Eilen kävi se mitä olen koko kesän pelännyt. Oltiin sienimetsässä ja kun olimme kotimatkalla ylittämässä peltoa, kyy puri Ellaa. Mentiin pitkässä heinässä peräkanaa, niin että Teemu meni ensimmäisenä, Ella toisena ja minä viimeisenä. Minä olin juuri hypännyt ojan yli kun Ella parkaisi. Katsoin koiran suuntaan ja näin heinikossa pienen kyyn. Jotenkin ihmeen kaupalla se oli nostanut itsensä heinien päälle, niin että se oli pienellä kiepillä, lämmitellen auringossa. (Jälkeenpäin pohdin että kumisaappaistakaan ei olisi tässä tilanteessa apua, koska käärme oli jotakuinkin polven korkeudella).
Huusin Teemulle että käärme puri Ellaa. Teemu kaappasi Ellan syliin ja lähdettiin kiireellä kohti kotia, jonne oli jotakuinkin viidentoista minuutin matka. Ella lipoi kuonoaan ja oli hämmentyneen näköinen. Leuasta valui hiukan verta. Juoksin edeltä kotiin ja soitin lähemmälle avoinna olevalle eläinlääkärille. Valitettavasti paikka oli juuri menossa kiinni, joten ei auttanut muu kuin suunnata auton nokka kohti Helsingin Pieneläinsairaalan päivystystä Viikkiin. Minä olin aivan hädissäni, koska Ella kuitenkin on vielä pieni pentu.
Teemu hyppäsi auton rattiin, ja täytyy sanoa että matka Kirkkonummelta Helsinkiin ei ole koskaan mennyt niin nopeasti. Auto puikkelehti kaistalta toiselle, jotta päästäisiin mahdollisimman nopeasti perille. Minä yritin vähän toppuutella, mutta isäntä oli sitä mieltä ettei se mitään jos kortti menee, kunhan koiran henki säästyy.
Pieneläinsairaalassa oli ruuhkaa, eikä Ella päässyt heti hoidettavaksi. Minua hirvitti, koska koira alkoi olla jo huonossa kunnossa. Koko alaleuka, huulet ja kaula olivat turvoksissa. Ellan suupielistä valui paksua kuolaa, ja välillä sillä oli selvästi vaikea hengittää. Lopulta paikalle tuli eläinlääketieteen kandi, joka tarkisti Ellan tilan. Tämän seurauksena Ella pääsi tiputukseen, ja sai vasta-ainetta kyyn puremaan. Vasta-aine on ilmeisesti ollut käytössä vasta lyhyen aikaa, mutta sen tulokset ovat kuulemma olleet hyviä. Jonkun aikaa odoteltuamme meidät passitettiin kotiin. Meille luvattiin soittaa illalla koiran voinnista.
Kahdeksan maissa sainkin puhelun, jossa kerrottiin että Ella on voi jo paremmin, mutta että koska koiran virtsassa on proteiineja koira halutaan ottaa teho-osastolle yön yli tarkkailuun.
Minulla oli kova huoli koiran voinnista, mutta tietenkin olin helpottunut siitä että koira oli parhaissa mahdollisissa käsissä.
Aamulla soi puhelin. Olin yllättynyt kun soitto tuli eläinsairaalasta, sillä minulle oli sanottu, että Ellan tilasta soitetaan todennäköisesti vasta iltapäivällä. Pelkäsin pahinta, mutta uutiset olivat hyviä. Ellan aamuinen virtsanäyte oli parempi, joten Ella pääsisi kotiin.
Lähdimme ajelemaan kohti Viikkiä. Tällä kertaa vauhti oli maltillisempi. Odottelimme Ellaa, ja voi pojat, että tyttö oli iloinen meidät nähdessään! Ilo oli tietenkin molemminpuoleinen, meilläkin oli sydämet syrjällään onnesta.
Tänään meillä on sitten toivuttu koettelemuksesta. Ellalla on opiaattilääkitys, joten tyttö on lähinnä nukkua tyrskyttänyt, pitäen meitä silmällä, ettei vaan pääse käymään niin että me taas katoamme.
Jos kaikki menee hyvin, niin tyttö toipuu ennalleen. Parin viikon päästä käymme lääkärillä kontrollissa. Toivotaan että Ella tajusi mikä häneen pisti, että osaisi jatkossa väistää käärmettä, sen sijaan että menisi sitä haistelemaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti