Kahden koiran hiihtoretki

Eilen ja tänään kävimme koirien kanssa hiihtoretkellä. Lumi oli upottavaa, joten koirien eteneminen oli vähän työlästä. Tämän päiväinen lenkki kesti yli kaksi tuntia, joten meillä lepäilee nyt kaksi väsynyttä koiraa.  

Mitäs me koiruudet



Kyllä minä täältä vielä tulen...



Mitä pienet edeltä, sitä isot perässä...



Siinnä lumi pöllyää kun spanieli ja noutaja juoksee

Voi sitä elämisen riemua!

Mäenlaskijat

Hirvikö se tuolla menee..?

Mihin se on menossa...?

Ihana kevätaurinkoinen...

Kaunis pieni spanieli

Koiran kaveri

Koiralla koiran kokoinen peti

Meidän Elmalla on ollut kolmet juoksut, ja kahdella ensimmäisellä kertaa juoksuja seurasi ikävä valeraskaus. Tyttö oli täysin masentunut, haluton tekemään yhtään mitään. Lenkille lähtökin oli pakkopullaa, heti ensimmäiseen sallittuun kohtaan lirautettiin pisut ja kakit, ja sitten tyttö pyrki jo takaisin kotia kohti.
Viimeisimmät juoksut Ellalla alkoi juuri ennen joulua, joten valeraskauden aika alkaisi olla käsillä. Meidän loman aikaan Ella oli hoidossa siskon perheen luona, jossa majailevat myös labbisherrat Ossi ja Väinö. Kun palasimme lomalta, niin tytöllä ei suureksi ihmeeksemme ollutkaan mitään valeraskauden oireita. Viime viikonloppuna Ossi perheineen tuli meille kylään, ja kun Ella selvästi nauttii Ossin piinaamisesta ;o) niin päätimme ottaa Osmon meille pidemmäksi aikaa.

Noutaja ja spanieli iltapäivälevolla

Ensi ikävästä toivuttuaan Ossi on saanut nauttia Ellan seurasta ja suuresta määrästä hellyyttä ja lämpöä. Vanhaherra onkin oikea sylikoira =o))
Ellan mielestä Ossin nivuset tuoksuvat erikoiselle. Jos Ossi vaan antaa, niin Ella nuuskii ja nuuskii Ossin hajuja. Osmo on leikattu, joten tuoksu on varmasti erilainen kuin kastroimattomalla uroksella. Aikansa nuuskittuaan Ella tuumii että järjestystä pitäisi muuttaa, ja yrittää kavuta Ossin selkään. Osmo ei tästä tykkää, ja päästää syvän murinan. 

Komea koiraherra

Kookeli kertoo että koiran valeraskauden oireet alkavat n.60-70 päivän kuluttua juoksuista. Nyt ollaan menossa jossain kuudenkymmenen päivän tienoilla, eikä oireita ainakaan vielä näy. Tyttö on hivenen vaisu, mutta ei mitään aiempaan syvään masennukseen verrattuna. Voisiko olla että tällä kertaa päästäisiin helpommalla? Ja voisiko olla että normaalirutiineista poikkeaminen (koiraherran seurasta aiheutuvat ylimääräiset touhuilut) aikaansaa oireiden lievittymisen..? No tämä jää nähtäväksi, mutta toiveikkaita ollaan =o)
Tällä viikolla kävin Ellan kanssa pitkästä aikaa treeneissä. Pakkasta oli lähemmäs 20 astetta, ja treenipaikkana kylmä halli. Otin Ellalle oikein tuplaliivivarustuksen, jotta tyttö pysyy lämpimänä. Päällimmäinen loimi oli päällä tauoilla, alimmainen tiukempi liivi oli päällä myös radalla. Ohjelmassa oli (ohjaajalle) haasteellinen 22:n esteen rata.  Meikkikselle ei ole koskaan helppoa muistaa ratajärjestystä, joten unohduksia tuli. Koira tosin toimi aivan loistavasti, luki jopa minun ohjausvirheeet ;o) No, joka tapauksessa minä olin tyytyväinen harjoituksiin, varsinkin taukoon nähden homma sujui ihan ok tavalla.
Harjoituksissa olivat mukana myös Viivi ja Dante, jotka tapansa mukaan suorittivat kauniita ratoja. Treeneihin tulivat myös Markus ja Essi, parilla oli kovasti virtaa, ja ratasuoritukset malliikkaita.
Radan suorittaminen pakkasen kangistamilla kasvoilla on muuten äärimmäisen hankalaa. Kun naama on jäässä, niin sanojen suoltaminen iloisesti ja nopeasti ei tahdo onnistua. Ennen ratasuoritusta pitäisi varmaan tehdä kasvojumppaa ;o)
Että sellaista. Tänään voisi lähteä koiruuksien kanssa hiihtämään. Saas nähdä tuleeko hirviä vastaan.

Aurinkoa ja lämpöä

Muistatko mille tuntuu kun lämmin tuuli hyväilee kasvoja auringonpaisteessa?

Kun voi lähteä ulos, ilman että tarvitsee lisätä vaatekerroksia toisensa jälkeen?

Kun voi istua ulkona terassilla ja lukea kirjaa?

Kun voi käydä uimassa?

Enkä edes viitsi mainita sitä ihanuutta, kun ei tarvitse herätä aamulla ennen kello kuutta, kammetakseen itsensä ylös valmistautuakseen töihin.

Kun voi herätä kaikessa rauhassa, nauttia hyvän aamiaisen, ja sitten vasta pohtia mitähän tänään tekisi..?

Näin meidän viime viikko meni. Lepolomalaisella öllötellessä =o)

"Komeat on maisemat", tuumi Tiina kun levotonta vatsaa rauhoitteli...

Tällä välin kotosuomessa meidän pikku Spanieli nautti täyshoidosta Ossin ja Väinön kotona.

Kiitokset vaan koiranhoitajille!

Ihanat talvipäivät

Tänä viikonloppuna keskityimme ulkoiluun. Sekä lauantaina että sunnuntaina kävimme 1.5 - 2 tunnin hiihtolenkit. Lauantaina kamera ei ollut mukana, ja näin ollen törmäsimme neljän hirven joukkioon. Hirvet pakenivat meitä tiheästä nuoresta metsiköstä, kun lähestyimme niitä mäen päältä. Oli hienoa seurata niiden menemistä. Ella olisi tahtonut tehdä kavereihin lähempää tuttavuutta, mutta me päätimme että on parempi ottaa koira kiinni ja pitää lähempänä omaa porukkaa. Siinnä hirvien kamutessa ylös vastapäistä mäkeä huomasimme niiden yläpuolella liikettä. Naapurin bretoniherra, Ali, se siellä jäljesti Ellaneidin jälkiä. Alin isäntä kutsui koiran pillillä, jolloin koira havaitsi myös hirvet. Tottelevainen koiruus palasi isännän luo, eikä välittänyt hirvistä tuon taivaallista.

Tänään hiihtoretkellä kamera oli mukana, joten hirviä ei näkynyt, lauma teeriä kylläkin.

Keli oli aivan mahtava, aurinko paistoi, ja pakkasta oli pari astetta. Äärimmäisen kovana puhaltanut tuuli kyllä hivenen heikensi kelin erinomaisuutta, jos se pääsi aukealla oikein kunnolla puhkumaan. Menimme kuitenkin pääosin metsän siimeksessä, joten tuulikaan ei menoa haitannut.

Mennessä tuumittiin että on meillä kyllä aikasten ihanat oltavat, kun tälläiset maastot on ihan kotiovelta lähtiessä. Ja näinhän se on =o)

Täältä tullaan, latua!

Koira, ja sen isäntä.

Ketäs täällä lumen alla on...?

Luonnon taidetta

Oma latu, paras latu

Lepotauko auringossa

Lumivaippa kiven kätki syleilyynsä

JIIHAA!

uuuppista

Kauhia sivutuuli!

Lentospanieli

kyllä minä teidät vielä kiinni saan...

...näetkös...?

Kuvista voitte päätellä että meidän kotona juuri tällä hetkellä on hyvin tyytyväinen ja väsynyt spanieli. Kyllä nyt uni maittaa!

Hiihtoretkellä

hirvien kahluujälkiä metsässä

Tänään me suunnattiin koko porukalla hiihtoretkelle. Mietittiin ensin johonkin kauemmaksi lähtöä, mutta päädyttiin sitten vetämään sukset jalkaan heti omasta pihasta, ja metsään mars. Jotta reissu ei olisi tuikitavallinen, niin otimme suunnan päin vastaiseen suuntaan kuin normaalilenkit.
Ella oli tapansa mukaan elämää täynnä, haisteli kaikkia uusia hajuja; "ketäs täällä on oikein liikuskellut..."
Metsä tien toisella puolen on hyvin rauhallinen, siellä ei juurikaan käy ihmisiä.
Hirviä siellä näyttää olevan siitäkin edestä, jälkiä oli joka puolella. Reppanoille tälläinen kovaluminen talvi on rankka. Metrinen hanki kun ei hirveä kanna, eikä evään kaivaminen lumesta ole helppoa. Eläimet olivatkin jyrsineet kovasti nuorten puiden oksia. Pitäisi viedä niille sapuskaa.
Ella oli metsän tuoksuista innoissaan, ja tutkiskeli maastoa pitkin ja poikin. Mikä olisikaan mukavampi tapa viettää sunnuntaita, kuin lähteä isännän ja emännän kanssa retkelle. No, vielä kivampaa tietty olisi ollut jos oltaisiin otettu mukaan evästä...
Hiihtelimme metsässä rauhakseen, luonnon kauneudesta nauttien. Parin tunnin päästä saavuimme takaisin kotiin, koko lössi väsyneenä, mutta onnellisena.

Saatuaan mahansa täyteen evästä pikku spanieli on viettänyt iltaa makoillen, päivän retkestä uneksien...

Hierojalla

Tänään meidän Ella pääsi ensimmäistä kertaa hierojan käsittelyyn.
Etsin sopivaa hierojaa lähiympäristöstä, ja päädyin Jonna Turuseen. Minua hivenen arvelutti miten Ella suhtautuu hierontaoperaatioon, koira kun tahtoo arastella vieraita ihmisiä. No, ei kuitenkaan kaikkia.
Jonna sai iloisen vastaanoton, varautuneisuudesta ei ollut tietoakaan.
Hieronnan alkaessa ensimmäiset viisi minuttia Ella oli jännittynyt ja tärisi. Sitten tyttö totesi että eihän tässä tapahdu mitään pahaa, ja rentoutui. Tyttö oli aivan uskomattoman hienosti, nautiskeli silmät ummessa rentouttavasta hieronnasta. Eipä olisi uskonut moista.
Koira sai vapauttavan tuomion, pientä kireyttä löytyi paikoitellen, mutta ei mitään vakavampaa. Seuraavaa kertaa suositeltiin n. puolen vuoden päähän. Ella kyllä olisi mielellään hierottavana aiemminkin ;o)
Sitten muihin aiheisiin.
Ne lumikengät. Suhtauduin hankintaani hivenen varauksella, siitäkin huolimatta että halusin ne. Olin kerran aiemmin kokeillut lumikenkiä, monta monituista vuotta sitten. Ja muistikuvani oli, että liikkuminen ei ole ihan keveintä mahdollista.
Kelien vaihdellessa olen käyttänyt kenkiä kuivalla puuterilumella, kovettuneella pinnalla ja viimeisimpänä tilanteessa, jossa hivenen kovettuneen pinnan päälle on satanut märkää lunta. Plussakelillä.
Näistä pehmyt puuterilumi oli haastavin, kengät uppoavat n. 5-10 cm, mutta eteenpäin päästään. Maastossa kuin maastossa. Mutta kelinmuutos toi esille kenkien loistavuuden. Tuore sohjolumi heikosti kantavan lumikentän päällä olisi killeri suksille, eikä metriseen hankeen ole asiaa ilman apuvälineitä. Mutta lumikengät ne vaan mennä porskuttaa.
Voi mikä vapauden riemu, kun voin mennä ihan minne vaan koiruuden kanssa. Ei ole mitään tarvetta tarpoa samoilla poluilla päivästä toiseen, voin vihdoinkin mennä vapaasti! Aivan mahtavaa! Eilenkin satoi vettä, tai sanotaanko märkää lunta. Vaan eipä haitannut menoa. Siellä me Elmerin kanssa törskyteltiin pitkin ja poikin, ja nautiskeltiin elosta. Ja kun meno on hauskaa, niin lenkitkin on venyneet pitkiksi. Tekee läskimahalle (allekirjoittanut, ei koira) hyvää kun tahti on reipas ja koko ajan pieni hengästys päällä.
Mistä tulikin mieleeni että varasimme isännän kanssa viikon aurinkoloman. Jee!
Mutta vielä lumikenkiin palatakseni. Offroadin lisäksi niillä saa aikaiseksi todella hyvän koiranulkoilutuspolun. Parin - kolmen kerran jälkeen polku kantaa ihmisen, ja on mukavan leveä astella. Polut ovatkin ilahduttaneet alueen koiraihmisiä.
Viikonloppuna kävimme hiihtämässä jäällä. Rannalla oli kolme kaurista. Ella sai ne melkein kiinni! Mitä luulette että spanieli olisi tehnyt, jos olisi saavuttanut...???

Herkkua on siinnä monenlaista...

Liivit on hyvä olla päällä



Ellan kanssa hiihtämässä



Vesisadetta

Tänä aamuna ulos lähtiessämme meidät kohtasi odottamaton sääilmiö. Ulkona satoi vettä.
Aamulenkki siis meni vesisateessa lompsiessa. Metsässä kuului erikoisia ääniä, kun vesisade tiputteli lumia puiden oksilta. Ella oli tyypillinen itsensä, tutki innokkasti yön aikana kertyneitä hajuja. Pieni vilakka vesisade ei spanielia hätkäytä.
Eilen kyllästyin lumen aiheuttamiin kulkurajoituksiin, ja kävin ostamassa lumikengät. Koeajo sujui hyvin, kengät jaksoivat kantaa hyvin meikäläisen painon, vaikka lumi on pehmyttä. Kevyttähän meno ei ole, Teemun eteneminen eräsuksilla oli paljon nopeampaa. Mutta lumikengät kyllä päihittävät eräsukset tiheässä metsässä, joka on Ellan lempimaastoja.
Kesken eilisen testimatkan meidän seuraamme liittyi ylimääräinen punavalkoinen koiruus. Naapuruston urokset ovat huumaantuneita Ellan juoksuista ja näin bretoni Ali oli karannut isännältään. Ali pyöri Ellan ympärillä niin kovasti, että ei auttanut muuta kuin pistää koiraherra hihnaan ja viedä se kotiinsa, jottei tule epätoivottuja pentuja. Ellasta oli kyllä hienoa että poikakaveri tuli riiastelemaan =o)