Eilen meillä oli taas tiistaiseen tapaan agilitytreenit. Ella oli välillä hienosti, välillä taas tytön huomiota sai hakea. Mutta noin yleisesti ottaen treenit meni aikalailla hyvin. Tehtiin pussi - pöytä harjoituksia, joissa tahtoi olla ensin liiaksi vauhtia (ja erityisen huono ohjaus), hyppyharjoituksia niin että edessä olevaa hyppyä ei tehty, vaan käännyttiin sivulle, keppejä yhdistettynä hyppyyn, ja keinua pöydälle laskeutuen. Keinun ekalla kerralla Ellalla oli kova vauhti ja kehno hallinta, mikä yhdistettynä jäiseen keinulautaan oli huono yhdistelmä. No, tästä opittiin sen verran että seuraavat yritykset oli huomattavasti paljon hitaampia. Tahtoo tuo tyttö olla vielä melkoinen kohlo (kuten myös ohjaaja).
Agilityn lisäksi ollaan harjoiteltu perusjuttuja, seuraamista, nätisti hihnassa kulkemista, näyttelyseisontaa, luoksetuloa ja istumista. Näyttelyseisontaa tarvitaan taas sunnuntaina, kun olemme menossa Ellan kanssa Helsingin pentunäyttelyyn (Royal Canin Puppy Show). Saas nähdä miten meidän tällä kertaa käy.
Noita perustaitoja taasen tarvitaan pentutottelevaisuuskurssilla, joka ollaan aloittamassa ensi viikolla. Se onkin sitten kiireinen viikko tulossa, kun on kahdet agilitytreenit, yksi pentutottelevaisuusilta, ja viikon päätteeksi vielä pentunäyttely (Best In Pentunäyttely).
Ottaen huomioon että meidän ei ole tarkoitus tehdä Ellasta näyttelyprimadonnaa, niin näitä pentunäyttelyitä tulee nyt aika monta. Sinänsä ihan hyvä, kun nämä ei ole niin totisia kuin varsinaiset näyttelyt, ja siitäkin syystä että meillä ei ole kokemusta näyttelyistä.
Sitten siihen mitä Ella ehkäpä saisi tulevaisuudessa tehdä... Merja ystävällisesti lahjoitti meille parit peuransorkat, ja sehän tarkoittaa että Elmeri pääsee jäljestämään. Täytyy tehdä jälki metsään ja päästä koira tekemään sitä mistä se todella pitää, käyttämään nenäänsä.
Nenän käyttämisestä puheenollen, minulla on tapana kotosalla piiloutua ja kutsua Ella etsimään. Piilo voi olla verhon takana, saunassa tms suhteellisen helppoa. Ella etsii piiloja innoissaan. No, tässä muutamaan otteeseen olen tehnyt niin että olen sulloutunut makuuhuoneen vaatekaappiin, niin että ovi on raollaan (eihän sinne tämän kokoinen ihminen muuten mahdu). Elmeri tulee etsimään, ja haistelee ilmasta että täällä se mamma on. Mutta sen sijaan että olisi tullut vaatekaapin ovelle, niin koira onkin tuijottanut makuuhuoneen nurkaan, kohtaan jossa seinä yhdistyy vaatekaapin yläreunaa (tässä on pieni lippa). Häntä heiluu iloisesti että mamma se on tuolla lipan päällä piilossa. Lipalla on leveyttä viitisen senttiä, joten meikkis on Ellan mielestä pikkiriikkinen. Sama homma on toistunut pariin otteeseen, vaikka Ella yleensä löytää minut nopeasti. Arvatkaa vaan pysyykö minun pokka, naurunpyrskäykset saa Elma-neidin tajuamaan että tuolla kaapissahan se mamma on. Tiedä nouseeko hajut jotenkin hassusti ylös, vai mikä siinnä on, mutta näin tyttö vaan tuijottaa samaa kohtaa varmana löydöstään. Teemu oli kyllä sitä mieltä, että meikkiksen ei kannattaisi piiloutua vaatekaappiin, koska on todennäköistä että sen pohja pettää ;o)
Että semmosta meidän residenssissä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti