Otteita Elmaneidin päiväkirjasta

Olen ollut vähän sitä mieltä, että työpaikalle ehtii hyvin ensi vuonnakin (edessä on nähkääs heti vuoden alusta kiire-kiire-kiire projekti), joten akkujen lataus on paikallaan. Näin ollen olen tällä viikolla Ella-neidin kanssa kotinaisina. Töitä voi tehdä etäyhteyden avulla lähestulkoon yhtä helposti kuin työpaikaltakin, etenkin kun suurin osa porukkaa on lomalla.
Elmeri Velmeri on päässyt nauttimaan seurastani, ja etenkin pitkistä lenkeistä valoiseen aikaan (mikä tarkoittaa että mahdollisuudet päästä kirmaamaan metsään ovat huomattavasti suuremmat.) Lumi kyllä vähän haittaa menoa. Jo se on kumma jos ei nuo makkarat ala sulamaan vyötäröltä kun monta kertaa päivässä kahlaa tuntitolkulla umpihangessa. Puuskutus on kova, kun tytöt etenee.

Lumi on tuonut mukanaan asioita, jotka ovat Ellan mielestä kummallisia:
Pulkkamäkeä laskevat lapset.
No okei, myönnetään että pieni ihminen, joka on puettu yltäpäältä pyöreäksi toppa-asuilla, ja vielä varustettu koko pään peittävällä karvareuhkalla voi kyllä näyttää omituiselle, varsinkin kun se kiljuu ja kiitää hurjaa vauhtia eteenpäin. Niin oudolle että pitää haukkua ja pelätä. Käytiin siis ottamassa lähikontaktia mäkeä laskeviin lapsiin, jotta voitiin todentaa heidän harmittomuutensa. Silitysten ja paijailujen jälkeen tilanne olikin selvä, ja kelkkailijat saavat nyt jatkaa harrastustaan ihan rauhassa.
Lumiukko.
Jäkittää keskellä kenttää ihan hiljaa valkoisena. Ei liiku eikä puhise. Kauhea olento!
Käytiin siis tutustumisretkellä. Tämä se vaan oli niin pelottava, että mamman piti lopulta kantaa Ella lähemmäs, mutta kyllä se siitä. Lumiukon kylkeä piti vähän maistella, jotta pelottava tilanne saatiin purettua.

Tarkkasilmäisimmät voivat löytää tästä sinisesta kuvasta Spanielin loikan.

Eilen päivälenkillä pohdiskelin etten ole pitkään aikaan nähnyt yhtään peuraa tai kaurista. Eläimet piilottelevat näin lumen tultua metsän uumenissa. No puuskutettiin siinnä sitten Elmerin kanssa, ja kun tultiin mäen nyppylän päälle, niin näin alhaalla suurenmoisen peuran. Se ei heti havainnut meitä, kun tuuli oli suotuisasti meitä vastaan. Hiivimme siis hiljaa lähemmäksi. Ella tosin tossutteli tavalliseen tapaansa, kun ei tajunnut koko peuran olemassaoloa. Peuran korvat liikkuivat kovasti, kun se yritti kuulostella mitä on tulossa. Lopulta sen hermot petti, ja se lähti loikkimaan suurilla loikilla kohti metsää.
Tässä vaiheessa Pikku Spanieli heräsi; se ponkaisi peuran perään täyttä vauhtia. Puolessa välissä matkaa tyttö kuitenkin pysähtyi ja kääntyi katsomaan minua, ihankuin kysyäkseen: "onko tämä sallittua..?"
En estellyt koiraa, vaan jatkoin kävelyäni eteenpäin. Ella kävi haistelemassa peuran jäljet, pyörähti hetken metsän puolella, ja palasi luokseni. Innoissaan hienosta kohtaamisesta. Näin sitä jatkettiin tarpomista umpihangessa, hymy huulilla.
Tänään päivällä harjoittelin Ellan kanssa riistanoutoa. Riistana toimi pentudami, joka oli päällystetty fasaanin siivillä. Elmaneiti oli niin tohkeissaan siivistä, että palautukset meinasi jäädä tekemättä. Pidin siis harjoituksen lyhyenä, ja huomenna jatketaan. Illalla meillä oli agility ja TOKO harjoitukset Konalassa. Kouluttajamme Tiinan vanhemmalla koiralla oli ongelmia joiden takia piti käydä eläinlääkärillä, joten saimme pärjätä keskenämme. Onneksi meillä oli mukana vanhempi konkari, Sinttu, joka auttoi meitä harjoituksissa.

Ellan lepotauko (joo, ne tekemis kuvat olisi kivempia, mutta tartteis paremman kameran)

Agilityssä pyrittiin tekemään Tiinan etukäteen suunnittelemat harjoitukset.. Treenit menivät suht-koht hyvin, vaikkakin tunnin aika tuntuu vähän liian lyhyeltä, kun kentällä on useampia koiria, jotka eivät ole vielä täysin osaavia. Sinttua ja Tarmoa varmaan harmitti pentujen toilailut (joo, joo - eihän nämä enää niin pentuja ole, yli 9 kuukautta...)

TOKO puolella yritin muistella viime kerran harjoitukset parhaani mukaan. Tällä kertaa mukana olivat myös Viivi ja Dante, sekä Markus ja Essi. Sinttu ja Tarmo kokeneempina treenailivat kentän toisella laidalla.

 Tarmo tahtoisi tulla pienempien treeneihin mukaan... 

Viisas sisareni Merja on minulle aina toitottanut, että koiralle ei pidä opettaa temppuja (siis niitä ei-hyödyllisiä-muuten-vaan-höpö-höpö-juttuja). Temppujen opetteluun käytetyn ajan voi mieluummin käyttää hyödyllisten asioiden harjoitteluun. 

Minä pentele vähät kuuntelen, ja olen opettanut Ellalle kumarrusta käskystä. Tätä ollaan treenattu kaiken muun ohessa, ja hyvin on oppi mennyt perille. Kun yritän TOKO:ssa ohjata Ellan oikeaoppisessa asennossa maahan, niin mitä tapahtuu? Tyttö kumartaa, pylly hienosti pystyssä ja jää tähän asentoon! 
Voi Elämä!

Pelkällä "maahan" sanalla koira menee maahan niinkuin pitääkin, mutta TOKOssa viereltä ohjattaessa ilman käsiohjausta koira menee väärään asentoon (vinoon, takapuoli ulospäin osoittaen). Näin ollen tarvittaisiin palkkausta ulkokautta, mutta se taas saa koiran kumartamaan. Pitikö mennä sotkemaan koiran pää mokomalla tyhjänpäiväisellä opilla... argh!