keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Lisää aurinkoa ja koirien sopeutumista

Koirat alkavat pikkuhiljaa sopeutua toinen toisiinsa ja niiden touhuiluja on mukava seurata.
Ella taitaa tuumia ettei auta muuta kuin hyväksyä pikkuriiviö perheeseen. Tänään Ella oli jopa intoutunut hepulijuoksuun iloisesti haukkuen. Pikku-Lili oli järkyttynyt pahasti ja yrittänyt mennä niin pieneksi kun pieni pentu vaan voi. Järkytys maksimus kun isolta koiralta ilo irtosi. Ei ollut pentu tajunnut Ellan ilakointia.
Muuten pikkukoiran päiväharjoituksiin on kuulunut autoilua ja istumisharjoituksia.
Eilen käytiin jo ekaa kertaa remmilenkillä. Pienellä tosin, mutta kuitenkin.
Lili tuntuu jotenkin älyttömän helpolle tapukselle. Liian helpolle. Jotain vikaahan tässä täytyy olla ;o)

Lumikävelyllä
Namipensaita pennulle
 
Queen Ella
 
Mitä sää siellä ylhäällä teet...?
 

Tuohituomeen tutustumassa
 


Yhteisellä lepohetkellä turvallisesti ja mukavasti samassa pedissä 

maanantai 25. helmikuuta 2013

Lilin ja Ellan luminen päivä

"ai mitä...?"

Lili Lumikuono
 
Nyt tarkkana, pentu!


Lennokasta menoa...


Huhuuuuuuuuu!!!!

Hankikahlailua porukassa

lauantai 23. helmikuuta 2013

Lili

Saammeko esitellä, perheemme uusin jäsen, Fowl Reed's Arctic Flower, Lili.
Reipas käyttölinjainen englanninspringerspanieli, joka on pelottomasti tehnyt tuttavuutta uuteen kotiinsa. Pikkuneiti vaikuttaa hyvin yhteistyöhalukkaalle ja on nopea oppimaan.
Ellalla on ollut vähän järkyttynyt ilme naamalla :"ette oo tosissanne, toitte tuommoisen riiviön tänne???!", mutta yhteiselämä on kyllä muuten lähtenyt hyvin käyntiin...





 
Tässä vielä video pikkuneidistä, ikää kahdeksan viikkoa, ja jo nyt shoppailumaniaa....

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Noidankehässä

Niin. Noidankehä. Itse itseään ruokkiva sellainen.
Ellan juoksuista on kulunut juurikin sen verran aikaa, että ollaan "veto-pois-ei-kiinnosta"-vaiheessa. Kuulokin tahtoo reistailla, ja lenkillä tyttö saattaa olla retkillään hivenen liian pitkällä, kutsuista vähät välittäen.
Tänään käytiin päivälenkillä metsässä hiihtäen. Hanki upotti melkolailla, koira hiihteli ladulla meidän perässä, paitsi niillä kohdin kun joku huumaava tuoksu sai koiruuden seuraamaan jälkiä. Pyrittiin pitämään lenkki siedettävässä pituudessa, sillä illalla meillä oli luvassa agiliitokisat.
Kisat pidettiin hiekkapohjaisessa Masalan kuplahallissa. Tuomarina toimi Ritva Herrala.
Meillä oli varattuna kaksi starttia. Ensimmäinen meni perinpohjaisesti poskelleen, eikä tokassakaan radassa ihan hirveästi ollut hurrattavaa.
Tilanne menee suurinpiirtein näin. Lähdetään liikkeelle, tapahtuu jotain epämääräistä (esim minun huolimaton ohjaus, tuomari/ratahenkilö liian lähellä, tai jotain muuta). Seurauksena joko virhe tai läheltä-piti-tilanne. Korjaava liike. Ella muuttuu epävarmaksi ja alkaa hidastella. Minun pitää alkaa tsemppaamaan koiraa, jonka seurauksena oma ohjaus menee miten sattuu - koira muuttuu entistä epävarmemmaksi - minun pitää tsempata lisää ja ohjaus eikun heikkenee. Noidankehä.
Hyvässä lykyssä epävarma tilanne saadaan kuitattua matkaa jatkamalla, mutta tälläisinä päivinä ei ole juurikaan toivoa.
No jos positiivisia puolia hakemalla haetaan, niin olihan siellä radalla hetkittäisiä onnistumisia, mutta hylätyt radat kumpikin.

Onneksi meillä ei nyt ole kisailmoittautumisia lähiajoille, nyt lienee parasta antaa ajan tehdä tehtävänsä. Ja voihan siinnä niinkin käydä että luontokin puuttuu peliin, saa nähdä mitä valeraskausoireista kärsivälle spanielille käy ensi viikolla kun pentu muuttaa taloon.
Saattaapi olla että meillä on lähiaikoina vilinää ja vilksettä kun totuttelemme toinen toisiimme. Koirat ja ihmiset. Agiliidon sijaan opetellaan sisäsiisteyttä.




Kehäkettu

torstai 14. helmikuuta 2013

keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Treenailua

Maanantain toko treeneissä tutustuttiin meille uuteen tehtävään, merkkiin.
Purimme harjoituksen osiin, ja Ellasta oli tosi hauskaa kun sai paljon palkkioita. Vauhtikin oli sen mukaista.
Minusta hauskinta oli se kun koetin ottaa liikkeen kokonaisuutena; koira käskystä merkille, paikallaan pysyminen ja siitä ohjatusti noutamaan oikealla oleva noutokapula.
Miten harjoitus sitten meni? Ella kipitti kiiruusti merkille, meni sen taakse. Käskystä noutaa kapula koira ei lähdekkään noutoon, vaan päättelee että tämähän on taas niitä koiran aivojumppajuttuja, ja kääntää taitavasti etutassuillaan merkin nurin. Ei vahingossa, vaan aivan samalla harkitulla liikkeellä kuin molekyylipallon tai muun vastaavan. Katsoo sitten minua kummissaan, että missäs se nami täältä alta on??
Naurun seasta saan annettua uuden noutokäskyn ja koira käy vauhdikkaasti noutamassa kapulan.
Että semmoinen tapaus.
Tämä merkille meno oli sen verran hauska juttu, että seuraavaksi harjoiteltu ruutu, joka yleensä menee hienosti, tahtoi muuttua merkille menoksi. Spanielin päässä taisi olla rengaspuskuri; kun yksi uusi asia tulee sisään, niin yksi vanha putoaa ;o)
Ruutu uusiksi helpotettuna, ja johan taas muisti palautui.
Tiistaina vuorossa oli agilitytreenit, ja aiheena oli nopeus. Kuinka saan koiran ohjattua oikein ajoitetusti, niin että koiran käännöksistä tulee mahdollisimman sliipatut ja nopeat. Harjoituksessa käytimme muunnelmaa viime viikonlopun kisaradasta. Tiinan vinkeillä saatiinkin huomattavasti tyylipuhtaampi ja nopeampi suoritus.
Muutenkin minusta on hyvä käydä läpi ihan perusohjauskuvioita, kuinka ne tehdään "oikein", meikkis kun on vähän huonomuistinen ja suurpiirteinen.
Ellasta oli taas niin hauskaa että pikkuneiti ihan jonotti radan reunalla, että koska on mun vuoro.

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Pentuja tapaamassa

Tänään kävimme uusintavierailulla tulevan pennun kasvattajan luona. Pennut ovat nyt kuuden viikon iässä jo hienosti kehittyneitä koiran alkuja.
Teimme lähempää tuttavuutta meille tulevan pikkuneidin kanssa, ja aikansa leikittyään pentu tyyntyi syliini nukkumaan.
Ihana, suloinen pentu!

Flower power


pusu


viinimarjapensaalle kyytiä


mille se maistuu...?

lauantai 9. helmikuuta 2013

Ekat kisat agilityn kakkosluokassa - ja heti nollatulos

Tänään ohjelmassa oli Henri Luomalan tuomaroimat agilitykisat, Vantaalla.
Meidän eka startti kakkosluokassa. Minulla odotukset alhaalla, ei ne nollat ykkösissäkään tullut helpolla.
Ensimmäinen rata oli agilityrata. Muutama haasteellinen kohta, mutta ei mitään mikä olisi tuntunut mahdottomalle. Eikun menoksi.
Se haasteellinen kohta on heti kolmos-nelosesteellä. Kolmannen hypyn takana houkuttelee putkenpää, mutta koira pitäisikin saada ohjattua takaisin tulosuuntaan toiselle putkelle. Tässä vaiheessa hidastan koiraa, ja Ella meinaa käydä moikkaamassa tuomarin - mutta sain kuin sainkin koiran takaisin radalle...
Seuraava haaste on puomi. Haluan ottaa alastulon kontaktin kunnolla. Sen edessä suoraan kutsuu taasen yksi putkenpää, mutta ratapa ei jatku sinne, vaan taas täyskäännöksellä takaisin menosuuntaan hypylle. Koira lähtee jo menemään kohti putkea - meikkis kiljaisee, ja tilanne on pelastettu.
Matka jatkuu.
Kolmantena haasteena on pikaspurtin jälkeen tuleva haasteellinen käännös kepeille. Tajuan koiran lähestyvän aivan liian lujaa keppien sisäänmenoa, joten on taas aika kiljaista. Ei ole kaunista tämä meno, mutta taasen saadaan matka jatkumaan. Loppurata meneekin sitten niinkuin pitääkin.
Saavun maaliin ja tajuan että kaikesta häsläyksestä huolimatta tehtiin nollarata! Käsittämätöntä!
Itku meinasi tulla silmistä! Aivan mahtavaa! Eka startti kakkosisssa, ilman odotuksia ja heti nolla?! JEE! Ensin arvelin että oltaisiin menty yliajalle noiden ylimääräisten seikkailujen takia, mutta suoritus alittikin ihanneajan.
Muutkin koirakot tekivät hyvää tulosta, joten luokkavaihtoon oikeuttavalle tulokselle emme päässeet, mutta totta puhuakseni ei se mitään. Olen ihan järjettömän tyytyväinen tulokseen!

Video suorituksesta löytyy Youtubesta.

Toisena ratana oli hyppyrata (ei kontaktiesteitä). Taas mukavan tuntuinen rata, muutama tiukka paikka, mutta ei mitään liian vaikeaa. Rataantutustumisessakin tuntui hyvälle.
Radan haasteellisimmaksi kohdaksi arvelin puolessa välissä olevan putken, siihen kun suunnattiin putken takaa. Ajattelin tehdä siinnä pakkovalssin, jossa pitäisi antaa koiralle riittävästi tilaa ohjaajan ja putken suun väliin.
Radalla ennen meitä tehtiin monta nollasuoritusta, joten pohdiskelin että nyt täytyy ottaa luja vauhti, jos mielii tuloksille. Päätän vedättää koiraa niin paljon kuin mahdollista. (Tällä Ellaan saadaan vauhtia).
Alkurata tuntui aivan mielettömän hyvälle, yhteispelillä mentiin. Saavuttiin siihen haasteelliselle putken suulle, kaarran takaa, pakkovalssi ja oletan että koira menee putkeen. Oletan.
(älä oleta, vaan OHJAA!")
Tuhannesosa sekunnin liian myöhään tajuan virheeni, ja huomaan koiran syöksyvän kohti seuraavaa putken suuta. Siinnä se sitten oli. Hylkäys.
No eipä siinnä muu auta kuin todeta oma virheensä, ja jatkaa matkaa. Loppumatkastakin Ella tekee niin hienoa työtä ettei auta muuta kuin olla iloinen. Hylkäyksestä huolimatta muu rata oli kertakaikkisen hieno, ja tuntui hyvälle.
Ellalle kunnon palkkiot ja niin se oli ensimmäinen kisa kakkosissa takana. Ja kun kotia lähdettiin, niin isännän toruista huolimatta ("minähän sanoin että anna siinnä putken suulla riittävästi tilaa koiralle") meikkis oli hymy naamalla. Ja luulen että Elmaneitikin pötkötteli häkissään tyytyväisenä päivän työhön.
Aika hyvä startti kakkosissa.
Ensi viikon lopulle ollaan ilmoittauduttu vielä yksiin kisoihin, niitä innolla odottaen...

Tästä linkistä video suorituksesta.

Hienoa työtä kisoissa tekivät myös Ellan eno, Tarmo, ohjaajansa Sintun kanssa. Pari blokkasi ensimmäisen LUVA 0:nsa maxi ykkösten radalta.
Nollaradan (ilman LUVA:a liitelivät myös Ellan siskot: Essi, ohjaajansa Tiinan kanssa ja Pipsa, ohjaajansa Mikan kanssa.
Tästähän voisi vetää johtopäätöksen että meillä on taitava kouluttaja =o)
Kouluttajamme Tiina ja Essi


sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Ellalle agility SERT ja siirto kakkosluokkaan

Siinnä se nyt sitten on!
Tänään me osallistuttiin Anne Saviojan tuomaroimiin agilitykisoihin, tavoitteena puhdas ratasuoritus, serti ja siirto kakkosluokkaan.
Radat olivat tosi kivoja, niissä oli muutama haasteellinen kohta, mutta ei mitään mahdotonta.
Ekalla radalla sain hassattua alun pujotteluun menon ja siitä jopa hylkäyksen. Jatkettiin kuitenkin suoritusta, ja flow koiran kanssa oli hieno. Ella teki nättiä työtä.
Toiselle agilityradalle lähdettiin, jo hivenen rennommalla otteella, ja kävi se mitä joskus käy: Rataa edetessä minun ja koiran välillä syntyi yhteys, homma soljui eteenpäin kauniisti kuin tanssi.
En tiedä välittyikö tunnelma ulospäin, mutta minusta tuntui hyvälle ja jos yhtään tunnen Ellaa, niin koirakin nautti menosta.
En havainnut yhtään virhettä, otin (viime kerroista ja kasvattajan ohjeista oppineena) kontaktitkin oikein vimpan päällle. Maaliin tultiin voittajan fiiliksillä, tietämättä lopputulemaa.
Ella sai Oikein Kunnon Palkkiot ja Kehut.
Hetken päästä uskaltaiduin tulostaululle, ja siellähän se oli: vihreällä pohjalla, puhdas ratasuoritus, aika 0.68 sekuntia alle ihanneajan!
JAHUU!!!!
Passimme kakkosluokkaan. Naama naantalin aurinkona kävimme hakemassa sertimme! MIKÄ PÄIVÄ!

"Koiralle ruokaa", Ella huokaa!