Kisa oli ulkona hiekkakentällä, jossa olisi ollut tilaa vaikka kuinka. Mutta rata oli siitä huolimatta tehty melkolailla tiiviiksi, ja siellä oli pari varsin kinkkistä kohtaa, jossa oli esteitä lähekkäin, ja juuri näissä tiukissa kohdissa oli ne Haasteet. Ne kohdat joissa pitää olla tarkkana kuin porkkana.
Ekalla radalla Ella teki Lentokeinun. Ei mitään pientä heilautusta, vaan ihan sellaisen kunnollisen. Sellaisen jossa pikku spanieli hyppää ilmaan keinun ollessa ylimmässä asennossaan. Olin siis antanut ihan liian myöhään alaskäskyn, ja vauhtia oli aivan liikaa. Järkytyin loikasta niin ettei radan suoritus ollut enää ensimmäisenä mielessä. Koira voi ihan oikeasti loukkaantua moisesta hypystä.
Joten kolmen ratavirheen jälkeen otettiin hylly. Ja en edes yrittänyt ohjata rataa loppuun, vaan lähinnä hölkyttelin kohti maalia. Ella - niin taitava Ella - yllätti minut täysin. Näppärästi tyttö poimi muurin vasemmalta, hypyn oikealta ja sitten vielä suoran. Minä ihan pikkipikkiriikkisen käänsin kylkeä oikeaan suuntaan ja koira työskenteli! Hieno ja yllättävä loppu ei niin hienolle radalle.
Maaliin päästyämme Ella haukkui minulle. Sekään ei ole normaalia. Tyttö oli selvästi närkästynyt minun toiminnasta, olen aikalailla varma että viesti oli jotakuinin tälläinen: "Mitä ihmettä! Miksi sinä et ohjannut kunnolla?! Kun minulla meni niin lujaa?!!"
Toisena oli hyppyrata. Ja kun me oltiin ekana starttaamassa, niin minulla oli lähtösuoralla huoli radan päässä olevan putken suorituksesta, kumpi pää se nyt olikaan? Ja kun piti lähteä liikkeelle, niin jätin Ellan odottumaan, siirryin kakkosesteen taakse (eka hyppy suoraan, ja toinen 90 asteen kulmassa ekaan nähden takaa kiertona. Jäin siis esteen takapuolelle, ajatuksena ottaa koira vastaan ja pyöräyttää siitä valssilla seuraavalle esteelle.
Olin niin keskittynyt omaan tekemiseeni, etten pöljä tajunnut katsoa mitä koira puuhailee silloin kun hihkaisin liikkeellelähtökäskyn. Pöljä.
No Ellahan oli juuri siinnä vaiheessa katselemassa jonnekkin ihan muualle, joten liikkeellelähtö oli vähän mitä sattuu. Koira ei ollut tarkkavaisena ja näin ollen tuli kakkosesteelle väärältä puolen. Joten rata oli hylätty heti kakkosesteellä.
Eipä siinnä mitään, matkaa jatkettiin tästä eteenpäin. Alun haparoinnin jälkeen Ella sai ihan hirveän draivin päälle - tyttö painoi lujaa kuin mikä, ja minä mukana. Rata oli hylätty, mutta miten ihana olikaan sitten kun yhteistyömme pääsi vauhtiin! Aivan mahtavaa!
Lilin elämässä on jatkunut perustottelevaisuus koulutus. Tyttö on kyllä ihanan helppo, varsin työhaluinen koira. Uimaharjoituksiakin on otettu melkein päivittäin. Isäntäkin on innostunut rypemään koirien kanssa, ja väittää että vesi on ihan lämmintä. Näin sekä meressä että läheisessä järvessä. Meikkis on kyllä pysynyt vielä maalla.
Lilin uimataito onkin kehittynyt hienosti. Alun räpiköinti on jo muuttunut uimiseksi. Tyttö on myös selkeän ihastunut ojissa rypemiseen. Nyt meidän kotona asustaa jo kaksi harvinaista Mustajalka Spanielia.
Tänään tytöt saivat herraseuraa, kun Väinö ja Ossi tulivat kylään. Yhdessä käytiin lenkillä ja uimassa, ja tänään Väinämöinen oli sitä mieltä että pennun kanssa voi sittenkin leikkiä. (Lilin tultua taloon Väinö huomasi ettei hän enää olekkaan panhan pohjimmainen, ja oli sitä mieltä että hän on Aivan Liian Vanha pelehtimään pentujen kanssa. Ellan ollessa pentu Väinö jaksoi painia tuntikausia Ellan kanssa, vaikka välillä korvat vuosivatkin verta Ellan piikkihampaiden jäljiltä).
Mutta siis tänään Lili pääsi nauttimaan painista noutajan kanssa. Ja hauskaa oli. Myös Väinämöisellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti