Viime viikonloppu me vietettiin Springeripäivillä Punkalaitumella. Etukäteispeloista huolimatta keli oli meille varsin suosiollinen, joten telttaviikonloppu ei ollut täydellinen katastrofi =o)
Myös Ella ylitti odotukset käyttäytymällä varsin mallikkaasti. Jopa ne ajat jotka tyttö vietti teltassa yksin (häkissään) menivät hienosti. Ella ei haukkunut eikä ulissut, vaan käytti ajat lepäämiseen. Me isännän kanssa osallistuttiin monelle luennolle ja Ellan kanssa harjoiteltiin agilityä. Vauva-agilityt meni tavanomaiseen tapaan, mutta sunnuntaille olin ilmoittautunut agilityn alkeisiin. Minua vähän jännitti että mitenkähän meille käy, ja hyväksytäänkö meitä ylipäätänsä mukaan. Reetta toivotti meidät tervetulleiksi, ja näin me osallituttiin ekalle "oikealle" agilitytunnille. Ja kuinka meille kävi?
No Ella yllätti meikäläisen kymppi-nolla. Kaikki tehtävät meni hienosti, ja tunnin päätteksi Ella päätti ihan itsenäisesti vetää varsin kovalle mutkalle vedetyn putken: "katsokaa nyt kaikki, kyllä meikä tyttö osaa!". Siinnä oli emännällä hymyssä pitelemistä =o)
Sitten lähdettiinkin suuntaamaan nokka kohti Pohjois-Karjalaa. Matkaan meillä meni jotakuinkin kuusi ja puoli tuntia. Ella veteli sikeitä lähestulkoon koko matkan. Minä olin aivan varma että kun pääsemme perille (jotakuinkin puolen yön aikaan), niin pikkuneiti on virtaa täynnä. Mutta niinhän siinnä kävi että jonkun aikaa touhuttuaan tyttö kävi uudelleen unille. Joten niin saimme mekin nukuttua raskaan viikonlopun jälkeen.
Täällä sitä nyt sitten ollaan vietetty viikkoa maaseudun helmassa. Ella on saanut olla vapaana koko ajan, ja voi pojat että se on mukavaa. Välillä voi juosta mäkeä alas rantaan, ja sitten takaisin ylös. Joka puolella on mielenkiintoisia hajuja, ja kaikenlaista elävää. Erityisen mielenkiintoisia ovat perhoset ja mehiläiset, joita voi yrittää pyydystää. Ella ei voi mitenkään ymmärtää miksi jälkimmäisten jahtailusta aiheutuu kieltoja. Taitaa mennä taas "siperia opettaa" osastolle.
Uimassakin ollaan käyty runsaasti, ja nyt Ella alkaa olla sinut tämänkin elementin kanssa. Kalassakin ollaan käyty, ja veneeseen nostetut kuhat olivatten Ellan mielestä kummallisia.
Eilen käytiin metsässä viemässä hirville nuolukiviä, ja kylläpä siellä oli mielenkiintoisia tuoksuja. Metsässä kävi tohina ja nuuskutus, kun urhea pikkuneiti tutki ympäristöä. Hirven makuujäljet saivat kunnon nuuskinnan, kuten myös lintujen jäljet.
Ja paukuteltukin on. Me kun ei haluta tytöstä paukkusäikkyä, niin ollaan yritetty kolistella ja paukutella yhtä jos toistakin asiaa, leipäpussista alkaen. Täällä maalla ollaan paukuteltu kiinanpommeja ja tänään yksi ilotulitusraketti. Ella ei ole ollut kummastakaan moksiskaan, katsoo vaan että mikähän tuo oli, ja jatkaa sitten mitä ikinä olikaan tekemässä. Joten näyttää siltä että tästäkään asiasta ei tule ongelmia. Tai no, jos ei katsota ongelmaksi sitä että naapurimökin mamma oli kertonut naapureille että epäilee paukkujen aiheutuneen siitä että hänen kadonnut pikkukisunsa on joutunut haulikon piipun eteen ;o)
No kissaa ei ole näkynyt (vaikka olisikin mielenkiintoista nähdä mitä mieltä Ella on kissoista), joten meidän paukuttelut ei kyllä ole osasyyllisiä mahdolliseen katoamiseen.
Ai kuvia? No niitä kyllä löytyisi, mutta kun näin maalla ollaan, niin kirjoittelen tätä tekstiä kännykän yhteyden avulla. Ja kun ollaan tarpeeksi syrjässä niin ei näytä edes 3G toimivan, joten nyt kyllä joudutte odottelemaan. Laitan kuvia kunhan pääsen parempien yhteyksien ääreen.
Se on moro!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti