keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Lilin eka agilitystartti

Eilen rohkaisin mieleni ja ilmoittauduin Lilin kanssa ekaa kertaa agilityn epävirallisiin kilpailuihin. Lajiharjoittelu aloitettiin 8 kuukautta sitten, ja mielessäni olen pohtinut että tämän kevään aikana otettaisiin ekat startit...
Nyt oli mahdollisuus startata epiksissä, joten ilmoitin meidät mölliradalle. Pohdin jonkin aikaa että ilmoitanko medi-luokkaan vai maxeihin, ja päädyin jälkimmäiseen. Koiraahan ei ole mitattu vielä, ja kyseessä on rajatapaus, saattaapi olla medi tai sitten maksi. Näin savolaisittain.
No niin. Mentiin sitten kisapaikalle, ja minua alkoi heti jännittämään! Ei pitäisi, onhan noita startteja takana, ja nämä oli vaan epäviralliset kisat. Mutta minkäs teet, kun jännittää, niin jännittää.
Koiria ja ohjaajia oli todella paljon, joten jouduimme odottamaan vuoroa pitkän tovin. Mikä oli siitä hyvä että oma - ja myös koiran jännitys pääsi vähän laantumaan, ja muuttumaan jopa hetkittäiseksi tylsistymiseksi...
Sitten koitti maxien vuoro, ja päästiin radalle. Rata sinänsä oli helppo, ja siinnä oli selkeä kulku, muutamalla hankalammalla kohdalla. Suunnittelin rataantutustumisessa ohjauksiin mahdollisimman selkeän, varman päälle vedon, ja sillä mentäisiin.
Lähdettiin liikkeelle, ja Lili ampaisi eteenpäin kuin ohjus. Niinkuin käyttölinjaiselta sprinkulta voi odottaakin. Ja tällä meinigillä jatkettiin läpi radan loppuun saakka. Koira teki hienoa työtä, ja maaliin päästiin virheettömällä radalla ajassa 26,29 ihanneajan ollessa 40 sekuntia. Tällä sijoituttiin kisan kakkoseksi. Varsin upea aloitus epäviralliselle kisauralle!
Video suorituksesta löytyy youtubesta.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti