tiistai 29. joulukuuta 2009

Otteita Elmaneidin päiväkirjasta



Olen ollut vähän sitä mieltä, että työpaikalle ehtii hyvin ensi vuonnakin (edessä on nähkääs heti vuoden alusta kiire-kiire-kiire projekti), joten akkujen lataus on paikallaan. Näin ollen olen tällä viikolla Ella-neidin kanssa kotinaisina. Töitä voi tehdä etäyhteyden avulla lähestulkoon yhtä helposti kuin työpaikaltakin, etenkin kun suurin osa porukkaa on lomalla.
Elmeri Velmeri on päässyt nauttimaan seurastani, ja etenkin pitkistä lenkeistä valoiseen aikaan (mikä tarkoittaa että mahdollisuudet päästä kirmaamaan metsään ovat huomattavasti suuremmat.) Lumi kyllä vähän haittaa menoa. Jo se on kumma jos ei nuo makkarat ala sulamaan vyötäröltä kun monta kertaa päivässä kahlaa tuntitolkulla umpihangessa. Puuskutus on kova, kun tytöt etenee.


Lumi on tuonut mukanaan asioita, jotka ovat Ellan mielestä kummallisia:
Pulkkamäkeä laskevat lapset.
No okei, myönnetään että pieni ihminen, joka on puettu yltäpäältä pyöreäksi toppa-asuilla, ja vielä varustettu koko pään peittävällä karvareuhkalla voi kyllä näyttää omituiselle, varsinkin kun se kiljuu ja kiitää hurjaa vauhtia eteenpäin. Niin oudolle että pitää haukkua ja pelätä. Käytiin siis ottamassa lähikontaktia mäkeä laskeviin lapsiin, jotta voitiin todentaa heidän harmittomuutensa. Silitysten ja paijailujen jälkeen tilanne olikin selvä, ja kelkkailijat saavat nyt jatkaa harrastustaan ihan rauhassa.
Lumiukko.
Jäkittää keskellä kenttää ihan hiljaa valkoisena. Ei liiku eikä puhise. Kauhea olento!
Käytiin siis tutustumisretkellä. Tämä se vaan oli niin pelottava, että mamman piti lopulta kantaa Ella lähemmäs, mutta kyllä se siitä. Lumiukon kylkeä piti vähän maistella, jotta pelottava tilanne saatiin purettua.

Tarkkasilmäisimmät voivat löytää tästä sinisesta kuvasta Spanielin loikan.

Eilen päivälenkillä pohdiskelin etten ole pitkään aikaan nähnyt yhtään peuraa tai kaurista. Eläimet piilottelevat näin lumen tultua metsän uumenissa. No puuskutettiin siinnä sitten Elmerin kanssa, ja kun tultiin mäen nyppylän päälle, niin näin alhaalla suurenmoisen peuran. Se ei heti havainnut meitä, kun tuuli oli suotuisasti meitä vastaan. Hiivimme siis hiljaa lähemmäksi. Ella tosin tossutteli tavalliseen tapaansa, kun ei tajunnut koko peuran olemassaoloa. Peuran korvat liikkuivat kovasti, kun se yritti kuulostella mitä on tulossa. Lopulta sen hermot petti, ja se lähti loikkimaan suurilla loikilla kohti metsää.
Tässä vaiheessa Pikku Spanieli heräsi; se ponkaisi peuran perään täyttä vauhtia. Puolessa välissä matkaa tyttö kuitenkin pysähtyi ja kääntyi katsomaan minua, ihankuin kysyäkseen: "onko tämä sallittua..?"
En estellyt koiraa, vaan jatkoin kävelyäni eteenpäin. Ella kävi haistelemassa peuran jäljet, pyörähti hetken metsän puolella, ja palasi luokseni. Innoissaan hienosta kohtaamisesta. Näin sitä jatkettiin tarpomista umpihangessa, hymy huulilla.
Tänään päivällä harjoittelin Ellan kanssa riistanoutoa. Riistana toimi pentudami, joka oli päällystetty fasaanin siivillä. Elmaneiti oli niin tohkeissaan siivistä, että palautukset meinasi jäädä tekemättä. Pidin siis harjoituksen lyhyenä, ja huomenna jatketaan. Illalla meillä oli agility ja TOKO harjoitukset Konalassa. Kouluttajamme Tiinan vanhemmalla koiralla oli ongelmia joiden takia piti käydä eläinlääkärillä, joten saimme pärjätä keskenämme. Onneksi meillä oli mukana vanhempi konkari, Sinttu, joka auttoi meitä harjoituksissa.

Ellan lepotauko (joo, ne tekemis kuvat olisi kivempia, mutta tartteis paremman kameran)
Agilityssä pyrittiin tekemään Tiinan etukäteen suunnittelemat harjoitukset.. Treenit menivät suht-koht hyvin, vaikkakin tunnin aika tuntuu vähän liian lyhyeltä, kun kentällä on useampia koiria, jotka eivät ole vielä täysin osaavia. Sinttua ja Tarmoa varmaan harmitti pentujen toilailut (joo, joo - eihän nämä enää niin pentuja ole, yli 9 kuukautta...)

TOKO puolella yritin muistella viime kerran harjoitukset parhaani mukaan. Tällä kertaa mukana olivat myös Viivi ja Dante, sekä Markus ja Essi. Sinttu ja Tarmo kokeneempina treenailivat kentän toisella laidalla.
 Tarmo tahtoisi tulla pienempien treeneihin mukaan... 

Viisas sisareni Merja on minulle aina toitottanut, että koiralle ei pidä opettaa temppuja (siis niitä ei-hyödyllisiä-muuten-vaan-höpö-höpö-juttuja). Temppujen opetteluun käytetyn ajan voi mieluummin käyttää hyödyllisten asioiden harjoitteluun. 
Minä pentele vähät kuuntelen, ja olen opettanut Ellalle kumarrusta käskystä. Tätä ollaan treenattu kaiken muun ohessa, ja hyvin on oppi mennyt perille. Kun yritän TOKO:ssa ohjata Ellan oikeaoppisessa asennossa maahan, niin mitä tapahtuu? Tyttö kumartaa, pylly hienosti pystyssä ja jää tähän asentoon! 
Voi Elämä!
Pelkällä "maahan" sanalla koira menee maahan niinkuin pitääkin, mutta TOKOssa viereltä ohjattaessa ilman käsiohjausta koira menee väärään asentoon (vinoon, takapuoli ulospäin osoittaen). Näin ollen tarvittaisiin palkkausta ulkokautta, mutta se taas saa koiran kumartamaan. Pitikö mennä sotkemaan koiran pää mokomalla tyhjänpäiväisellä opilla... argh!


lauantai 26. joulukuuta 2009

Dominant female..?


















Tänään minulle tuli puhelu, jossa kysyttiin koiranpentuja.
Onhan meidän Ella kyllä kertakaikkisen kaunis, taitava ja ihana koira, mutta ehkä on ennenaikaista puhua pennuista, kun tenava on itsekkin vielä melkein pentu. Taisi kuitenkin kysyjällä olla väärä numero. Tai sitten joku teistä teki minulle pahan källin ;o)
Joulu alkaa sitten olla takana päin. Ella sai nauttia joulun ajan salskeasta herraseurasta, kun noutajapojat Ossi ja Väiski oli meillä perheineen. Ella on osoittanut kasvaneensa pentuvaiheesta, ruoan päältä pitää jo alkaa riitelemään. Väinö kunnioittaa Ossia niin paljon ettei asemaa juurikaan kyseenalaisteta, mutta meidän Elmeri on asiasta eri mieltä. Pikku tyttö puolustaa asemaansa dominoivana naaraana terhakkaasti, joten Ossi sai kuulla kunniansa useaan otteeseen. Saas nähdä millainen sisupussi tytöstä kehittyy. Onneksi emännän ja isännän asema on selvä, ruokakupille voi mennä, tai vaikka ottaa luun pois koiran suusta ongelmitta.
Ella sai joululahjaksi yhden kanin nahkan ja kolme pehmolelua. Ja kun Ellalla on ollut tähän iltapäivään saakka koiraseuraa, niin on käynyt sellainen harvinaisuus että kaikki lelut on vielä ehjiä  =o)
Ulkona on tullut taas lisää lunta. Ellalla oli vaikeuksia pysyä poikien perässä hangessa, noutajapojilla kun on huomattavasti pidemmät jalat. Poikien juostessa hangessa sujuvasti, Ellan piti pomppia päästäkseen eteenpäin.

Väinämöinen chillaa

Ellan säkäkorkeus on nyt 44 cm (aikuisen walesineidin rotumääritelmän säkä on 46cm). Korkeus ei tästä luultavasti enää kasva, kun ekat juoksutkin on jo takana. Painoa 18.6 kg, eikä muutoksia viimeaikoina. Tyttö taitaa itse säädellä painoaan, koska joinain päivinä saattaa olla että ruoka ei kelpaa. Fiksu tyttö.
Koiraa punnitessa todettiin että isännän ja emännän kohdalla tilanne on toinen, tartteis varmaan tehrä jotain!

tiistai 22. joulukuuta 2009

Joululomalla


Tällä viikolla meikkis viettää ansaittua lomaa - tai no, tarkkaanottaen palkatonta vapaata ;o)
Ollaan jääty Ellan kanssa nukkua tuhkuttamaan, kun isäntä on lähtenyt töihin. Se se on mukavaa. Kunnon yöunien jälkeen ollaan vedetty tamineet niskaan ja lähdetty oikein pitkälle lenkille. Maahan on satanut lunta urakalla, joten pikku spanielin maha viistää hankea kun mennään pellolla. Metsässä lunta on aavistuksen verran vähemmän, joten siellä on helpompi liikkua.
Eilen aamulla pohdiskelin että peuroja ei ole näkynyt sitten lumentulon. Kahlasin umpihangessa polkuja luoden ja puuskutin kuin höyryveturi. Iltapäivälenkillä mentiin alkumatka samaa jälkeä - ja mitä vanhat silmäni näkivätkään: peura pirulainen oli laiskuuttaan kulkenut luomaani polkua pitkin! Ihan tuoreet jäljet minun jälkien päällä, ja pitkän matkaa! Kyllä siinnä Elmerin nenä viisti maata pitkin, kun jälkiä seurattiin.
Metsässä ei nähty juurikaan kauriin tai peuran jälkiä, Pupujussit olivat pomppineet pitkin ja poikin. Ihmisetkin ovat karttaneet metsää, joten saimme kulkea ihan rauhassa. Metsä olikin uusinut kasvonsa niin, että minunkin piti ottaa koordinaatit uusiksi tien kautta.
Tällä viikolla käytiin myös ensimmäistä kertaa jäällä. Sinne uskalsi mennä varovasti, kun jäällä oli enemmänkin porukkaa. Ollaan yritetty pitää koira poissa heikoilta jäiltä, ettei tarvitsisi ryhtyä hengenpelastajaksi, ja ollaankin onnistuttu hyvin. Pentu ei nähkääs millään uskonut, että jää voisi olla turvallinen paikka. Emäntä oli jäällä, kuten myös isäntä, ja vieras setä pilkillä, mutta Elmeri katsoi tilannetta laiturilta. Tilanne harmitti pentua kovasti, piti oikein ääntä pitää. Yritettiin houkutella tyttöä, mutta pikku spanieli oli sitä mieltä että jää ei ole hyvä paikka. Kävelin siis takaisin laiturille, ja nostin tytön jäälle. Laskuvaiheessa tyttö pyristeli vähän vastaan, että ei saakutirallaa tästä hyvä seuraa. Sitten tassut kohtasi jään, ja tilanne oli taas hallussa. Pentu lähti juoksentelemaan jäälle niin että tassut vaan liukui. Voi mikä elämisen riemu!

Äitee ja tytär, Raisa ja Ella, harjoittelevat paikalla oloa.
Tänään meillä oli ohjelmassa ekat TOKO treenit. Katsottiin alkeita yhdessä Tiinan ja Ellan äiskän, Raisan, kanssa. Ella käyttäytyi suhteellisen hyvin noin yhdeksänkuiseksi koiraksi, mitä nyt jotain karkailuja tapahtui. Moni asia meni kuitenkin hienosti, tätä lajia kun ei ole harrastettu. Ja omasta suorituksestani - no, sanotaan nyt vaikka niin että tarkkuutta vaativat tehtävät ei ehkä ole minun parasta osaamistani, mutta ainahan sitä voi yrittää..
Olen tässä pohdiskellut että pitää varmaan luopua Ellan kutsumisesta pennuksi. Naapuriin on nähkääs muuttanut kertakaikkisen suloinen kooikerhondje pentu. Siihen verrattuna meidän Elmeri on jo iso tyttö. Onneksi niin, on nimittäin paljon mukavampaa olla koiran kanssa joka jo osaa asioita. Ja kotiintuleminenkin on kaksin verroin kivempaa, kun ei tartte ekana käydä luuttuamaan ilopissoja ;o)

torstai 17. joulukuuta 2009

Pakkasta ja saunan lämpöä

Nyt se talvi sitten tuli. Täytyy sanoa että paljon mieluummin katselen tälläisiä pakkaspäiviä kuin lompsin savipellolla vesisateessa. Ellan mielestä lumi on kivaa. Tosin lumi on tuonut mukanaan ihan uuden aspektin koiran ulkoilutukseen, Ellan mielestä lumen peittämä pinta on varsin sopiva pissapaikka. Riippumatta siitä mikä paikka on, tai mitä lumen alla on. Tässä on sitten saanut olla silmä kovana ettei pissat tule naapureiden ovenpieleen. Lenkin alkupää pitää vetää kovalla vauhdilla, että päästään sallituille paikoille tekemään tarpeita. Minun mielestä koirien ei tarvitse pissailla "tontille", kun vähän matkan päässä on peltoa ja metsää vaikka muille jakaa. Ainakin minua harmittaa talvisin kun oman sisäänkäynnin valkoiset lumipenkat on kyllästetty keltaiseksi. Eikä oman koiran toimesta.
Tiistaina oltiin pakkasesta ja lumisateesta huolimatta Ojangossa harjoittelemassa. Meidän lisäksi paikalla olivat Essi ja Markus, sekä tietenkin kouluttajamme Tiina. Muut olivat nähneet parhaaksi jäädä kodin lämpöön, mikä sinänsä oli järkevää. Harjoiteltiin keppejä, rengas- kepit yhdistelmää, puomin alastuloa ja hyppy-pöytä yhdistelmää. Lisäksi saimme seurata kuinka hienosti pentujen äiti toimii radalla. Pennut saivat hyvää oppia äiskältä.
Mutta ollaan mekin edistytty. Erityisen iloinen olen koiran hihnakäyttäytymisestä. Ajatella että vielä pari kuukautta sitten oltiin aivan epätoivoisessa tilanteessa. Koira veti, jäkitti paikallaan, taivasteli ja kaikkea muuta mukavaa. Ei voinut edes ajatella että koiran kanssa voisi mennä hihnalenkille jokin kohde mielessään. Nyt tyttö kulkee nätisti hihnassa ja ottaa hienosti kontaktia. Parantamisenkin varaa tietysti on, mutta eiköhän se tästä, kun pahimmat ongelmat näyttävät olevan tiessään. Lenkit mennään yhä suureksi osaksi vapaana pellolla tai metsässä, mutta talojen välissä tai ylipäätänsä taajamassa kulkiessa koira on hihnassa. Ollaan ihan tarkoituksella kierrelty talojen välissä, että saadaan hihnaharjoituksia. Ohituksissa on vielä tekemistä, vastaan tulevat koirat tahtovat olla vähän liian mielenkiintoisia. 
 Eilen illalla me lämmitettiin sauna. Spanielikin tykkää saunoa. Tulee pesuhuoneeseen odottamaan, ja menee sitten jonottamaan saunan ovelle. Oven avauduttua kipuaa ylälauteelle, ja käy istumaan isännän ja emännän väliin. Välillä saattaa pötkötellä ja välillä vaan istua nököttää. Löylyäkin saa heittää, pikku spanieli vaan nauttii olostaan. Jäähyn jälkeen ollaan jätetty tyttö saunan ulkopuolelle, mikä näyttää harmittavan kovasti.
Liika on liikaa, sanoi mamma kun spanielin saunan ulkopuolelle jätti.

maanantai 14. joulukuuta 2009

Siniketun paluu


Lauantaina päästiin nauttimaan niinkin harvinaisesta asiasta kuin päivänvalosta. On se vaan kumma miten erilaiselle paikat näyttää, kun näkee muutakin kuin LedLenserin valokeilaan osuvat asiat. Metsässäkin voi lompsia miten sattuu, eikä tarvitse seurata polkuja. Ellakin sai juosta sydämensä kyllyydestä.


Yhdessä kohtaa ihmettelin kun tyttö meinasi kiivetä puuhun, mutta kun katsoin ylöspäin, niin syykin selvisi; Kurre Kippurahäntähän se kiipeili pitkin kuusen runkoa. Ellaa harmitti kovasti kun ei päässyt mukaan kinkereille.
Tästä toivuttuaan tyttö otti hatkat. Luulin ensin että koira karkasi peuran perään, mutta peuraksi luulemani vauhtihirmu olikin vinttikoira. Jos orava harmitti, niin saatte uskoa että tämä oli vielä pahempi, vinttikoira kun jätätti Ellan juoksussa kymppi - nolla! Niin paljon ärsytti, että piti ihan haukkua ettei ole reilua peliä tämä! Vinttikoiran kaverina oli en-nyt-muista-mikä -paimenkoira, joka ei tykännyt hippasista. Koirien emäntä tuumi että hyvä että Ella jaksaa juosta. Paimenkoira tykästyi kyllä kovasti Ellan vinkuleluun, jolla kutsuin koiran luokse leikin päätteeksi. Kahden euron tipi onkin osoittautunut hyväksi hankinnaksi, tuolla saa tytön houkuteltua luokse hankaloistakin tilanteista.


Sunnuntain Ella vietti hoidossa Merja-tädin luona, kun isäntä ja emäntä talkoili Messarin Voittaja 2009 näyttelyssä. Elmeriä varmaan vähän harmitti kun Ossi ja Väiski oli työkeikalla kunnon noutajien tapaan, mutta onneksi pojat tuli edes illaksi kotiin. Yritin kysellä Ellalta että oliko se Merja-täti tiukkana, mutta eipä tuo hiiskunut mitään ;o)
Iltasella kun mentiin hakemaan koiruutta, niin tyttö linnottautui oven ja meidän väliin, ettei vaan vahingossakaan unohdeta pikku Spanielia kyydistä. Tyytyväisen oloinen tyttö oli, joten kiitos vaan hoidosta!
Tänään iltalenkillä oli kylmä. Saamarin pipo kun on muka-lämmin. Vuorit ja kaikki, mutta asteen verran liian lyhyt, niin että korvat jäätyy. Ärsyä!
Mutta kylmän tunne hävisi kun pikku Spanieli tarjosi parastaan. Irti juostun osuuden jälkeen otin Ellan hihnaan kun tultiin kadulle. Minulla oli kyllä super-herkut mukana; viikonloppuna hiiligrillillä grillattua kanaa. Nam. (Grillikausi on aina päällä meidän taloudessa...) Mutta siis tyttö oli aivan loistava hihnassa. Kontaktia tuli jatkuvalla syötöllä, ja tyttö käveli hienosti vasemmalla sivulla. Olipa vaan hienoa menoa. Ja kotia päästyä juhlittiin vielä ketun nahkareuhkalla. Harmi vaan että kaikki vähänkään pidemmät ketunkarvalelut oli värjättyjä. En näet ole koskaan nähnyt vaaleansinistä kettua, lienee sellainen sinikettu ;o)

perjantai 11. joulukuuta 2009

Agilityä!




Tänään meillä oli jännä päivä. Meillä oli ihan ensimmäiset, ah-niin-epäviralliset agilitykisat, ihan vaan oman treeniporukan kesken.Virallisiin kilpailuihinhan meillä ei ole vielä mikäänlaista asiaa, tenavat kun on 9 kuisia (kisoihin saa osallistua vasta 18 kk:n iässä). Meillä on vielä paljon opittavaa, mutta oli ihan hauskaa kokeilla rataa kisamaisesti. Rata oli 10 esteen rata, ilman kontaktiesteitä. Mukana oli hyppyjä, pari putkea, pussi ja muuri.

Miten meille kävi? No minulla ei ollut odotukset kovinkaan korkealla, koska meillä oli treeneissä kolmen viikon tauko Ellan juoksujen takia. Treeneissä ollaan nyt käyty kaksi kertaa juoksujen jälkeen, joten meikkiksellä on vielä homma hakusessa. Ella kuitenkin käyttäytyi hienosti. Kaikki ei mennyt ihan putkeen, mutta vika on ohjaajassa, ei koirassa. Minusta oli kertakaikkisen hienoa miten Ella ja muut pennut jaksavat jo hienosti keskittyä pidempiäkin ratoja ilman välipalkkausta. Meidän ensimmäinen "kisasuoritus" meni pieleen ensimmäisessä putkessa. Minä olin aivan liian hidas Ellaan verrattuna, jonka seurauksena tyttö sinkasi putken väärästä päästä sisään.
Tämän jälkeen katsottiin rataa osasuorituksina. http://www.youtube.com/watch?v=Z1mUV2TyemE
Uusintayrityksellä spurttasin paremmin, jolloin ehdin ohjaamaan koiran oikeaan putken päähän. Mutta toiselle putkelle saapuessa tilanne oli päinvastainen, koira pujahti selkäni takaa toisen putken väärään päähän. Eipä siinnä sitten muu auttanut kuin korjata oma ohjausvirhe jatkamalla rataa (jättäen kiertohyppy väliin) muurin kautta pussille ja hyppyyn, jotta koira saa palkkion hyvästä suorituksesta.
Tässä video kakkosyrityksestä: http://www.youtube.com/watch?v=09ueDKnGBkw

Ellan sisko Essi on selvästi nopeampi kuin meidän Elmeri, onneksi Essin isännällä on pitkät jalat, että pysyy vaudissa mukana ;o) Tässä video Essin ja Markuksen menosta:

Alku menee hyvin, lopussa muuri ja viimeinen hyppy jää suorittamatta, mutta onpahan vaan hienoa menoa.

Myös Viivin ja Dantenkin yhteistyö oli tänään loistavaa: http://www.youtube.com/watch?v=zI9tjlMaWq0

Kaikenkaikkiaan täytyy sanoa että pennut on kehittyneet ihan valtavasti. Puhumattakaan meistä ohjaajista, toukokuussa kun aloitimme vauvaryhmässä noviiseina. Ollaan taitavassa ohjauksessa =o)
Muutenkin tämä elämä on ihan toisenlaista kuin vuosi sitten. Ennen töiden jälkeen ei ollut mitään tekemistä, saatettiin kierrellä kauppoja tms, nykyään pitää aina kiiruhtaa kotiin koiran luo. Ja viikosta riippuen ohjelmassa on lenkityksen lisäksi yhtä ja toista koiramaista ohjelmaa. Tällä viikolla kaksi agility -iltaa, yksi pentutottis, ja sunnuntaina työhuki springerspanielit ry:n listoilla Voittaja 2009 näyttelyssä. Siinnäpä sitä onkin jo tekemistä.

torstai 3. joulukuuta 2009

Pentu kurssilla

Tänään me sitten päästiin Elmerin kanssa ekaa kertaa yhdessä pentukurssille. Kentällä oli aivan sairaan kylmä, lienee tuo ilmankosteus joka saa kelin tuntumaan purevalta.
Ella suhtautui kouluttajaan hivenen varauksellisesti, mikä oli varsin harvinaista. Tyttö ei edes lämmennyt vaikka kehuttiin kauniiksi. Yleensähän Ella suhtautuu ihmisiin liiankin ystävällisesti. Lieneekö syynä ollut outo paikka, ja ympärillä olevat muut koirakot vai mikä, tiedä häntä. No, otin siinnä sitten Ellan kanssa pienet leikit, joka saikin tytön rentoutumaan takaisin omaksi iloiseksi itsekseen. Kurssilla tehtiin vauhdista seisahtamis harjoituksia. Harjoitus oli sinänsä sellainen, jota ei juurikaan ole tehty, mutta jokapäiväiset kontaktiharjoitukset olivat tehneet tehtävänsä. Tyttö toimi kuin enkeli, ottaen koko ajan kontaktia minuun. Kouluttaja oli kovin ilahtunut näkemästään, ja pyysi että näyttäisimme muille mallia. Mikähän siinnä onkaan, että asioista tulee moninkertaisesti vaikeampia kun kymmenkunta silmäparia tuijottaa tekemistä?
No onneksi Ella jaksoi olla keskittynyt esiintymisen aikana.
Kurssilla tehtiin myös ohitusharjoituksia, joissa siis kaksi koirakkoa kohtaa toisensa, ja koirien tehtävä on kulkea kauniisti ohjaajan sivulla vastaantulijoista välittämättä. Tämäkin harjoitus meni hienosti, kun olin varustautunut keitetyllä kanalla.
Minä olin kyllä kaikinpuolin tyytyväinen Ellan käyttäytymiseen tänään, kentällä oltiin nätisti, juurikaan riehumatta ja kun kontaktinottojakin tuli runsaasti, niin mikäpäs siinnä oli ollessa. Välillä Elmerin kyllä olisi tehnyt mieli mennä telmimään muiden pentujen kanssa, mutta kun oltiin kentällä, niin koiruilut sai jäädä. Voisiko olla niin että kaikki se kova työ mitä tähän saakka on tehty alkaa vihdoinkin näkymään..? Ihanaa!

Tiedättekö muuten mikä on Elmerin lempiharrastus?
Se on pehmolelujen purkaminen. Ensin tehdään pienenpieni reikä lussuttamalla, ja sen jälkeen reiästä vedetään ulos täytteet.
Ihan kaikki. Sääliä ei tunneta.

keskiviikko 2. joulukuuta 2009

Agilitytreenit

Eilen me suunnattiin Volvon nokka kohti Ojankoa, ja käytiin harjoittelemassa piiitkästä aikaa. Eka kerta Ellan juoksujen jälkeen. Harjoitukset meni minun mielestä varsin hyvin. Joitain juttuja piti kerrata että homma saatiin sujumaan, mm. rengas ja pöytä vaativat extrahuomiota. Mutta kertauksen jälkeen tyttö toimi hienosti, ja emäntäkin pysyi (ainakin välillä) hommassa mukana. Tauko oli tehnyt kyllä tehtävänsä, minun piti oikein ponnistella että muistin mitä pitikään tehdä.Lopussa me kuitenkin tehtiin kuuden esteen ratapätkää, joka sekin sujui loistavasti, kun ensin oltiin kerrattu yksittäisiä esteitä.
Edellisistä kerroista viisastuneena olin varautunut kahdella lelulla, jolloin sain Ellan pysymään paremmin lähettyvillä. Palkkioksi tarjottu eka lelu kun mieluusti lähtee kunniakierrokselle, niin tytön saa vedettyä nopsaan takaisin heittämällä kehiin lempilelun, joka tällä haavaa on ketunkarvareuhka.
Jotain eroa Ellan toiminnassa oli. Olisiko tyttö mielestään nyt vähän isompi tai jotain, näin juoksujen jälkeen? Harjoitukset venyi parin tunnin mittaisiksi ja namipussi ammotti tyhjyyttään kun suuntasimme kohti kotia. Kaikki keitetty kalkkuna oli kadonnut pikku spanielin suuhun, kuten myös kananappulat. Ja siitä huolimatta Elmeri oli sitä mieltä, että evästä pitäisi saada kun päästiin kotiin. Ruoka onkin maistunut taas hyvin. Juoksuja edeltävänä aikana oli joitain päiviä että tyttö vietti paastoa, mutta eipä enää.
Tyttö onkin kasvanut niin että painoa on kertynyt 18.7 kiloa! Iso tyttö =o)
Tänään iltalenkillä harjoiteltiin luoksetuloa eri tavoilla. Palkkioksi tuli välillä leikkiä ja välillä nameja. Juoksujen aikaisen riiviön tilalle onkin tullut ihanan kiltti koira, jonka kanssa on mukava harjoitella.
Huomenna me sitten suunnataan pentutottelevaisuuskurssille, mukava saada näin neljännelle kerralle koirakin mukaan ;o)

maanantai 30. marraskuuta 2009

Juoksujen loppurysäys herraseurassa

Joo. Niin se vaan on, että tänään on maanantai, ja ollaan selvitty viikonlopusta varsin vähin vaurioin. Viikonlopun ohjelmassahan oli lasten- ja koirienhoitoa. Minä olin etukäteen pelännyt että mitenhän ne koiraherrat käyttäytyy tuon meidän juoksuisen nartun kanssa, mutta miten kävi?
Porukan kingi on Ossi, joka nauttii suurta kunnioitusta nuoremmalta Väinöltä.
Ella taasen - no Ella on Ella. Tytöllä oli ilmeisesti juoksujen parhaat päivät menossa, ja meno sen mukaista. Koska Ossi on king niin hän sai tuntea koko nuoren tytön palon. Ella liehitteli Ossia koko rahalla. Välillä piti oikein vikistä, etteikömitenkään voitais riiustella. Hommasta oli hienotunteisuus kaukana, paljon selvemmin viestiä ei olisi voinut välittää.

Vielä vähän aikaa sitten peli olisi ollut selvä, Osmo kun oli kovasti tyttöjen perään. Tästä aiheutui ylimääräistä harmia, kun tytöt oli välillä mielenkiintoisempia kuin luoksetulo kutsuttaessa. Joten Ossipoika kävi lääkärissä pienessä operaatiossa, jonka jälkeen tytöt on olleet vähemmän herkkuja.
No, Ellan mielestä Ossi oli kuitenkin tavoittelemisen arvoinen. Kun liehittelyt ei toimineet ja tunteen palo oli kova, niin Ella jopa yritti kamuta Ossin selkään. Tästä musti ei tykännyt vaan kertoi tytölle paikkansa matalan murinan saattelemana.


Väiski taasen olisi mielellään seukannut Ellan kanssa, mutta vähempiarvoisena uroksena tyytyi kohtaloonsa. Välillä mieliteko meinasi kuitenkin yllättää, mutta kun Teemun kanssa murahdettiin että annappas olla, niin nuoriherra sai tyytyä osaansa. Ellan kanssa sai kyllä leikkiä, mutta ei muuta.
Yhdessä lenkittämisestä luovuttiin alkuunsa, koska emme halunneet pilata Ellan hihnassa kulkemista, joka parantuu päivä päivältä. Yhteislenkkiä koettaessa homma meni vetotouhuksi.
Viikon loppua kohden Elmerin juoksut alkoivat kääntyä loppua kohden. Koirat saattoivat jo lepäillä rauhallisesti yhdessä.

Sunnuntaina Ella näytti voimakkaan luontonsa. Annoin tytölle ruuan kodinhoitohuoneessa, ja kun koira alkoi syömään, niin vein Ossille ja Väiskille kuivatut pupunkorvat. Pojat rupesivat niitä syömään, kun Elmeri syöksyi paikalle tuulispään lailla, varasti pupunkorvan Ossilta ja murisi kaupanpäälle, ettei näitä saa syödä, kun nämä on minun! Seuraavaksi ryntäys Väiskin apajille ja sama homma! Siinnä oli pojat ihmeissään!
Minulla oli naurussa piteleminen, pojat kun oli niin hämillään tilanteesta. Saa nähdä kuinka kauan sallivat tytöltä moista käytöstä.
Mutta siis, loppujen lopuksi viikonloppu meni hyvin ilman sen kummempia ongelmia, vaikka tilanne alunalkaen näytti haasteelliselta.
Mistä tulikin mieleeni: Olin aivan todella järkyttynyt kun katsoin Jangas blogista (linkki sivun oikeassa reunassa) videoita menneiden viikkojen harjoituksista! Me kun ollaan oltu poissa kuviosta 3 viikkoa, ja voi kääk miten taitavia muut pennut ja ohjaajat ovat! Eihän me enää edes iletä tulla harkkoihin. Kertakaikkisen hienoja suorituksia. Jos minua on tähän saakka harmittanut tauko, niin nyt vielä enemmän =o)

torstai 26. marraskuuta 2009

Juoksuja ja herraseuraa



Morjens! Olette varmaan ihmetelleet mitä meille on tapahtunut, kun meistä ei ole kuulunut mitään...?
No Ellallahan alkoi juoksut, ja hetikohta sen jälkeen yskä, jota kennelyskäksi epäilen. Niinpä olemme olleet karanteenissa harjoituksista, kentältä ja kaikista koiratapaamisista. Ellasta oli aivan veto poissa, joten lenkitkin supistettiin pelkkään pissatukseen. Kun tauti alkoi hellittää, niin kiinnostus poikiin ja kaiken maailman hajuihin on täyttänyt pikkuneidin pään. Juoksujen takia olen saanut käydä pentutottelevaisuuskurssilla jo kolmesti ilman koiraa... Meikkiksestä onkin tullut melkolailla tottelevainen tyttö ;o)
Viime viikonloppuna käytiin metsässä katsastamassa paikat.


Näin pimeään vuodenaikaan aurinko on harvinainen näky.



Tuossa pari iltaa taaksepäin Teemu oli Ellan kanssa iltalenkillä, kun luokse tuli naapuruston Bretoni-herra. Ali on yleensä melkoinen Genlemanni, jonka hyvät tavat saivat minut haltioitumaan heti ensimmäisellä kohtaamisella. Nyt kävi kuitenkin niin että Elma-neidin huumaavat tuoksut sekoittivat pojan pään, niin että Alin piti karata taluttajaltaan, ja sen jälkeen vielä kotipihalta. Teemu oli hieman arponut miten selvitään tilanteesta, jossa yhdistyy hihnassa oleva kiimainen narttu ja irti oleva kiinnostunut uros. Teemun hätätilaratkaisu oli ollut kaapata Ali syliin. Alin ulkoiluttaja oli kohtapuoliin tullut koiraansa hakemaan. Eipä siinnä mitään, mutta illan hämärässä oli käynyt niin, että hakija meinasi oman koiransa sijaan ottaa meidän Elmerin ;o) Kuka sitä ekaksi olettaisi että se sylissä oleva koira ei olekkaan kiinnostuneilta suojattu tyttö. Ja kun molemmat koirat ovat kertakaikkisen suloisia punavalkoisia pisamanaamoja, niin on ymmärrettävää että sekaisin menevät illan hämärässä.
Viikonlopusta on tuleva haasteellinen.
Lupasin jo aikoja sitten siskolleni hoitaa perheen lapsia ja koiria, jotta pari pääsisi edes joskus kahdenkeskeiselle viikonloppureissulle - ja nyt näyttä sille ettei noi Elman juoksut lopu millään. Kylään tulevat koirat ovat siis uroksia. Ossin kanssa ei pitäisi tulla ongelmia, kun reppanalta on nipsaistu ylimääräiset pois, mutta Väinöherran kanssa tilanne on toinen. Saa nähdä miten me pärjätään. Ei noita ainakaan keskenään voi jättää hetkeksikään ilman valvontaa. Se jännittää eniten että saadaanko me nukuttua ollenkaan jos tilanne menee levottomaksi. Onneksi meillä on tuo lämmin ulkovarasto ;o)

sunnuntai 15. marraskuuta 2009

Helsingin pentunäyttely 15.11.2009


Tänään me osallistuttiin pentunäyttelyyn Helsingin Kaapelitehtaalla. Tuomarina toimi Pirkko Konttinen.
Ellan tulos oli paras narttu, KP, VSP pentu.
 Arvostelu: "8kk. Erinomainen pää. Hyvä runko ja raajat. Hyvä karva.  


ROP pentu Rocbee American Dream, VSP pentu Jangas Elli-Velli

Ella on ollut koko viikon vaisu, ja minä pohdin vielä tänä aamuna, että pitäisikö koko näyttely jättää väliin. Päätettiin kuitenkin osallistua, kun kerran oltiin ilmoittauduttu. Ella ei oikein tykännyt tuomarin lähelle tulosta, ja tuomari kommentoikin että käsittelyharjoituksia tarvittaisiin.

Ellan sisaruksista mukana oli Dante, joka oli ryhmänsä paras uros ja sai kunniapalkinnon. 

 Eilen Elmeri pääsi tutustumaan fasaaneihin, kun Jarkko ystävällisesti toi meille jahtisaalista.

Kylläpä fasaanin sulat sopivat hyvin Welssin turkin sävyyn ;o)

Tänään lenkillä. Tiukka kontakti isäntään.

torstai 12. marraskuuta 2009

Pentutottista vailla pentua


Tänään me sitten isännän kanssa marsittin pentutottelevaisuuskurssille. Ilman koiraa.
Eikäpä siinnä vielä kaikki, Teemu törmäsi töiden jälkeen Ellan ulkoilutusreissulla meidän viereisen asunnon emäntään, ja kävi ilmi että oltiin kiirehtimässä samalle pentutottiskurssille. Naapurissa asustelee 10-kuinen suursnautserityttö Rea. Jotta oltiin sitten menossa samalle kurssille, täysin toisistaan tietämättä - ja yllätys yllätys, myös Rean ekat juoksut oli juuri alkaneet! Niin me sitten mentiin porukalla ilman koiria. Muut kurssilaiset varmaan vähän ihmetteli, että mitä jengiä noi on kun tulee palloilemaan jäätävän kylmälle kentälle pentukurssille ilman pentuja...
Kurssilla olikin monenlaista pientä ja vähän isompaa vipeltäjää. Rotuja oli laidasta laitaan, muttei kuitenkaan yhtään sprinkkua. Opetuksessa lähettiin ihan alusta, kouluttaja kertoi koulutuksen perusteista, ja ihan tunnin (tai siis 45 minuutin) päätteksi opetti kontaktinottoa (se perinteinen käsi sivulle ja odotetaan katsekontaktia). Joten meille ei tullut ihan hirveästi kotiläksyjä. Vaikka nyt ekat kolme kertaa joudutaankin olemaan ilman koiraa, niin eiköhän me pärjätä. 

Se minua kyllä harmittaa, että Ellan juoksujen takia huomiset agilityn hallitreenit jää väliin. Meikkis kun ei muutenkaan ole hyvä, niin ei paranis olla poissa sitten yhtään kertaa... jottei mene enempää ulalle ;o/

keskiviikko 11. marraskuuta 2009

Aikuisuuden kynnyksellä

Nyt se sitten tapahtui: Ellan ekat juoksut alkoi. Ikää neitokaisella on 8 kuukautta. Tarkoittaa taukoa treenaukseen, ja meidänkun piti juuri aloittaa pentutottelevaisuusryhmässäkin. Nyt saadaan sitten Teemun kanssa mennä kahdestaan (paikan saaminen ryhmästä ei ole itsestäänselvää, joten mentävähän se on kun kerran päästiin joukkoon). Kotimatka tänään menikin sitten kinastellessa, että kumpi meistä on se koira ;o)
Eilen iltapäivällä käytin Ellaa lenkillä, kun huomasin vähän matkan päässä pari peuraa, jotka olivat ruokailemassa pellolla. Jäin niitä sitten ihmettelemään. Ilma oli kaunis ja luonto ihanan hiljainen ja rauhallinen. Ella oli vähän jännittynyt että mitä minä tiirailen, joten kun sen peräpää sanoi pruut-pruut, niin koko tyttö ponkaisi eteenpäin ja katsoi järkyttyneenä taakseen, että mistä se ääni tuli...? Ihan höperö koira!
Teemu oli tyytyväinen että Ellan juoksut alkoi, tyttö on näet viime päivinä ollut ulkona ollessa kiinostuneempi hajuista kun meistä. Luoksetulot ja kontaktinotot on ollut vähän niin ja näin, riippumatta siitä miten hyviä herkkuja tai leluja olisi mukana. Yritin jo järkeillä Teemulle että taitaa olla murkkuikäongelmia, mutta vasta juoksujen alkaminen sai herran vakuuttumaan siitä, että kyseessä voisi olla muutakin kuin pelkkä välinpitämättömyys.
Eilissä iltana käytiin myös kaupoilla, pennun tulon jälkeen kun tämäkin harrastus on jäänyt vähemmälle. Aina on kiire kotiin ja lenkille. Ostettiin takapihan puolelle isompi kuramatto, jotta lattiat pysyisi puhtaampina. Ellakin tykkäsi matosta. Kovasti.
Oli tänään repinyt matosta piiiitkiä suiruja. Kummaltakin puolelta. Repiminen ja silppuaminen onkin aina ollut Ellan lempipuuhaa.
Jos hyviä puolia pitää hakea, niin onneksi ei tullut ostettua kallista mattoa. Se se olisi sieponut ja kovasti.
Tänään ehdittiin iltalenkille ennen kuin tuli pilkkopimeää. Pidin Ellaa hihnassa myös pellolla, jottei tulisi mitään vahinkoja juoksujen aikaan. Vähän kauempaa pellolta kuului ääniä, ja näin hämärässä peuran hahmon. Niin näki Ellakin. Pikku tyttö olisi kovasti halunnut mennä peuran perään loikkimaan. (Ellan peltohyppely muistuttaakin kovasti peuran poing-poing-poing menoa.) Tyttö halusi nähdä peuran paremmin ja seisoi pitkään kahdella tassulla. Peura hyppi eteenpäin, josta Ella innostui kovasti. Mukaan olisi pitänyt päästä. Niin kovasti että piti oikein volahdella. Meidän Suuri Metsästäjä.
Metsästäjästä tulikin mieleeni Väinöherra. Oli meillä viikonloppuna (eikä muuten mitenkään indikoinut Ellan alkavia juoksuja). Pellolla Väiski pääsi lempiharrastuksensa pariin, elikkäs popsimaan luomuravintoa peltomyyrien muodossa. Ella oli kovasti innostunut aiheesta, ja oli kai vähän saanut maistella Väiskiltä ylijääneitä suolenpätkiä. Harraste oli näemmä Ellankin mieleen, tyttö näet tänään selvästi haki myyriä pellolta. Lajin herruus kyllä vaatii vielä opettelua, mutta eiköhän nuo pojat vierailullaan opeta pikkuneitiä. Väinölläkin taisi mennä vain pari hukkaa viime talvena kun meillä oli pahin myyräkausi. Poijat oli minulla hoidossa pari päivää ja saattaapi olla että yksi tai kaksi myyrää tuli popsittua. Per lenkki. 

sunnuntai 8. marraskuuta 2009

Helsinki Pentunäyttely 8.11.2009


Tänään osallistuimme Helsingin pentunäyttelyyn.
Tuomarina toimi Eeva Anttinen.

Tulos: Pentuluokka 1, KP, VSP. Paras narttu 1.

Arvostelu: Feminiiniset, oikeat rungon mittasuhteet. Oikealinjainen ja -ilmeinen pää, jota kaulanalusnahka häiritsee. Oikea kaula, hyvä ylälinja. Hieman jyrkkä, lyhyt lantio. Oikein kulmautuneet raajat, hyvät tassut. Seistessä ja liikkuessa koira etumatala. Lihaksikas, pitkäaskelinen. Edestä avoimet liikkeet. 

Tämä oli siis Ellan järjestyksessä toinen pentunäyttely, ja tulokseen emme voi olla kuin tyytyväisiä =o)
Tyttö käyttäytyi yleisesti ottaen hyvin, mitä nyt rotunsa parasta pentua valittaessa edessä astellut nuori-herra oli Ellan mielestä kertakaikkien vastustamaton, ja kesken kehää piti alkaa rapsuttamaan kaulaansa..
Arvostelun maininta kaulanalusnahkasta on kyynpureman seurausta. Kyy puri Ellaa alaleukaan, joka turposi valtavasti. Vielä seuraavana päivänä pureman jälkeen kaulassa oli nestettä pussimaisena kertymänä. Tuo jälki tulee todennäköisesti jäämään pysyväksi muistutukseksi tapahtumasta. Onneksi koira selvisi muuten vähillä vaurioilla.


 
Jotta näin meillä vietettiin isänpäivää. Isäntä ja koira makoilevat olohuoneessa tyytyväisenä. Isäntä sohvalla, ja Ella vieressä omalla pallillaan (kun koira ei saa tulla sohvalle). Saattaapi olla niinkin että Ella saa vielä herkutella grillatulla kanallakin kunhan tästä aletaan ruoanlaittopuuhiin, oli se niin taitava tyttö tänään =o))

torstai 5. marraskuuta 2009

Ellan oodi



Elli-Velli, karamelli,
öiseen aikaan meitä helli.
Haukkui kerran, haukkui kaksi,
haukkui kerran kolmannen.
Kello kolme aamuyöllä,
mamma oli iloinen.
Vahtikoira, mahtikoira,
oli tämä melkoinen.
Koitti kello aamukuusi,
herätyskello silloin huusi,
alkoi aamu uusi.
Nousta ei halunnut pentu, isäntä,
eikä myöskään emäntä.
Raskas luomi, jalka ja häntä!
 Lämmin peti houkutti jäämään,
peiton alle lepäämään.
Mut armoton oli arkiaamu,
vaati töihin lähtemään.
Heräämään joutui koko porukka,
alkoi päivän urakka.
Mietti isäntä, emäntä, voi mikä öinen elämä!


keskiviikko 4. marraskuuta 2009

Treenejä, näyttelyjä ja piiloleikkejä

Eilen meillä oli taas tiistaiseen tapaan agilitytreenit. Ella oli välillä hienosti, välillä taas tytön huomiota sai hakea. Mutta noin yleisesti ottaen treenit meni aikalailla hyvin. Tehtiin pussi - pöytä harjoituksia, joissa tahtoi olla ensin liiaksi vauhtia (ja erityisen huono ohjaus), hyppyharjoituksia niin että edessä olevaa hyppyä ei tehty, vaan käännyttiin sivulle, keppejä yhdistettynä hyppyyn, ja keinua pöydälle laskeutuen. Keinun ekalla kerralla Ellalla oli kova vauhti ja kehno hallinta, mikä yhdistettynä jäiseen keinulautaan oli huono yhdistelmä. No, tästä opittiin sen verran että seuraavat yritykset oli huomattavasti paljon hitaampia. Tahtoo tuo tyttö olla vielä melkoinen kohlo (kuten myös ohjaaja). 
Agilityn lisäksi ollaan harjoiteltu perusjuttuja, seuraamista, nätisti hihnassa kulkemista, näyttelyseisontaa, luoksetuloa ja istumista. Näyttelyseisontaa tarvitaan taas sunnuntaina, kun olemme menossa Ellan kanssa Helsingin pentunäyttelyyn (Royal Canin Puppy Show). Saas nähdä miten meidän tällä kertaa käy.
Noita perustaitoja taasen tarvitaan pentutottelevaisuuskurssilla, joka ollaan aloittamassa ensi viikolla. Se onkin sitten kiireinen viikko tulossa, kun on kahdet agilitytreenit, yksi pentutottelevaisuusilta, ja viikon päätteeksi vielä pentunäyttely (Best In Pentunäyttely).
Ottaen huomioon että meidän ei ole tarkoitus tehdä Ellasta näyttelyprimadonnaa, niin näitä pentunäyttelyitä tulee nyt aika monta. Sinänsä ihan hyvä, kun nämä ei ole niin totisia kuin varsinaiset näyttelyt, ja siitäkin syystä että meillä ei ole kokemusta näyttelyistä.
Sitten siihen mitä Ella ehkäpä saisi tulevaisuudessa tehdä... Merja ystävällisesti lahjoitti meille parit peuransorkat, ja sehän tarkoittaa että Elmeri pääsee jäljestämään. Täytyy tehdä jälki metsään ja päästä koira tekemään sitä mistä se todella pitää, käyttämään nenäänsä.
Nenän käyttämisestä puheenollen, minulla on tapana kotosalla piiloutua ja kutsua Ella etsimään. Piilo voi olla verhon takana, saunassa tms suhteellisen helppoa. Ella etsii piiloja innoissaan. No, tässä muutamaan otteeseen olen tehnyt niin että olen sulloutunut makuuhuoneen vaatekaappiin, niin että ovi on raollaan (eihän sinne tämän kokoinen ihminen muuten mahdu). Elmeri tulee etsimään, ja haistelee ilmasta että täällä se mamma on. Mutta sen sijaan että olisi tullut vaatekaapin ovelle, niin koira onkin tuijottanut makuuhuoneen nurkaan, kohtaan jossa seinä yhdistyy vaatekaapin yläreunaa (tässä on pieni lippa). Häntä heiluu iloisesti että mamma se on tuolla lipan päällä piilossa. Lipalla on leveyttä viitisen senttiä, joten meikkis on Ellan mielestä pikkiriikkinen. Sama homma on toistunut pariin otteeseen, vaikka Ella yleensä löytää minut nopeasti. Arvatkaa vaan pysyykö minun pokka, naurunpyrskäykset saa Elma-neidin tajuamaan että tuolla kaapissahan se mamma on. Tiedä nouseeko hajut jotenkin hassusti ylös, vai mikä siinnä on, mutta näin tyttö vaan tuijottaa samaa kohtaa varmana löydöstään. Teemu oli kyllä sitä mieltä, että meikkiksen ei kannattaisi piiloutua vaatekaappiin, koska on todennäköistä että sen pohja pettää ;o)
Että semmosta meidän residenssissä...

maanantai 2. marraskuuta 2009

Elmerin viikonloppu


Eilen päivällä käytiin tavalliseen tapaan Elmerin kanssa kiertelemässä lähimaastot.


Meren rantaan oli ilmestynyt jääpeite.


Metsässä oli paljon puista tippuneita lehtiä.


Kaatuneelta puunrungolta saattoi tarkastella mahdollisia kaurishavaintoja (1 uros)

 
Tieosuuksilla kuljettiin nätisti hihnassa. (Niin! Se onnistuu!)

Ja välillä piti vaan ihmetellä metsän ääniä.
Iltapäivällä me Teemun kanssa suunnattiin kohti Purina Areenan agilitykisoja. Ella sai jäädä kotiin, koska meidän piti mennä radalle töihin. Tämä oli ihan eka kerta kun oltiin ratamiehinä. Olipa mukava päästä seuraamaan koirien ja ohjaajien suorituksia ihan läheltä. Näin aloittelijalle hyvä kokemus. Tosi jännä miten erilaisia tyylejä koirilla oli. Ja ohjaajilla myös =o) Tulipa todettua sekin että kokeeneemmillekin "kuskeille" käy vahinkoja.
Kisoissa saimme ilolla seurata myös Ellan äiteen, Raisan suoritusta, joka palkittiin Springerimestaruudella. Pääsimme myös tapaamaan Täplää, Elmerin mummoa. Vauhtimimmi tämäkin, springerimestaruuden kakkosijalla. On siinnä tytöllä esikuvia!
Huomenna sitten onkin taas meidän treenipäivä. Ajattelin pitää kotitoimistopäivän, koska olen ollut huomaavinani että treenit sujuvat huomattavasti paremmin kun olen ollut päivän kotona (Ella ottaa paremmin kontaktia). Saa nähdä miten meidän käy.


lauantai 31. lokakuuta 2009

Koirakaverit kylässä




Eilen meillä oli taas agilityn iltatreenit hallissa. Mitähän niistä kertoisi..? No Ella ei ehkä ollut ihan sataprosenttisesti mukana, mutta enpä tainnut olla minäkään. Raskaan viikon jälkeen tuntui että aivot ei vaan toimi. Meillä oli ratatreenejä, ja yhden jos toisenkin kerran löysin itseni esteen edestä pää tyhjänä. Koira selän takana, sanat hukassa ja kädet solmussa. Ella parka. Miten sitä pikku spanieli tietää mitä siltä odotetaan kun emäntä on hukassa..No loppujen lopuksi saatiin valssaukset edes joten kuten sujumaan, vaikka ongelmia oli.Treenien jälkeen Essi ja Ella pääsivät juoksemaan pellolle, ja vaikka maa alkoikin olla jo kohmeessa, niin Ella oli aivan yltäpäältä kurassa. Eikun vaan suihkuun heti kun päästiin kotiin.

Tänään Ella pääsi pitkästä aikaa ulkoilemaan Ossin ja Väiskin kanssa. Kyllä siinnä sitten juostiin pitkin peltoja ja metsää. Pikku spanielikin on saanut vauhtia jalkoihinsa, joten se pysyy jo paljon paremmin noutajapoikien vauhdissa.


Jarkko, Ossi, Väiski ja Ella pellolla


Ella piilottelee heinikossa

 
Hurjaa juoksua
Lenkin jälkeen Ella näytti Ossille hurjan puolensa. Ossi nimittäin omi Ellan luun. Jossain vaiheessa Ella tuumi että nyt saa riittää ja urahti Ossille oikein kunnolla. Melkoinen tyttö =o)

torstai 29. lokakuuta 2009

Kohtaaminen metsässä

Tiistaina vietin etätyöpäivää. Käytiin aamulla Ellan kanssa lenkillä metsässä. Heti kun päästiin metsään, niin törmättiin Pupujussi Laukkariseen, joka oli odottelemassa meitä. Elmeri siitä ilahtui kovasti, ja otti pienet kisaspurtit. Pupujussi Laukkarinen oli sitä mieltä että on nopeampi, ja loikki karkuun. Elmeri jäi toiseksi.
Yllätyksekseni tyttö tuli hienosti takaisin kun pikkuisen viheltelin. En siis käyttänyt pilliä, enkä edes viheltänyt kovasti, vaan ihan hissukseen. Ella tuli luo hirmuisen iloisena. Kävi kääntymässä ja meni sitten uudelleen haistelemaan Herra Laukkarisen jälkiä.
Samoiltiin siinnä sitten pitkin metsää, ja lenkki venyi pidemmäksi kuin oli tarkoitus. Elma-neiti juoksenteli pitkin ja poikin, ja nautti metsän tuoksuista. Jossain vaiheessa taisi olla tuoreita jälkiä, kun tyttö häipyi näkyvistä. Odottelin siinnä sitten aikani ihan hissunkissun hiljaa, jotta tyttö joutuu etsimään minut. Sieltä se sitten saapui tyytyväisenä itseensä, kieli pitkällä roikkuen.
Palkitsin Ellan luoksetulosta, ja tämän jälkeen koira pysytteli suht lähellä. Kotia tultua huomasin että Ella nuolee toista tassuaan, ja niinhän siinnä oli käynyt, että tassussa oli pieni viiltohaava anturassa. Näin ollen tällä viikolla ollaan oltu suht pienellä liikunnalla.
Tänään me ollaan saatu hyviä uutisia, Ella pääsi mukaan Kirkkonummen Kennelkerhon Pentutottelevaisuus kurssille =o) Mukava kun päästään harjoittelemaan jotain ryhmässä lähempänä kotia. Nuo Ojangon treenireissut kun tarkoittaa meille n.100 km:n ajoa/kerta. No, toiset kuskaa lapsia harrastuksiin harva se päivä, ja meillä on "vaan" tämä Elmeri.
Ai niin, on minulla muitakin ilon aiheita. Nyt näyttää siltä, että Ella on tajunnut miten hihnassa pitää käyttäytyä! Kärsivällisyys on ollut koetuksella, ja välillä saa keksiä uskomattomia temppuja, että koiran huomion saisi kiinnitettyä jostain muusta mielenkiintoisesta kohteesta (toiset koirat, linnut, ihmiset tms). Mutta, totta tosiaan, nyt tyttö kulkee jo pidempiäkin matkoja hienosti hihnassa, ja huomautuksesta palaa hienosti sivulle. Eihän se mitään täydellistä vielä ole, mutta hienosti ollaan edistytty. Kyllä tämä tästä. Luulen että homman vaikeus on piillyt siinnä, että Ella saa kuitenkin olla vapaana ison osan lenkeistä (metsässä). Kadulla kävelyä on murto-osa matkasta, kun asutaan alueen reunamilla.

sunnuntai 25. lokakuuta 2009

Lahden pentunäyttely

Epätavallisesti Sunnuntaille kello herätti meidät aikaisin. Liian aikaisin. Kukaan ei näet muistuttanut meitä talviaikaan siirtymisestä. Minä en olisi mokomaa asiaa huomannut, mutta Teemu totesi että toinen kello makkarin pöydällä näyttää eri aikaa. Asian oikeellisuus piti vielä käydä tarkistamassa toisesta kellosta, ja kun varmennus oli suoritettu, niin eikun takaisin vällyjen väliin. Viikonlopun aamu-unet kun on niin harvinaista herkkua, niin niistä ei hevin luovuta. Kellon soittaessa uudelleen tunnin kuluttua, ei auttanut muuta kuin laittaa itsensä rivakasti valmiiksi. Teemu käytti koiran ulkona, ja sitten ei muuta kuin menoksi. Matkalla poimittiin kyytiin Viivi ja Ellan velipoika Dante.
Perillä Lahdessa meitä odotti halli täynnä pentuja (ilmoittautuneita 670 kpl:tta). Meteli hallissa oli sen mukainen. Pohdiskelin hiljaa mielessäni että on se vaan mukava ettei tämä meidän rotu ole haukkujia ainakaan pahimmasta päästä =o)
Ella oli kovasti ihmeissään tohinasta joka näyttelypaikalla vallitsi. Paikka oli täynnä väkeä ja koiria. Kaikennäköisiä ja kokoisia, pienenpienestä jättiläiseen. Yllättäen tyttö kuitenkin käyttäytyi rauhallisemmin ja paremmin kuin mitä olin ajatellut. Paikan outous sai koiran ottamaan kontaktia, ja syliinkin piti päästä.
Paikalle saapuivat Ellan sisarusparvesta myös Wilma, Lotte ja Pipsa. Meillä oli siis oikea Jangas-keskittymä.
Jouduimme odottamaan vuoroamme pitkään. Toisaalta se oli ihan hyvä juttu, koska alun tohinan jälkeen koirat olivat selvästi rauhallisempia, eivätkä enää jaksaneet innostua riehumaan keskenään. Ellakin otti nokoset mukavasti isännän jalkojen juuressa, pää reppuun nojaten.





















No lopulta sitten pääsimme kehään. Ella tuli ihan nätisti, pelkäämäni hullunlaukkaa ei saatu nähdä ainakaan näissä näyttelyissä. Katso video:  Kehässä
Meidät asetettiin kuvan mukaiseen paremmuusjärjestykseen: Pipsa, Lotte, Ella ja Wilma.

Ella siis sai tuloksen pentuluokka 3. arvostelulla:
"Hyvän tyyppinen narttu. Hyvä pää. Riittävän tummat silmät. Hyvin kulmautunut etu- ja takaosa. Pitkä, hyvä rintakehä. Hyvä ylälinja ja luusto. Liikkuu hyvin."

Eli eihän tässä voi muuta kuin olla tyytyväinen ensimmäisen näyttelyn tulokseen.



















Osallistuimme myös kasvattajaluokkaan Jangas tyttökaartin kanssa. Tuloksena rodun paras ja kunniapalkinto. "Ryhmä hyvin kehittyneitä, vankkoja pentuja. Kaikilla hyvät etuosat, jollain hieman huomauttamista päässä ja silmien ympäryksessä."
Joten kaikenkaikkiaan meillä oli siis oikein onnistunut reissu. Ella oli puhkiväsynyt, ja oikein tyytyväinen kun lopulta päästiin autoon ja koira omaan häkkiinsä nukkumaan. Edes vieressä matkannut Dante ei saanut kiinnostusta heräämään. Tyttö heräsi vasta Helsingissä pääsimme Viivin kotiovelle. Tässä vaiheessa Ellan piti vähän ikkastakin, kun velipoika jäi pois kyydistä.

Viimeisessä kuvassa vielä Ella näyttelyn päätteeksi kasvattajansa käsissä. Taitavia tyttöjä!

lauantai 24. lokakuuta 2009

Saksittu


Torstai iltana meidän Elmeri pääsi elämänsä ensimmäiseen trimmaukseen. Neiti osasi olla nätisti hoidettavana.

Trimmattavana olivat myös Ellan sisarusparvea. Kuvassa vasemmalta: Lotte, Dante, Pipsa, Ella, Essi ja Tara.

Eilen perjantaina tein etäpäivää, jotta ehdin olla Ellan kanssa päivällä. Meillä oli näet isännän kanssa illalla viinimaistajaiset. Samaisesta syystä jätin auton kotiin, ja päätin suunnistaa kaupunkiin junalla. Ennen lähtöä käytin Ellan lenkillä. Ulkona oli kurakeli, joten kotiin päästyä minun piti viedä Elma-neiti pesulle. Pesun jälkeen kuivaus, ja huomaan että kello on jo paljon.
Kamanvaihto kiireellä ja menoksi. Junalle on matkaa n. puoli kilometriä. Tikutan matkaa niin lujaa kuin vain korkokengillä pääsee. Olen jotain kolmensadan metrin päässä asemasta kun juna lähtee asemalta. Hienoa. Seuraavan junan lähtöön 25 minuuttia. Loistavaa. Matkalla tuli kuuma, joten tuulisella asemalaiturilla tulee kylmä. Todella kylmä. Manailen tilannetta mielessäni. Nämä on juuri niitä syitä miksi en matkusta julkisilla. No loppujen lopuksi pääsen perille kaupunkiin, ja meillä oli oikein mukava ilta. 


Tänään Ella (tuhottuaan pehmolelun) pääsi myös leikkimään ilmapallolla.


Huomenna onkin sitten suuri päivä, Ellan eka koiranäyttely =o)