Ellan juoksuista on kulunut juurikin sen verran aikaa, että ollaan "veto-pois-ei-kiinnosta"-vaiheessa. Kuulokin tahtoo reistailla, ja lenkillä tyttö saattaa olla retkillään hivenen liian pitkällä, kutsuista vähät välittäen.
Tänään käytiin päivälenkillä metsässä hiihtäen. Hanki upotti melkolailla, koira hiihteli ladulla meidän perässä, paitsi niillä kohdin kun joku huumaava tuoksu sai koiruuden seuraamaan jälkiä. Pyrittiin pitämään lenkki siedettävässä pituudessa, sillä illalla meillä oli luvassa agiliitokisat.
Kisat pidettiin hiekkapohjaisessa Masalan kuplahallissa. Tuomarina toimi Ritva Herrala.
Meillä oli varattuna kaksi starttia. Ensimmäinen meni perinpohjaisesti poskelleen, eikä tokassakaan radassa ihan hirveästi ollut hurrattavaa.
Tilanne menee suurinpiirtein näin. Lähdetään liikkeelle, tapahtuu jotain epämääräistä (esim minun huolimaton ohjaus, tuomari/ratahenkilö liian lähellä, tai jotain muuta). Seurauksena joko virhe tai läheltä-piti-tilanne. Korjaava liike. Ella muuttuu epävarmaksi ja alkaa hidastella. Minun pitää alkaa tsemppaamaan koiraa, jonka seurauksena oma ohjaus menee miten sattuu - koira muuttuu entistä epävarmemmaksi - minun pitää tsempata lisää ja ohjaus eikun heikkenee. Noidankehä.
Hyvässä lykyssä epävarma tilanne saadaan kuitattua matkaa jatkamalla, mutta tälläisinä päivinä ei ole juurikaan toivoa.
No jos positiivisia puolia hakemalla haetaan, niin olihan siellä radalla hetkittäisiä onnistumisia, mutta hylätyt radat kumpikin.
Onneksi meillä ei nyt ole kisailmoittautumisia lähiajoille, nyt lienee parasta antaa ajan tehdä tehtävänsä. Ja voihan siinnä niinkin käydä että luontokin puuttuu peliin, saa nähdä mitä valeraskausoireista kärsivälle spanielille käy ensi viikolla kun pentu muuttaa taloon.
Saattaapi olla että meillä on lähiaikoina vilinää ja vilksettä kun totuttelemme toinen toisiimme. Koirat ja ihmiset. Agiliidon sijaan opetellaan sisäsiisteyttä.
 |
| Kehäkettu |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti