sunnuntai 13. syyskuuta 2009

Suuri Jäljestäjä

Tänä viikonloppuna Ella pääsi ihan ensimmäistä kertaa kokeilemaan riistan jäljestystä. Riistana toimi pienehkö rusakko, joka oli saapunut tiensä päähän.
Koska kyseessä oli Eka Kerta, niin ensimmäinen harjoitus pyrittiin pitämään helppona. Maasto oli vanhaa metsää, ja jälki n. 40 - 50 metriä, pari käännöstä. "Helpotus" -osuus oli jäljen tuoreus.
Ella lähti jäljelle intoa puhkuen, nenä maata viistäen. Nenä nuuhkutti ja häntä vipotti. Käännöksen kohdalla tyttö ensin jatkoi matkaa suoraan, mutta havaitsi muutaman sekunnin kuluttua että "hetkinen, eihän se haju enää jatku", täyskäännös ja takaisin jäljelle. Näin edettiin vauhdikkaasti kohti Risto Rusakkoa, joka lepäili kiven katveessa. Nenä vei tytön nopeasti perille, ja riemu oli käsin kosketeltavaa kun saalis löytyi. Siinnä sitä juhlittiin Suurta Jäljestäjää koko perheen voimin.
Ellan toinen jäljestysharjoitus oli huomattavasti vaikeampi, monestakin syystä: matka oli pidempi, jälki vanhempi ja sateen kyllästämä. Vettä tulikin kunnolla jäljen vetämisen jälkeen. Ella vietiin jäljen alkuun. Sade oli tehnyt tehtävänsä, sillä tyttö oli selvästi hämmentyneen oloinen. Lähti kuitenkin nuuhkuttamaan oikeaan suuntaan, joten päätimme jatkaa harjoitusta. Alussa jälki hukkui useaan otteeseen, mutta tyttö oli sinnikäs, palasi pätkän matkaa takaisin ja jatkoi hommia. Metsässä oli kovasti kauriiden makuupaikkoja ja jälkiä, mutta Ella jatkoi oikeaan suuntaan. Noin puolessa välissä matkaa tyttö sai paremman vainun, ja sen seurauksena matka jatkui huomattavasti reippaammin. Nenä kävi kovasti kun tyttö porskutti menemään. Saalis löytyi kannon juurelta ja taas juhlittiin!
Me isännän kanssa oltiin iloisesti yllättyneitä siitä miten hienosti Ella pärjäsi, ottaen huomioon että nämä oli ihan ensimmäiset harjoitukset riistalla. On se vaan taitava tyttö, noin puolivuotiaaksi.
Kuten huomaatte, Ella on ainakin päällisin puolin toipunut kyyn puremasta. Lopullinen varmuus saadaan viikon kuluttua kun käydään lääkärillä kokeissa. Mutta meno siis jatkuu entiseen malliin. Ollaan käyty päivittäin pitkillä metsäreissuilla, poimittu vähän sieniä, harjoiteltu perustottelevaisuutta ja vieläkin hihnassa nätisti kulkemista. Jälkimmäinen on ehkä se kaikkein vaikein asia. Kyllä siinnä kärsivällisyyttä koetellaan, kun kontakti koiraan katoaa, milloin minkäkin mielenkiintoisen asian takia. Mutta eihän siinnä muu auta, kun yrittää.
Agility jäi tällä viikolla väliin, koska Ellalla oli vielä alkuviikosta lääkitys päällä. Tähän meidän lähelle on muuten tullut uusi agilityrata, jonne meillä olisi vaan puolen kilometrin matka. Siellä olisi hyvä harjoitella, kun vaan päästäisiin. Anomus on sisässä, mutta en tiedä miten meidän käy...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti