Eilen illalla kisattiin Tehis Cupin viimeinen osakilpailu. Me osallistuttiin taas maximölleihin neljän Jangas-nuorukaisen voimin. Kisamassa olivat meidän lisäksemme Markus ja Essi, Viivi ja Dante sekä Mika ja Pipsa. Olin itse tyytyväinen Ellan ja minun yhteistyöhön, yhdessä kohtaa otettiin kieltäytyminen, kun kohtelias spanieli päätti käydä moikkaamassa ratahenkilöstöä. Rataa päästiin kuitenkin jatkamaan nopeasti, seurauksena ihanneajan ylitys 8 sekunnilla. Kontaktit otettiin hienosti, joten kyllä se nollatuloskin saadaan vielä jonain päivänä.
Kaikkein parhaiten osaamistaan näyttivät jälleen kerran Viivi ja Dante, jotka kiitivät osakilpailun - kuten myös koko Tehis Cupin voittoon maksimölleissä. Absolutely Fabulous! Parin yhteistyö on kyllä ihailtavaa, suoritukset ovat tasapainoisia ja luotettavia, kerta toisensa jälkeen. Onnea vielä kerran!
En tiedä oliko Ella vielä väsynyt viikonlopun jäljiltä tai minä, mutta meidän toinen ratayritys meni häröilyksi. Koira ei ollut oikein ohjattavissa, vaan sinkosi ensimmäisen putken sijaan aivan kentän toisella laidalla ollutta puomia kohden. Lieneenkö syynä putki - puomi sanojen samanlaisuus, vaiko se fakta että kontaktien otto on kivaa (kun siitä saa aina namia), mutta puomia kohti lähdettiin. Olenkin pohtinut että putki sana pitäisi vaihtaa vaikka "läpi" sanaan, ettei tulisi ongelmia..
keskiviikko 29. syyskuuta 2010
lauantai 25. syyskuuta 2010
Agility - right from the start
Tänä viikonloppuna meillä on ohjelmassa ruotsalaisten huippukouluttajien, Eva Bertilssonin ja Emelie Johnson Veghin kolmepäiväinen agilitykurssi.
Evan ja Emelien koulutus pohjautuu positiiviseen vahvistamiseen, ja harjoitusten perusajatuksena on että sekä koiralla että ohjaajalla on hauskaa ja että onnistumisen kokemuksia tulee rutkasti. Kolutuksen olennaisia piirteitä on se, että koiralle ei koskaan pääsisi syntymään tilannetta missä se ei tiedä mitä sen tulisi tehdä. Harjoitustilanne on intensiivinen jatkumo, jossa koiralla on koko ajan selkeä tehtävä. Myös siiryminen paikasta toiseen on ohjattu, sen sijaan että koira häröilisi vapaana tai hihnan päässä.
Ja mikä on meille täysin uutta: koiran ohjaaminen agilityssä täysin ilman suullisia komentoja. Koiran itsenäisyyttä suorittaa tehtävät ohjaajan ohjatessa ainoastaan vartalonsa avulla!
Vaikka Ella onkin kehittynyt agilityssä hurjasti, juuri koiran itsenäinen työskentely aiheuttaa meille ongelmia. Koira yksinkertaisesti vaatii sitä että olen lähellä opastamassa minne ollaan menossa. Luulen että näistä harjoituksista on meille rutkasti apua. Tällä kurssilla olen myös saanut riittävästi apuja siihen, että uskallan alkaa harjoitella naksutinkoulutusta.
Eva ja Emilie ovat kirjoittaneet agilitystä kattavan, ja varsinkin jenkeissä suurta suosiota saavuttaneen kirjan,
Agility - right from the start
Lisätietoja myös: Carpe momentum
Jännityksellä odotan mitä kivaa huomenna opitaan!
Evan ja Emelien koulutus pohjautuu positiiviseen vahvistamiseen, ja harjoitusten perusajatuksena on että sekä koiralla että ohjaajalla on hauskaa ja että onnistumisen kokemuksia tulee rutkasti. Kolutuksen olennaisia piirteitä on se, että koiralle ei koskaan pääsisi syntymään tilannetta missä se ei tiedä mitä sen tulisi tehdä. Harjoitustilanne on intensiivinen jatkumo, jossa koiralla on koko ajan selkeä tehtävä. Myös siiryminen paikasta toiseen on ohjattu, sen sijaan että koira häröilisi vapaana tai hihnan päässä.
Ja mikä on meille täysin uutta: koiran ohjaaminen agilityssä täysin ilman suullisia komentoja. Koiran itsenäisyyttä suorittaa tehtävät ohjaajan ohjatessa ainoastaan vartalonsa avulla!
Vaikka Ella onkin kehittynyt agilityssä hurjasti, juuri koiran itsenäinen työskentely aiheuttaa meille ongelmia. Koira yksinkertaisesti vaatii sitä että olen lähellä opastamassa minne ollaan menossa. Luulen että näistä harjoituksista on meille rutkasti apua. Tällä kurssilla olen myös saanut riittävästi apuja siihen, että uskallan alkaa harjoitella naksutinkoulutusta.
Eva ja Emilie ovat kirjoittaneet agilitystä kattavan, ja varsinkin jenkeissä suurta suosiota saavuttaneen kirjan,
Agility - right from the start
Lisätietoja myös: Carpe momentum
Jännityksellä odotan mitä kivaa huomenna opitaan!
lauantai 18. syyskuuta 2010
Kisastartti osa IV - Tehiscup
Kisan voittivat kertakaikkisen loistokkaasti Viivi ja Dante, ja saatte uskoa että me muut olimme ylpeitä! Eikä tänään ollut kyse tuurista, pari nimittäin veti nollaradan kolme kertaa! Varsinaisessa kisassa kun kävi nimittäin niin harvinaisesti, että kaksi koiraa sai saman radan parhaan ajan. Joten jouduttiin ottamaan uusinta kahden parhaan koirakon kesken. Viivin hermot pitivät, ja pari kiiti voittoon. Paljon Onnea vielä kerran!
Meidän kisatavoitteena oli hyvät kontaktit. Ja niissä onnistuttiin mielestäni hyvin.
Minulla on kohtelias koira. Se kävi moikkaamassa tuomarinkin kesken radan. Eka rata meni vähän niinkuin harjoittelun piikkiin. Ainakin koiralla oli hauskaa.
Toinen yritys meni aivan loistavasti, koira pysyi hyvin aloituksessa paikallaan, ja otti räjähtävän lähdön luvan saatuaan. Pituus, A:n ja puomin kontaktit otettiin nätisti, ja kaikki meni ylipäätänsä hienosti, kunnes päästiin loppusuoralle. Suoralla oli muuri ja kolme hyppyä peräjälkeen siistissä rivissä. Mitä tapahtuu? Koira hyppää muurin, mutta on jo hypyn aikana kääntyneenä oikealle. Sen sijaan että jatkaisi suoraan, lähtee juoksemaan oikealle. Huudettuani koiran takaisin, Elmeri hyppii esteitä miten sattuu, joten seurauksena hylky. Yritin videota katsellen selvittää missä mentiin mönkään. Ajattelin ensin että olin itse myöhässä, mutta onkohan kuitenkin niin että Ella näkee kentän oikealla laidalla aloitukseen tulevan seuraavan koiran, ja meinaa lähteä moikkaamaan...?
Tässä videot suorituksista:
Ellan metkut
Markus ja Essi
Voitokkaat Viivi ja Dante
Kiitos kisavideoiden kuvauksesta Jarkolle!
perjantai 17. syyskuuta 2010
Kisastartti osa III - Puolarmetsä
Tänään me kävimme starttaamassa Puolarmetsän epävirallisisissa kisoissa maksimölleissä. Rata oli ainakin meikäläisestä haasteellinen. Toka este oli pituus, joka oli aivan saakutin pitkä ;o) Olin aivan kauhuissani, eihän me olla otettu pitkiä pituuksia sitten ....en muista milloin.
Päivän epistolana oli kunnolliset kontaktit. Koira pitää saada pysäytettyä kunnolla. Siis seisautettua kokonaan. Toinen keskittymisen aihe oli paikallaan pysyminen. Liikkeelle ei saisi lähteä ennen käskyä.
Laitoin Ellan mahdollisimman kauas ensimmäisestä esteestä, että koiruus kerkeäisi kerätä riittävästi vauhtia pituudelle. Kipitin itse pituuden kohdille, ennenkuin annoin lähtökäskyn. Koira istui nätisti paikallaan odottaen käskyä. Liikkelle lähdettiin, ja ilokseni pikku Spanieli kiiti nätisti yli pituusesteen. A-este, jonka jälkeen pysäytys. Putki, hyppy ja puomi, ja jälleen kunnon pysäytys. Keskityin kontaktille pysäytykseen niin paljon, että unohdin seuraavan esteen!!! Argh! Sain kuitenkin pikku kiepautuksella pyöräytettyä koiran oikeaan suuntaan, parin hypyn kautta takaisin A-esteelle ja taas stoppi. Tässä vaiheessa koira hakee "väärän" putken pään. (Radan päässä on kaksi putkea vierekkäin, toinen toiseen suuntaan kääntyen. "Väärästä" putkesta meneminen oli tuomarin mukaan sallittua, mutta aiheutti pitkän siirtymän seuraavalle esteelle.). Tässä vaiheessa saan homman vielä korjattua, ja koiran takaisin seuraavalle esteelle ilman virhepisteitä. Tyylivirheitä kyllä, mutta niistä ei toistaiseksi sakoteta;o)
Matka jatkuu, seuraavana esteenä putki. Tässä vaiheessa Elmeri karkasi käsistä. Putkihomman jälkeinen siirtymä kai sai koiran hieman ihmettelemään koko touhua, joten pikku spanieli sinkosi minun edelle, ja siitä seuraavan putken väärään päähän. Eka virhe. Tämän jälkeen kolmen hypyn sarja, jossa piti tehdä takaaleikkaus kakkosen ja kolmosen välissä. Takaaleikkaus oli onnistunut, mutta koiran vauhti oli sen verran kova, että ohjaus oli myöhässä seuraavalle esteelle. Seurauksena hypyn ohitus - ja kun ohjasin koiran paluun sijaan seuraavalle esteelle hylkäys, koska hypyn väliin jättäminen tulkitaan vääräksi radaksi. Viimeisenä esteenä oli okseri, ja sitten vuorossa olikin spanielin palkkaus.
Näin siis meni meidän kolmannet möllikisat. Alussa kaikki hyvin, mutta sitten homma karkasi vähän lapastesta. Mutta kuten meidän isä tapasi sanoa tyhjän metsästysreissun jälkeen, kun kysyimme tuliko mitään: "Tuli. Kokemusta."
Näin siis kartutimme taas kokemusta kisoista. Positiivisia juttuja olivat koiran pysyminen paikallaan, ja kontaktitkin menivät mielestäni hyvin. Ja hienoa oli myös se, että sain koiran takaisin ohjaukseen vähän pieleenmenneen jutunkin jälkeen. Plussapuolella oli myös oma fiilis, vaikka homma vähän karkasikin käsistä, syy oli minun, ei koiran =o)
Opittavaa: Kisasuoritus on ihan sairaan lyhyt homma. Koko ajan pitää olla 110% keskittynyt, ja jokainen kropan asento on tärkeä. Todella vaikeaa.
Tällä viikolla tiistain ja torstain harjoituksissa tehtiin tekniikkatreenejä, kahden eri kouluttajan johdolla. Tiistaina tehtiin lyhyttä ratatreeniä, aiheena hypyt erilaisilla tekniikoilla yhdistettynä putkeen. Torstaina aiheena olivat takaaleikkaukset. Ja niinkuin olen jo aiemminkin todennut, näistä kahden eri kouluttajan treeneistä on minulle todella paljon hyötyä =o) Eka kouluttaja odottaa että osaamme jo, mutta toisen kouluttajan kanssa saan ihanasti kerrata perusteita, vailla etukäteisodotuksia.
Mutta ennen varsinaisia harjoituksia torstaina me kirmasimme Ellan kanssa kentälle ottamaan keppiharjoituksia. Tein kuuden kepin sarjaa aloittaen niin, että kepit olivat aluksi aavistuksen vinossa. Jokaisen onnistuneen suorituksen jälkeen suoristin kepin (tai pari), ja hetken kuluttua meillä oli edessämme suora keppirivi.
Edellisistä harjoituksista oppineena en sotke käsiohjausta hommaan ollenkaan, pidän vaan kädet tiukasti reiden sivuilla, ja kävelen (tai vauhdista riippuen hölkkään) Ellan sivulla suorituksen aikana. Ja arvatkaas mitä? Tällä viikolla me ollaan tehty ensimmäistä kertaa suoria keppiä onnistuneesti! Ja vieläpä monta kertaa. Vielä treenien jälkeenkin otettiin suorat kepit, ja Elmaneiti veti ne suosiolla läpi. Nyt ei muuta kuin lisää treeniä, vaikeusastetta pikkuhiljaa nostaen.
Post scriptum: Saattapi olla että joinain hetkinä muistelen aikaa kun meillä isännän kanssa ei ollut mitään tekemistä.
Päivän epistolana oli kunnolliset kontaktit. Koira pitää saada pysäytettyä kunnolla. Siis seisautettua kokonaan. Toinen keskittymisen aihe oli paikallaan pysyminen. Liikkeelle ei saisi lähteä ennen käskyä.
Laitoin Ellan mahdollisimman kauas ensimmäisestä esteestä, että koiruus kerkeäisi kerätä riittävästi vauhtia pituudelle. Kipitin itse pituuden kohdille, ennenkuin annoin lähtökäskyn. Koira istui nätisti paikallaan odottaen käskyä. Liikkelle lähdettiin, ja ilokseni pikku Spanieli kiiti nätisti yli pituusesteen. A-este, jonka jälkeen pysäytys. Putki, hyppy ja puomi, ja jälleen kunnon pysäytys. Keskityin kontaktille pysäytykseen niin paljon, että unohdin seuraavan esteen!!! Argh! Sain kuitenkin pikku kiepautuksella pyöräytettyä koiran oikeaan suuntaan, parin hypyn kautta takaisin A-esteelle ja taas stoppi. Tässä vaiheessa koira hakee "väärän" putken pään. (Radan päässä on kaksi putkea vierekkäin, toinen toiseen suuntaan kääntyen. "Väärästä" putkesta meneminen oli tuomarin mukaan sallittua, mutta aiheutti pitkän siirtymän seuraavalle esteelle.). Tässä vaiheessa saan homman vielä korjattua, ja koiran takaisin seuraavalle esteelle ilman virhepisteitä. Tyylivirheitä kyllä, mutta niistä ei toistaiseksi sakoteta;o)
Matka jatkuu, seuraavana esteenä putki. Tässä vaiheessa Elmeri karkasi käsistä. Putkihomman jälkeinen siirtymä kai sai koiran hieman ihmettelemään koko touhua, joten pikku spanieli sinkosi minun edelle, ja siitä seuraavan putken väärään päähän. Eka virhe. Tämän jälkeen kolmen hypyn sarja, jossa piti tehdä takaaleikkaus kakkosen ja kolmosen välissä. Takaaleikkaus oli onnistunut, mutta koiran vauhti oli sen verran kova, että ohjaus oli myöhässä seuraavalle esteelle. Seurauksena hypyn ohitus - ja kun ohjasin koiran paluun sijaan seuraavalle esteelle hylkäys, koska hypyn väliin jättäminen tulkitaan vääräksi radaksi. Viimeisenä esteenä oli okseri, ja sitten vuorossa olikin spanielin palkkaus.
Näin siis meni meidän kolmannet möllikisat. Alussa kaikki hyvin, mutta sitten homma karkasi vähän lapastesta. Mutta kuten meidän isä tapasi sanoa tyhjän metsästysreissun jälkeen, kun kysyimme tuliko mitään: "Tuli. Kokemusta."
Näin siis kartutimme taas kokemusta kisoista. Positiivisia juttuja olivat koiran pysyminen paikallaan, ja kontaktitkin menivät mielestäni hyvin. Ja hienoa oli myös se, että sain koiran takaisin ohjaukseen vähän pieleenmenneen jutunkin jälkeen. Plussapuolella oli myös oma fiilis, vaikka homma vähän karkasikin käsistä, syy oli minun, ei koiran =o)
Opittavaa: Kisasuoritus on ihan sairaan lyhyt homma. Koko ajan pitää olla 110% keskittynyt, ja jokainen kropan asento on tärkeä. Todella vaikeaa.
Tällä viikolla tiistain ja torstain harjoituksissa tehtiin tekniikkatreenejä, kahden eri kouluttajan johdolla. Tiistaina tehtiin lyhyttä ratatreeniä, aiheena hypyt erilaisilla tekniikoilla yhdistettynä putkeen. Torstaina aiheena olivat takaaleikkaukset. Ja niinkuin olen jo aiemminkin todennut, näistä kahden eri kouluttajan treeneistä on minulle todella paljon hyötyä =o) Eka kouluttaja odottaa että osaamme jo, mutta toisen kouluttajan kanssa saan ihanasti kerrata perusteita, vailla etukäteisodotuksia.
Mutta ennen varsinaisia harjoituksia torstaina me kirmasimme Ellan kanssa kentälle ottamaan keppiharjoituksia. Tein kuuden kepin sarjaa aloittaen niin, että kepit olivat aluksi aavistuksen vinossa. Jokaisen onnistuneen suorituksen jälkeen suoristin kepin (tai pari), ja hetken kuluttua meillä oli edessämme suora keppirivi.
Edellisistä harjoituksista oppineena en sotke käsiohjausta hommaan ollenkaan, pidän vaan kädet tiukasti reiden sivuilla, ja kävelen (tai vauhdista riippuen hölkkään) Ellan sivulla suorituksen aikana. Ja arvatkaas mitä? Tällä viikolla me ollaan tehty ensimmäistä kertaa suoria keppiä onnistuneesti! Ja vieläpä monta kertaa. Vielä treenien jälkeenkin otettiin suorat kepit, ja Elmaneiti veti ne suosiolla läpi. Nyt ei muuta kuin lisää treeniä, vaikeusastetta pikkuhiljaa nostaen.
Post scriptum: Saattapi olla että joinain hetkinä muistelen aikaa kun meillä isännän kanssa ei ollut mitään tekemistä.
maanantai 13. syyskuuta 2010
Tehis cup, 1 osakilpailu
Tänään kilpailtiin agilityssä Tehis Cup:in ensimmäinen osakilpailu, ja me päätimme osallistua mölleihin. Möllien maksiluokan tuomarina toimi Anne Viitanen. Rata oli hauska ja vauhdikas. Tämä oli meidän toinen kerta kisoissa.
Meidän vuoromme koitti kolmantena koirakkona, ja ratasuoritus löytyy videona.
Fiilis oli aivan mahtava, puomin kontakteilta tuli virhe, vaikka yritinkin hidastaa koiraa. (Otimme kontaktiharjoituksia myös ennen kisaa). Muuten meno oli aivan valtavan hienoa, jopa minun valssaukseni onnistui! Minulla ei edes riitä sanoja kuvaamaan onnistumisen tunnetta! Jes!
Yhdestä ratavirheestä tuli siis 5 virhepistettä, ja aika 30.22 (ihanne 45sek), sijoitus 10.
Eli vauhtia oli, ja Ella oli aivan ihana. Mahtavaa!
Meidän vuoromme koitti kolmantena koirakkona, ja ratasuoritus löytyy videona.
Fiilis oli aivan mahtava, puomin kontakteilta tuli virhe, vaikka yritinkin hidastaa koiraa. (Otimme kontaktiharjoituksia myös ennen kisaa). Muuten meno oli aivan valtavan hienoa, jopa minun valssaukseni onnistui! Minulla ei edes riitä sanoja kuvaamaan onnistumisen tunnetta! Jes!
Yhdestä ratavirheestä tuli siis 5 virhepistettä, ja aika 30.22 (ihanne 45sek), sijoitus 10.
Eli vauhtia oli, ja Ella oli aivan ihana. Mahtavaa!
sunnuntai 12. syyskuuta 2010
Elimäen metsästyskoulutusviikonloppu
Minä vihaan aikaisia aamuherätyksiä. Normaali herätys arkiaamuisin kello 5.45 on minulle täyttä tuskaa. Luonnotonta.
Kun viikonloppu koittaa, iloitsen siitä ettei minun tarvitse herätä ennenkuin minulle sopii. Joten jos on joku asia joka herättää minut lauantai aamuna kello kuudelta, niin sen täytyy olla Tärkeää.
Näin olikin tänä viikonloppuna, koska olimme saaneet paikan Kymen Spanielien järjestämälle Nuorten koirien ja aloittelevien ohjaajien metsästyskoulutus viikonlopulle.
Koska minä olen ominut Ellan agilityharrastukseen, saa metsästysjutut olla isännän ja koiran juttu.
Matkaan lähdettiin siis lauantai aamuna kello 7. Tai siis meidän piti päästä lähtemään seitsemältä. Eihän sitä ihan aikataulussa pysytty, mutta kuitenkin. Perille Elimäelle saavuimme vähän vaille yhdeksän. Kipusimme Haukkavuoren majalle, jossa meitä odotteli aamiaisen lisäksi kouluttajanamme toiminut Veli Nurminen. Majalle saapui liuta ihmisiä, ja monen monituista spanielia. Mukana oli Englanninspringerspanieleita, Walesinsprigerspanieleita, Cockerspanieleita, Cumberlandin spanieli, Amerikanvesispanieli, Irlanninvesispanieli ja Fieldinspanieli. Kaiken kaikkiaan koiria taisi olla 17, ja roduista vahvimmin edustettuina cockerit ja welssit =o)
Aamupäivällä Veli Nurminen luennoi meille spanielimetsästyksen saloista, aloittaen pennun koulutuksesta, edeten aikuisen koiran kanssa tehtäviin harjoituksiin. Luennon jälkeen suunnistimme lounaalle paikalliseen ravintolaan, jossa saimme herkutella lähiruokaa. Paikalla oli näet käynnissä Lähiruokamessut =o)
Lounaan jälkeen suuntasimme innosta puhkuen metsästysmajalle. Kaikki odottivat jännityksellä iltapäivän harjoituksia, jossa päästäisiin tositoimiin.
Ensimmäisissä harjoituksissa keskityttiin koiran hallintaan riistatilanteessa. Ensimmäisen haasteen aiheutti metsässä karkuun pinkova kani. Ohjaajan tehtävänä oli pysäyttää koira riistan lähtiessä liikkeelle. Koiran pysytykseen sai käyttää käskyä, pilliä, liinaa tai sitten näiden yhdistelmää.
Me olemme harjoitelleet pillillä pysähtymistä ahkerasti kesästä saakka, ja se sujuukin normioloissa kiitettävästi. Vaan pakoon pinkova kani oli tytölle liikaa, joten liinaa piti käyttää apuna. Koira kävi muutenkin kuumana, joten päätimme ekan harjoituksen jälkeen käydä Ellan kanssa kävelyllä. Suuntasimme läheiseen metsään, jossa sattui pieni haveri, ampiainen pisti Ellaa kylkeen. Tyttö järkyttyi tästä kovasti, ja oli vähintäänkin sitä mieltä että maailma on epäreilu paikka. Koska koiria oli paljon, laitoimme Ellan autoon lepäilemään. Ampiaisen pisto turvotti pikku Spanielin kylkeä, ja tykytys taisi olla melkoinen, koska kun isäntä meni koiraa hakemaan, tämä oli sitä mieltä että ei lähde autosta enää mihinkään.
Harjoituksiin kuitenkin lähdettiin, ja seuraavana vuorossa oli tilanne jossa fasaani nykästiin maasta ilmalentoon köyden avulla. Ohjaajan tehtävänä oli jälleen pysäyttää koira lentoonlähdöstä, odottaa laukausta, ja antaa sitten koiralle lupa mennä noutamaan lintu.
Tämä harjoitus meni Ellalta jotenkuten, koska tyttö oli vielä ampparin pistosta poissa tolaltaan. Seuraavaksi koirat saivat etsiä fasaanin hajujälkiä, jotka päätyivät pusikossa (häkissä) lymyävän fasaanin luo. Tässä vaiheessa Ellakin oli saanut jo iloisuuttaan takaisin, ja yritti pyrkiä väkisin häkissä piilevän fasaanin tykö.
Meillä oli tarkoitus ottaa vielä vesinoutoharjoituksia, mutta koska koiria oli paljon, päivä oli pitkällä, joten päätimme suunnistaa takaisin hiihtomajalle. Majalla paistoimme makkaraa kertakaikkisen upeissa maisemissa, nautimme toistemme seurasta, ja saattaapi olla että jokunen viinilasillinenkin maistui siinnä turistessa.
Sunnuntaina vuorossa oli varmasti kaikkien eniten odottama osuus. Kukin koira saisi vuorollaan ajaa fasaanin ylös ammuttavaksi ja noudettavaksi.
Ella lähti liikkeelle päivän toisena koirana. Lintu löytyi nopeasti, ja koira nosti sen lentoon. Laukauksen tullessa spanieli ei suinkaan pysähtynyt isännän käskyyn, vaan sinkosi eteenpäin kuin ohjus. Vauhti oli niin kova, ettei Ella pystynyt havainnoimaan tiputusta, vaan meni ohi. Isäntä kutsui koiraa takaisinpäin, ja kehotti etsimään saaliin, joka löytyikin helposti. Tyttö tutki lintua epäröiden, otti sen suuhunsa, mutta tiputti sen heti takaisin maahan. Pöläytteli vähän höyheniä, ja otti linnun uudelleen suuhun, muttei kuitenkaan tuonut sitä isännälle. Teemu kävi auttamassa koiraa, ja nyt tyttö kantoi lintua jonkin matkaa.
Minusta tämä oli aivan mahtava suoritus, ottaen huomioon että tämä oli eka kerta lämpimän riistan kanssa.
Ella tuli metsästä aivan tohkeissaan, kuin sanoen että "ette voi arvata mitä minä tuolta löysin...!"
Päivän päätteeksi otimme vielä lauantaille tarkoitetun vesinoutoharjoituksen. Ensimmäisen koiran tehdessä vesinoutoa päätimme kiihdyttää Ellaa, koska tyttö on tähän asti ollut melko haluton noutamaan riistapukkia. Saattaapi olla että yhtään onnistunutta hakua ei ole takana, jompikumpi meistä on saanut kastella jalkansa. Tämä oli myös syy siihen että Ellaa ei ole ilmoitettu taippareihin tälle syksylle. Walesiherra noutikin riistapukkia ahkerasti, ja Elmaneiti se oli harmissaan.
Miten Ellan vesinoudon kävi? Sitä voi ihmetellä videosta.
Tyttö lähtee kyllä uimaan, ui pukille saakka, mutta käy vaan tökkäämässä riistapukkia. Isännän heittämä kivi kuitenkin innostaa tytön uimaan uudelleen pukille, ja se on siinä! Toisella heitolla tyttö ei enää arvaile, vaan ui suoraan pukille ja tuo sen rantaan. Ei edes ravistele turkkia, vaan antaa saaliin ensin isännälle. Taitava tyttö!
Näin päättyi meidän metsästyskoulutusviikonloppu, nappisuoritukseen. Loistavaa =o)
Kaiken kaikkiaan viikonloppu oli onnistunut. Uusia samanhenkisiä tuttavuuksia, mukavia koiria, hienot maisemat, hyvää ruokaa ja oppia vielä kaiken päälle. Kiitos vaan kovasti koulutuksen järjestäjille ja myös koulutuksessa mukanaolleille!
Nyt pikku spanieli vetää koiran unta. Haaveilee lentoon pyrähtävistä fasaaneista, herkullisista pikku kaniineista ja on onnellinen. Kyllä se koiran kelpaa.
Kun viikonloppu koittaa, iloitsen siitä ettei minun tarvitse herätä ennenkuin minulle sopii. Joten jos on joku asia joka herättää minut lauantai aamuna kello kuudelta, niin sen täytyy olla Tärkeää.
Näin olikin tänä viikonloppuna, koska olimme saaneet paikan Kymen Spanielien järjestämälle Nuorten koirien ja aloittelevien ohjaajien metsästyskoulutus viikonlopulle.
Koska minä olen ominut Ellan agilityharrastukseen, saa metsästysjutut olla isännän ja koiran juttu.
Matkaan lähdettiin siis lauantai aamuna kello 7. Tai siis meidän piti päästä lähtemään seitsemältä. Eihän sitä ihan aikataulussa pysytty, mutta kuitenkin. Perille Elimäelle saavuimme vähän vaille yhdeksän. Kipusimme Haukkavuoren majalle, jossa meitä odotteli aamiaisen lisäksi kouluttajanamme toiminut Veli Nurminen. Majalle saapui liuta ihmisiä, ja monen monituista spanielia. Mukana oli Englanninspringerspanieleita, Walesinsprigerspanieleita, Cockerspanieleita, Cumberlandin spanieli, Amerikanvesispanieli, Irlanninvesispanieli ja Fieldinspanieli. Kaiken kaikkiaan koiria taisi olla 17, ja roduista vahvimmin edustettuina cockerit ja welssit =o)
 |
| Veli Nurminen |
Lounaan jälkeen suuntasimme innosta puhkuen metsästysmajalle. Kaikki odottivat jännityksellä iltapäivän harjoituksia, jossa päästäisiin tositoimiin.
 |
| Welssejä kerrakseen |
 |
| Valmiina tositoimiin! |
Me olemme harjoitelleet pillillä pysähtymistä ahkerasti kesästä saakka, ja se sujuukin normioloissa kiitettävästi. Vaan pakoon pinkova kani oli tytölle liikaa, joten liinaa piti käyttää apuna. Koira kävi muutenkin kuumana, joten päätimme ekan harjoituksen jälkeen käydä Ellan kanssa kävelyllä. Suuntasimme läheiseen metsään, jossa sattui pieni haveri, ampiainen pisti Ellaa kylkeen. Tyttö järkyttyi tästä kovasti, ja oli vähintäänkin sitä mieltä että maailma on epäreilu paikka. Koska koiria oli paljon, laitoimme Ellan autoon lepäilemään. Ampiaisen pisto turvotti pikku Spanielin kylkeä, ja tykytys taisi olla melkoinen, koska kun isäntä meni koiraa hakemaan, tämä oli sitä mieltä että ei lähde autosta enää mihinkään.
Tämä harjoitus meni Ellalta jotenkuten, koska tyttö oli vielä ampparin pistosta poissa tolaltaan. Seuraavaksi koirat saivat etsiä fasaanin hajujälkiä, jotka päätyivät pusikossa (häkissä) lymyävän fasaanin luo. Tässä vaiheessa Ellakin oli saanut jo iloisuuttaan takaisin, ja yritti pyrkiä väkisin häkissä piilevän fasaanin tykö.
Meillä oli tarkoitus ottaa vielä vesinoutoharjoituksia, mutta koska koiria oli paljon, päivä oli pitkällä, joten päätimme suunnistaa takaisin hiihtomajalle. Majalla paistoimme makkaraa kertakaikkisen upeissa maisemissa, nautimme toistemme seurasta, ja saattaapi olla että jokunen viinilasillinenkin maistui siinnä turistessa.
Sunnuntaina vuorossa oli varmasti kaikkien eniten odottama osuus. Kukin koira saisi vuorollaan ajaa fasaanin ylös ammuttavaksi ja noudettavaksi.
 |
| Kaikkia jännittää... |
Minusta tämä oli aivan mahtava suoritus, ottaen huomioon että tämä oli eka kerta lämpimän riistan kanssa.
Ella tuli metsästä aivan tohkeissaan, kuin sanoen että "ette voi arvata mitä minä tuolta löysin...!"
 |
| Suuri Saalistaja |
 |
| Minun lintu! |
 |
| Maistuisiko maksa...? |
 |
| Saalis ja koira sävy sävyyn |
 |
| Täältä tullaan! |
 |
| Tuodaan, tuodaan... |
 |
| Onni syöksyy saalistamaan |
 |
| Joko kohta päästäis...? |
 |
Fasaanin viimeinen lento, Englanninspringerin ajamana |
Päivän päätteeksi otimme vielä lauantaille tarkoitetun vesinoutoharjoituksen. Ensimmäisen koiran tehdessä vesinoutoa päätimme kiihdyttää Ellaa, koska tyttö on tähän asti ollut melko haluton noutamaan riistapukkia. Saattaapi olla että yhtään onnistunutta hakua ei ole takana, jompikumpi meistä on saanut kastella jalkansa. Tämä oli myös syy siihen että Ellaa ei ole ilmoitettu taippareihin tälle syksylle. Walesiherra noutikin riistapukkia ahkerasti, ja Elmaneiti se oli harmissaan.
Miten Ellan vesinoudon kävi? Sitä voi ihmetellä videosta.
Tyttö lähtee kyllä uimaan, ui pukille saakka, mutta käy vaan tökkäämässä riistapukkia. Isännän heittämä kivi kuitenkin innostaa tytön uimaan uudelleen pukille, ja se on siinä! Toisella heitolla tyttö ei enää arvaile, vaan ui suoraan pukille ja tuo sen rantaan. Ei edes ravistele turkkia, vaan antaa saaliin ensin isännälle. Taitava tyttö!
Näin päättyi meidän metsästyskoulutusviikonloppu, nappisuoritukseen. Loistavaa =o)
Kaiken kaikkiaan viikonloppu oli onnistunut. Uusia samanhenkisiä tuttavuuksia, mukavia koiria, hienot maisemat, hyvää ruokaa ja oppia vielä kaiken päälle. Kiitos vaan kovasti koulutuksen järjestäjille ja myös koulutuksessa mukanaolleille!
Nyt pikku spanieli vetää koiran unta. Haaveilee lentoon pyrähtävistä fasaaneista, herkullisista pikku kaniineista ja on onnellinen. Kyllä se koiran kelpaa.
keskiviikko 8. syyskuuta 2010
Ahkeraa treenaamista
Niin. Ahkeraa treenaamista. Sitä se meidän elämä on ollut viimeaikoina. Viikossa on kahdet ohjatut agilityharjoitukset, ja niiden lisäksi ollaan käyty harjoittelemassa itsenäisesti. Itsenäisissä harjoituksissa ollaan käytetty Tiinalta saatuja ratapiirroksia ja ohjeita, joista on todella paljon hyötyä. Selkeän suunnitelman kanssaa eteneminen, ja nyt alkaneet kakkostreenit toisen kouluttajan johdolla ovat aikaansaaneet minulle varmuutta - ja kun minä tunnen oloni varmaksi, niin koirakin tietää mitä siltä toivotaan. Näin meille molemmille tulee onnistumisen kokemuksia - ja hommasta tulee aina vaan mukavempaa.
Toisen kouluttajan kanssa aloitettiin suhteellisen perusteista, ja tästä on minulle todella paljon hyötyä. Ellan juoksut ja valeraskaudet ja kesäloma tekivät meille kesällä treenitaukoa, jonka aikana muu ryhmä eteni valtavasti. Kesän jälkeen tuntui että olen kovasti jäljessä muita, eikä oma suoriutuminen todellakaan ollut parasta mahdollista. Nyt menossa on aivan uudenlaista varmuutta, ja luottamusta siihen että vaikeammistakin kiemuroista selvitään, kun vaan yritetään.
Eiliset treenit meni aivan loistavasti. Ohjelmassa oli lyhyttä ratapätkää, jossa haasteena oli putki A-esteen alla. Viimeisellä radalla oli myös hauska hyppykieputus, jossa päästiin harjoittelemaan sylkkäreitä oikein todenteolla. Ensimmäisillä kerroilla oma kehonkieleni sai koiran kääntymään väärään suuntaan, mutta Tiinan ohjeistuksella sain kuin sainkin liikkeeni riittävän sulaviksi Ellan ymmärtää. Ja näin pikku spanieli suoriutui kieputuksesta kuin vanha tekijä.
Vanhuudesta puheenollen: Ellalla on tänään 1.5 vuotis syntymäpäivä - joka tarkoittaa että nyt meillä on oikeus osallistua virallisiin agilitykilpailuihin. Ja jotta voitaisiin osallistua, niin kepit on saatava kuntoon. Näin ollen me tänäänkin suuntasimme kohti kenttää, ja kävimme harjoittelemassa keppejä. Suoria keppejä ei ihan vielä uskalleta, mutta hivenen vinot sujuivat tänään jo varsin hyvin. Kädellä auttaminen ei ollut minun juttu, kaikkein parhaiten homma sujuu, kun annan Ellan itsensä suorittaa kepit vapaasti, itse sivulla kulkien. Tavoitteena on saada kepit pikkuhiljaa suoraksi, lisätä määrää (nyt treenataan 6:lla), ja kun homma sujuu, niin lisätä vauhti peliin. Juuri nyt vauhti saa olla hidasta, pääasia että koira sisäistää keppien oikean suorituksen, mahdollisimman vähällä avustuksella.
Huomenna onkin taas seuraavien treenien vuoro, saa nähdä mitä kivaa harjoitellaan...
PS. Tänään töiden jälkeen metsässä käydessä koiran kakkapussit täyttyivät taas herkkutateista. Ja kuusen alta löysimme kuolleen kauriinvasan. Jäljistä päättelimme, että pienokainen oli todennäköisesti ottanut yhteen auton kanssa, ja sitten raahautunut metsään kuolemaan. Autotietä ei ihan lähellä ole, mutta muutakaan selitystä emme keksineet, pikku reppanalla kun törrötti luu kyljestä ulkona.
Toisen kouluttajan kanssa aloitettiin suhteellisen perusteista, ja tästä on minulle todella paljon hyötyä. Ellan juoksut ja valeraskaudet ja kesäloma tekivät meille kesällä treenitaukoa, jonka aikana muu ryhmä eteni valtavasti. Kesän jälkeen tuntui että olen kovasti jäljessä muita, eikä oma suoriutuminen todellakaan ollut parasta mahdollista. Nyt menossa on aivan uudenlaista varmuutta, ja luottamusta siihen että vaikeammistakin kiemuroista selvitään, kun vaan yritetään.
Eiliset treenit meni aivan loistavasti. Ohjelmassa oli lyhyttä ratapätkää, jossa haasteena oli putki A-esteen alla. Viimeisellä radalla oli myös hauska hyppykieputus, jossa päästiin harjoittelemaan sylkkäreitä oikein todenteolla. Ensimmäisillä kerroilla oma kehonkieleni sai koiran kääntymään väärään suuntaan, mutta Tiinan ohjeistuksella sain kuin sainkin liikkeeni riittävän sulaviksi Ellan ymmärtää. Ja näin pikku spanieli suoriutui kieputuksesta kuin vanha tekijä.
Vanhuudesta puheenollen: Ellalla on tänään 1.5 vuotis syntymäpäivä - joka tarkoittaa että nyt meillä on oikeus osallistua virallisiin agilitykilpailuihin. Ja jotta voitaisiin osallistua, niin kepit on saatava kuntoon. Näin ollen me tänäänkin suuntasimme kohti kenttää, ja kävimme harjoittelemassa keppejä. Suoria keppejä ei ihan vielä uskalleta, mutta hivenen vinot sujuivat tänään jo varsin hyvin. Kädellä auttaminen ei ollut minun juttu, kaikkein parhaiten homma sujuu, kun annan Ellan itsensä suorittaa kepit vapaasti, itse sivulla kulkien. Tavoitteena on saada kepit pikkuhiljaa suoraksi, lisätä määrää (nyt treenataan 6:lla), ja kun homma sujuu, niin lisätä vauhti peliin. Juuri nyt vauhti saa olla hidasta, pääasia että koira sisäistää keppien oikean suorituksen, mahdollisimman vähällä avustuksella.
Huomenna onkin taas seuraavien treenien vuoro, saa nähdä mitä kivaa harjoitellaan...
PS. Tänään töiden jälkeen metsässä käydessä koiran kakkapussit täyttyivät taas herkkutateista. Ja kuusen alta löysimme kuolleen kauriinvasan. Jäljistä päättelimme, että pienokainen oli todennäköisesti ottanut yhteen auton kanssa, ja sitten raahautunut metsään kuolemaan. Autotietä ei ihan lähellä ole, mutta muutakaan selitystä emme keksineet, pikku reppanalla kun törrötti luu kyljestä ulkona.
lauantai 4. syyskuuta 2010
Ellan ekat agilitykisat
Tänään me rohkaistiin mielemme, ja osallistuttiin ihan ekaa kertaa agilitykisoihin. Kisat pidettiin Siuntiossa, jonne olikin meiltä mukavan lyhyt matka. Virallisiin kisoihin meillä ei vielä ole asiaa Ellan iän puolesta (vielä pari päivää puuttuu), eikäpä tuo osaaminenkaan vielä niin varmaa ole.. Mutta möllikisat siis sopivat. Mölleissä ei ole mukana keinua, rengasta eikä keppejä, ja radan saa suorittaa halutessaan kahteen kertaan.
Rata oli varsin mukava, mutta kovin vauhdikas. Olin jo etukäteen kauhuissani millaiseen vauhtiin pikku spanieli saadaan noin suoralla radalla. Ja rataan tutustuminen vahvisti asian. Minua huoletti myös esteiden korkeus maksiluokassa. Radan ihanneaika oli 50 sekuntia.
Ensimmäisellä kerralla Ella veti homman ranttaliksi, tyttö poukkoili radalla miten sattuu, eikä ohjattavuudesta ollut puhettakaan. Hauskaa kuitenkin oli, joten mikäs siinnä.
Toisella kierroksella tyttö ei meinannut millään pysyä paikoillaan aloituksessa (yleensä tyttö nakottaa kiltisti paikoillaan), joten meille tuli juokseva lähtö. Olin ensin ajatellut ottaa muurin varman päälle, jättämällä koiran odottamaan paikalleen ja siirtymällä itse muurin taakse, mutta hylkäsin tämän, jotta ensimmäisellä hypyllä ei tulisi riman alitusta. Alku meni hienosti, myös kontaktit menivät niinkuin pitääkin, vaikka vauhtia oli. Putkesta tultaessa leikkaan hypylle väärässä kulmassa, jonka seurauksena käteni ajaa koiran esteen ohi. Kierros takaisin ja menoksi. Hypyn jälkeisellä A-esteellä Ellalla on yksinkertaisesti liikaa vauhtia, jonka seurauksena kontaktin jälkeen tulee ihme häröilyä. Minun olisi pitänyt selvemmin hidastaa tytön vauhtia heti esteen yli mentyä. Sekoilusta huolimatta Ella etsii hienosti seuraavan esteen, suorittaa sen, kuten myös tulevan tiukan käännöksen hienosti. Pari seuraavaa estettä menee taas loistavasti, mutta putken jälkeen tuleva "pituus"-käsky jää liian myöhäiseksi. Koira ehtii tulla putkesta ja ihmettelee mihin pitäisi mennä. Ihmettelyn seurauksena koira päättää käydä tutustumassa radan ulkopuolella oleviin ihmisiin, mutta palaa kuitenkin nopeasti radalle.
Uusintayrityksen jälkeen olen taas liian hidas hyppykäskyn kanssa, ja koira ohittaa esteen. Tämän jälkeen putkeen meno, hyppy ja A-este - jossa taas olisi pitänyt tajuta ottaa hidastus tiukemmin. Koira ihan selvästi ihmettelee että missä ne namit viipyy, harjoituksissa kun kontakteilta saadaan palkkaa. Sitten loppusuora; kolme suoraa hyppyä, joista viimeinen okseri. Mitä tapahtuu? Koira hyppää ekan hienosti, mutta kiertää toisen ohi? Okseri mennään kuitenkin hienosti, tätä on harvoin ollut harjoituksissa.
Rata-aika 44 sekkaa, eli 6 sekuntia alle ihanneajan, kaikesta sekoilusta huolilmatta. Hylätty - tottakai, but who cares?
Näin siis meni meidän ihan ensimmäiset agilitykisat. Siinnä sitä oli menoa ja meininkiä. Ellalla oli Superhauskaa, ja minullakin oli hyvä mieli. No totta puhuakseni, olen oikein tyytyväinen. Minusta tuntuu että meitä molempia jännitti kisaaminen, joten virheitä tuli - mutta niistähän sitä opitaan.
Ja jos ei tässä vielä tarpeeksi hyvää, niin kisan jälkeen jäähyttelylenkillä metsässä törmättiin herkkutatteihin. Meillä on siis illalliseksi pappardellea herkkutateilla. Ja punaviiniä kanssa =o) Nam!
Rata oli varsin mukava, mutta kovin vauhdikas. Olin jo etukäteen kauhuissani millaiseen vauhtiin pikku spanieli saadaan noin suoralla radalla. Ja rataan tutustuminen vahvisti asian. Minua huoletti myös esteiden korkeus maksiluokassa. Radan ihanneaika oli 50 sekuntia.
Ensimmäisellä kerralla Ella veti homman ranttaliksi, tyttö poukkoili radalla miten sattuu, eikä ohjattavuudesta ollut puhettakaan. Hauskaa kuitenkin oli, joten mikäs siinnä.
Toisella kierroksella tyttö ei meinannut millään pysyä paikoillaan aloituksessa (yleensä tyttö nakottaa kiltisti paikoillaan), joten meille tuli juokseva lähtö. Olin ensin ajatellut ottaa muurin varman päälle, jättämällä koiran odottamaan paikalleen ja siirtymällä itse muurin taakse, mutta hylkäsin tämän, jotta ensimmäisellä hypyllä ei tulisi riman alitusta. Alku meni hienosti, myös kontaktit menivät niinkuin pitääkin, vaikka vauhtia oli. Putkesta tultaessa leikkaan hypylle väärässä kulmassa, jonka seurauksena käteni ajaa koiran esteen ohi. Kierros takaisin ja menoksi. Hypyn jälkeisellä A-esteellä Ellalla on yksinkertaisesti liikaa vauhtia, jonka seurauksena kontaktin jälkeen tulee ihme häröilyä. Minun olisi pitänyt selvemmin hidastaa tytön vauhtia heti esteen yli mentyä. Sekoilusta huolimatta Ella etsii hienosti seuraavan esteen, suorittaa sen, kuten myös tulevan tiukan käännöksen hienosti. Pari seuraavaa estettä menee taas loistavasti, mutta putken jälkeen tuleva "pituus"-käsky jää liian myöhäiseksi. Koira ehtii tulla putkesta ja ihmettelee mihin pitäisi mennä. Ihmettelyn seurauksena koira päättää käydä tutustumassa radan ulkopuolella oleviin ihmisiin, mutta palaa kuitenkin nopeasti radalle.
Uusintayrityksen jälkeen olen taas liian hidas hyppykäskyn kanssa, ja koira ohittaa esteen. Tämän jälkeen putkeen meno, hyppy ja A-este - jossa taas olisi pitänyt tajuta ottaa hidastus tiukemmin. Koira ihan selvästi ihmettelee että missä ne namit viipyy, harjoituksissa kun kontakteilta saadaan palkkaa. Sitten loppusuora; kolme suoraa hyppyä, joista viimeinen okseri. Mitä tapahtuu? Koira hyppää ekan hienosti, mutta kiertää toisen ohi? Okseri mennään kuitenkin hienosti, tätä on harvoin ollut harjoituksissa.
Rata-aika 44 sekkaa, eli 6 sekuntia alle ihanneajan, kaikesta sekoilusta huolilmatta. Hylätty - tottakai, but who cares?
Näin siis meni meidän ihan ensimmäiset agilitykisat. Siinnä sitä oli menoa ja meininkiä. Ellalla oli Superhauskaa, ja minullakin oli hyvä mieli. No totta puhuakseni, olen oikein tyytyväinen. Minusta tuntuu että meitä molempia jännitti kisaaminen, joten virheitä tuli - mutta niistähän sitä opitaan.
Ja jos ei tässä vielä tarpeeksi hyvää, niin kisan jälkeen jäähyttelylenkillä metsässä törmättiin herkkutatteihin. Meillä on siis illalliseksi pappardellea herkkutateilla. Ja punaviiniä kanssa =o) Nam!
torstai 2. syyskuuta 2010
Tällä viikolla tapahtunutta...
Seuraava Jangas-pentue on syntynyt! Tulee pakostakin mieleen, miten kovasti me odotimme edellisen pentueen syntymää, ja miten riemukasta oli todeta että tyttöjä tuli riittämiin, niin että meillekkin riittäisi yksi =o)
Ja voi sitä jännitystä kun pääsimme ensimmäistä kertaa tapaamaan pentuetta. Pienenpienet spanielit ääntelivät ihanasti, niinkuin vain koiranpennut osaavat... Saattaapi olla että monta kotia on riemuisissa tunnelmissa juuri nyt...
Tiistaina kävimme Ojangossa treeneissä. Tehtiin 18:sta esteen rataa, jossa oli haasteena kepit, lyhennettynä kuuden kepin sarjana. Me ei Ellan kanssa vielä hallita keppejä niin hyvin että pystyttäisiin ottamaan kepit osana rataa, joten otettiin keppejä irrallisena ja kujakepeillä, muuten ohitimme kepit radalla. Eka yritys meni tuuletukseksi, kun Ellalla oli hivenen ylimääräistä energiaa, ja saattaapi olla että ohjaajallakin vielä radassa hahmottamista. Sen jälkeen koira oli paremmin hallittavissa, ja loppujen lopuksi olin varsin tyytyväinen harjoitukseen.
Keskiviikko-iltana otettiin lyhyet harjoitukset omalla kentällä, lähinnä keskittyen keppien harjoitteluun. Tänään torstaina meillä oli sitten vuorossa treenit toisen kouluttajan johdolla, jälleen omalla kentällä. Ryhmä oli ensimmäistä kertaa koolla, ja koiria oli laidasta laitaan. Harjoituksissa keskityttiin valssauksiin ja takaaleikkauksiin. Lisäksi tehtiin irrallisena keppejä. Aluksi kepeissä oli kankeutta, mutta kun kepit pidettiin vielä hieman vinona, niin Ella muisti mistä on kysymys.
Kaiken kaikkiaan minulla on tämän viikon harjoituksista hyvä fiilis - meidän pentueryhmässä on monta paria jotka suorituvat paaaljon meitä paremmin, mutta perästä tullaan =o)
Erityisen hienosti ovat edistyneet Viivi ja Dante, joiden menoa on kyllä ilo seurata. Markus ja Essi ovat myös melkoinen vauhtipari - ja miten hienosti Pipsa onkaan hoksannut keppien taian! Huomaa että harjoiteltu on!
Ja voi sitä jännitystä kun pääsimme ensimmäistä kertaa tapaamaan pentuetta. Pienenpienet spanielit ääntelivät ihanasti, niinkuin vain koiranpennut osaavat... Saattaapi olla että monta kotia on riemuisissa tunnelmissa juuri nyt...
Tiistaina kävimme Ojangossa treeneissä. Tehtiin 18:sta esteen rataa, jossa oli haasteena kepit, lyhennettynä kuuden kepin sarjana. Me ei Ellan kanssa vielä hallita keppejä niin hyvin että pystyttäisiin ottamaan kepit osana rataa, joten otettiin keppejä irrallisena ja kujakepeillä, muuten ohitimme kepit radalla. Eka yritys meni tuuletukseksi, kun Ellalla oli hivenen ylimääräistä energiaa, ja saattaapi olla että ohjaajallakin vielä radassa hahmottamista. Sen jälkeen koira oli paremmin hallittavissa, ja loppujen lopuksi olin varsin tyytyväinen harjoitukseen.
Keskiviikko-iltana otettiin lyhyet harjoitukset omalla kentällä, lähinnä keskittyen keppien harjoitteluun. Tänään torstaina meillä oli sitten vuorossa treenit toisen kouluttajan johdolla, jälleen omalla kentällä. Ryhmä oli ensimmäistä kertaa koolla, ja koiria oli laidasta laitaan. Harjoituksissa keskityttiin valssauksiin ja takaaleikkauksiin. Lisäksi tehtiin irrallisena keppejä. Aluksi kepeissä oli kankeutta, mutta kun kepit pidettiin vielä hieman vinona, niin Ella muisti mistä on kysymys.
Kaiken kaikkiaan minulla on tämän viikon harjoituksista hyvä fiilis - meidän pentueryhmässä on monta paria jotka suorituvat paaaljon meitä paremmin, mutta perästä tullaan =o)
Erityisen hienosti ovat edistyneet Viivi ja Dante, joiden menoa on kyllä ilo seurata. Markus ja Essi ovat myös melkoinen vauhtipari - ja miten hienosti Pipsa onkaan hoksannut keppien taian! Huomaa että harjoiteltu on!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)