Hyvää Uuttavuotta!

Ellan tuunattu siipidummy

Niin se sitten vaan vuosi vaihtui uudeksi. Vietimme uudenvuoden kotosalla, seuranamme meillä oli sisareni perhe, joten Ella sai taas nauttia herraseurasta, mikä olikin todella hyvä juttu.
Ella on näet ollut valeraskauden kourissa. Pohdin ensin että tyttö on vaan tavanomaistakin väsyneempi, kun pikku silmät luppasee, mutta valeraskauttahan tämä on. Uloslähtiessä tyttö tekee tarpeensa nopeasti, jää sitten paikoilleen ja katsoa napittaa silmiin, yrittäen sanoa että nyt tartteis lähteä takaisinpäin. Eteenpäin saa kulkea pitkän matkaa ennenkuin tytön hermot pettää, ja koira juoksee meidän perään. Vähän matkaa kuljettua sama juttu toistuu, tyttöparka yrittää kertoa että tartteis mennä takaisin kotiin. Mutta ei ne emäntä ja isäntä tajua, kun matka vaan jatkuu ja jatkuu.
Nyt kun Ellalla oli pojat seurana, niin lenkillekkin saattoi lähteä ihan normaalisti. Toinen juttu missä pojat oli suureksi avuksi, oli ilotulitus. Ellaahan ollaan totutettu paukkuihin pennusta pitäen, jotta tytöstä ei tule paukkuarkaa. Kesälomallakin mailla paukuteltiin kiinalaisia pommeja niin, että naapurin emäntä oli varma että hänen kissansa joutui piipun eteen. Pohdin vaan nyt että mitenkähän mahtaa käydä, kun tyttö on ollut normaalia säikympi valeraskauden aikana.
Meillä oli alueella isompi ilotulitus kahdeksan aikaan illalla. Tämän jälkeen käytettiin koiria ulkona pissalla. Kun me ja isommat koirat oltiin ihan cooleja, niin Ellakin tuumi että eihän tässä ole mitään ihmeellistä, vaikka ympärillä paukkuukin. Meidän uusivuosi meni siis hienosti, ei ole paukkuarkoja koiria.

Vuoden ensimmäisenä päivänä suunnattiin koko porukalla pitkälle metsälenkille. Lapsetkin olivat todella reippaita, kun jaksoivat kulkea mukana hangesta huolimatta.

Väiski ja Ella metsässä

 

 

Lumessa kahlausta

 

Väinämöinen kroolaa...

Kukahan tuolta tulee...?

Lipposet metsäretkellä

Vilma uupui

 

Häh?

Ellan tassut olivat tässä vaiheessa aivan lautasina, kun lumi oli jäätynyt tassunpohjiin kokkareiksi, joten piti huilata...

 

Perhepotretti lumisessa metsässä

Palatakseni vielä viime vuoteen... On yksi asia yli muiden, ja se on tämä meidän pikku prinsessa. Vuosi sitten mietittiin, että tuleeko Raisa kantavaksi, ja saadaanko meille kauan kaivattu narttupentu. Keväällä sitten Ella tuli ja sulatti välittömästi meidän, ja myös naapuruston sydämet suloisella olemuksellaan. Siitä saakka ollaan tehty kovasti töitä, jotta tenavasta tulisi hyvä koirakansalainen - ja vaikka välillä tuntuukin vaikealta, niin toisinaan on pakko todeta, että on se tuo meidän Ella vaan hieno tyttö!

Ilman apua tästä ei ole selvitty: Erityiskiitokset tuesta, opastuksesta ja neuvoista Ellan kasvattajalle ja kouluttajallemme, Tiina Jankalle.

Lämpimät kiitokset ansaitsevat myös Merja ja Jarkko; Ellan hoidosta, tuesta ja neuvoista. Jarkon osaaminen tulee vielä kovasti tarpeeseen, kunhan päästään metsästykseen liittyvien harjoitteluiden pariin. Saattaapi olla että ensi syksynä saatte nähdä senkin ihmeen, että tulemme metsästyslomalle mukaan. 

Kiitos myös treenikavereille. On ollut ihana huomata, että emme ole ongelmiemme kanssa yksin =o) Teidän kanssanne on mukava harjoitella ja edetä "vauvaryhmässä".