin taisi mennä vain pari hukkaa viime talvena kun meillä oli pahin myyräkausi. Poijat oli minulla hoidossa pari päivää ja saattaapi olla että yksi tai kaksi myyrää tuli popsittua. Per lenkki. 

Helsinki Pentunäyttely 8.11.2009

Tänään osallistuimme Helsingin pentunäyttelyyn.

Tuomarina toimi Eeva Anttinen.

Tulos: Pentuluokka 1, KP, VSP. Paras narttu 1.

Arvostelu: Feminiiniset, oikeat rungon mittasuhteet. Oikealinjainen ja -ilmeinen pää, jota kaulanalusnahka häiritsee. Oikea kaula, hyvä ylälinja. Hieman jyrkkä, lyhyt lantio. Oikein kulmautuneet raajat, hyvät tassut. Seistessä ja liikkuessa koira etumatala. Lihaksikas, pitkäaskelinen. Edestä avoimet liikkeet. 

Tämä oli siis Ellan järjestyksessä toinen pentunäyttely, ja tulokseen emme voi olla kuin tyytyväisiä =o)

Tyttö käyttäytyi yleisesti ottaen hyvin, mitä nyt rotunsa parasta pentua valittaessa edessä astellut nuori-herra oli Ellan mielestä kertakaikkien vastustamaton, ja kesken kehää piti alkaa rapsuttamaan kaulaansa..

Arvostelun maininta kaulanalusnahkasta on kyynpureman seurausta. Kyy puri Ellaa alaleukaan, joka turposi valtavasti. Vielä seuraavana päivänä pureman jälkeen kaulassa oli nestettä pussimaisena kertymänä. Tuo jälki tulee todennäköisesti jäämään pysyväksi muistutukseksi tapahtumasta. Onneksi koira selvisi muuten vähillä vaurioilla.

 

Jotta näin meillä vietettiin isänpäivää. Isäntä ja koira makoilevat olohuoneessa tyytyväisenä. Isäntä sohvalla, ja Ella vieressä omalla pallillaan (kun koira ei saa tulla sohvalle). Saattaapi olla niinkin että Ella saa vielä herkutella grillatulla kanallakin kunhan tästä aletaan ruoanlaittopuuhiin, oli se niin taitava tyttö tänään =o))

Ellan oodi

Elli-Velli, karamelli,

öiseen aikaan meitä helli.

Haukkui kerran, haukkui kaksi,

haukkui kerran kolmannen.

Kello kolme aamuyöllä,

mamma oli iloinen.

Vahtikoira, mahtikoira,

oli tämä melkoinen.

Koitti kello aamukuusi,

herätyskello silloin huusi,

alkoi aamu uusi.

Nousta ei halunnut pentu, isäntä,

eikä myöskään emäntä.

Raskas luomi, jalka ja häntä!

 Lämmin peti houkutti jäämään,

peiton alle lepäämään.

Mut armoton oli arkiaamu,

vaati töihin lähtemään.

Heräämään joutui koko porukka,

alkoi päivän urakka.

Mietti isäntä, emäntä, voi mikä öinen elämä!

