keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Taitava Tyttö

Tällä viikolla agilitytreeneissä oli vain kolme koiraa. Saatiin siis hivenen normaalia enemmän ajo-aikaa. Ohjelmassa oli varsin mukava ja haasteellinen rata, jossa oli tekemistä.
Ella oli aivan loistava. Kunhan minä vain uskallan luottaa ja yrittää, niin Ellahan toimii.
Treenien päätteeksi käytiin vielä Tiinan ja Mikan kanssa pidempi lenkki, ja kaikenkaikkiaan tulin niin hyvälle tuulelle, että ajelin kotia naama virneessä.
Tänään pikkuneidillä oli asteen verran vaativampi harjoitus. Nimittäin paikallaanolo.
Soitin töiden jälkeen Teemua hakemaan minut juna-asemalta. Teemu oli juuri tullut Ellan kanssa lenkiltä, ja tällä savikelillä joka lenkin jälkeen seuraa pesutuokio. Junalle ja takaisin pyyhältää autolla hetkessä, joten Teemu jätti siksi aikaa koiran kylppäriin pyyhkeen päälle makaamaan. Ovet auki ja kaikki.
Asemalla totesin että minulle oli tullut paketti, joten päätimme käydä hakemassa sen. Teemu sanoi että jätti koiran paikoilleen, mutta tuumimme kumpikin että eiköhän se koira vapauta itse itsensä kun aikaa kuluu tarpeeksi. No pyörähdimme siis hakemaan paketin. Saavuimme kotiin ehkä noin puoli tuntia sen jälkeen kun Teemu lähti kotoota. Ja kun avasin oven, niin siellähän se Ella kiltisti odotti kylpyhuoneessa, pyyhkeen päällä. Aivan mielettömän kiltti tyttö! Ketään ei mailla, ei halmeilla, mutta koira odottaa nätisti.
Eikäpä odottaminen mennyt turhaan, se palkittiin ruhtinaallisesti. Ja jottei pitkästä pesuhuoneodotuksesta jäisi ikävää fiilistä, niin iltapisujenkin jälkeisestä pesusta tuli oikein makoisa maksamakkarapalkkio. Kyllä kelpaa, tuumi spanieli.

tiistai 30. lokakuuta 2012

Meri jäätyy

Olen ollut flunssassa, joten ehdin koiran kanssa ulos vielä kun oli päivänvaloa.
Todettiin että merenlahti on alkanut jäätyä. Ja Ellan mielestä jäällä voi tehdä vaan paria asiaa - juosta hulluna, mikä ei vielä ole mahdollista heikoista jäistä johtuen, ja piehtaroida! Rannalla piehtarointi on ihanaa!!!

maanantai 29. lokakuuta 2012

Koiran puuhalelu

Mitä teidän koirat tekee iltaisin?
Ruokailun jälkeen Ella tykkää piehtaroida matolla, leikkiä villisti, ja joskus jopa surffailla netissä.

torstai 25. lokakuuta 2012

Koiran elämä on raskasta


pötköti pötköti pötköti
krooh pyyh...

huuppista
I'm sooo relaxed...

voisitko ystävällisesti poistua sen kameran kanssa, ei saa edes rauhassa nukkua...!

tiistai 23. lokakuuta 2012

Ellan työmatka osa II

Ella ja isäntä lähtivät taasen työmatkalle, kohti autuaampia metsästysmaita Pohjois-Karjalaan.
Ohjelmassa aikaisia herätyksiä, pakkasta, vähänlaisesti unta. Jos tsägä käy, niin myös lunta.
Mukana tuttuun tapaan myös Noutajaherrat.
Koirille reissu lienee autuus ja onni, vapaana metsässä juoksentelua viikkotolkulla. Tosin luulen että Elmaneiti on kaivannut päiväuniaan. Eilen illalla kuulumisia kysellessäni isäntä totesi että tuossahan tuo koira retkottaa kyljellään, ja että jalat vatkaa unissaan. Siitä voi päätellä että koiralla on ollut paljon puuhaa, vilkkaat unijalat kun yleensä on seurausta toimeliaista päivistä. Vähintäänkin on ollut jännittävää.
Saalistakin on ilmeistesti tullut; metsäkanalintuja ja saattaapi olla että jokunen PupuJussi Laukkarinenkin on päätynyt riistapussiin.
Meikäläinen taas on ollut ihan issekseen kotinaisena. Ja kun täällä ei ole muita, niin kotikin pysyy siistinä. Kätevää.
Muutenkin viikko-ohjelma on erilainen. Kun ei ole koiraa, niin ei ole myöskään koiratreenejä. Näistä kaikista jää siis Enemmän Aikaa Itselle. Ja läskien sulattelulle. Onneksi on tuo pleistatsjuuni ja siinnä zumba.

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Pääasia että on hauskaa...

Aikainen herätys lauantai-aamuna ei tunnu hyvälle. Koskaan. Viikonloppuna ihmisen pitää saada nukkua pitkään. Elma-neitikin toteaa että myös pikku spanieli tarvitsee kauneusunensa, myöhäinen herätys toimii myös koiralle.
No joo. Lauantai-aamuna meidän piti herätä ajoissa koska ohjelmassa oli agility-kisat. Ja medi ykkösluokka heti ensimmäisenä starttivuorossa. Hakusessa viimeinen luokkavaihtoon tarvittava nollatulos.
Radalle lähtö tuli jotenkin aivan liian hätäisesti, ja minua jännitti aivan tolkuttomasti. 
Liikkeelle lähdettiin, ja voi että sitä menoa. Ella teki ihan oman Show:nsa, ja viihdytti yleisöä. Ei puhettakaan että oltaisiin saatu rataa läpi, koira lähti lapasesta kympillä, eikä sitä saanut enää haltuun yrittämälläkään. Mutta voi pojat, että Ellalla oli kivaa. 
Toisen walesinspringerspanielin emäntä Anu totesikin, että ei uskoisi että kyseessä oli Ella, niin mielipuolisella vauhdilla tyttö kiiti radalla (siis sillä itse suunnittelemallaan reitillä). 
Tämän jälkeen päätin käydä ulkona päästelemässä Elmasta ylimääräisiä höyryjä. Sitten odottelua, ja lähtö toiselle radalle. 
Yritän saada koiran ohjattua, mutta jo kolmannelta esteeltä Ella kiertää hypyn, juoksee vauhdilla sen ympäri, ja ympäri ja ympäri. Kertakaikkisen iloisena ja onnellisena. Sitten homma haltuun, hyppy yli esteen ja menoksi. Hypyt on täysin ylimitoitettuja roiskaisuja medikorkeudelle. Keinulta loikka ennenaikaisesti, vauhdilla putkeen, ja ohi puomin.... homma karkaa taas lapasesta. Mutta kyllä Ellalla on HAUSKAA!
Se siitä. Me ollaan Ellan kanssa joko-tai-kisaajia. Tulos on joko hyvä, tai ei tulosta ollenkaan.
 

maanantai 1. lokakuuta 2012

Toko treenailua

Tänään päästiin pitkästä aikaa toko-treeneihin. Viime kerralla kun emäntä oli työmatkalla ruotsissa, ja sitä ennen Elmaneiti oli työmatkallaan Pohjois-Karjalassa. Ellan työmatkasta pitikin kirjoittaman, että työn tekeminen parani sitä mukaa kun tyttö sai kokemusta. Hakutyöskentely kehittyi kun saalista tuli, ja koiruus sai varmuutta siitä, mitä metsässä ollaan tekemässä.

Mutta sitten tokoiluun. Tänään meillä oli joitain hyviä ja haasteellisia yhteisharjoituksia.
Ensinnäkin maassa paikallaan olo. Siinnähän ei pitäisi olla mitään haastellista, ja minä ihan oikeasti olen luullut että Ella osaa sen. Mutta eihän se niin ole. Ella näet on opetettu istumaan ja odottamaan. Ei makaamaan. Niinpä.
Sitten niitä haasteellisempia yhteisharjoituksia. Koirat riviin paikalleen. Ohjaajat 10 metriä koirista, ja koirat kutsutaan yksi kerrallaan oman ohjaajansa luo. Ilokseni Ella pysyi nätisti paikallaan, odottaen hienosti omaa vuoroaan =o)
Meillä oli myös ohitus-harjoituksia, ja paikallaanmakuuharjoituksia häiriöllä. Molemaat meni tosi hienosti (varsinkin sen jälkeen kun oltiin alussa harjoiteltu paikallaanoloa tehostetusti).
Yksilöharjoitukista valitsin tänään Vauhtia ja Varmuutta liikkeestä seisomiseen sekä maahanmenoon. Näihin sain todella hyviä harjoitusohjeita, joilla saadaan koiran viretaso pysymään ylhäällä vaikka toistoja tulisikin paljon. Ja kun varmuutta haetaan, niin niitä toistojakin tarvitaan.
Saimme myös ohjeita harjoitteluun joiden tavoitteena on saada poistettua koiran ennakointi. Ella näet Osaa Itse ja tahtoo usein nousta komennosta (esim maasta) istumaan perusasentoon - se kun kuitenkin tulee seuraavaksi ;o)
Fiksu tyttö.

Siinnäpä se tunti vierähtikin. Noin yleisesti ottaen pitää mainita että Ella on ollut kesän jälkeen aivan ihana. Treenaaminen lajista riippumatta kiinnostaa, ja tyttö tekee ihan ilolla töitä. Aivan mahtavaa!
Nyt on kyllä ihan pakko ottaa uusinta Toko kokeissa, ja uskaltaisikohan sitä ottaa agilityynkin vielä loppuvuoden tavoitteeksi sen puuttuvan nolla-tuloksen...

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Tottelevaisuuskokeessa

Hyvin sateinen päivä. Tuntuu pitkälle ja kylmälle, varsinkin jos sen viettää kentällä muiden sekopäisten koiraharrastajien kera. Juu, ei seurassa siis mitään vikaa ollut, päinvastoin, tarkoitan vaan että pitää sitä ihmisen vähän sekaisin päästään olla kun viettää viikonloppujaan sateesta tai paisteesta välittämättä värjötellen kentällä tai kentän laidalla. 
Ohjelmassa meidän ensimmäinen toko-koe. Harjoituksia takana aivan liian vähän, mutta hei, jostainhan sitä on lähdettävä ;o)
Huonosta valmistumisesta johtuen kyselin ohjeita oikeaoppisiin suorituksiin vielä kentän laidalla, joten kun lähtökohdat oli nämä, niin olin henkisesti varautunut siihen että tulos voi hyvinkin olla hylätty.
Sateesta huolimatta kokeessa oli tosi kiva tunnelma, joka vähensi ylimääräistä jännitystä. Ja agilitykisoista poiketen meillä oli isäntäkin mukana. Se ei ehkä ollut hyvä juttu, sillä koesuorituksen aikana Ella yritti useamman kerran löytää Teemua katseellaan...
Sen suurempia jaarittelematta tulokset:
Luoksepäästävyys   10       kerroin     1    pistemäärä 10
Paikalla makaaminen   7       kerroin     3    pistemäärä 21 (darn! tämän piti olla helppo)
Seuraaminen kytkettynä  7.5    kerroin    2    pistemäärä 15
Seuraaminen taluttimetta  7.5     kerroin    4    pistemäärä 30
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä    5     kerroin    2    pistemäärä 10 (märkä maa, maha kastuu!)
Luoksetulo   10     kerroin    3    pistemäärä 30 (oujee!)
Seisominen seuraamisen yhteyd.   7     kerroin    2    pistemäärä 14
Estehyppy   8      kerroin   2    pistemäärä 16 (olisi ollut täydellinen, jos koira ei olisi istuutunut liikkenohjaajan "käsky" sanasta - auts!)
Kokonaisvaikutus  10    kerroin    1   pistemäärä 10
harvinainen hetki, kun koira oikeasti ottaa kontaktia ohjaajaan...
Pistemäärä yhteensä 156, joka oikeutti ALO2 palkintoon. Ykköspalkinnon raja 160, joten ihan piirun verran harmittaa - vaikkakin olen Todella Iloinen meidän suoritumisesta!!
Tästä on hyvä lähteä eteenpäin, lisää harjoittelua ja eikun kokeeseen =o)

Kokessa loistivat Ellan äiti Raisa ohjaajansa Tiinan kanssa, uusien Springereiden Toko-mestaruus tittelinsä kisaten erikoisvoittajaluokassa. Kokeessa menestyi myös Ellan eno, Remu, ohjaajansa Kaisan kanssa, tälle parille avoimen luokan mestaruus!
Aika taitavia nämä Jangas-kasvatit!

Onnea Tiinalle, Raisalle, Kaisalle ja Remulle!
Springerijoukkue Jangas malliin: Ella, Raisa ja Remu


tiistai 11. syyskuuta 2012

Elmaneidin työmatka

Lyhyt katsaus Elmaneidin työmatkalta.
Sorsapassissa sunnuntaina. Saalista tuli, noutotyötä tehty. Vaikeimpiin noutoihin tarvittiin Asiantuntija Apua (vaati käyttölinjaista labradoria). Passissa tuli kylmä.
Alkuviikosta kanalinnustusta, haku ihan ok. Saalista tuli, noutotyön laadussa parantamisen varaa. (Teeri oli ihan liian mielenkiintoinen, sitä piti tutkia turhan tarkasti.)
Sorsapassista tältä illalta ei vielä raporttia.
Odotettavissa viikon loppuun saakka: ahkeraa linnustusta.


Kuvan Helsinkiläinen pullasorsa ei kuulu tarinaan, eikä vahingoittunut juttua kirjoittaessa. Kuvan lisäsi editori omasta valikoimastaan paremman materiaalin puutteessa.

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Walesilainen metsästävä spanieli

Tämän viikonlopun olen puuhailllut jotain ihan muuta kuin agilityä. Koiraan liittyvää kuitenkin; olen ollut Kirkkonummen kansalaisopiston kurssilla, teemana koiralle takki.
Minun luomukseni kantavana ajatuksena on Walesilainen metsästävän koiran liivi. Lopputulos on ainakin omasta mielestäni aivan mahtava. Toivottavasti se vaan sopii, sillä Elmaneiti otti suunnan kohti pohjoista, ja lähti isännän kanssa metsälle. Sovittamaan ei siis päästy. Oikeaa kokoa varten tein hätäisesti lakanasta mallin Ellan vielä ollessa maisemissa.
Olen siis nyt ollut pari päivää ihan itsekseni. Jos hyviä puolia hakemalla haetaan, niin on kiva kun sähköhammasharjan pään voi jättää valmiiksi kiinni runkoon.
Siihen se sitten jääkin. Uni ei oikein tahdo tulla silmään kun kukaan ei kuorsaa vieressä, eikä sienimetsässä käyminenkään tunnu kivalle, kun koiruus ei ole mukana.
Mutta sitten iloisiin uutisiin; Ellan äiti, Raisa, emäntänsä Tiinan kanssa on saavuttanut agilityvalion arvon ensimmäisenä walesinspringerspanielina! Aivan mahtavaa!

maanantai 3. syyskuuta 2012

Kadonnut: kuriton koira

Elmaneiti, kainomieli
Jotain kummaa on tapahtunut.
Elmaneiti on tainnut kasvaa isoksi. Koira käyttäytyy (no kun walesista puhutaan, niin ainakin suurimman osan ajasta) ihan niinkuin koiran kuuluukin. On tottelevainen, yleisesti hyvin käyttäytyvä koira. Uskomatonta!
Tänään tokossa liityttiin jo edistyneempien (VOI/EVL) treeniryhmään, ja suureksi ilokseni sain huomata että Ella osaa enemmän kuin oletin. Moni asia jota on treenattu hajanaisesti joskus männätalven lumina sujui hienosti.
Tänään ohjelmassa oli luoksepäästävyys, paikalla olo, luoksetulo (joka sekin sujui ihailtavan reippaasti), hyppy (ja siitä seisomaan jääminen), sekä nouto.
Ja minusta jopa melkein vaikutti sille että Ella oikein halusi tehdä töitä. Mitäpä spanieli ei ruoasta tekisi. Hieno alku viikolle.

lauantai 1. syyskuuta 2012

Mitäs me agiliitäjät, Purinan kisakertomus


Lahjattomat harjoittelee, sanotaan.
Ja me ollaan harjoiteltu, lahjoja kun ei ole =o)
Tänään suunnattiin Purina Arenan Syysskaboihin, hyvillä mielin, muttei kovin suurin odotuksin. Viime viikon kisamenestys oli kertakaikkiaan Mahtava, mutta ainakin omasta mielestäni vähän niinkuin vahinko..
Olin ilmoittautunut kolmeen starttiin, 2 agilityrataa ja yksi hyppyrata. Ilmoittautuessa jo pohdin että kolmas rata saattaa olla liikaa Ellalle, mutta päätin kuitenkin osallistua.
Ekana ohjelmassa sisällä kisattu agilityrata. Tuomarina Zeljko Gora (Kroatia). Rata oli tosi kivan oloinen, selkeä, muutamalla haastavalla paikalla maustettuna. Lähdin starttiin luottavaisena, mutta kepeille mentäessä päädyin jotenkin suunnitelman vastaisesti keppien väärälle puolen. Ellakin huomasi että nyt meni emännällä pasmat sekaisin, ja pujottelu meni pieleen. Enkä edes saanut korjattua keppejä uudelleen; koira hermostui sen verran että alkoi ihan haukahtelemaan. Otin koiran haltuun puutteellisin pujoitteluin, ja päätin vaan jatkaa radan loppuun saakka. Loppumatkan Ella suoritti kuin unelma, vauhdikkaasti ja tarkasti. Oma mokani harmitti ihan suunnattomasti, mutta mieli oli muuten hyvä, kun yhteistyö koiran kanssa meni sulavasti.

Välissä pikabreikki, ja seuraavalle radalle. Tällä kertaa vuorossa hyppyrata ulkokentällä, tuomarina Hans Fried (Itävalta). Tämäkin rata vaikutti kivalle. Ihanneaika 40 sekuntia vaikutti haastelliselle, ja muutamassa kohdassa rataantutustumisessa arvoin parin eri ohjauskuvion välillä. Yritin miettiä parasta mahdollista ohjausta Ellaa ajatellen. Tässä huomaa oman kehittymisen, pikkuhiljaa alkaa ymmärtää riskikohdat, ja alkaa hakemaan vaihtoehtoisia ohjauksia.
Sitten eikun starttaamaan. Ella teki mielettömän tarkkaa työtä, joten minä saatoin keskittyä rataan täysillä. Yhteinen suoritukseme liiteli eteenpäin kuin tanssi, tuloksena puhdas 0-suoritus alle ihanneajan! (Meidän aika 36.74, ihanne 40sec). Voi sitä riemua kun päästiin maaliin! Ihan mieletöntä! Unohdin kaikki hillityt käyttäytymissäännöt ja tuuletin oikein kunnolla. Tuomariakin nauratti, ja hänkin yhtyi tuuletukseen ;o)

Ou jee! Taas pikainen pissatus, ja vikan agilityradan rataantutustuminen alkoi juuri kun saavuin takaisin. Tällä kertaa tuomarina oli Mia Laamanen. Tämäkin rata vaikutti mukavalle, mutta pohdiskelin yhä että miten Ella mahtaa jaksaa. Radalle lähdettiin, mutta kepeillä tuli taas ongelmia, ja kun en saanut tilannetta korjattua parilla yrittämällä, päätin jättää radan kesken. Ajattelin että on parempi jättää homma kesken, kuin yrittää väkisin mennä jo väsyneen koiran kanssa rataa läpi. Poistuin siis kentältä. Ella hämmästyi mokomaa, ja haukahteli minulle hihnaa noudettaessa, että oishan me vielä voitu mennä..
Mutta siis; kaikenkaikkiaan minulla on ihan mielettömän hyvä fiilis. Tuntuu sille että olemme löytäneet Ellan kanssa yhteisen sävelen, ja että myös koira nauttii.
Niin ja nyt taskussa on toka LUVA 0.
Viimeviikon sijoitus 1. tänään 2. Ei hassumpaa!

PS. Kisoissa oli muuten depytoimassa sukulaistyttö, Fanny (Doniol Your Loyal Welsh) emäntänsä Elinan kanssa. Heillä oli kovasti vauhtia ja menoa, tuloksia ei vielä tullut, mutta pääasia että hauskaa oli!

torstai 30. elokuuta 2012

sunnuntai 26. elokuuta 2012

HSKH agilitykisat

Mediluokan startti kuumassa kelissä. Tuomarina Martti Salonen. Agiradalta puhdas suoritus, siitäkin huolimatta että koin radalla blackout tilanteen! Ihan mieletöntä!!! Eikä siinnä vielä kaikki, otettiin vielä luokkavoitto! Ihanneaika 50 sec, meidän aika 49,07. Tunnelma katossa, jahuu :))
Toisena oli hyppyrata, johon keskittyminen ei enää riittänyt, hylätty. Muttei se kyllä tätä riemua hillitse!
 
Tulokset löytyvät HSKH:n sivuilta.

maanantai 6. elokuuta 2012

Merellinen retki

Koiran huviretki on merellinen hetki

lauantai 4. elokuuta 2012

Kesäunelmoija

Lähtiskö vaikka kalaan, tuumi Elma-neito kun rannalla istui...

sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Kesäkoirat

Pari kuvatusta koiramaisesta kesästä...

tiistai 5. kesäkuuta 2012

Suuri robootti-imuri testi - Roomba vastaan Neato

Minä pidän puhtaasta ja siististä kodista.
Minä en pidä siivouksesta, enkä mielellään riitele aiheesta jatkuvasti isännän kanssa.
Niinpä minulla on useamman vuoden ajan ollut ahkerana apuna iRobotin roboimuri; Roomba 560.
Laite on todellakin ollut uskollinen apuri, se on jaksanut kerätä sekä spanielin karvat että emännän pitkät hiukset. Ne kyllä tosin tahtovat tukkia roboimurin harjakset niin että käytännössä laite vaatii jonkin asteista puhdistusoperaatiota jokaisen käytön jälkeen.
Roomban voi ajastaa siivoilemaan itsekseen, mutta minä olen tyytynyt käyttämään imuria manuaalisesti. Imuri on ollut näppärä laittaa pörräämään esim kun lähtee koiran kanssa ulos, tai kun puuhailee jotain muuta Tärkeää, kuten esim tekee etätöitä tai pesee pyykkiä.
Roomban kulkua voi ohjata mukana tulevilla etäasemilla, joita voi käyttää majakkana tai virtual wall tyyppisesti. Meidän perheessä ollaan tyydytty virtual wall- toiminteeseen, jolloin imurin kohteena on yksi tila tai huone. Ja tällä ollaan tosiaan pärjätty mainioisti kolmisen vuotta.
Koska imuri on ollut ahkerassa käytössä, on se vaatinut myös huoltotoimenpiteitä.
Roomban kehittäneet ihmiset ovat olleet neroja. Laite on nimittäin äärimmäisen helppo korjata. Se on kokonaan modularinen, kaikki osat voidaan helposti (ja ihan itse!) vaihtaa uusiin. Olenkin niin pätevöitynyt Roomba-korjaaja, että pohdiskelin taidon lisäämistä cv:seen ;o)
Joku toinen voisi todeta että laite on huono kun sitä pitää korjata, mutta minun mielestä on parempi että osia voi vaihtaa, sen sijaan että koko laite joutaa roskiin. Akun olen vaihtanut kerran näiden vuosien aikana. Nyt akun jälleen osoittaessa heikontumisen merkkejä, aloin pohdiskelemaan laitteen uusimista.
Jostain lehdestä (olisiko ollut tietokone tms lehti) löysin sitten testin roboimureista, ja mieleni alkoi tekemään roboimureiden kuuminta tulokasta; Neatoa.
Pohdiskelin Neaton hankintaa pitkään ja vakavasti. Kaverin hinta kun on viisisataa euroa, eikä sitä tuntunut saavan mistään sen halvemmalla. Mutta sitten tuli olkapääleikkaus ja seitsemän viikkoa sairaslomaa karvanlähtöisen koiran kanssa. Voi herrajumala sitä karvan määrää!
Siispä tilaus robokeskukselle ja odottamaan.
Neato roboticsin valmistama Neato XV-15 saapui meille, ja todellinen testaus pääsi alkamaan.
Haaste oli kova. Spanieli valutti karvaansa sen mitä kerkesi, eikä emännästä ollut siivoojaksi.
Neato osoittautui heti ensi ajolla hyvin erilaiseksi kuin Roomba. Ensinnäkin sen imuteho. Roomban toimintaperiaate on enemmänkin "kerätä roskia", kun taas Neato oikeasti imee. Myös imurointilogiikka on aivan toista. Roomban tekniikka on sikin-sokin-sinne-tänne-kunnes-tulee-valmista. Neato etenee järjestelmällisesti huone kerrallaan. Tämä näkyy myös tuloksissa. Neaton looginen ajojärjestys aikaansaa sen, että se ihan oikeasti pystyy imuroimaan vaikka koko asunnon (81m2) kerralla. Mutta ihan täydellistä homma ei kuitenkaan ole; koska Neato on loogisempi, se ei pyyhkäise aluetta ziljoona kertaa, niinkuin Roomba tekee. Tämä ei käytännössä näy normaalitilanteessa, mutta osoittautui haasteeksi silloin kun talossa on karvanlähtöaika. Olohuoneen mattoon tahtoi jäädä kiinni karvoja. Onneksi oli Roomba, joka sai tulla siivoamaan maton vielä Neaton jälkeen. Sairaslomalla ollessani meidän taloutta hallitsikin roboimureiden armeija ;o)
Neaton hyviä puolia on myös se että se pystyy selättämään myös makuuhuoneen pidempilankaiset matot, Roomba ei ko matoille suostunut imuroimaan, kiersi ne vain.
Nyt töihin palattuani olen ajastanut Neaton viihdyttämään Ellaa päivittäisellä siivousroundilla. On se hyvä että koiralla on seuraa.

Tässä vielä plussat ja miinukset lyhyesti.

Roomba:
+ epälooginen imurointilogiikka siivoaa koirankarvat matosta paremmin karvanlähdön aikaan
- vaatii käytännössä hoitotoimenpiteitä jokaisen käyttökerran jälkeen (karvojen poisto harjasten, pyörien yms ympäriltä).

Neato:
+ tehokkaampi imurointilogiikka mahdollistaa koko asunnon siivouksen kerralla (myös ajastettuna)
+ siivoaa myös pitkälankaisemmat karvalankamatot
+ roskat on helppo tyhjentää, eikä laite tarvitse päivittäistä puhdistusta
+ imee selvästi enemmän hienojakoista pölyä (näkee helposti kun roskasäiliötä tyhjentää)
- looginen imurointitekniikka jättää toivomisen varaa silloin kun taloudessa on paljon koirankarvoja

Siispä jos meikäläisen mielipidettä kysytään roboimureista, niin vastaus on tietenkin: Molempi parempi!

maanantai 4. kesäkuuta 2012

Ja valtakunnassa kaikki hyvin...

"Kuivaksi on mennyt vanha merenpohja", tuumi spanieli kun aavikolla seisoi

Ella voi olosuhteisiin nähden hyvin. Jopa niin paljon että välillä pitää hillitä vauhtia. Kipulääkettä ollaan annettu hillitysti, koirasta on hieman vaikea päätellä onko sillä kipuja vai ei.
Muuten ollaan vielä toipilaslinjalla, pienet lenkit ja ruokaa. Mielenterveyden ylläpitämiseksi ollaan teetätetty pieniä tehtäviä, jotka (ainakin tänä aamuna) olivat Elmaneidin mielestä liiankin helppoja...

perjantai 1. kesäkuuta 2012

Potilas kotona

Ella pääsi kuin pääsikin kotiin myöhään eilen illalla. Tulokset olivat lupaavia, näyttää sille että tällä kertaa kyyn purema aiheutti vähemmän vaurioita. Asiaan vaikuttanee koiran koko, ekalla kerralla Ella oli vasta puolen vuoden ikäinen. Nyt koira on täysikasvuinen, 18 kg.
Ella oli kovasti kipeä ja ressukka tullessaan kotiin. Ilmoitti vaan mammalle että ruokaa olisi hyvä saada, mutta muuten kävi vaan makaamaan lampaantaljalleen. Edes seurustelu isäntäväen kanssa ei huvittanut, koira halusi vaan olla rauhassa. Kuono oli turvoksissa toiselta sivulta, johon kyy oli iskenyt.
Aamulla Ella oli vielä masentuneen ja kipeän oloinen, mutta iltapäivällä minua oli vastassa jo iloisesti häntäänsä heiluttava spanieli. Myös kuonon turvotus on laskenut päivän mittaan.
Kipulääkkeeksi koiralle määrättiin ihan samaa opiaattia mitä minäkin olen käyttänyt olkaleikkauksen kipujen hoitoon. Lääke on Ellan mielestä AIVAN KAMALAA, sen piilottaminen jugurttiin sai aikaiseksi oksennusreaktion. Lillipullatkaan eivät toimineet sen paremmin, mutta reilu annos maksamakkaraa tepsi. Sillä lääke saatiin alas kurkusta, vaikka se selvästi on pahan makuista. Meikäläisen versio lääkkeestä on enterokapseli, joten makua ei huomaa, mutta koiralle lääke annetaan tablettina.
Nyt Ella on siis viikon sairaslomalla. Vatsalääkettä, kipulääkettä ja lepoa. Lenkitkin vaan pikkupisutuksia hihnassa. Mutta pääasia että koira on kunnossa.

Ellaa kotia odotellessa (oma leikkaus tuoreena mielessä) tuumin että on se hyvä että meillä on Viivejä ja Riinoja jotka kantavat huolta meistä ihmisistä ja eläimistä. Kiitos siitä!

torstai 31. toukokuuta 2012

Kyyn purema - osa II

Niin.
Mitäpä tässä voi sanoa.
Tänään päivälenkillä kävi niin että Ella kohtasi kyyn, ja sai osuman sen hampaista. Tämä on jo toinen kerta kun näin käy, enkä ole yhtään iloinen.
Tällä hetkellä Ella on eläinsairaalassa tiputuksessa ja saamassa vasta-aine seerumia kyyn puremaan. Toivotaan että kaikki menee hyvin ja että koira saadaan terveenä takaisin.

Kieli poskella

Eilen iltalenkillä kävi hassua, pupujussi lähti karkuun minua ja törmäsi (juu, ihan fyysisesti) suoraan Ellaa jalkoihin. Siinnä sitä oli koiralla ihmettelemistä.

maanantai 28. toukokuuta 2012

Muutoksen tuulet puhaltaa

Tänään, oltuani ensin 13 vuotta saman työnantajan palveluksessa, seitsemän viikon sairasloman jälkeen, aloitin uudessa työpaikassa.
Käsi on vielä puolikuntoinen, mutta olin päättänyt mennä töihin, tuli mitä tuli.
Tuntemukset oli varmaan samanlaiset kuin ekaluokkalaisella. Olin aivan varma että aamuherätys tulee olemaan rankka, kun viimeiset kuukaudet on saanut nukkua rauhassa ilman herätyskellon herätystä. Mutta niin vaan kävi, että kello 5 aamulla heräsin ihan itsekseen tähän päivään.
Ei yhtään jännittänyt, ei.
Minut otettiin hyvin vastaan uudessa työpaikassa, ja eka päivä hurahti ohi huimaa vauhtia. Ei ehtinyt edes kahvitauolle.
Iltamassa käytiin Ellan kanssa lenkillä. Ulkona oli sateen jälkeen ihanan raikasta ja helppo hengittää. Ilta-auringon paisteessa saimme tarkastella PupuJussi Laukkarista, Kauris Pukkia ja myös Neito Kaurista. On se vaan mukava asua maalla.
Mistä tulikin mieleeni ettei meillä ole nyt autoa. argh.

tiistai 8. toukokuuta 2012

Kevät toipilaana

Ella nauttii auringosta
Sairasloman viides viikko menossa.
Tiedäthän kun eläkeläiset aina sanoo että aika ei tahdo riittää mihinkään? Minä en koskaan ole ymmärtänyt sitä. Päivässähän ehtii tehdä vaikka mitä.
Mutta nyt kyllä Tiedän. Jos sitä ensinnäkin nukkuu pidempään (sillä että herääkö ennen kuutta vai vasta yhdeksältä on Iso Ero). Ja sitten alkaa puuhastelemaan. Varsinkin vammaisena sitä vaan on hidas. Vaatteiden pukeminenkin on hankalaa kun toinen käsi on lähinnä esteenä. Kokeileppa muuten laittaa rintaliivit päälle käyttäen pelkkää vasenta kättä.
Ellan kanssa pihalle. Taivastelua. Säästä riippuen taivastelua enemmän tai vähemmän. Paluu kotiin aamupalalle. Ja yllättäen kello onkin jo puolessa päivässä. Niin ei se ole ihmekkään ettei sitä oikein ehdi tekemään mitään.
Eipä siinnä että tässä mitään ihmeellistä tehtäisiinkään. Doctors orders oli että kantosidettä on pidettävä yötä päivää kuusi viikkoa. Välillä tietty pitää oikoa käsivartta ettei se jää loputtomasti koukkuun, mutta mitään voimaa vaativia tms hommia ei saa tehdä.
Ja sitten se jalka ja sen hamsting siirre. Se pirulainen osaa olla kivulias, jos niikseen menee. Tee jotain äkkinäistä (varsinkin kiertoliike tuntuu olevan paha), niin takareidessä tuntuu tiukka napsahdus ja seurauksena on kova kipu. Ja huonolla tuurilla kipu jatkuu päivän. Joten moni lenkki on alkanut reippaasti (no joo, niin reippaasti kun sairaslomalaiselta voi olettaa), ja päätynyt hitaaseen kotia linkkaamiseen.
Vielä pari viikkoa ja pitäisi olla työkunnossa. Toimistotyökunnossa ainakin. Saas nähdä miten käy.

Ella on varsin tyytyväinen pikkukoira. Mukavaa kun mamma on kotona koko päivän. Voidaan olla pihalla, ja lenkillekkin pääsee useammin. Treeneissäkään ei ole tarvinnut käydä. Mitä nyt metsästysharjoituksia lenkkien yhteydessä isännän kanssa.
Eilen me saatiin Ellan kanssa katsella kaurispukkia oikein kahteen otteeseen. Iltapäivällä herra oli päivälevolla pellolla. Korvat vaan tuulessa heilui ja lepäilijän paljasti. Päätettiin Ellan kanssa jättää herra rauhaan, ja poistuttiin hissuksiin takavasemmalle.
Illalla (oletettavasti) sama herra oli päivällisellä pellon reunassa. Päästiin ihan lähelle katsomaan komean eläimen ruokailua. Pitkän tovin seurattuamme Ellakin tajusi kuka pellolla on, ja alkoi vikisemään. Siinnä vaiheessa kauris katsoi parhaakseen ottaa meihin etäisyyttä.
Muita eläintuttavuuksia on naapurin kissa. Se on jo 14 vuotta vanha, ja oli kuulemma pienenä tippunut viidennen kerroksen parvekkeelta. Isäntänsä mukaan tämä on aiheuttanut kisulle pientä käyttäytymishäiriötä, se ei tunnu pelkäävän yhtään mitään. Ei Ellaa ainakaan.
Ellan mielestä kisu on Mielenkiintoinen Otus.
Kuten myös joutsenet.
Videot kohtaamisista yllä olevien linkkien kautta.

keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Tarina rusinasta

Olen varmaan aiemminkin kirjoitellut Ellan Kevätvimmasta. Joka kevät näet käy sama homma, talven selän taittuessaa ja lumien sulaessa pikku spanielineito muuttuu silmissä. Tyttö oikein pursuaa energiaa, tohkottaen ihanien hajujen ympäröimässä maailmassa. "Mitä tuolla on, entäs tuolla?", "kuka täällä on kulkenut, ja mikä tuo ääni oli?"...
Vaikka on ilahduttavaa seurata innokkaan koiran touhuiluja, niin haittapuoli tahtoo kysyä hermoja. Hajuaistin tehokas käyttö vie toisten aistien käytöön tarvittavan voiman. Kuulo esimerkiksi. Ei kuule, ei.
Ja totteleminen - niin, sekin on vähän niin ja näin.
Maanantai iltapäivällä lähdin Ellan kanssa kävelylle. Kantositeen kanssa ei olla kuljettu pitkiä matkoja, koska jossain vaiheessa paikkoja alkaa särkemään. Suunnistin suoraa päätä isoon metsään, ajatuksenani oli istuskella jossain kannon nokassa kuunnellen lintujen sinfoniaa, toiveissa nähdä muitakin metsän eläimiä. Koira saisi siinnä pyöriä ympärillä hajuja tutkaillen.
Metsässä oli huumaava soitto, tuntui sille että kaikki seudun linnut laittoivat parastaan. Ella pyöri lähettyvillä, kun jäin kuvaamaan kaatuneen puun mielenkiintoisesti nostamaa kiven järkälettä. Uskomaton voima tuolla luonnolla kun sille tuntuu. Tätä tutkaillessani kuulin tutun volahduksen. Walesinspringerspanielin metsästyshuuto. (se joka väittää että spanieli ei pidä metsästäessä ääntä on väärässä).
Yritin välittömästi pysäyttää koiran pillillä. Tuloksetta. Koira oli päässyt liian lähelle riistaa. Mitä se nyt ikinä onkaan. Jatkoin koiran kutsuntaa. Yleensä koira tulee takaisin, vaikka ajaisikin jonkin elikon liikkeelle. Ei mitään. Lintujen soitto jatkuu kovana. Tuumin mielessäni että koira ei varmaan edes kuule kutsua lintujen äänen alta.
Menee tavattoman paljon aikaa. Ei vilaustakaan, ei ääntäkään koirasta. Alan olla huolissani, jotain on täytynyt tapahtua. Ella ei ikinä ollut näin hukassa. Ja kevään myötä myös kyyt ovat hereillä, niitä on näkynyt runsaasti.
Käyn välillä metsän reunassa etsimässä koiraa, mutta näkyy vain muita koiranulkoiluttajia kauempana, ei Ellaa missään. Olen huolissani, ja olkani särkee jo kunnolla.
Sitten näen pellon toisella laidalla miehen joka huitoo minulle kättään. En näe koiraa vallin takaa, mutta arvaan että karkulainen on löydetty. Se oli siis juossut kotiin päin! Kertakaikkiaan käsittämätöntä, sillä yleensä koira tulee aina luokse.
Kiiruhdan peltoaukean yli niin nopeasti kun pystyn. Puron takana minua odottaa vieras mieshenkilö, jolla on Ella hihnassa. Kiitän ja pyydän anteeksi - mies selittää että Ellan olivat ottaneet kiinni lapset leikkipuistosta, ihan meidän asunnon pihan takana. Olen koiralle niin vihainen etten juurikaan jäänyt juttelemaan mukavia, halusin vain poistua paikalta ja äkkiä.
Lähdin kotiapäin, kun vastaan tulee naapuri, joka selittää nähneensä koko jutun. Ella oli tullut salamana metsästä Pupujussilaukkarisen perässä. Oli huutanut suoraa huutoa (naapuri ihmetteli enkö TOSIAAN kuullut koiran menoa, mutta minähän olin metsässä lintusinfonian ympäröimänä). Parivaljakko oli juossut peltoaukean yli, asuntoalueelle (autoja!)! Lopulta jänö oli onnistunut jätättämään Ellan, joka oli sitten ilmeisesti ihmetellyt itsekseen, että kuinkas minä nyt kotona olen, ja kotiväki ei... Piha kun on aidattu, niin sisään ei pääse, joten koira oli kai jäänyt taivastelemaan tilannetta.  Naapuruston lapset olivat ottaneet Ellan kiinni, joten koira ei päässyt myöskään takaisin minun luo (parempi näin).
Arvatkaa vain kuinka vihainen olin koiralle. Viheliäinen karkurirakki. Joka saa nyt tyytyä tilanteeseensa, ja kulkea hihnassa.

Jotta sellaista täällä meillä. Rampa emäntä ja karkurikoira.
Mistä tulikin mieleeni. Päivänä eräänä kävelin kadulla, kun takaani tuli kaksi pikkupoikaa pyörillä. Pojat olivat olleet jossain Salaisessa Mestassa, ja toinen heistä vannotti että pidetään paikka sitten meidän kesken salaisuutena, jookos.. Minua hymyilytti. Ensimmäinen pojista pyyhälsi ohi - vastasi että joo, tottakai. Toinen pojista tuli perässä ja rallatteli "Bye bye beibi, rusina"... Eka huuteli takaisin etten minä mikään rusina ole, johon takimmainen poika vastasi, etten minä sulle sanonutkaan, vaan tuolle tytölle - joka olin siis minä!
Minulla nauratti kovasti, vaikka pitikin pohtia että olikohan tuo nyt hyvä vai huono juttu. Rusina? Niinkuin ryppyinen viinirypäle? =o))
No laulelma tuli ainakin iloisella äänellä ivallisen sijaan, joten päätin ottaa asian ihan positiiviselta kannalta. 

torstai 12. huhtikuuta 2012

Kaikkea muuta kuin koira -asiaa


sijoiltaan mennyt solisluu, päiden pitäisi kohdata toisensa...
Viime elokuussa onnistuin kaatumaan pyörällä ikävin seurauksin. Oikeanpuoleista solisluuta kannattelevista nivelsiteistä kahdet (kolmesta) poikki, ja solisluu sijoiltaan. Ja kuten paljon myöhemmin kävi ilmi, niin olkapäässä oli myös murtuma. Selittää ne helvetilliset kivut.
Hoitoa pohdittiin pitkään ja harkiten; leikata vai ei. Kävin tavallisten lääkäreiden lisäksi parin kirurgin ja ortopedin väänneltävänä. lisää helvetillisiä kipuja. juu, kyllä se sattuu, ja ei, en ihan oikeasti saa kättä ylös, taakse, tai mihinkään muuhunkaan ääriasentoon.
Kerta toisensa jälkeen pohdinnan tulos oli sama, katsotaan josko aika parantaisi tilanteen. Leikkaus kun on monimutkainen, ei välttämättä onnistu, ja voi pahimmillaan aiheuttaa kovempia kipuja.
Alkuvuoden tarkistuksessa ortopedi totesi että solisluu on syönyt tiensä läpi viimeisen lihaksen läpi, ollen jumissa, törröttäen ikävän näköisesti. Eli ei enää ole mitään mahdollisuutta että tilanne paranisi itsestään. Great.
Lähete leikkaukseen kunnalliselle puolelle kirjoitettiin, mutta samalla keskusteltiin myös yksityisen puolen toteutuksesta. Hinta kirpaisee, mutta toisaalta yksityisellä puolen voin itse valita leikkavan lääkärin, ja ajankohdan. Suomessa on kai hoitotakuu. Kirje lähetteen vastaanotosta tuli kyllä pikaisesti, mutta siinnä olikin sitten kaikki. Ei vieläkään aikaa edes konsultaatioon.
Lopulta tein päätöksen, ja varasin ajan leikkaukseen yksityisestä sairaalasta. Leikkaus tehtiin viime viikolla, ja onnistui kai ihan hyvin.Täytyy todeta että en ihan hirveän hyvin muista, mitä ortopedi jutteli leikkauspäivän illalla, sen verran tokkurassa olin nukutuksen jäljiltä.
Operaatiossa otettiin oikeasta jalasta siirre (sairaskertomuksen mukaan ham string = kinkkunaru ;o) ),
jota käytetään solisluun paikoillaan pitämiseen. Tämän lisäksi olkaan on ymmärtääkseni viritetty lankoja ja ruuveja. Joten nyt minulla on nätisti niitattu haava polvessa, sekä toinen rivi niittejä oikeassa olassa. Mutta mikä tärkeintä, paikat ainakin näyttävät olevan kohdillaan. Groovy beibe. 
Nyt sitten parannellaan.
Kuusi viikkoa käsi kantositeessä. Ei voi tehdä mitään.
Aika raskasta.
Olen jo vakavasti harkinnut tilaavani jotain tv-shopista.
...mutta niinkuin vanha kansansanonta menee: Se parhaiten nauraa, jolla on vahvin lääkitys!

sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Medi Ella ja hyllyjä koko rahalla

Tänään me Ellan kanssa osallistuttiin Kirkkonummen Kennelkerhon agilitykisoihin. Ohjelmassa oli kolme starttia; kaksi agilityrataa ja hyppyrata.
Kaksi ensimmäistä mentiin maxi luokassa, vanhan kaavan mukaan. Ennen kolmatta rataa suoritettiin säkäluokan uudelleenmittaus kolleegiossa. Tätä ollaan odotettu, maxiluokka Ellan kokoiselle koiralle on aika kova. Ekalle kierrokselle lähtiessä lähettävä ratahenkilö kysyikin onko koira varmasti maksi. Totesin että on ainakin toistaikseksi, johon ratahenkilö tuumi että koiran selän kanssa kannattaisi olla varovainen. Kun koira on tuon rotuinenkin! (sitä sopii miettiä pohditiinko tässä että walesinspringerspanieli ei ehkä ole ihan kaikkein sopivin koira agilityyn vai mitä....) 
No. Suureksi ilokseni kaikki vaaditut kolme tuomaria mittasivat tytön medi-luokkaan! Joten viimeisenä ollut hyppyrata suoritettiinkin medi korkuisilla esteillä.
Se ei tosin auttanut, sillä Ellalla oli tänään ihan oma meininki. Vauhtia oli kyllä, mutta emäntä ei ollut kaikkein kiinnostavin asia radalla. Itse asiassa meno muistutti kaikista eniten vasikkaa, joka on päässyt kevätlaitumelle ensimmäistä kertaa.
Mutta eipä siinnä mitään, ei muuta kuin lisäkokemusta hakemaan. Ja ensi kisoissa sitten koko homma medeissä. Jee!

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Lomalla


Kun talvi tuntuu loputtomalle on hyvä poiketa muualle. Ella lähti noutajapoikien seuraksi, ja me isännän kanssa noustiin sinivalkoisin siivin taivaalle, nokka kohti Thaimaata.
Ella ei meitä murehtinut, vaan vietti mukavaa aikaa herraseurassa. Eikäpä meilläkään tylsää ollut...
Maisemia ihailemassa

Isännän lepohetki altaalla

rantaviivaa
"Ei lämmin luita riko", sanoi paikallinen rekku kun päivälevon rannalla otti.


Pikkukoiran uimahetki

Mitäs me melojat
Ja mikä mukavinta, palatessa huomasimme että talven selkä suomessakin on taittumassa. Pakkaset muuttuvat pikkuhiljaa suojasääksi ja räystäsränneistä kuuluu jatkuva sulavan lumen aiheuttama veden lorina. Sitä ennen ehdittiin kuitenkin käydä hiihtämässä Ellan kanssa kunnon lenkkejä.
Saatiin pikku spanieliinkin vauhtia kun isäntäväellä on sivakat jalassa. Jos en paremmin tietäisi, niin sanoisin että Ellaa ihan nauratti, kun havaitsi että kohta mennään ja lujaa. Tokana hiihtopäivänä Ella veti höpelörinkiä suksia jalkaan laitettaessa - kohta, kohta, kohta ---mennään....!


 Jäällä Ella teki löydön. Pilkkijä oli jättänyt avannon viereen ahvenen. Spanielin saalis oli Ihana. Sitä piti heitellä ilmaan ja juosta rinkejä ahven suussa. Saaliin esittely mammalle meinasi olla liikaa, Elmeri oli vähän sitä mieltä että jos saaliin tuo näytille, saattaapi olla että sen menettää. Mutta eipä näin ollut, saaliista tuli vaan kehuja. Ainakin osa ahvenasta päätyi Ellan vatsaan, ja matka jatkui..


Reporanka röllöttäjä spanieli
 Tänä viikonloppuna hauskuusaste tripaantui kun noutajapojat tulivat kylään. On saatu mennä porukalla kaikki lenkit, ja juosta ja äristä. Ellan ja Väinön leikki on aina ollut leppoisaa, Ossin ja Ellan välit on herkemmät. Jos nuoriso (Ella ja Väinö) tahtovat alkaa riehua liikaa, niin Ossi komentaa että "nyt kunnolla", haukahtaen kerran.
Sen verran touhuisa oli viikonloppu että koiruudet olivat väsyksissä. Kyläväen pakatessa tavaroita autoon noutajapojat olivat sitä mieltä ettei täältä mihinkään lähetä. Pienellä kerällä on hyvä maata. Vain Ella oli eteisessä odottamassa. Olisi kai pitänyt vaihtaa koiria =o)
Ai niin - meinasi ihan unohtua! Ellalla oli viikolla synttärit. Pikkuneiti täytti kolme vuotta. Synttärilahjaksi Ella sai maksalaatikkoa. Isäntä tosin söi siitä osan. Kova on koiran kohtalo.

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Turhaa touhua..?

toveri tuulikorva
Lunta sataa loputtomasti. Viime yönä oli tullut varmaan parikymmentä senttiä pehmeää, pöllyävää pakkaslunta. Ajokeli oli aamusta kaamea, ja meillä agilitykisat. Onneksi kuitenkin naapurissa, vain parin kilometrin päässä. Sinne siis heti aamusta. Kisakenttänä hiekkapohjainen kuplahalli.
Tavoitteena nollatulos hyvin sujuneiden edellisten kisojen rohkaisemana.
Tuloksena kaksi hylättyä rataa.
Revi siitä sitten huumoria.
Molemmat radat olivat hauskoja, eikä minulla ollut ylimääräisiä paineita. Ekaan suoritukseen lähdettiin, ja heti kolmannelta esteeltä Ella heittää yllärin - kiertää edessä olevan hypyn ohi ja suuntaa kohti tuomaria. Ottaa tulomatkalla yhden putkenpään (tästä hylkäys), pyörähtää ympäri, ja tulee katsomaan mihin se mamma jäi... Siitä sitten homma haltuun, ja rataa edetään vauhdikkaasti. Radan lopussa on rengas, josta on hieman haasteellinen keppien sisääntulo ennen viimeistä hyppyä. Yritin kääntää kropan menolinjan sellaiseksi että kepeille päästään, mutta koira ajaantuu hieman sivuun ja kepeiltä kielto. Homma taas haltuun ja maaliin.

Toinen kierros alkaa hyppy - kepit - rengas yhdistelmällä. Jännitin etukäteen keppien sisääntuloa, mutta päätin kuitenkin ottaa sen "väärältä puolelta" sujuvaa jatkolinjaa ajatellen. Ei olisi kannattanut. Koiruus kyllä menee oikein sisään, mutta sen sijaan että jatkaisi pujotteluun pyyhältää vaan läpi. Siirryn keppien oikealle puolelle, uusi yritys ja sama tulos. Koira sukeltaa ekasta läpi ja sivuun. Ei muuta kuin uusiksi. Tällä kertaa kepit tehdään hienosti loppuun saakka. Rata jatkuu ihan ok eteenpäin, kunnes tullaan putken sisäänmenolle.
Koiran linja on suoraan kohti putkea, mutta suuaukolta koira pyörähtää putken sivuun, ja menee katsastamaan putken takana seissyttä ratahenkilöä. Palaa takaisinpäin juuri suoritetulle A:lle (jonka vieressä tuomari seisoo) ja heiluttelee iloisesti häntäänsä A:n huipulla.
Siinnä vaiheessa meikäläinen on saanut tarpeekseen showbisneksestä, ja päättää jättää radan kesken.

Videolta katsottuna suoritusta tekee iloinen hännänheiluttaja, joka ei vaikuta olevan ihan kauhean kiinnostunut emännän ohjauksesta.
Jotta ei muutakuin treenikavereille terkkuja: voisitteko ystävällisesti tulla seisoskelemaan kentälle kun me harjoitellaan.

lauantai 21. tammikuuta 2012

Ojangon avajaiskisat


Ella Bella Ballerina
Joo. Eipä ole tullut päiviteltyä blogia. Syykin on selvä. Olen päättäväisesti todennut että läskille pitää antaa kyytiä, ja näin ollen viikko-ohjelmaani on lisätty jumppa ja zumba-tunnit. Kun näiden lisäksi harjoitellaan agilityä kerran tai kahdesti viikossa - ja töissäkin pitää käydä, niin aika tahtoo olla kortilla.
Läskit. Niistä on pirullisen vaikeaa päästä eroon. Mutta minkäs teet, kun pitää ruuasta. Siinnä on nautinto josta en suostu luopumaan.
Sitten asiaan. Ollaan siis jatkettu agilityn harjoittelua, ja syksyllä käytiin kisaamassakin, huonolla menestyksellä. Heikkohermoisempi olisi jo jättänyt homman kesken moisilla suorituksilla. Treeneissä mennään jo kohtalaisesti, mutta meikäläisen kisajännitys tarttuu niin kovin helposti herkkänahkaiseen pikkuspanieliin. Niinpä kisoissa ollaan saatu taivastella erinäköisiä esityksiä, joissa kovin usein homma karkaa lapasesta ja koiruus alkaa haistella maata, tai muuten vaan viihdyttää yleisöä.
Joulukuun puolen välin jälkeen aloimme odotella Ellan juoksuja, jotka alkoivatkin tavanomaiseen tapaan. Joten loppuvuosi meni pitäessä taukoa agilitystä.
Tammikuun alussa suuntasimme vuoden ekoihin treeneihin juuri avattuun Vuokkoset areenaan Ojankoon. Siellä Ella oli kuin unelma; innokas tekemään yhdessä, ja seurasi ohjausta tarkasti. Aivan mahtava fiilis!
Tästä innostuneena ilmottauduin avajaiskisoihin. Maxien ykkösluokkaan olikin tulossa harvinaisen monta walesilaista, kokonaista viisi kappaletta. Meidän ilmoittautuessa toimihenkilöt ihmettelivätkin että mikähän walesien valloitus mahtaa olla kyseessä..

Meidän kisat menivät tänään erittäin hyvin. Ella hidasteli radalla, mutta seurasi kuitenkin hyvin ohjausta. Itse olen tyytyväinen ohjaukseeni, aina on parantamisen varaa, mutta meikkis on meikkis.
Ekaksi vuorossa oli agilityrata. Ensinäkemältä jännitin paria kohtaa, mutta rataantutustumisessa tuli hyvä fiilis. Luokassa oli 51 koiraa, ja meidän vuoro oli 41. Kerittiin siis hyvin seurata muidenkin suorituksia.
Ajattelin vetää radan varman päältä, kepit sisäänmenon vahvistuksella. Tiesin että tässä tulee olemaan haastetta, sisäänmenolle tulee kiire... No näin kävikin, ja kepeiltä virhe. Korjaukseen meni sen verran aikaa, että ei ehditty ihanneaikaan. Kuitenkin olin enemmän kuin tyytyväinenen, sillä tavoitteenamme oli hyväksytty ratasuoritus. Se tulikin, ja näillä pisteillä irtosi myös meidän agilityuran paras tulos!
Tästä hyvästä Ella sai heti radan päätteeksi vetää suoraan purkista lihapateeta. Se on Superpalkinto - asia josta Ella aivan varmasti tietää että nyt tuli tehtyä jotain hienoa!
Myös hyppyrata oli hauska, siinnäkin päästiin kepeille asti virheittä. Ella otti myös sisäänmenon hienosti, mutta puolessä välissä keppejä etenin itse liian nopeasti, joka sai koiran hutiloimaan ja jättämään yhden kepin välistä. Eli taas sama virsi, virhe kepeiltä syö aikatavoitteen.
Päivän molemmat suoritukset olivat hienoja, ja niin harmittavan lähellä nollatulosta!
Mutta kuitenkin kisoista jäi hyvä fiilis, tästä on hyvä jatkaa!
Onnistumisesta tulee lisää varmuutta meille molemmille, ja ensi kisoihin lähdetään luottavaisena. Lisää harjoitusta, vähemmän jännitystä, lisää vauhtia... siitä se lähtee!

Sitten ei muuta kun videoita katsomaan:
Tiina ja Lotte agilityradalla.
Anu ja Nemo
Ellan agilityrata
Ellan hyppyrata

Päivän tulokset HSKH:n sivuilta.
PS. Kun totesin kasvattaja Tiinalle että Ellalle on varattu herkkupateeta palkkioksi hyvän suorituksen varalta, niin Tiina kysyi että mitäs ohjaaja saa..? Ihan heti en keksinyt vastausta, mutta illalla piti korkata pullo hyvää Proseccoa. Kyllä oli niin hieno päivä että kupliva on paikallaan =o)