Viime perjantaina meikäläinen suuntasi auton nokan kohti Loppea. Valmiiksi Lopen Uupuuneena raskaan työviikon jälkeen. Lainasin siskon perheeltä navigaattorin, kun totesin että ilman sitä on turha yrittää löytää perille. Olen nähkääs oikein tunnettu taitavana Autoeksyjä.
Navigaattori ohjasi minut ystävällisesti perille, hienon pikataipaleen (lue: metsäautotie) kautta. Oma auto on huollossa, joten upouusi laina-auto sai pintaansa hienon savikuorrutuksen.
Saavuin perille Lopelle metsästysmajalle, jossa minua odotti lauma itikoita. Loistavaa. Tihkupisaroina valuva vesisade hiveli kasvoja, kun katsastelin teltan paikkaa. Harmaat pilvet puhuivat hiljaa; "kannattaisiko sittenkin yöpyä majalla".
Odottelin majalla hetken, kunnes paikalle saapui lankomies, Jarkko. Minun piti pikaisesti vetää päälle kurakamppeet, ja lähteä virittelemään kylttejä.
Seuraavan päivän ohjelmassa olisi Uudenmaan Noutajakoirayhdistyksen metsästyskokeet, ja meidän piti laittaa ajomerkit paikoilleen, jotta ihmiset löytävät koepaikalle.
Äkkinäinen saattaisi ihmetellä mitä spanielin omistaja tekee noutajakokeissa. No, näinhän se on että kaveria autetaan mäessä, ja vuoroin vieraissa käydään.
Kun reitit oli merkitty siirryttiin takaisin majalle, jossa oli muitakin toimitsijoita. Olin sataväsynyt, eikä telttailu kiinnostanut, joten päätin viritellä vuoteet minulle ja isännälle majaan. Majoittujia oli muitakin, mutta sopu sijaa antaa. Hivenen itsekkäästi ajattelin, että onneksi tilassa oli myös pari noutajaa. Koirat kun keräisivät itikat yön aikana, niin ettei minun tarvitsisi kärsiä..
Isäntäkin saapui paikalle, ja minä päätin käydä yöpuulle. Kaikesta väsymyksestä huolimatta uni ei maistunut, joten kun kello aamulla herätti ennen kello kuutta, niin mieli oli kaikkea muuta kuin pirteä. Siitä huolimatta edessä oli työntäyteinen päivä, eikä hetkeäkään ollut hukattavana. Kohta majalle saapuisi lisää toimitsijoita, ja heti perään lauma NOME kokeeseen osallistujia. Lauantain ohjelmassa olivat alokas ja avoin luokka, meidän osoitteena AVO.
Meidän kontolle oltiin kaavailtu vesialuetta, toinen soutaa ja toinen toimii lintumiehenä.
Tuomari halusi tarkistaa minun kykyni heittää lokkeja. Heitin elämäni ensimmäisen lokkiheiton. Oletko muuten koskaan kokeillut?
Ei ole helppo homma se.
Tuomari totesi, että lienee parempi että meikäläinen soutaa.
No päivä siis meni soudellessa. Kisa oli parikilpailu, jossa kaksi koirakkoa kilpaili samaan aikaan. Parin suoritus kesti noin tunnin. Laitoimme koirille sorsia ja lokkeja noudettavaksi, ja koirat noutivat näitä vaihtelevalla menestyksellä. Päivä oli pitkä, hommat saatiin päätökseen joskus kuuden maissa illalla. Tämän jälkeen suunnistettiin siskon luo, syötiin iltapala ja käytiin saunassa. Saunan jälkeen oltiinkin valmiita yöpuulle.
Sunnuntai aamuna oli - mikäli mahdollista - vieläkin aikaisempi herätys. Ja meikäläinen vihaa aikaisia herätyksiä. Aamutoimet suoritettiin pikaisesti, ja taas suunnistettiin kohti Loppea. Sunnuntaina vuorossa oli voittajaluokka. Sain taas toimia venemiehenä, Teemu jäi maahommiin. Tällä kertaa noudettavaa riistaa oli edellistäkin päivää enemmän, ja rata haasteellinen. Mietin että mitenkähän koirat tästä selviävät. No, luokkahan oli voittajaluokka, joten haastetta pitikin olla enemmän. Ensimmäiset kisaajat saapuivat paikalle ja päivä alkoi. Heti ensimmäinen koirakko suoriutui hienosti, ja päivän aikana nähtiin monta mielettömän taitavaa suoritusta. Edelliseen päivään verrattuna tunnelma oli rennompi, vaikka kisattiin voittajaluokassa. Luokan päättävä koirakko oli aivan loistava - ja tuloksena olikin kolmas ykkönen, joten että koirasta tuli käyttövalio.
Noutajaporukat ovat siitä omituisia että palkitsevat hienon suorituksen uimareissulla. Koira sai odottaa rannalla, kun isännälle heitettiin jokeen dummy. Isännälle annettiin lähtökäsky: "Hae!", ja jääkylmä vesi kutsui. Dummy piti hakea, ja palauttaa rannalle, kisaväen hurratessa. Kaiken maailman perinteitä ;o)
Palkintojenjako seremonian jälkeen suunnattiin hakemaan Ella, joka oli hoidossa siskolla. Käytin koiran iltapissillä, ja menin nukkumaan. Kello oli kahdeksan illalla. Todella reipasta.
Mitä minulle jäi mieleen viikonlopusta? Kaikesta väsymyksestä huolimatta minulla oli kiva viikonloppu. Ihmiset (sekä toimitsijat että kisaajat) olivat mukavia, ja tunnelma oli rento. Tekemistä oli paljon, mutta hommat sujuivat niinkuin pitääkin. Paikka oli hieno kisojen seuraamiselle, koiria ja ohjaajia pääsi tarkastelemaan läheltä. Suoritettavat kokeet olivat vaativia, joka asetti kisaajille mukavasti haastetta.
Kävin useamman ihmisen kanssa samansuuntaisen keskustelun:
- "Mikäs koira teillä on?"
- "Walesinspringerspanieli", vastaan.
- syvä hiljaisuus-
joku hetken mietittyään kysyi vielä:
- "teetkö jotain koiran kanssaa?"
- "No me käydään agilityssä", vastasin.
- syvä hiljaisuus-
Saattaahan se olla että metsästysnoutajan omistaja ei heti ymmmärrä kuinka jollain voi olla
spanieli, ja että koiran kanssa harrastetaan
agilityä, mutta näinhän se on että meitä mahtuu moneen junaan =o) Huumorilla kuitenkin jatkettiin, ja olihan se vähän niinkuin odotettavissa että, kun oltiin spanieli-ihmisinä metsästysnoutajakokeessa. Mutta siis hyvillä mielillä oltiin kaikin puolin.
Tällä viikolla käytiinkin Ellan kanssa ekoissa treeneissä juoksujen jälkeen. Ohjelmassa oli möllirata, ja meidän suoritus, hmm - kyseenalainen. Sekä koira että ohjaaja oli vähän pihalla.
Tällä viikolla polkaistiin käyntiin myös meidän kotialueen oma agilitytoiminta. Perustettiin asukasyhdistyksen alajaokseksi agilitykerho, johon lähti mukaan kolmisenkymmentä koirakkoa. Saatiin lainaksi muutaman sadan metrin päässä oleva kenttä, jonne hankittiin kevyitä esteitä. Rimpuloita ovatten, mutta päästään harjoittelemaan vaikka joka päivä! Jee. Lomien jälkeen tehdään tukevampia esteitä, mutta eiköhän näillä alkuun päästä. Ilmoittauduttiin Ellan kanssa myös jatkokurssille, jotta saadaan vähän opetustakin. Ja sitähän me tarvitaan =o)
Huomenna alkaakin
agilityn SM kisat, joten edessä on talkooviikonloppu. Nähdään siis kentällä!