Treenejä, näyttelyjä ja piiloleikkejä

Eilen meillä oli taas tiistaiseen tapaan agilitytreenit. Ella oli välillä hienosti, välillä taas tytön huomiota sai hakea. Mutta noin yleisesti ottaen treenit meni aikalailla hyvin. Tehtiin pussi - pöytä harjoituksia, joissa tahtoi olla ensin liiaksi vauhtia (ja erityisen huono ohjaus), hyppyharjoituksia niin että edessä olevaa hyppyä ei tehty, vaan käännyttiin sivulle, keppejä yhdistettynä hyppyyn, ja keinua pöydälle laskeutuen. Keinun ekalla kerralla Ellalla oli kova vauhti ja kehno hallinta, mikä yhdistettynä jäiseen keinulautaan oli huono yhdistelmä. No, tästä opittiin sen verran että seuraavat yritykset oli huomattavasti paljon hitaampia. Tahtoo tuo tyttö olla vielä melkoinen kohlo (kuten myös ohjaaja). 
Agilityn lisäksi ollaan harjoiteltu perusjuttuja, seuraamista, nätisti hihnassa kulkemista, näyttelyseisontaa, luoksetuloa ja istumista. Näyttelyseisontaa tarvitaan taas sunnuntaina, kun olemme menossa Ellan kanssa Helsingin pentunäyttelyyn (Royal Canin Puppy Show). Saas nähdä miten meidän tällä kertaa käy.
Noita perustaitoja taasen tarvitaan pentutottelevaisuuskurssilla, joka ollaan aloittamassa ensi viikolla. Se onkin sitten kiireinen viikko tulossa, kun on kahdet agilitytreenit, yksi pentutottelevaisuusilta, ja viikon päätteeksi vielä pentunäyttely (Best In Pentunäyttely).
Ottaen huomioon että meidän ei ole tarkoitus tehdä Ellasta näyttelyprimadonnaa, niin näitä pentunäyttelyitä tulee nyt aika monta. Sinänsä ihan hyvä, kun nämä ei ole niin totisia kuin varsinaiset näyttelyt, ja siitäkin syystä että meillä ei ole kokemusta näyttelyistä.
Sitten siihen mitä Ella ehkäpä saisi tulevaisuudessa tehdä... Merja ystävällisesti lahjoitti meille parit peuransorkat, ja sehän tarkoittaa että Elmeri pääsee jäljestämään. Täytyy tehdä jälki metsään ja päästä koira tekemään sitä mistä se todella pitää, käyttämään nenäänsä.
Nenän käyttämisestä puheenollen, minulla on tapana kotosalla piiloutua ja kutsua Ella etsimään. Piilo voi olla verhon takana, saunassa tms suhteellisen helppoa. Ella etsii piiloja innoissaan. No, tässä muutamaan otteeseen olen tehnyt niin että olen sulloutunut makuuhuoneen vaatekaappiin, niin että ovi on raollaan (eihän sinne tämän kokoinen ihminen muuten mahdu). Elmeri tulee etsimään, ja haistelee ilmasta että täällä se mamma on. Mutta sen sijaan että olisi tullut vaatekaapin ovelle, niin koira onkin tuijottanut makuuhuoneen nurkaan, kohtaan jossa seinä yhdistyy vaatekaapin yläreunaa (tässä on pieni lippa). Häntä heiluu iloisesti että mamma se on tuolla lipan päällä piilossa. Lipalla on leveyttä viitisen senttiä, joten meikkis on Ellan mielestä pikkiriikkinen. Sama homma on toistunut pariin otteeseen, vaikka Ella yleensä löytää minut nopeasti. Arvatkaa vaan pysyykö minun pokka, naurunpyrskäykset saa Elma-neidin tajuamaan että tuolla kaapissahan se mamma on. Tiedä nouseeko hajut jotenkin hassusti ylös, vai mikä siinnä on, mutta näin tyttö vaan tuijottaa samaa kohtaa varmana löydöstään. Teemu oli kyllä sitä mieltä, että meikkiksen ei kannattaisi piiloutua vaatekaappiin, koska on todennäköistä että sen pohja pettää ;o)
Että semmosta meidän residenssissä...

Elmerin viikonloppu

Eilen päivällä käytiin tavalliseen tapaan Elmerin kanssa kiertelemässä lähimaastot.

Meren rantaan oli ilmestynyt jääpeite.

Metsässä oli paljon puista tippuneita lehtiä.

Kaatuneelta puunrungolta saattoi tarkastella mahdollisia kaurishavaintoja (1 uros)

 

Tieosuuksilla kuljettiin nätisti hihnassa. (Niin! Se onnistuu!)

Ja välillä piti vaan ihmetellä metsän ääniä.

Iltapäivällä me Teemun kanssa suunnattiin kohti Purina Areenan agilitykisoja. Ella sai jäädä kotiin, koska meidän piti mennä radalle töihin. Tämä oli ihan eka kerta kun oltiin ratamiehinä. Olipa mukava päästä seuraamaan koirien ja ohjaajien suorituksia ihan läheltä. Näin aloittelijalle hyvä kokemus. Tosi jännä miten erilaisia tyylejä koirilla oli. Ja ohjaajilla myös =o) Tulipa todettua sekin että kokeeneemmillekin "kuskeille" käy vahinkoja.

Kisoissa saimme ilolla seurata myös Ellan äiteen, Raisan suoritusta, joka palkittiin Springerimestaruudella. Pääsimme myös tapaamaan Täplää, Elmerin mummoa. Vauhtimimmi tämäkin, springerimestaruuden kakkosijalla. On siinnä tytöllä esikuvia!

Huomenna sitten onkin taas meidän treenipäivä. Ajattelin pitää kotitoimistopäivän, koska olen ollut huomaavinani että treenit sujuvat huomattavasti paremmin kun olen ollut päivän kotona (Ella ottaa paremmin kontaktia). Saa nähdä miten meidän käy.