maanantai 2. syyskuuta 2013

Metsästyskoulutusta Norrbyssä

Lili tormakkana, valmiina töihin
Vietimme elokuun viimeisen viikonlopun kertakaikkisen hulvattomassa seurassa Norrbyn kartanolla imien oppia spanieleiden metsästyskoulutuksesta. Tämän ihanan viikonlopun meille järjesti Lilin kasvattaja, ja kouluttajana meillä toimi Lilin isän, Wallun, isäntä Timo Ritola.


Koirajengissä oli Lilin sisaruksia ja pari koiraa edellisestä pentueesta. Ella oli kyllä mukana, mutta sai vaan seurata touhuja, kun ei ole juurikaan tullut sen kanssa harjoiteltua hakuhommia. Ja olihan paikka aivan ihana walesinkin olella, sai juoksennella pellolla ja käydä uimassa - ja tietty viettää aikaa isäntäväen kanssa.
Lauantai helli meitä mitä ihanimmalla auringonpaistella. Päivä aloitettiin koiriin tutustumalla, ja koulutuksissa edettiin kunkin koiran nykytilannetta silmällä pitäen. Oli todella mielenkiintoista seurata koirakoiden työskentelyä.
Timo opastaa, ja kuulolla ollaan...

Oppia kuulemassa
Illalla halukkaat pääsivät sorsalle. Minä vietin sillä välillä aikaa naisväen kanssa saunoen ja rupatellen, siinnä samalla pikkuhiljaa valmistellen juhla-illallista. Ja voi pojat että meillä oli hauskaa! Siinnä sitä taas elämä piteni monella vuodella nauraa tyrskyessä.  Myöhäisillallisen jälkeen siirryimme baarin puolelle lystin pitoon. Ilta oli pitkälti aamun puolella, kun totesin että olisi ehkä viisainta lähteä yöpuulle ennen auringonnousua..
Teemu ja Lili, sävy sävyyn ympäristön kanssa

Harjoituksia seuraamassa


Kaikesta ilonpidosta huolimatta porukka heräili reippaasti uuteen aamuun. Ruhtinaallisen aamiaisen jälkeen suuntasimme taas pellolle harjoituksiin. Rinta rottingilla voin todeta että meidän pikkuneiti teki mielettömän hienoa työtä isäntänsä kanssa. Niin se vaan työ tuottaa tuloksia =o)
Linnut saatiin ajettua ylös nätisti, ja näin Lilille ammuttiin ihka ensimmäiset fasaanit!
Treeniä riitti iltapäivään saakka. Sen jälkeen nautimme vielä hyvästä seurasta ja ruoasta, ennenkuin oli aika valmistautua lähtöön.
Mieli oli (ja on yhä) hyvä. Tutustuttiin ihaniin uusiin ihmisiin, saatiin paljon oppia ja palautetta ja voitiin todeta että suunta on oikea. Pikkuneidistä on kuoriutumassa oiken lahjakas metsästyskoiran alku.
Liliä jo nukuttaa...

Kiitos kaunis Pialle ja Villelle, sekä koko joukolle, olihan vaan mahtava viikonloppu!


1 kommentti:

  1. Kasvattaja kiittää omasta puolestaan teidän porukkaa kun olitte luomassa onnistunutta viikonloppua <3 ihana kirjoitus, joka kuvasi hyvin viikonlopun tunnelmiaja hienot kuvat. Otamme uusiksi!

    VastaaPoista