Se aika vuodesta

Se on taas käsillä. Aika vuodesta, kun lenkille lähdettäessä vannon itselleni, että tänään en kerää sieniä. En vaikka mikä tulisi. Ja varmuuden vuoksi jättää sieniveitsen ja muut tykötarpeet kotia.
Metsässä tulevat vastaan ensimmäiset sienet. Voi, kuinka herkullisia haaparouskuja! Ihania, pieniä nuppeja, jotka oikein pyytävät päästä suolasieniksi. Vieressä vähän isompia lajitovereita.
Pidän mieleni vahvana ja ohitan sienet. Viikonloppuna sitten, tuumaan. Vähän edempänä vastaan tulee kirkkana loistavia kanttarellejä. Niitä on ollut tänä vuonna niin vähän, että on ihan pakko kaivaa taskun pohjalta koirankakkapussi. Ai mutta, tuossa vieressähän on jo suppilovahveroita. Otanpa nuo kanttarelleille kaveriksi... Näin jatketaan, ja koirankakkapussi alkaa täyttyä. Päätän lähteä jo kotiinpäin, kun mäen kumpareella on pysäyttävä näky: Koko rinne on valtoimenaan täynnä mustia torvisieniä! Voi hyvänen aika! Sateen pitävän takin hihataskusta löytyy toinen kakkapussi. Se täyttyy äkkiä sienistä, kuten myös toinen löytynyt pussi.
Metsälenkin tulos oli siis kolme koirankakkapussillista sieniä, päivänä jolloin piti jo pitää taukoa sienishowsta. Aika hyvin, käsivammaiselta. Oikea olka on vielä kovasti kipeä, mutta sitä pystyy käyttämään rajallisesti. Sitä paitsi vanha sanontahan kuuluu: Se parhaiten nauraa, jolla on vahvin lääkitys ;o)
Ja kyllä ne sienet kauppansa tekevät, herkullisina piiraina ja keittoina, takuulla.

Päivän saalis

Ella taasen saa viilettää pitkin ja poikin metsässä, tutkien ketä siellä on liikkunut. Metsässä kirmailu onkin Elmerin lempipuuhia. Tässä potiessa olen ollut erityisen kiitollinen siihen työhön mitä koiran kanssa tehtiin alussa. Vaikka hermot oli mennä, niin kärsivällisellä lempeällä kädellä ohjatessa pahaisesta pennusta on kehittynyt varsin kelpo koira. Nyt sen kanssa voi liikkua huoletta vaikka kuinka kipeänä, ei tarvitse pelätä että koira pinkaisisi villieläinten perään niin että sijoiltaan mennyt solisluu mukanaan. Tyttö osaa käyttäytyä nätisti ja kuuliaisesti kiperissäkin tilanteissa. Nyt syksyn tultua Ellassa on enemmän virtaa kuin kesäkuumalla, koiran touhuiluja on mukava seurata. Harmi vaan että tämän käsivamman takia meiltä menee sivu suun kahdet agilitykisat joihin oltiin ilmoittauduttu.

Nyt tarkkana!

Ensi viikolla olisi tarkoitus osallistua treeneihin, katsotaan josko sitä pystyisi jotain tekemään.