Se aika vuodesta

Se on taas käsillä. Aika vuodesta, kun lenkille lähdettäessä vannon itselleni, että tänään en kerää sieniä. En vaikka mikä tulisi. Ja varmuuden vuoksi jättää sieniveitsen ja muut tykötarpeet kotia.
Metsässä tulevat vastaan ensimmäiset sienet. Voi, kuinka herkullisia haaparouskuja! Ihania, pieniä nuppeja, jotka oikein pyytävät päästä suolasieniksi. Vieressä vähän isompia lajitovereita.
Pidän mieleni vahvana ja ohitan sienet. Viikonloppuna sitten, tuumaan. Vähän edempänä vastaan tulee kirkkana loistavia kanttarellejä. Niitä on ollut tänä vuonna niin vähän, että on ihan pakko kaivaa taskun pohjalta koirankakkapussi. Ai mutta, tuossa vieressähän on jo suppilovahveroita. Otanpa nuo kanttarelleille kaveriksi... Näin jatketaan, ja koirankakkapussi alkaa täyttyä. Päätän lähteä jo kotiinpäin, kun mäen kumpareella on pysäyttävä näky: Koko rinne on valtoimenaan täynnä mustia torvisieniä! Voi hyvänen aika! Sateen pitävän takin hihataskusta löytyy toinen kakkapussi. Se täyttyy äkkiä sienistä, kuten myös toinen löytynyt pussi.
Metsälenkin tulos oli siis kolme koirankakkapussillista sieniä, päivänä jolloin piti jo pitää taukoa sienishowsta. Aika hyvin, käsivammaiselta. Oikea olka on vielä kovasti kipeä, mutta sitä pystyy käyttämään rajallisesti. Sitä paitsi vanha sanontahan kuuluu: Se parhaiten nauraa, jolla on vahvin lääkitys ;o)
Ja kyllä ne sienet kauppansa tekevät, herkullisina piiraina ja keittoina, takuulla.

Päivän saalis

Ella taasen saa viilettää pitkin ja poikin metsässä, tutkien ketä siellä on liikkunut. Metsässä kirmailu onkin Elmerin lempipuuhia. Tässä potiessa olen ollut erityisen kiitollinen siihen työhön mitä koiran kanssa tehtiin alussa. Vaikka hermot oli mennä, niin kärsivällisellä lempeällä kädellä ohjatessa pahaisesta pennusta on kehittynyt varsin kelpo koira. Nyt sen kanssa voi liikkua huoletta vaikka kuinka kipeänä, ei tarvitse pelätä että koira pinkaisisi villieläinten perään niin että sijoiltaan mennyt solisluu mukanaan. Tyttö osaa käyttäytyä nätisti ja kuuliaisesti kiperissäkin tilanteissa. Nyt syksyn tultua Ellassa on enemmän virtaa kuin kesäkuumalla, koiran touhuiluja on mukava seurata. Harmi vaan että tämän käsivamman takia meiltä menee sivu suun kahdet agilitykisat joihin oltiin ilmoittauduttu.

Nyt tarkkana!

Ensi viikolla olisi tarkoitus osallistua treeneihin, katsotaan josko sitä pystyisi jotain tekemään.

Spanieleiden taipumuskoe Oitti

Ella kävi vierailemassa Spanielien taipumuuskokeessa Oitissa 13.8. Ohjaajana toimi isäntä, ja tuomarina Harry Vilkman.
Arvostelu:
Sosiaalinen käyttäytyminen: Rauhallinen, tutustuu reippaasti muihin.
Haku ja laukaus: Rauhallista ja hyvin  tehokasta ja halukasta, maavainua käyttäen. Hieman ohjausta vaativa. Laukauksesta hieman tehostuu.
Jäljestys: Hyvä etenevä jäljestys. Tarkasti jäljellä, päälle kaadolle asti ja makuun kaato kiinnostaa.
Vesityö: Miellään noutaa ja luovuttaa pukin.
Tottelevaisuus: Hyvä.
Yhteistyö ja yleisvaikutelma: Hyvää yhteistyötä.
Kokonaisarvostelu: Hyväksytty.

Eli hienosti meni. Samaisena viikonloppuna kaaduin pyörällä. Oikean puoleisen solisluun paikallaan pitävät sidokset repesivät, ja solisluu meni pois sijoiltaan. Käsi on ollut kaksi viikkoa kantositeessä, ja elämää on jatkettu kipulääkkeiden turvin. Nyt side on poissa, ja kättä pitäisi alkaa pikkuhiljaa käyttämään. Paraneminen ottaa kuutisen viikkoa. Tätä se on vanheneminen. Jos jotain tapahtuu, niin sitten se sattuu.

Mutta sitten iloiseen uutiseen. Sisareni Merja on uurastanut ahkerasti Labradoriherra Ossin kanssa MEJÄssä. Elokuun aikana parivaljakko kävi kolmessa voittajaluokan kokeessa; pokaten jokaisesta ykköstuloksen. Tämä tarkoittaa että Ossista tulee jälkivalio! Mahtavaa! Onnea Merjalle ja Ossille!!!

Ella on viime aikoina kunnostautunut pupujussien jahdissa. Eilen ei meinannut edes pillistä tulla luokse, kun oli NIIN MIELENKIINTOISTA.
Näiden lisäksi ollaan tehty erinomaisen onnistuneita fasaanien ylösajoja, peltoa kammataan nätisti läpi, ja linnut pyrähtävät lentoon.
Saas nähdä miten tositoimissa käy, metsästyslomalle ollaan lähdössä parin viikon päästä.

Salon koiranäyttely ja Luontoäidin ihmeet

Asennossa

Toinen aikainen aamuherätys samana viikonloppuna, ohjelmassa Salon koiranäyttely. Valeraskauden väsyttämä koira ei miellyttänyt tuomaria, tulos EH (erittäin hyvä).
Tuomarina toimi Vera Smirnova, Viro.
Arvostelu:
"Erittäin hyvä tyyppi. Hyvät mittasuhteet. Hyvä pää, ilme saisi olla lempeämpi. Vahva selkä. Eturinta saisi olla leveämpi ja rintakehä tilavampi. Pystyt lavat. Hyvät takakulmaukset. Turkki ei parhaassa kunnossa. Liikkeet ahtaat takaa ja löysät edestä. Lyhyt etuaskel. Luonne saisi olla avoimempi."

Siskokset Ella ja Essi

Näyttelyreissulta palattuamme isäntä kävi ensi viikon taippareita ajatellen vetämässä fasaanin laahausjäljen metsään. Lähdimme Ellan kanssa perässä, ja se on kuulkaa semmoinen juttu, että tässä vaiheessa tuli todistettua että kun asia on Tarpeeksi Mielenkiintoinen, niin yksi pieni valeraskaus ei haittaa. Heti jäljen alussa tyttö terästyi ja alkoi mennä eteenpäin kuin veturi. Teemu oikein hengästyi, eikä meikäläinen edes pysynyt perässä, kun tehtäväni oli samalla poimia reitin merkanneet pyykkipojat pois. Että sillälailla. Pitäkää kehänne näyttelijät, tuumi spanieli kun jälkeä seurasi.
Jäljen päässä ollut fasaani oli mielenkiintoinen, ja kukon suuresta koosta huolimatta tyttö toi sen isännälle. Tämän jälkeinen metsälenkki mentiin iloisissa tunnelmissa, Ella touhotti menemään ilman mitään masennusoireita.

Maanantaina Ella oli vielä reippaampi, ja eilisissä treeneissä jouduin jo juoksemaan tosissaan - näyttää siis sille että valeraskausoireet on loppumaan päin. Jipii!
Eilen kotipäivällä terassilta löytyi Luontoäidin taidonnäyte, kirjoukonkorento. Ajatella että näitä kauniita otuksia on ollut jo dinosaurusten aikaan. Aivan upeat värit, ja varsinkin silmät on niin erikoiset että niihin voi upota. 

Kirjoukonkorento (Aeshna cyanea)



Ensimmäinen virallinen agilitykilpailu - Kirkkonummi

Valmiina lähtöön

Herään ennen herätyskellon soittoa lauantai aamuna vähän seitsemän jälkeen. Ennenkuulumatonta, mutta syykin on selvä - olen ilmoittanut vötkyläpötkylän ja itseni meidän molempien ensimmäisiin virallisiin agilitykilpailuihin. Fiilis on "ihan pikkuisen" jännittynyt. Tavoitteena meillä on hyväksytty ratasuoritus, puhdasta rataa en uskalla edes ajatella.
Aurinko paistaa, kun lähdemme Ellan kanssa aamulenkille. Elmerillä on taasen valeraskausoireita - lähinnä auttamattoman vetämätön olo, paitsi kun eteen sattuu jotain vastustamatonta; kuten esimerkiksi fasaanipesue taikka joku muu metsänelävä. Olemme yrittäneet hoitaa masennusta pois niin että olemme aktivoineet koiraa, ja varsinkin viime päivinä ruoka-annokset on olleet todella pieniä. Näin ollen koiralla on nälkä.
Ja kun haluan vetää varman päälle, niin kisoihin valmistauduttiin paistamalla nakkeja. Jep. Ihan kreisiä, mutta haista maista itse kumpi tuoksuu paremmalle; nakki suoraan paketista, vaiko nakki joka on paistettu. Ainakin Ellan mielestä paistettu nakki on paaaaljon parempi =o)
Menimme kisapaikalle hyvissä ajoin, koska kyseessä oli meidän eka kerta. Ensimmäisellä kerralla hommataan Agilityn kilpailukirja, ja kun Ella on pienehkö, niin koiruus pitää myös mitata virallisesti. Maxiluokan raja on 43cm - Ellan säkäkorkeudeksi tuli 44 cm. Sentti vähemmän, niin oltaisiin medi-luokassa. Maxiluokkaan siis. Siihen olimme myös ilmoittautuneet, joten homma selvä. Ykkösluokka alkaa, ja kun kisaajia on vähän, niin vuoroa ei tarvitse odotella kauaa. Starttamme maxiluokan ensimmäisenä koirakkona.
Ella lähtee liikkeelle hitaasti, ja ensimmäinen virhe otetaan renkaalta. Tätä en ollut osannut odottaa, ja renkaalla tuhrataan aikaa roimasti. Hoh-hoijakkaa, tuumi spanieli.
Lopulta päästään eteenpäin, keinulla pitää taas ihmetellä ja kulkea supervarovasti, vaikka pihalla keinua jo harjoiteltiin sujuvasti. Taas pari estettä hitaasti eteenpäin, kunnes tullaan käännökselle, joka on kepit. Ellan nenä viistää maata, joten tiedän odottaa ongelmia. Saan kuitenkin jotenkin tilanteen haltuun, virhe tulee, mutta päästään kuitenkin eteenpäin. Tämän jälkeen Ella oikein ampaisee putkeen, ja minä olen aivan liian hidas. Ei kai tässä vaiheessa matelua voi mitenkään olettaa että koira saa jostain vauhtia? Virhettä ei kuitenkaan tule, loppurata mennään vauhdikkaammin eteenpäin ja maaliin. Ykkösluokan makseissa kisasi vain neljä koiraa, joten hetken päästä saamme tulokset. Meidän tulos on 15 ratavirhettä, aikavirhe 30.55 sekuntia. Monen mielestä ihan järkky huono suoritus, mutta hei, me ei ollakkan supereita. Minä itse olen tyytyväinen, ja niin oli Ellakin kun nakkeja popsi =o)
Eikä siinnä vielä kaikki: Kun kaksi parivaljakkoa otti hylkäyksen, niin me päädyimme kisan kakkossijalle! Ei hassummin näin ekalla kertaa. Hopeamitalin lisäksi Ella sai ison säkillisen frolic:eja, sekä aktivointipallon.

Nyt naurattaa...



Meditaatiohetki

Jotta elämässä olisi hauskuutta, niin video suorituksesta löytyy YouTubesta.

Lapin retkeilijä

Onpas taas kiirettä pitänyt, kun ei ole ehtinyt kirjoittelemaan.
Ollaan puuhailtu kaikenlaista ja lomakin on jo takana. Loma vietettiin pääosin Pohjois-Karjalassa, yksi viikko oltiin lapissa. Etukäteen pelättyä kylmyyttä ja itikkapaljoutta ei ollut, joten mikäpäs siellä oli ollessa.

Tunturilla tuulee kovasti, Ellaa ei haittaa... 

Poroja ihailemassa

Tauko paikallaan...

Riekko