Nyt se sitten tapahtui: Ellan ekat juoksut alkoi. Ikää neitokaisella on 8 kuukautta. Tarkoittaa taukoa treenaukseen, ja meidänkun piti juuri aloittaa pentutottelevaisuusryhmässäkin. Nyt saadaan sitten Teemun kanssa mennä kahdestaan (paikan saaminen ryhmästä ei ole itsestäänselvää, joten mentävähän se on kun kerran päästiin joukkoon). Kotimatka tänään menikin sitten kinastellessa, että kumpi meistä on se koira ;o)
Eilen iltapäivällä käytin Ellaa lenkillä, kun huomasin vähän matkan päässä pari peuraa, jotka olivat ruokailemassa pellolla. Jäin niitä sitten ihmettelemään. Ilma oli kaunis ja luonto ihanan hiljainen ja rauhallinen. Ella oli vähän jännittynyt että mitä minä tiirailen, joten kun sen peräpää sanoi pruut-pruut, niin koko tyttö ponkaisi eteenpäin ja katsoi järkyttyneenä taakseen, että mistä se ääni tuli...? Ihan höperö koira!
Teemu oli tyytyväinen että Ellan juoksut alkoi, tyttö on näet viime päivinä ollut ulkona ollessa kiinostuneempi hajuista kun meistä. Luoksetulot ja kontaktinotot on ollut vähän niin ja näin, riippumatta siitä miten hyviä herkkuja tai leluja olisi mukana. Yritin jo järkeillä Teemulle että taitaa olla murkkuikäongelmia, mutta vasta juoksujen alkaminen sai herran vakuuttumaan siitä, että kyseessä voisi olla muutakin kuin pelkkä välinpitämättömyys.
Eilissä iltana käytiin myös kaupoilla, pennun tulon jälkeen kun tämäkin harrastus on jäänyt vähemmälle. Aina on kiire kotiin ja lenkille. Ostettiin takapihan puolelle isompi kuramatto, jotta lattiat pysyisi puhtaampina. Ellakin tykkäsi matosta. Kovasti.
Oli tänään repinyt matosta piiiitkiä suiruja. Kummaltakin puolelta. Repiminen ja silppuaminen onkin aina ollut Ellan lempipuuhaa.
Jos hyviä puolia pitää hakea, niin onneksi ei tullut ostettua kallista mattoa. Se se olisi sieponut ja kovasti.
Tänään ehdittiin iltalenkille ennen kuin tuli pilkkopimeää. Pidin Ellaa hihnassa myös pellolla, jottei tulisi mitään vahinkoja juoksujen aikaan. Vähän kauempaa pellolta kuului ääniä, ja näin hämärässä peuran hahmon. Niin näki Ellakin. Pikku tyttö olisi kovasti halunnut mennä peuran perään loikkimaan. (Ellan peltohyppely muistuttaakin kovasti peuran poing-poing-poing menoa.) Tyttö halusi nähdä peuran paremmin ja seisoi pitkään kahdella tassulla. Peura hyppi eteenpäin, josta Ella innostui kovasti. Mukaan olisi pitänyt päästä. Niin kovasti että piti oikein volahdella. Meidän Suuri Metsästäjä.
Metsästäjästä tulikin mieleeni Väinöherra. Oli meillä viikonloppuna (eikä muuten mitenkään indikoinut Ellan alkavia juoksuja). Pellolla Väiski pääsi lempiharrastuksensa pariin, elikkäs popsimaan luomuravintoa peltomyyrien muodossa. Ella oli kovasti innostunut aiheesta, ja oli kai vähän saanut maistella Väiskiltä ylijääneitä suolenpätkiä. Harraste oli näemmä Ellankin mieleen, tyttö näet tänään selvästi haki myyriä pellolta. Lajin herruus kyllä vaatii vielä opettelua, mutta eiköhän nuo pojat vierailullaan opeta pikkuneitiä. Väinölläkin taisi mennä vain pari hukkaa viime talvena kun meillä oli pahin myyräkausi. Poijat oli minulla hoidossa pari päivää ja saattaapi olla että yksi tai kaksi myyrää tuli popsittua. Per lenkki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti