Lilin putrakkolotraus |
sunnuntai 17. marraskuuta 2013
torstai 14. marraskuuta 2013
Teini-ikäisen vanhemmuus
Se on joskus vaikeaa kun perheessä on murkkuikäisiä.
Pikkuneiti Lili ei ole vielä vuottakaan, ja koettelee yleensä pikku kepposillaan, ja runsaalla - jopa ylitsevuotavalla elämänilollaan.
Tänään ohjelmassa oli Karkureissu. Ensimmäinen kerta että koira katosi, eikä tullut takaisin.
Pillitin, huutelin ja pillitin koiraa takaisin, mutta ei mitään. Hiljaista.
Kun koiraa ei kuulu takaisin, niin juoksin kotiin, ja hälyytin Teemun apuun.
Palataan katoamispaikalle, kutsutaan koiraa ja sitä rataa, mutta hiljaista on. Hajaannumme etsintään. Juoksen ja juoksen aluetta läpi, mutta ei mitään. Ja Teemulla sama homma. Käyn auton, ja jatkan etsintää. Ei niin mitään.
Kysyn kaikilta onko kukaan nähnyt koiraa, mutta ei mitään.
Hälyytän apujoukkoja, mutta kukaan ei saa koirasta mitään havaintoja.
Tässä vaiheessa alkaa käydä selväksi että koiralle on pakko olla tapahtunut jotain. Onnettomuus tai kiinni jääminen, tai jotain. Huoli alkaa olla jo suuri, kun tälläistä ei kertakaikkiaan ole tapahtunut.
Palaan katoamispaikalle, hiljennyn ja huutelen. Ei mitään - vai kuuluiko jostain pieni piipitys?
Huutelen uudelleen, mutta hiljaista on. Etsintä jatkuu. Ajelen autolla, juoksen, pysähdyn, huutelen, pillitän, mutta ei mitään.
Lopulta puhelin soi, ja Teemu kertoo löytäneensä Lilin. Yllättävästä paikasta. Ihan läheltä katoamispaikkaa erään koiratalouden aidatulta pihalta! Siellä se oli haukahtanut isännän kutsuun, eikäpä isäntäkään ollut heti tajunnut että kyseessä on meidän koira, sillä tässä taloudessa asuu kaksi punavalkoista bretonia. Noin iltapimeässä ei ihan heti tule mieleen että bretonin sijaan pihalla on oma koira.
Sinne se pikkuneiti oli jotenkin päässyt - mutta ei enää pois! Voi elämä!
Näin saatiin karkulainen takaisin kotia, ja hetken järkytyksestä toivuttuani rupesi jo hivenen hymyilyttämään, nimittäin juuri tämän perheen bretoniherra on ollut Ellaan kovin Rakastunut, ja tullut kilometrienkin päästä riiustelemaan. Eipä olisi tuolloin Ali-herraa palautellessa osannut ajatella että kerran mennään toistepäin, haetaan spanielia bretoneilta kylästä!
Pikkuneiti Lili ei ole vielä vuottakaan, ja koettelee yleensä pikku kepposillaan, ja runsaalla - jopa ylitsevuotavalla elämänilollaan.
Tänään ohjelmassa oli Karkureissu. Ensimmäinen kerta että koira katosi, eikä tullut takaisin.
Pillitin, huutelin ja pillitin koiraa takaisin, mutta ei mitään. Hiljaista.
Kun koiraa ei kuulu takaisin, niin juoksin kotiin, ja hälyytin Teemun apuun.
Palataan katoamispaikalle, kutsutaan koiraa ja sitä rataa, mutta hiljaista on. Hajaannumme etsintään. Juoksen ja juoksen aluetta läpi, mutta ei mitään. Ja Teemulla sama homma. Käyn auton, ja jatkan etsintää. Ei niin mitään.
Kysyn kaikilta onko kukaan nähnyt koiraa, mutta ei mitään.
Hälyytän apujoukkoja, mutta kukaan ei saa koirasta mitään havaintoja.
Tässä vaiheessa alkaa käydä selväksi että koiralle on pakko olla tapahtunut jotain. Onnettomuus tai kiinni jääminen, tai jotain. Huoli alkaa olla jo suuri, kun tälläistä ei kertakaikkiaan ole tapahtunut.
Palaan katoamispaikalle, hiljennyn ja huutelen. Ei mitään - vai kuuluiko jostain pieni piipitys?
Huutelen uudelleen, mutta hiljaista on. Etsintä jatkuu. Ajelen autolla, juoksen, pysähdyn, huutelen, pillitän, mutta ei mitään.
Lopulta puhelin soi, ja Teemu kertoo löytäneensä Lilin. Yllättävästä paikasta. Ihan läheltä katoamispaikkaa erään koiratalouden aidatulta pihalta! Siellä se oli haukahtanut isännän kutsuun, eikäpä isäntäkään ollut heti tajunnut että kyseessä on meidän koira, sillä tässä taloudessa asuu kaksi punavalkoista bretonia. Noin iltapimeässä ei ihan heti tule mieleen että bretonin sijaan pihalla on oma koira.
Sinne se pikkuneiti oli jotenkin päässyt - mutta ei enää pois! Voi elämä!
Näin saatiin karkulainen takaisin kotia, ja hetken järkytyksestä toivuttuani rupesi jo hivenen hymyilyttämään, nimittäin juuri tämän perheen bretoniherra on ollut Ellaan kovin Rakastunut, ja tullut kilometrienkin päästä riiustelemaan. Eipä olisi tuolloin Ali-herraa palautellessa osannut ajatella että kerran mennään toistepäin, haetaan spanielia bretoneilta kylästä!
tiistai 24. syyskuuta 2013
perjantai 20. syyskuuta 2013
Mä häntääni vain heilutin...
Perjantai-illan kevennykseksi
Tätä katsellessa pitää hyräillä Leevi and the Leevingsin biisiä jonka sanat menee jotenkin näin:
"sun villakoirasi nimi oli Rin Tin Tin, typerä piski joka murisi mulle,
hölmöksi tunsin minä itsenikin,
vaikka kaikesta halusin puhua sulle, mä häntääni vaan heilutin..."
sunnuntai 15. syyskuuta 2013
Speedy Agiliitäjä ja Ampparin uhri
Vauhtia!
Sitä riitti tänään, kun starttasimme Ellan kanssa BATin agilitykisoissa.
Otin alun varman päälle, kun monessa kisassa ollaan otettu eka virhe heti alussa.
Ekan osuuden jälkeisestä käännöksestä oli vuorossa suora; puomi, rengas ja putki. Oikein näki kun Ella intoutui, tyttö lähti kuin ohjus eteenpäin, suorittaen kaikki esteet mallikkaasti. Ja matkaa jatkettiinkin jonkun matkaa varsin mallikkaasti, kunnes olin itse liian hidas. Ja kun ohjaaja ei kerro, niin koirahan päättelee. Eikä se koiran päätelmä ole aina sama kuin mitä tuomari on suunnitellut. No. Ratasuorituksesta tuli hylätty, mutta meillä molemmilla oli naama kuin Hangon keksi - selkeesti näki että Ellalla oli superkivaa, ja minuahan se vaan nauratti!
Ennen tokaa rataa paikalle saapui isäntä. Eikä se ollut suorituksen kannalta hyvä juttu; toinen rata meni aivan pipariksi, kun Ella lähinnä ihmetteli että mihinkähän se isäntä meni. Yrityksestä huolimatta en saanut Ellaa hanskoihin, ja päätin jättää radan kesken.
Lili kävi viettämässä aamupäivän ampumaradalla haulikon paukkeeseen tottumassa. Muuten homma oli mennyt hienosti, mutta ampumaharjoitusten jälkeen pikkuneiti oli käynyt valitettavasti liian lähellä amppareita. Osumia oli tullut molempiin päihin, ja agilityradalle saapuikin apea pikkuneiti toinen silmäkulma turvoksissa. Ampparien pistot olivat jopa saaneet reppanan oksentamaan. Tämä oli jo toinen kerta vähälle aikaa, joten toivottavasti oppi menisi perille, amppareiden ja mehiläisten lähelle ei kannata mennä...
Sitä riitti tänään, kun starttasimme Ellan kanssa BATin agilitykisoissa.
Otin alun varman päälle, kun monessa kisassa ollaan otettu eka virhe heti alussa.
Ekan osuuden jälkeisestä käännöksestä oli vuorossa suora; puomi, rengas ja putki. Oikein näki kun Ella intoutui, tyttö lähti kuin ohjus eteenpäin, suorittaen kaikki esteet mallikkaasti. Ja matkaa jatkettiinkin jonkun matkaa varsin mallikkaasti, kunnes olin itse liian hidas. Ja kun ohjaaja ei kerro, niin koirahan päättelee. Eikä se koiran päätelmä ole aina sama kuin mitä tuomari on suunnitellut. No. Ratasuorituksesta tuli hylätty, mutta meillä molemmilla oli naama kuin Hangon keksi - selkeesti näki että Ellalla oli superkivaa, ja minuahan se vaan nauratti!
Ennen tokaa rataa paikalle saapui isäntä. Eikä se ollut suorituksen kannalta hyvä juttu; toinen rata meni aivan pipariksi, kun Ella lähinnä ihmetteli että mihinkähän se isäntä meni. Yrityksestä huolimatta en saanut Ellaa hanskoihin, ja päätin jättää radan kesken.
Lili kävi viettämässä aamupäivän ampumaradalla haulikon paukkeeseen tottumassa. Muuten homma oli mennyt hienosti, mutta ampumaharjoitusten jälkeen pikkuneiti oli käynyt valitettavasti liian lähellä amppareita. Osumia oli tullut molempiin päihin, ja agilityradalle saapuikin apea pikkuneiti toinen silmäkulma turvoksissa. Ampparien pistot olivat jopa saaneet reppanan oksentamaan. Tämä oli jo toinen kerta vähälle aikaa, joten toivottavasti oppi menisi perille, amppareiden ja mehiläisten lähelle ei kannata mennä...
torstai 12. syyskuuta 2013
Agiliitäjä ja sen avustaja
tiistai 10. syyskuuta 2013
Heikossa hapessa
Viime lauantaina meillä oli Ellan kanssa buukkaus Kivikon agilitykisoihin. Osallistujia oli etukäteistiedon mukaan tasan kaksi meidän luokassa (tää oli kyllä ennätys!) ja kun kisaamaan päästiin niin voitiin todeta että se toinen kisakumppani olikin jo luovuttanut. Joten ei olisi tarvittu muuta kuin hyväksytty ratasuoritus, niin olisi päässyt kultapallille.
....mutta. Perjantaina meillä oli työpaikan kemupileet, ja kun skumppaa tuli nautittua vähän enemmän kuin tarvitsisi, niin kunto lauantaina oli Heikko. Hyvin heikko.
Onnistuin kyllä raahautumaan radalle, kisat kun oli iltapäivällä, mutta siihen se sitten jäikin. Käytiin me kyllä juoksemassa radalla, mutta eihän siitä mitään tullut. Muuta kuin yleisön sympatiat, Elmaneiti nimittäin kyllä osaa tulkaa minun tunnetilat ja käyttäyy sen mukaisesti. puuhhhhhhhh
....mutta. Perjantaina meillä oli työpaikan kemupileet, ja kun skumppaa tuli nautittua vähän enemmän kuin tarvitsisi, niin kunto lauantaina oli Heikko. Hyvin heikko.
Onnistuin kyllä raahautumaan radalle, kisat kun oli iltapäivällä, mutta siihen se sitten jäikin. Käytiin me kyllä juoksemassa radalla, mutta eihän siitä mitään tullut. Muuta kuin yleisön sympatiat, Elmaneiti nimittäin kyllä osaa tulkaa minun tunnetilat ja käyttäyy sen mukaisesti. puuhhhhhhhh
![]() |
Lady LiLuu laiturilla |
![]() |
Kaikki tytöt huilii yhdessä läjässä |
maanantai 2. syyskuuta 2013
Metsästyskoulutusta Norrbyssä
Lili tormakkana, valmiina töihin |
Koirajengissä oli Lilin sisaruksia ja pari koiraa edellisestä pentueesta. Ella oli kyllä mukana, mutta sai vaan seurata touhuja, kun ei ole juurikaan tullut sen kanssa harjoiteltua hakuhommia. Ja olihan paikka aivan ihana walesinkin olella, sai juoksennella pellolla ja käydä uimassa - ja tietty viettää aikaa isäntäväen kanssa.
Lauantai helli meitä mitä ihanimmalla auringonpaistella. Päivä aloitettiin koiriin tutustumalla, ja koulutuksissa edettiin kunkin koiran nykytilannetta silmällä pitäen. Oli todella mielenkiintoista seurata koirakoiden työskentelyä.
Timo opastaa, ja kuulolla ollaan... |
Oppia kuulemassa |
Teemu ja Lili, sävy sävyyn ympäristön kanssa |
Harjoituksia seuraamassa |
Kaikesta ilonpidosta huolimatta porukka heräili reippaasti uuteen aamuun. Ruhtinaallisen aamiaisen jälkeen suuntasimme taas pellolle harjoituksiin. Rinta rottingilla voin todeta että meidän pikkuneiti teki mielettömän hienoa työtä isäntänsä kanssa. Niin se vaan työ tuottaa tuloksia =o)
Linnut saatiin ajettua ylös nätisti, ja näin Lilille ammuttiin ihka ensimmäiset fasaanit!
Treeniä riitti iltapäivään saakka. Sen jälkeen nautimme vielä hyvästä seurasta ja ruoasta, ennenkuin oli aika valmistautua lähtöön.
Mieli oli (ja on yhä) hyvä. Tutustuttiin ihaniin uusiin ihmisiin, saatiin paljon oppia ja palautetta ja voitiin todeta että suunta on oikea. Pikkuneidistä on kuoriutumassa oiken lahjakas metsästyskoiran alku.
Liliä jo nukuttaa... |
Kiitos kaunis Pialle ja Villelle, sekä koko joukolle, olihan vaan mahtava viikonloppu!
torstai 29. elokuuta 2013
Elämän kipeät opetukset
Sienikausi on alkanut, joten me ollaan tyttöjen kanssa käyty sienimetsällä töiden jälkeen. Siinnä samassa ollaan otettu Lilille tärkeitä rauhoittumisharjoituksia. Vaikka metsässä tekisi mieli kohlata hullun lailla, mieltä vailla, niin välillä sitä vaan istutaan mättäällä eikä tehdä Mitään. Ei siis mitään. Istutaan vaan ja ihmetellään. En sano koirille mitään, mutta hetken päästä molemmat neidit tulevat viereen istumaan tai makaamaan. Joten hienosti on mennyt oppi perille. Ja sitten kun mamma lopulta suvaitsee lähteä liikkeelle, niin saatetaan lähteä mukaan.
Tässä päivänä sitten oltiin sienijahdissa. Suunta oli pikkuhiljaa jo kohti kotia. Olin löytänyt apajan, jossa kökin sieniä puhdistellen (tosi sienestäjähän putsaa sienet metsässä eikä kotona). Ella istui vieressä, ja Lili pyöri lähellä tavalliseen tapaansa. Sitten yht'äkkiä Lili syöksyi kiinni minun selkään, ja alamäessä kun oltiin, hetken kuluttua sivulle. Käytös rupesi minua ihmetyttämään, ja huomasinkin että pikkuneiti puri raivokkaasti kylkeään. Tai ei varsinaisesti kylkeä, vaan siinnä kipeästi purevaa ampiaista. Ja olihan sen pikkuneidin kimpussa enemmän kuin yksi amppari, taisi olla kuusi kaikenkaikkiaan. Hylkäsin sienet ja aloin pelastusoperaatioon. Vaan eipä siinnä kerennyt kauaa olla, kun pääsi emännältäkin huuto! Perhanan ampparit hyökkäsi minun kimppuun! Ja sitten oli vuorossa Ella! Siinnä vaiheessa totesin että nyt tytsit menoksi, tähän ei jäädä ihmettelemään!
Jalka tykyttävänä poltellen sitten lompsin kohti kotia. Ja kun positiivisiä puolia haetaan, niin ette voi uskoa kuinka tiivis seuraaminen pikkuneidillä oli. Ensin piti päästä mamman syliin toipumaan, ja sen jälkeen oli NIIN tiukka seuraaminen ettei ikinä. Pikkuneiti oli liimaantunut minun vasempaan pohkeeseen kuin takiainen. wautsi! Tuollaista käytöstä kun olisi normaalisti, niin voisi olla ylpeä.
Nyt Lilillä tahtoo olla täysi vauhti päällä, ja silloin voi olla pikkaisen hankalaa muistaa ohjaajan seuraaminen.
![]() |
Mitäs me mangustit |
![]() |
Ella Pitkäkieli |
![]() |
Eikä Lilikään jää kakkoseksi |
Jalka tykyttävänä poltellen sitten lompsin kohti kotia. Ja kun positiivisiä puolia haetaan, niin ette voi uskoa kuinka tiivis seuraaminen pikkuneidillä oli. Ensin piti päästä mamman syliin toipumaan, ja sen jälkeen oli NIIN tiukka seuraaminen ettei ikinä. Pikkuneiti oli liimaantunut minun vasempaan pohkeeseen kuin takiainen. wautsi! Tuollaista käytöstä kun olisi normaalisti, niin voisi olla ylpeä.
Nyt Lilillä tahtoo olla täysi vauhti päällä, ja silloin voi olla pikkaisen hankalaa muistaa ohjaajan seuraaminen.
![]() |
Ihan kiva saalis työpäivän jälkeen |
maanantai 26. elokuuta 2013
Lilin eka metsästysreissu ja kuravatsat
Lili ja Teemu viettivät puolet viime viikosta Pohjois-Karjalassa, sorsastuskauden alun kunniaksi. Porukassa oli mukana myös noutajatoveri Väinö, sekä Väinön isäntä poikineen.
Väinö sai toimia rotunsa mukaisesti noutohommissa, kun taas Lili sai mennä porskuttaa hakua. Ja vauhtiahan Lilissä riittää.
Sorsia oli tienoilla vähänlaisesti, mutta siskonpoikani Oskari, 12v. sai ekan sorsansa. Mahtava suoritus miehenalulta!. Ei sitä jokapoika omaakaan metsästyskorttia ja syö itse pyydettyä riistaa tuon ikäisenä.
Yhteen sorsaan sai tyytyä myös Teemu, joka sai saaliiksi myös neljä kyyhkyä. Lilin haullekkin "sattui osumaan" yksi kyyhky. Siitä se pikkuhiljaa lähtee käyntiin pikkuneidin työura metsästyskoirana.
Lili on nyt 8 kk:tta. Murkkuikä näkyy erityisesti pureskeluna ja muutenkin tyttö on alkanut kokeilemaan rajoja. Ulkona riittää virtaa, vaikka muille jakaa. Pikkuneidin kanssa ulkoilu käy työstä, kun koko ajan pitää olla tarkkana kuin porkkana että neiti pysyy hanskassa, ja että mahdolliset lentoon tai juoksuun pyrähtävät "saaliit" saisivat peräänsä pillityksen ja spanielin pysähtymisen. Pikkuspanieli pysähtyykin hienosti pillistä. Tosin tätä on kyllä harjoiteltu ihan eri lailla kuin Ellan kanssa. Meillä ei oikein ollut Ellan tullessa valmiutta (lue: tietoa & taitoa & kokemusta) kouluttaa metsästyskoiraa, joten oppi aloitettiin vähän liian myöhään, kun koira oli jo itse keksinyt mitä kaikkea kivaa ulkona voi tehdä. Ja onhan näissä vieteissä eroa. Olin sitä mieltä että Ellalla on kova metsästysvietti, mutta kyllä se kakkoseksi jää tälle pikkuhirmulle, joka on perimässään saanut vahvan ja puhtaan metsästystaustan.
Ella on nyt neljä vuotta vanha. Omasta mielestään jo Kovin Vanha ja Vakaa Arvon Rouva. Rauhallinen, luotettava, vakaa. Mutta samalla myös äkkipikainen, suojeluhaluinen narttu. Ulkopuolisen silmin voi vaikuttaa hyvin ihastuttavalle tottelevalle koiralle, jota myös onkin - mutta jonka kanssa pitää olla aina tarkkana, tyttö kun osaa olla Todellinen Peto, kun niin haluaa.
Kaunis ja älykäs. Ei kovin miellyttämisenhaluinen, metsästää itselleen tyyppiä. Toisaalta koira seuraa agilityssä ohjausta tarkasti, vaikka itsestä näyttäisi että koira ei katsoisi sinne päinkään.
Molemmat koirat ovat kovin rakkaita ja ihania omalla tavallaan. Ella on mamman-tyttö, aina. Sen huomasi eritoten nyt kun pentu oli vajaan viikon poissa, Ellalla oli kyllä ikävä puuttuvia perheenjäseniä - mutta kun ne eilen palasivat, niin voisin vaikka vannoa että Ellaa harmitti! Illalla laiturilla istuissa Ella kävi ajamassa Lilin pois minun läheltä, ja tuli sitten ihan kylkeen kiinni istumaan - tapitti silmiin ja inisi. Minun piti tietty torua Ellaa moisesta käytöksestä.
Ja varsinkin viimeaikaiset suoritukset agilityssä on olleet niin Ihania, että alkaa tuntua sille että neljän vuoden harjoittelu ei ole mennyt ihan kokonaan hukkaan. Sieltä se lähtee!
No. Illalla sitten annoin molemmille koirille luut. Sellaiset oikeat pakastetut rustoluut. Ellalle on nimittäin tullut hammaskiveä, ja luiden järsintä on aina puhdistanut hampaat parhaiten. Tytöt söivät luut hyvällä ruokahalulla, ja mentiin porukalla yöpuulle.
Aamulla varhain koirat pyörivät makkarissa. Lili saattaa joskus herätä auringonvaloon, joten yritän yleensä olla noteeraamatta liikettä ollenkaan, ja jos liike yltyy liiaksi, niin komentaa koirat takaisin pehkuun nukkumaan. Mitään ininää ei kuulunut, ainoastaan tassujen rapinaa. Juuri ennen kun herätyskello alkoi soimaan, haistoin jotain. Perhana, toivottavasti tuo on vaan koiran pieru...!
Ylös ja tarkistukselle. Ja siellähän sitä olohuoneen tammiparketilla on, sitä itteensä ja löysänä. Voi kurjuus. Onneksi kuitenkin lattialla, jos läjä olisi ollut matolla, niin sitä ei olisi saanut millään puhtaaksi.
Ennenkuin ehdin kissaa sanoa, niin Ella tulee luokseni, ja ilmoittaa että Hänellä on Kiireellistä Asiaa. Kysyn mikä hätänä, ja koira vie minut ovelle. Vien molemmat koirat aidan taakse, ja niinhän sitä kiireesti käydään kyykkimään oikein molemman koiran toimesta. Ellahan ei tee tarpeitaan omalle pihalle, eikä kakkosia edes tuonne aidan toiselle puolelle, joten nyt oli Todellinen Hätä Kyseessä.
Ja se paukku ja korina mitä Elmaneidistä lähti olisi saanut raavaan uroonkin kateelliseksi (and I ain't talking about dogs now).
No joo. Töihin oli pakko mennä, mutta päätin lähteä takaisin kotiin heti kun mahdollista. Tulin kotiin vähän yhden jälkeen, ja Ella kertoi heti että on siitä kovin iloinen, mutta että nyt Pitäisi päästä Ulos ja Heti. Ei muuta kuin ulos. Ja sitten sisälle siivoamaan. Lilikin on ollut sisäsiisti melkolailla tulostaan saakka, eikä varsinkaan kakkosia ole tehty sisälle.
Käytin koirat etätöiden lomassa pariin otteeseen vähän kauempana ulkona, ja siellä ne sitten molemmat kyykki oikein urakalla. Reppanat!
Canicuria hoidoksi ja paastolle. Ette arvaa miten onnettoman näköisiä pikku spanieleita täällä on. Eivät raukat voi ollenkaan käsittää mikä vika meissä ihmisissä nyt oikein on, kun ruokaa ei kuulu!!! Illalla käytiin metsässä herkkutattimetsällä (niitä löytyikin ihan kiitettävästi). Koirat kyllä porskuttivat menemään (Ella omaan tapaansa, ja Lili vähän vauhdikkaammin) kaikesta huolimatta. Varsinkin Ellan piti kyykkiä välillä, mutta näyttää sille että Lilin vatsa alkoi jo vähän selviämään.
En tiedä mikä noissa luissa nyt teki, vai oliko se joku muu, sillä molemmat koirat on kyllä syöneet samoja luita aiemminkin ilman mitään oireita. Toivotaan että vatsat tuosta tasaantuu, niin saadaan taas hommat rullaamaan.
Väinö sai toimia rotunsa mukaisesti noutohommissa, kun taas Lili sai mennä porskuttaa hakua. Ja vauhtiahan Lilissä riittää.
Sorsia oli tienoilla vähänlaisesti, mutta siskonpoikani Oskari, 12v. sai ekan sorsansa. Mahtava suoritus miehenalulta!. Ei sitä jokapoika omaakaan metsästyskorttia ja syö itse pyydettyä riistaa tuon ikäisenä.
Yhteen sorsaan sai tyytyä myös Teemu, joka sai saaliiksi myös neljä kyyhkyä. Lilin haullekkin "sattui osumaan" yksi kyyhky. Siitä se pikkuhiljaa lähtee käyntiin pikkuneidin työura metsästyskoirana.
Lili on nyt 8 kk:tta. Murkkuikä näkyy erityisesti pureskeluna ja muutenkin tyttö on alkanut kokeilemaan rajoja. Ulkona riittää virtaa, vaikka muille jakaa. Pikkuneidin kanssa ulkoilu käy työstä, kun koko ajan pitää olla tarkkana kuin porkkana että neiti pysyy hanskassa, ja että mahdolliset lentoon tai juoksuun pyrähtävät "saaliit" saisivat peräänsä pillityksen ja spanielin pysähtymisen. Pikkuspanieli pysähtyykin hienosti pillistä. Tosin tätä on kyllä harjoiteltu ihan eri lailla kuin Ellan kanssa. Meillä ei oikein ollut Ellan tullessa valmiutta (lue: tietoa & taitoa & kokemusta) kouluttaa metsästyskoiraa, joten oppi aloitettiin vähän liian myöhään, kun koira oli jo itse keksinyt mitä kaikkea kivaa ulkona voi tehdä. Ja onhan näissä vieteissä eroa. Olin sitä mieltä että Ellalla on kova metsästysvietti, mutta kyllä se kakkoseksi jää tälle pikkuhirmulle, joka on perimässään saanut vahvan ja puhtaan metsästystaustan.
Ella on nyt neljä vuotta vanha. Omasta mielestään jo Kovin Vanha ja Vakaa Arvon Rouva. Rauhallinen, luotettava, vakaa. Mutta samalla myös äkkipikainen, suojeluhaluinen narttu. Ulkopuolisen silmin voi vaikuttaa hyvin ihastuttavalle tottelevalle koiralle, jota myös onkin - mutta jonka kanssa pitää olla aina tarkkana, tyttö kun osaa olla Todellinen Peto, kun niin haluaa.
Kaunis ja älykäs. Ei kovin miellyttämisenhaluinen, metsästää itselleen tyyppiä. Toisaalta koira seuraa agilityssä ohjausta tarkasti, vaikka itsestä näyttäisi että koira ei katsoisi sinne päinkään.
Molemmat koirat ovat kovin rakkaita ja ihania omalla tavallaan. Ella on mamman-tyttö, aina. Sen huomasi eritoten nyt kun pentu oli vajaan viikon poissa, Ellalla oli kyllä ikävä puuttuvia perheenjäseniä - mutta kun ne eilen palasivat, niin voisin vaikka vannoa että Ellaa harmitti! Illalla laiturilla istuissa Ella kävi ajamassa Lilin pois minun läheltä, ja tuli sitten ihan kylkeen kiinni istumaan - tapitti silmiin ja inisi. Minun piti tietty torua Ellaa moisesta käytöksestä.
Ja varsinkin viimeaikaiset suoritukset agilityssä on olleet niin Ihania, että alkaa tuntua sille että neljän vuoden harjoittelu ei ole mennyt ihan kokonaan hukkaan. Sieltä se lähtee!
No. Illalla sitten annoin molemmille koirille luut. Sellaiset oikeat pakastetut rustoluut. Ellalle on nimittäin tullut hammaskiveä, ja luiden järsintä on aina puhdistanut hampaat parhaiten. Tytöt söivät luut hyvällä ruokahalulla, ja mentiin porukalla yöpuulle.
Aamulla varhain koirat pyörivät makkarissa. Lili saattaa joskus herätä auringonvaloon, joten yritän yleensä olla noteeraamatta liikettä ollenkaan, ja jos liike yltyy liiaksi, niin komentaa koirat takaisin pehkuun nukkumaan. Mitään ininää ei kuulunut, ainoastaan tassujen rapinaa. Juuri ennen kun herätyskello alkoi soimaan, haistoin jotain. Perhana, toivottavasti tuo on vaan koiran pieru...!
Ylös ja tarkistukselle. Ja siellähän sitä olohuoneen tammiparketilla on, sitä itteensä ja löysänä. Voi kurjuus. Onneksi kuitenkin lattialla, jos läjä olisi ollut matolla, niin sitä ei olisi saanut millään puhtaaksi.
Ennenkuin ehdin kissaa sanoa, niin Ella tulee luokseni, ja ilmoittaa että Hänellä on Kiireellistä Asiaa. Kysyn mikä hätänä, ja koira vie minut ovelle. Vien molemmat koirat aidan taakse, ja niinhän sitä kiireesti käydään kyykkimään oikein molemman koiran toimesta. Ellahan ei tee tarpeitaan omalle pihalle, eikä kakkosia edes tuonne aidan toiselle puolelle, joten nyt oli Todellinen Hätä Kyseessä.
Ja se paukku ja korina mitä Elmaneidistä lähti olisi saanut raavaan uroonkin kateelliseksi (and I ain't talking about dogs now).
No joo. Töihin oli pakko mennä, mutta päätin lähteä takaisin kotiin heti kun mahdollista. Tulin kotiin vähän yhden jälkeen, ja Ella kertoi heti että on siitä kovin iloinen, mutta että nyt Pitäisi päästä Ulos ja Heti. Ei muuta kuin ulos. Ja sitten sisälle siivoamaan. Lilikin on ollut sisäsiisti melkolailla tulostaan saakka, eikä varsinkaan kakkosia ole tehty sisälle.
Käytin koirat etätöiden lomassa pariin otteeseen vähän kauempana ulkona, ja siellä ne sitten molemmat kyykki oikein urakalla. Reppanat!
Canicuria hoidoksi ja paastolle. Ette arvaa miten onnettoman näköisiä pikku spanieleita täällä on. Eivät raukat voi ollenkaan käsittää mikä vika meissä ihmisissä nyt oikein on, kun ruokaa ei kuulu!!! Illalla käytiin metsässä herkkutattimetsällä (niitä löytyikin ihan kiitettävästi). Koirat kyllä porskuttivat menemään (Ella omaan tapaansa, ja Lili vähän vauhdikkaammin) kaikesta huolimatta. Varsinkin Ellan piti kyykkiä välillä, mutta näyttää sille että Lilin vatsa alkoi jo vähän selviämään.
En tiedä mikä noissa luissa nyt teki, vai oliko se joku muu, sillä molemmat koirat on kyllä syöneet samoja luita aiemminkin ilman mitään oireita. Toivotaan että vatsat tuosta tasaantuu, niin saadaan taas hommat rullaamaan.
sunnuntai 25. elokuuta 2013
Nollaa hakemassa
HSKH:n agilitykisat, tuomarina Anne Savioja.
Mielettömän kivat agility- ja hyppyradat.
Ekana agilityrata. Ellalla oli taas Vauhti Päällä. Se on kivaa, mutta aiheuttaa omia haasteitaan. Ja saataa olla että silloin kun on täysi vauhti päällä, niin ohjauksen seuraaminen saattaa välillä unohtua. No, tehtiin vauhdikas ja vähemmän puhdas rata. Mukana oli hienoja onnistumisia vaikeissa kohdissa.
Hyppyradalle asetan tavoitteeksi puhtaan radan. Päätän vetää varman päälle - joten kaasun sijaan painan hiukan jarrua. Ella tekee hienoa työtä. Kunnes ihan yht'äkkiä ja ilman mitään minun havaitsemaa syytä pysähtyy kesken radan. Kannustan tytön jatkamaan, ja taas mennään vauhdikkaasti ja nätisti. Loppua kohden tulee haasteellisempi kohta, johon päätän ottaa asteen verran vaikeamman ohjauksen. Se menee niin hienosti, että yllätyn itsekkin. Ja sen seurauksena käy huonosti - TAAS - sadasosa sekunnin blackout jonka aikana en muista miten rata menee! Voi elämä!
Saan taas itseni kasaan ja koiran pysymään aisoissa. Maaliin päästään nollatuloksella, mutta himmailu, koiran hetkellinen pysähtyminen ja emännän hetkellinen blackout aiheuttavat aikavirheen.
Että minua harmittaa! Miten sitä voikin olla pää näin laho?
Ella sai tietenkin runsaat kehut ja palkkiot, mutta kyllä minua harmittaa. Pilata nyt koko homma unohtamalla rata. Saakelin saakeli.
No. Kuitenkin. Nyt Ellalla on ollut kertakaikkisen ihana vauhti. Ja jos minä vaan saan itseni pysymään skarppina koko reissun, niin tästä tulee vielä hyvä lopputulos!
Mielettömän kivat agility- ja hyppyradat.
Ekana agilityrata. Ellalla oli taas Vauhti Päällä. Se on kivaa, mutta aiheuttaa omia haasteitaan. Ja saataa olla että silloin kun on täysi vauhti päällä, niin ohjauksen seuraaminen saattaa välillä unohtua. No, tehtiin vauhdikas ja vähemmän puhdas rata. Mukana oli hienoja onnistumisia vaikeissa kohdissa.
Hyppyradalle asetan tavoitteeksi puhtaan radan. Päätän vetää varman päälle - joten kaasun sijaan painan hiukan jarrua. Ella tekee hienoa työtä. Kunnes ihan yht'äkkiä ja ilman mitään minun havaitsemaa syytä pysähtyy kesken radan. Kannustan tytön jatkamaan, ja taas mennään vauhdikkaasti ja nätisti. Loppua kohden tulee haasteellisempi kohta, johon päätän ottaa asteen verran vaikeamman ohjauksen. Se menee niin hienosti, että yllätyn itsekkin. Ja sen seurauksena käy huonosti - TAAS - sadasosa sekunnin blackout jonka aikana en muista miten rata menee! Voi elämä!
Saan taas itseni kasaan ja koiran pysymään aisoissa. Maaliin päästään nollatuloksella, mutta himmailu, koiran hetkellinen pysähtyminen ja emännän hetkellinen blackout aiheuttavat aikavirheen.
Että minua harmittaa! Miten sitä voikin olla pää näin laho?
Ella sai tietenkin runsaat kehut ja palkkiot, mutta kyllä minua harmittaa. Pilata nyt koko homma unohtamalla rata. Saakelin saakeli.
No. Kuitenkin. Nyt Ellalla on ollut kertakaikkisen ihana vauhti. Ja jos minä vaan saan itseni pysymään skarppina koko reissun, niin tästä tulee vielä hyvä lopputulos!
lauantai 24. elokuuta 2013
Mitä menoa!
Tämä aamu avautui aurinkoisena.
Se ei tiedä hyvää kun ohjelmassa on agilitykisat. Jos aurinkoinen paistaa ja on lämmintä, niin Ellalta menee puhti.
Mutta kun on ilmoittauduttu, niin mennään eikä meinata. Yritin pitää Elmaneidin mahdollisimman coolina ennen kisaa, ja vielä juuri ennen kisaa kastelin pikkuneidin mahan että tyttö olisi edes vähän viileämpi. Kentän laidalla vuoroa odotellessa kiihdyttelin Ellaa kannustaen, ja huomasin suureksi ihmetyksekseni että tytöllähän on menohaluja! Ella oikein alkoi itkemään että mennään jo! WAU!
Radat olivat tuomariharjoittelija Janne Karstusen käsialaa, varsinaisena tuomarina toimi Anne Savioja.
Ekan radan alku oli kaksi suoraa hyppyä ja putki. Putken suu oli puomin alla, hiukan haasteellisesti. Ellan mielestä puomi on ihan ykkönen, joten siinnä oli eka vaaran paikka. Pitää pitää huoli siitä että koira menee putkeen eikä puomille (jo aikaa sitten olen todennut että putkelle olisi pitänyt valita muu sana kuin putki. Putki-puomi-putki. Sanat on ihan liian lähellä toisiaan....)
No. Asettauduin rauhallisesti paikalleni, ja kutsuin koiran kakkoshypyn vierestä. Lähden pinkomaan kohti putkensuuta varmistaakseni sisäänmenon. Käännän katseeni taakse - koiraa ei näy. Ei näy, koska se on hakenut pois linjalta - täysin sivulta olevan A-esteen! Sieltä se katselee tuomaria häntä heiluen!
Kutsun Ellan takaisin radalle, ja mennään! Koira tekee ihan järjettömän kovalla vauhdilla hommia. Radalla on haastellinen putkeenmeno, johon olin ajatellut tekeväni sujuvan pakkovalssin. Mutta huomaan jo aikaa ennen, etten ikinä tule ehtimään sinne - Ellan vauhti on sitä myöten luja. Juoksen minkä jaloistani pääsen ja epätoivoisesti keilaan koiran putkeen käänteisestä kulmasta: Ja se menee sinne! YES! Yes yes yes! Ei muuta kuin menoksi. Rata on ollut hylätty jo alkumetreistä (se A-este kun ei kuulunut rataan), mutta meininki on Hyvä! Ihan mieletön vauhti tytöllä.
Toiselle radalle (tämäkin oli agilityrata) lähdettäessä osaan jo suunnitella omatkin tekemiset sitä myöten että tänään mennään. Rata oli haastellinen, mutta ei mahdoton. Fiilis hyvä ja vauhti mieletön. Ella teki taas hienoa työtä. Kepeille meno tuli haastellisesti muurin jälkeen. Yritin hidastaa koiraa oikean sisäänmenon takaamiseksi, mutta pieleen meni. Korjauksen jälkeen rata jatkui, mutta sitten minulle tuli joku sadasosasekunnin blackout, ja unohdin radan! DARN! Huusin jopa ääneen että "Minä unohdin radan!". Sitten rata palautui mieleen, ja jatkettiin. Hienosti ja kauniisti, jopa lopun vaikeammat kiepautukset! Kehuin Ellaa ja tyttö oli aivan tohkeissaan! Sain jopa äänikommentteja koiralta!
Ella oli siis tänään aivan ihana. Intopiukeena menossa kentälle, teki hienoa työtä (no se a:n poimiminen oli ehkä walesimainen hauskuutustemppu, ja niitä ei lasketa ;o))
Aivan mahtava kisa - näin sen pitäisi mennä! Tulokset jäi tulematta, mutta jos suunta on tämä, niin antaa mennä vaan! Vauhtia, jes!
Huomenna vuorossa HSKH:n mestaruuskisat, saas nähdä miten meidän käy!
Se ei tiedä hyvää kun ohjelmassa on agilitykisat. Jos aurinkoinen paistaa ja on lämmintä, niin Ellalta menee puhti.
Mutta kun on ilmoittauduttu, niin mennään eikä meinata. Yritin pitää Elmaneidin mahdollisimman coolina ennen kisaa, ja vielä juuri ennen kisaa kastelin pikkuneidin mahan että tyttö olisi edes vähän viileämpi. Kentän laidalla vuoroa odotellessa kiihdyttelin Ellaa kannustaen, ja huomasin suureksi ihmetyksekseni että tytöllähän on menohaluja! Ella oikein alkoi itkemään että mennään jo! WAU!
Radat olivat tuomariharjoittelija Janne Karstusen käsialaa, varsinaisena tuomarina toimi Anne Savioja.
Ekan radan alku oli kaksi suoraa hyppyä ja putki. Putken suu oli puomin alla, hiukan haasteellisesti. Ellan mielestä puomi on ihan ykkönen, joten siinnä oli eka vaaran paikka. Pitää pitää huoli siitä että koira menee putkeen eikä puomille (jo aikaa sitten olen todennut että putkelle olisi pitänyt valita muu sana kuin putki. Putki-puomi-putki. Sanat on ihan liian lähellä toisiaan....)
No. Asettauduin rauhallisesti paikalleni, ja kutsuin koiran kakkoshypyn vierestä. Lähden pinkomaan kohti putkensuuta varmistaakseni sisäänmenon. Käännän katseeni taakse - koiraa ei näy. Ei näy, koska se on hakenut pois linjalta - täysin sivulta olevan A-esteen! Sieltä se katselee tuomaria häntä heiluen!
Kutsun Ellan takaisin radalle, ja mennään! Koira tekee ihan järjettömän kovalla vauhdilla hommia. Radalla on haastellinen putkeenmeno, johon olin ajatellut tekeväni sujuvan pakkovalssin. Mutta huomaan jo aikaa ennen, etten ikinä tule ehtimään sinne - Ellan vauhti on sitä myöten luja. Juoksen minkä jaloistani pääsen ja epätoivoisesti keilaan koiran putkeen käänteisestä kulmasta: Ja se menee sinne! YES! Yes yes yes! Ei muuta kuin menoksi. Rata on ollut hylätty jo alkumetreistä (se A-este kun ei kuulunut rataan), mutta meininki on Hyvä! Ihan mieletön vauhti tytöllä.
Toiselle radalle (tämäkin oli agilityrata) lähdettäessä osaan jo suunnitella omatkin tekemiset sitä myöten että tänään mennään. Rata oli haastellinen, mutta ei mahdoton. Fiilis hyvä ja vauhti mieletön. Ella teki taas hienoa työtä. Kepeille meno tuli haastellisesti muurin jälkeen. Yritin hidastaa koiraa oikean sisäänmenon takaamiseksi, mutta pieleen meni. Korjauksen jälkeen rata jatkui, mutta sitten minulle tuli joku sadasosasekunnin blackout, ja unohdin radan! DARN! Huusin jopa ääneen että "Minä unohdin radan!". Sitten rata palautui mieleen, ja jatkettiin. Hienosti ja kauniisti, jopa lopun vaikeammat kiepautukset! Kehuin Ellaa ja tyttö oli aivan tohkeissaan! Sain jopa äänikommentteja koiralta!
Ella oli siis tänään aivan ihana. Intopiukeena menossa kentälle, teki hienoa työtä (no se a:n poimiminen oli ehkä walesimainen hauskuutustemppu, ja niitä ei lasketa ;o))
Aivan mahtava kisa - näin sen pitäisi mennä! Tulokset jäi tulematta, mutta jos suunta on tämä, niin antaa mennä vaan! Vauhtia, jes!
Huomenna vuorossa HSKH:n mestaruuskisat, saas nähdä miten meidän käy!
tiistai 20. elokuuta 2013
Turbospringeri Termiitti
Viikonlopun talkoot veivät isäntäväen aikaa ja ruumiin voimat. Koirat saivat lähinnä ihmetellä moista touhua. Näin ollen maanantai päivän koittaessa Pikku Termiitti, joka myös Lilinä tunnetaan, oli Täynnä Voimaa ja Energiaa.
Pikkuneiti oli:
- poistanut valkoiset muovitulpat ainakin kahdesta eri ovesta ja ilmeistesti syönyt ne
- syönyt oven karmeja valkoisten tulppien ympäriltä
- löytänyt paperikassin vierasmakkarin kirjahyllyn takaa, vienyt sen omaan "koppiinsa" ja pistellyt pieniksi palasiksi
- silpunnut jotain, joka sisälsi valkoista pumpulia (lelu/patja tms) kopissaan
- syönyt kahvat makuuhuoneen kahdesta eri lipastosta (olisi edes pitäytynyt yhdessä!)
... jne...
Mukava aloitus viikolle. Siinnä se sitten ilta menikin pikkuneitiä työllistäessä. Tytöt pääsi isännän kanssa metsään harjoittelemaan hakua , ja mun kanssa kahdelle pitkälle lenkille hallitusti. (Hallitusti tarkoittaa että ei-hötkyillä-omiaan-vaan-mennään-joko-nätisti-hihnassa-tai-kuljetaan-hallitusti-sivulla). Tämän lisäksi leikittiin ja tehtiin pitämis- ja noutoharjoituksia.
Ella oli Aivan Puhki. Ja Lilikin kellahti illalla kyljelleen sen oloisena että nyt on pikkuneitikin valmis lepäämään.
Turbospringeri. Sitä saa mitä tilaa.
Pikkuneiti oli:
- poistanut valkoiset muovitulpat ainakin kahdesta eri ovesta ja ilmeistesti syönyt ne
- syönyt oven karmeja valkoisten tulppien ympäriltä
- löytänyt paperikassin vierasmakkarin kirjahyllyn takaa, vienyt sen omaan "koppiinsa" ja pistellyt pieniksi palasiksi
- silpunnut jotain, joka sisälsi valkoista pumpulia (lelu/patja tms) kopissaan
- syönyt kahvat makuuhuoneen kahdesta eri lipastosta (olisi edes pitäytynyt yhdessä!)
... jne...
Mukava aloitus viikolle. Siinnä se sitten ilta menikin pikkuneitiä työllistäessä. Tytöt pääsi isännän kanssa metsään harjoittelemaan hakua , ja mun kanssa kahdelle pitkälle lenkille hallitusti. (Hallitusti tarkoittaa että ei-hötkyillä-omiaan-vaan-mennään-joko-nätisti-hihnassa-tai-kuljetaan-hallitusti-sivulla). Tämän lisäksi leikittiin ja tehtiin pitämis- ja noutoharjoituksia.
Ella oli Aivan Puhki. Ja Lilikin kellahti illalla kyljelleen sen oloisena että nyt on pikkuneitikin valmis lepäämään.
Turbospringeri. Sitä saa mitä tilaa.
maanantai 19. elokuuta 2013
Kisat ja mökkitalkoot
Lauantaina startattiin Ellan kaa agilitykisoissa. Ella teki tosi hienoa työtä, mutta molemmilta radoilta tuli hyllyt ohjaajan suurpiirteisyyden vuoksi. Ihan pikkiriikkisen enemmän kun oisin ponnistanut, niin homma olisi ollut puikoissa. Vauhtia oli ja meno iloista, ja se on pääasia!
perjantai 9. elokuuta 2013
maanantai 5. elokuuta 2013
HSKH:n agilityleirillä
Suuri Väsymys.
Se oli olotilani eilen iltamyöhällä, kun saavuimme kotiin vietettyämme viikonlopun Järvenpäässä HSKH:n agilityleirillä.
Leiri alkoi perjantai-iltana joukkuekisalla, jonka me Ahkerat Pikku Ampiaiset voitimme. Bzzzzzzz!
Lauantaina ja sunnuntaina treenasimme ahkerasti Jenna Caloanderin ja Ville Liukan ohjauksessa. Keli oli mitä loistavin kesäsää, vähän liiankin lämmin koiraharrastukselle. Onneksi paikka oli kuitenkin järven rannalla, joten Ella saatiin viilennettyä treenien välissä.
Ella yllätti minut positiivisesti työhalukkuudellaan. Kuumassa kelissä saattaa käydä niin että spanieli ei kertakaikkiaan viitsi hötkyillä, mutta tällä kertaa Elmaneiti teki hienosti hommia. Siinnä se hiki virtasi kun juoksimme pitkin ratoja.
Meikäläisen älynystyrätkin joutuivat kovalle ponnistukselle, sain paljon uutta oppia - ja paljon paljon pohdittavaa omaan treenaukseen.
Kivaa oli, mutta maanantai aamuna oli ihan pikkuisen väsynyt olo...
Se oli olotilani eilen iltamyöhällä, kun saavuimme kotiin vietettyämme viikonlopun Järvenpäässä HSKH:n agilityleirillä.
Leiri alkoi perjantai-iltana joukkuekisalla, jonka me Ahkerat Pikku Ampiaiset voitimme. Bzzzzzzz!
Lauantaina ja sunnuntaina treenasimme ahkerasti Jenna Caloanderin ja Ville Liukan ohjauksessa. Keli oli mitä loistavin kesäsää, vähän liiankin lämmin koiraharrastukselle. Onneksi paikka oli kuitenkin järven rannalla, joten Ella saatiin viilennettyä treenien välissä.
Ella yllätti minut positiivisesti työhalukkuudellaan. Kuumassa kelissä saattaa käydä niin että spanieli ei kertakaikkiaan viitsi hötkyillä, mutta tällä kertaa Elmaneiti teki hienosti hommia. Siinnä se hiki virtasi kun juoksimme pitkin ratoja.
Meikäläisen älynystyrätkin joutuivat kovalle ponnistukselle, sain paljon uutta oppia - ja paljon paljon pohdittavaa omaan treenaukseen.
Kivaa oli, mutta maanantai aamuna oli ihan pikkuisen väsynyt olo...
"Huh Hellettä!", sanoi Ella viilennellessään |
tiistai 30. heinäkuuta 2013
Pohjois-Karjalassa
Italian kuvakollaasi
![]() |
Now thats what I call a pool with a view |
![]() |
Vuokraamamme villa italiassa |
Kaunis vuoristojärvi |
Murmeli, ihka elävänä |
Ranskan ja Italian rajalla |
Heinäkuun lumet |
La Morra viiniköynösten lomasta katsottuna |
Kauniit on maisemat italiassa |
Paikallinen saaliseläin |
Monforte d'Alba |
Viiniköynökset |
Rantaretki Välimerelle, Savona |
...ja sitten taas vuorille... |
Ihana kävelyreitti alas laaksoon |
Viehättävä pieni vuoristokylä |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)