Lili ja Teemu viettivät puolet viime viikosta Pohjois-Karjalassa, sorsastuskauden alun kunniaksi. Porukassa oli mukana myös noutajatoveri Väinö, sekä Väinön isäntä poikineen.
Väinö sai toimia rotunsa mukaisesti noutohommissa, kun taas Lili sai mennä porskuttaa hakua. Ja vauhtiahan Lilissä riittää.
Sorsia oli tienoilla vähänlaisesti, mutta siskonpoikani Oskari, 12v. sai ekan sorsansa. Mahtava suoritus miehenalulta!. Ei sitä jokapoika omaakaan metsästyskorttia ja syö itse pyydettyä riistaa tuon ikäisenä.
Yhteen sorsaan sai tyytyä myös Teemu, joka sai saaliiksi myös neljä kyyhkyä. Lilin haullekkin "sattui osumaan" yksi kyyhky. Siitä se pikkuhiljaa lähtee käyntiin pikkuneidin työura metsästyskoirana.
Lili on nyt 8 kk:tta. Murkkuikä näkyy erityisesti pureskeluna ja muutenkin tyttö on alkanut kokeilemaan rajoja. Ulkona riittää virtaa, vaikka muille jakaa. Pikkuneidin kanssa ulkoilu käy työstä, kun koko ajan pitää olla tarkkana kuin porkkana että neiti pysyy hanskassa, ja että mahdolliset lentoon tai juoksuun pyrähtävät "saaliit" saisivat peräänsä pillityksen ja spanielin pysähtymisen. Pikkuspanieli pysähtyykin hienosti pillistä. Tosin tätä on kyllä harjoiteltu ihan eri lailla kuin Ellan kanssa. Meillä ei oikein ollut Ellan tullessa valmiutta (lue: tietoa & taitoa & kokemusta) kouluttaa metsästyskoiraa, joten oppi aloitettiin vähän liian myöhään, kun koira oli jo itse keksinyt mitä kaikkea kivaa ulkona voi tehdä. Ja onhan näissä vieteissä eroa. Olin sitä mieltä että Ellalla on kova metsästysvietti, mutta kyllä se kakkoseksi jää tälle pikkuhirmulle, joka on perimässään saanut vahvan ja puhtaan metsästystaustan.
Ella on nyt neljä vuotta vanha. Omasta mielestään jo Kovin Vanha ja Vakaa Arvon Rouva. Rauhallinen, luotettava, vakaa. Mutta samalla myös äkkipikainen, suojeluhaluinen narttu. Ulkopuolisen silmin voi vaikuttaa hyvin ihastuttavalle tottelevalle koiralle, jota myös onkin - mutta jonka kanssa pitää olla aina tarkkana, tyttö kun osaa olla Todellinen Peto, kun niin haluaa.
Kaunis ja älykäs. Ei kovin miellyttämisenhaluinen, metsästää itselleen tyyppiä. Toisaalta koira seuraa agilityssä ohjausta tarkasti, vaikka itsestä näyttäisi että koira ei katsoisi sinne päinkään.
Molemmat koirat ovat kovin rakkaita ja ihania omalla tavallaan. Ella on mamman-tyttö, aina. Sen huomasi eritoten nyt kun pentu oli vajaan viikon poissa, Ellalla oli kyllä ikävä puuttuvia perheenjäseniä - mutta kun ne eilen palasivat, niin voisin vaikka vannoa että Ellaa harmitti! Illalla laiturilla istuissa Ella kävi ajamassa Lilin pois minun läheltä, ja tuli sitten ihan kylkeen kiinni istumaan - tapitti silmiin ja inisi. Minun piti tietty torua Ellaa moisesta käytöksestä.
Ja varsinkin viimeaikaiset suoritukset agilityssä on olleet niin Ihania, että alkaa tuntua sille että neljän vuoden harjoittelu ei ole mennyt ihan kokonaan hukkaan. Sieltä se lähtee!
No. Illalla sitten annoin molemmille koirille luut. Sellaiset oikeat pakastetut rustoluut. Ellalle on nimittäin tullut hammaskiveä, ja luiden järsintä on aina puhdistanut hampaat parhaiten. Tytöt söivät luut hyvällä ruokahalulla, ja mentiin porukalla yöpuulle.
Aamulla varhain koirat pyörivät makkarissa. Lili saattaa joskus herätä auringonvaloon, joten yritän yleensä olla noteeraamatta liikettä ollenkaan, ja jos liike yltyy liiaksi, niin komentaa koirat takaisin pehkuun nukkumaan. Mitään ininää ei kuulunut, ainoastaan tassujen rapinaa. Juuri ennen kun herätyskello alkoi soimaan, haistoin jotain. Perhana, toivottavasti tuo on vaan koiran pieru...!
Ylös ja tarkistukselle. Ja siellähän sitä olohuoneen tammiparketilla on, sitä itteensä ja löysänä. Voi kurjuus. Onneksi kuitenkin lattialla, jos läjä olisi ollut matolla, niin sitä ei olisi saanut millään puhtaaksi.
Ennenkuin ehdin kissaa sanoa, niin Ella tulee luokseni, ja ilmoittaa että Hänellä on Kiireellistä Asiaa. Kysyn mikä hätänä, ja koira vie minut ovelle. Vien molemmat koirat aidan taakse, ja niinhän sitä kiireesti käydään kyykkimään oikein molemman koiran toimesta. Ellahan ei tee tarpeitaan omalle pihalle, eikä kakkosia edes tuonne aidan toiselle puolelle, joten nyt oli Todellinen Hätä Kyseessä.
Ja se paukku ja korina mitä Elmaneidistä lähti olisi saanut raavaan uroonkin kateelliseksi (and I ain't talking about dogs now).
No joo. Töihin oli pakko mennä, mutta päätin lähteä takaisin kotiin heti kun mahdollista. Tulin kotiin vähän yhden jälkeen, ja Ella kertoi heti että on siitä kovin iloinen, mutta että nyt Pitäisi päästä Ulos ja Heti. Ei muuta kuin ulos. Ja sitten sisälle siivoamaan. Lilikin on ollut sisäsiisti melkolailla tulostaan saakka, eikä varsinkaan kakkosia ole tehty sisälle.
Käytin koirat etätöiden lomassa pariin otteeseen vähän kauempana ulkona, ja siellä ne sitten molemmat kyykki oikein urakalla. Reppanat!
Canicuria hoidoksi ja paastolle. Ette arvaa miten onnettoman näköisiä pikku spanieleita täällä on. Eivät raukat voi ollenkaan käsittää mikä vika meissä ihmisissä nyt oikein on, kun
ruokaa ei kuulu!!! Illalla käytiin metsässä herkkutattimetsällä (niitä löytyikin ihan kiitettävästi). Koirat kyllä porskuttivat menemään (Ella omaan tapaansa, ja Lili vähän vauhdikkaammin) kaikesta huolimatta. Varsinkin Ellan piti kyykkiä välillä, mutta näyttää sille että Lilin vatsa alkoi jo vähän selviämään.
En tiedä mikä noissa luissa nyt teki, vai oliko se joku muu, sillä molemmat koirat on kyllä syöneet samoja luita aiemminkin ilman mitään oireita. Toivotaan että vatsat tuosta tasaantuu, niin saadaan taas hommat rullaamaan.
