Se on syksy nyt. Metsälenkeistä ei tahdo tulla yhtään mitään, kun joka puolella on sieniä. Kakkapussit saa uuden tarkoituksen, täyttyvät kanttarelleista, suppilovahveroista ja karvarouskuista. Homman ikävin puoli on jälkikäsittely, sieniä on mukava kerätä ja syödä, mutta perkauksesta en pidä. Vaikka sienet keräisi kuinka puhtaina, niin kotona on kuitenkin tekemistä. Ellasta on mukava olla sienimetsällä. Isäntä ja emäntä kun ei ole montaa minuuttia samalla suunnalla, niin pitää juosta edestakaisin katsastamassa kummankin tekemisiä. Ja ottaen huomioon miten runsasti täällä on villieläimiä, niin metsät on pulloillaan ihania tuoksuja. Eilen illalla törmättiin kahteen rusakkoon. Ne piileskelivät n. 10 metrin päästä meidän sijainnista. Ella ei nähnyt pitkäkorvia, mutta auta armias kun päästiin kohdalle josta jänöt oli lähtenyt lipettiin. Nenä alkoi käymään ja tytölle tuli 11 miljoona kierrosta. Veto oli niin hirveä että minulla oli tekemistä. Melkoinen voimainosoitus pikkukoiralta =o)
Kaakattavat hanhilaumat saa osakseen Ellan ihmettelyn. Taivaalle pitää tuijotella minuuttitolkulla, kun Akka Kebnekaise ja kumppanit tekee matkaa. Meteli onkin sen mukainen että ihmehän se olisi jos tuota ei noteeraisi.
Viikon loman jälkeen meidän ekat agilitytreenit meni aivan reisille. En saanut Ellaan minkäälaista kontaktia. Tyttö lähinnä taivasteli koko touhua. Nyt ollaankin pari päivää treenailtu perustottelevaisuutta tehostetusti, kuten myös hihnassa nätisti kulkemista. Kotiin palaaminen saa vielä aikaiseksi vetoreaktion, joten nyt ollaan vaihdettu tekniikkaa. Jos koti on kerran se paikka mihin on pakko päästä, niin vetämisen seurauksena tehdään täyskäännös vastakkaiseen suuntaan. Tämä saa Ellan ottamaan hienosti kontaktia, mutta opetus ei ainakaan vielä ole mennyt täysin perille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti