Springeripäiviltä mökille

Viime viikonloppu me vietettiin Springeripäivillä Punkalaitumella. Etukäteispeloista huolimatta keli oli meille varsin suosiollinen, joten telttaviikonloppu ei ollut täydellinen katastrofi =o)
Myös Ella ylitti odotukset käyttäytymällä varsin mallikkaasti. Jopa ne ajat jotka tyttö vietti teltassa yksin (häkissään) menivät hienosti. Ella ei haukkunut eikä ulissut, vaan käytti ajat lepäämiseen. Me isännän kanssa osallistuttiin monelle luennolle ja Ellan kanssa harjoiteltiin agilityä. Vauva-agilityt meni tavanomaiseen tapaan, mutta sunnuntaille olin ilmoittautunut agilityn alkeisiin. Minua vähän jännitti että mitenkähän meille käy, ja hyväksytäänkö meitä ylipäätänsä mukaan. Reetta toivotti meidät tervetulleiksi, ja näin me osallituttiin ekalle "oikealle" agilitytunnille. Ja kuinka meille kävi?
No Ella yllätti meikäläisen kymppi-nolla. Kaikki tehtävät meni hienosti, ja tunnin päätteksi Ella päätti ihan itsenäisesti vetää varsin kovalle mutkalle vedetyn putken: "katsokaa nyt kaikki, kyllä meikä tyttö osaa!". Siinnä oli emännällä hymyssä pitelemistä =o)
Sitten lähdettiinkin suuntaamaan nokka kohti Pohjois-Karjalaa. Matkaan meillä meni jotakuinkin kuusi ja puoli tuntia. Ella veteli sikeitä lähestulkoon koko matkan. Minä olin aivan varma että kun pääsemme perille (jotakuinkin puolen yön aikaan), niin pikkuneiti on virtaa täynnä. Mutta niinhän siinnä kävi että jonkun aikaa touhuttuaan tyttö kävi uudelleen unille. Joten niin saimme mekin nukuttua raskaan viikonlopun jälkeen.
Täällä sitä nyt sitten ollaan vietetty viikkoa maaseudun helmassa. Ella on saanut olla vapaana koko ajan, ja voi pojat että se on mukavaa. Välillä voi juosta mäkeä alas rantaan, ja sitten takaisin ylös. Joka puolella on mielenkiintoisia hajuja, ja kaikenlaista elävää. Erityisen mielenkiintoisia ovat perhoset ja mehiläiset, joita voi yrittää pyydystää. Ella ei voi mitenkään ymmärtää miksi jälkimmäisten jahtailusta aiheutuu kieltoja. Taitaa mennä taas "siperia opettaa" osastolle.
Uimassakin ollaan käyty runsaasti, ja nyt Ella alkaa olla sinut tämänkin elementin kanssa. Kalassakin ollaan käyty, ja veneeseen nostetut kuhat olivatten Ellan mielestä kummallisia.
Eilen käytiin metsässä viemässä hirville nuolukiviä, ja kylläpä siellä oli mielenkiintoisia tuoksuja. Metsässä kävi tohina ja nuuskutus, kun urhea pikkuneiti tutki ympäristöä. Hirven makuujäljet saivat kunnon nuuskinnan, kuten myös lintujen jäljet.
Ja paukuteltukin on. Me kun ei haluta tytöstä paukkusäikkyä, niin ollaan yritetty kolistella ja paukutella yhtä jos toistakin asiaa, leipäpussista alkaen. Täällä maalla ollaan paukuteltu kiinanpommeja ja tänään yksi ilotulitusraketti. Ella ei ole ollut kummastakaan moksiskaan, katsoo vaan että mikähän tuo oli, ja jatkaa sitten mitä ikinä olikaan tekemässä. Joten näyttää siltä että tästäkään asiasta ei tule ongelmia. Tai no, jos ei katsota ongelmaksi sitä että naapurimökin mamma oli kertonut naapureille että epäilee paukkujen aiheutuneen siitä että hänen kadonnut pikkukisunsa on joutunut haulikon piipun eteen ;o)
No kissaa ei ole näkynyt (vaikka olisikin mielenkiintoista nähdä mitä mieltä Ella on kissoista), joten meidän paukuttelut ei kyllä ole osasyyllisiä mahdolliseen katoamiseen.
Ai kuvia? No niitä kyllä löytyisi, mutta kun näin maalla ollaan, niin kirjoittelen tätä tekstiä kännykän yhteyden avulla. Ja kun ollaan tarpeeksi syrjässä niin ei näytä edes 3G toimivan, joten nyt kyllä joudutte odottelemaan. Laitan kuvia kunhan pääsen parempien yhteyksien ääreen.
Se on moro!

Koiramainen säätiedotus?

Eilen iltapäivällä soittelin sisarelleni kysyäkseni millainen keli Vantaalla on. Meillä Kirkkonummella näet satoi varsin reippaasti. Rakas sisareni totesi että keli on aivan loistava agilitytreeneille, eikun menoksi vaan. No mehän sitten lähdettiin.
Ojangolla satoi vettä. Pikku spanielit vaihtoivat nopeasti väritystä puna-valkoisesta harmaaseen. Pitäähän sitä tietysti painia, kelistä riippumatta.
Treenit aloitettiin, ja vaikka meidän pikku prinsessa yleensä on sitä mieltä, että sateella ei voi tehdä yhtään mitään, niin harjoitukset meni aivan loistavasti. Liekkö ollut sateen syytä että maahan valuneet herkut eivät kiinnostaneet aivan niin paljon kuin normaalisti, vai oliko syynä se että viime kerran positiivisen vasteen innoittamana otin Ellalle evääksi kanaa. Mutta niin siis edettiin, että pikkuneiti kyllä vienolla äänellä ilmoitti ettei sade ole kivaa, mutta suoritti siitä huolimatta annetut tehtävät hienosti.

Merjalle vaan terveisiä että minun monta vuotta hienosti palvellut drymax asu ei sitten enää pidä vettä. Ei takki, eikä housut.
Piti käydä tänään kaupasta hakemassa uudet kuteet, kun mietin että viikonlopusta voi tulla surkeaa, jos Springeripäivillä sataa vettä.
Minusta on aivan mahtava miten Ella on kehittynyt. Keskittymiskykykin on jo aivan toista luokkaa kuin muutama viikko takaperin. Ruokaa annettaessa neiti istuutuu nätisti paikoilleen, ja katsoa tapittaa silmiin usean sekunnin ajan, niin kauan kunnes saa luvan ottaa ruokaa. Vielä vähän aikaa sitten rutiini oli kuppi-vilaus-kuppi-vilaus-istu-maahan-vilaus, kun tyttö yritti kaikkia mahdollisia juttuja, jotta saisi eväänsä mahdollisimman nopeasti.
Tänään päiväkävelyllä näin taas käärmeen. Ella taisi taas aavistella minun pelon, kun sillä meni häntä koipien väliin. Yleensä kun tuo on niin reipas tyttö. Minun piti sitten vähän matkan päästä leikkiä Ellan kanssa jotta sain epävarmuuden katoamaan.
Iltalenkillä päästiinkin tarkastelemaan komeaa kaurispukkia oikein lähietäisyydeltä. Se oli iltasyönnillä tuossa pellolla. Hiivittiin hiljaa lähemmäs ja tuijoteltiin toisiamme. Vain korvat ja sieraimet liikkui, kun upea eläin tutkaili meitä. Ella ei tajunnut että mitä me hiivitään ja jäkitetään paikallaan, mutta oli kuitenkin leikissä mukana, hiljaa aloillaan. Vähän matkan päästä nähtiin kaksi muutakin kaurista, mutta ne olivat kauempana. Jopa kotiinpaluu sujui tänään hienosti, yleensä käy niin että Ella alkaa loppumetreillä vetämään, joka taasen tarkoittaa matkan tyssäämistä (vetokoiraa kun en halua).
Niin että ei tässä voi oikein muuta todeta kuin että onpa mukavaa kun meillä on hienosti kehittyvä koira! Joka muuten painaa jo kymmenen kiloa =o)

Kyykäärmeitä ja hajuhaittoja

Viikonloppuna meillä oli taas tohinaa, kun siskon perhe koirineen tuli kylään. Ella oli ikionnellinen kun pääsi taas seurailemaan isompien koirien touhuja. Tällä kertaa Ossikin oli jo hivenen suvaitsevampi pikkuneitiä kohtaan, jossain vaiheessa pari makoili matolla niin että Ellan pää kellotti Ossin takaliston päällä =o)

Minä taasen olin ikionnellinen että en lähtenyt mukaan sunnuntain metsälenkille, sillä palattuaan porukka kertoili innoissaan nähneensä 4 kyykäärmettä. Ällö ja yökötys. Minä kun en pelkää mitään maailmassa niin paljon kuin käärmeitä. Mitenkähän minä nyt enää uskallan lähteä tuonne ulos? Ja miten pikkuneidille voi opettaa että jos näkee käärmeen niin pakoon ja lujaa?

Niin, nähtiinhän me Ellan kanssa yksi kyy tuossa ihan lähellä tien varressa. Katselin juuri penkkaa ja manailin kun ihmiset ei osaa kerätä koiriensa jätöksiä, kun tajusin että kakkaläjän vieressä oli iso kyy. Ja säikähdin tietty ihan hirveästi, ja kirmasin karkuun. Ellakin taisi huomata että nyt tuli mammalle joku paha, kun se ilmaisi heti haluavansa syliin...

Ai niin, olenko muuten kertonut että me saimme uudet naapurit? Ja että heillä on 18 viikkoinen koiranpentu? Joka on jotakuinkin puolet isompi kuin meidän pikkuneiti =o)

Siinnä sitä nyt ollaan haisteltu aidan läpi toisiaan. Kun Rea juoksee vauhdilla kohti aitaa, niin Ellalla meinaa mennä pupu pöksyyn. Tyttö saa hirveät hepulit, juoksee pari rundia omenapuun ympäri ja menee sitten heiluttamaan häntää aidan viereen. Hauska seurata näiden touhuja. Pitäisi ottaa joku päivä koirat samalle pihalle, jotta pääsisivät kunnolla tutustumaan toisiinsa.

Tänään olen ollut Ellan kanssa kotinaisena. Eilen illalla nimittäin tytön peräpää alkoi rutajamaan niin että meillä meinasi tehdä pahaa nukkua samassa huoneessa. Yöllä n. kahden aikaan heräsin siihen kun kuului sanomalehden repimisääntä. Laitoin valot heti päälle, ja näinhän se oli että Ellalta oli tullut löysät sanomalehdelle. Neiti kai yritti repiä hesarista peittoa läjän päälle kun repi lehteä. No eipä siinnä muuta kuin tyttöä ulos ja lehdet vaihtoon. Loppuyö menikin ihan ongelmitta. Tänään aamulla vatsa näytti olevan ok, mutta joskus puolenpäivän aikaan tyttö raapi ovea ja vinkui että nyt tartteis päästä. Joten näyttää sille että tänään meillä paastotaan. Onneksi tyttö näyttää muuten olevan oma itsensä, ja vesikin maistuu. Annoin Ellalle myös maitohappokapselin veteen liotettuna, ja hyvin tuo maistui. Toivotaan että vatsa toipuu nopeasti.

Viikonloppuna olisikin sitten tarkoitus suunnata Springeripäivien kautta lomille, toivotaan että kelit vähän paranee ennen sitä, sillä meillä on ohjelmassa telttamajoitusta =o)

Terminaattori ja Imperiumin Vastaisku

Tänä aamuna ensitöikseni meinasin kirjoittaa blogiin kuulumisia, kun ei vaan ole ehtinyt kirjoitella. Mutta, hommassa oli sellainen pieni mutta että adsl boxi oli aivan mykkä. Ei valon valoa, ei mitään.

Muutaman sekunnin pohdinnan jälkeen muistin, että eilen kun lähdin kotoa, niin minulla oli jäänyt olohuoneen koiraportti avoimeksi. Portin tarkoituksena on estää Ellan pääsy huoneeseen silloin kun emme ole kotona. Muualla tilat on tehty sellaisiksi että pikkuneiti ei pääse tekemään (ainakaan hirveän kovaa) tuhoa.

Olohuoneessa on paljon vastustamattoman ihania asioita; sohva, stereot, viritinvahvistin ja paljon johtoja. Ja johdothan olivatten saaneet kyytiä. Yksi kännykän laturinjohto oli purtu kokonaan poikki ja adsl purkin virtajohtokin näytti saaneen kovaa kyytiä. En tiedä lieneekö pikkuneiti saanut kovan tällin, hengissä tuo ainakin vielä on.

Minulla oli muuten menneinä vuosina pieni turkiskani. Sekin oli erikoistunut virtajohtojen pureskeluun. Siitä syystä minäkin olen saanut täydet 230 volttia useampaan otteeseen. näkyyköhän se päällepäin..?

No, nyt johto on korjattu, ja yhteydet toimii.

Mitä muuta kivaa tällä viikolla..?

Kuten olen kirjoitellut, meidän agility treenit on mennyt vähän niin ja näin. Ella ei oikein ole innostunut. Kentälle tuleminen ja siellä oleminen on kyllä ollut kivaa, mutta sen jälkeen maahan valuneet namipalat ovat vieneet täyden huomion. Päätin siis tällä viikolla tehdä Imperiumin Vastaiskun ja varustauduin kentälle Ellan lempiherkun, keitetyn kanan kanssa. Ja voi pojat, että ero oli huomattava. Nyt neiti oli aivan innoissaan ja meillä oli hyvin onnistuneet treenit.

Tällä kertaa päästiin jo kokeilemaan tilannetta jossa oli kaksi estettä (rengas ja putki) peräkkäin, ja sekin onnistui suureksi ihmeekseni hienosti. Tähän oli suurena apuna kouluttajamme Tiinan ohjeistus, nimittäin minä olen mennyt liian vauhdilla eteenpäin. Nyt kun otin vähän hitaammin, niin Ella teki hienosti sen mitä sen pitäisi.

Treenien jälkeen oli taas aikaa painia sisarusten kanssa. Nyt huomaa että pentujen raivokas leikki on saanut hienostuneempia muotoja, pennuista on kehittymässä hienoja pikkukoiria. Välillä voidaan vaikka vaan lepäillä apilaniityillä ja nauttia yhdessäolosta.

Meidän pikkuneiti on muuten erityisen hassun näköinen juuri nyt, kun hampaat vaihtuu. Edestä on ylhäältä ja alhaalta samanaikaisesti vaihtumassa hampaat niin, että keskellä on kaksi hammasta ja näiden molemmin puolin on tyhjät kolot =o) Melkoinen harvahammas siis. Pohdiskelin tässä että mihinkähän ne putoavat hampaat oikein menee, kun niitä ei ole näkynyt. Eilen sitten löysin olohuoneen matolta pienenpienen hampaan =o) Todella pienen ja terävän.

Yllin kyllin lämpöä

Nyt vaikuttaa sille että kesä on tullut =o) Ellakin kävi ensimmäistä kertaa ihan oikeasti uimassa. Tyttö ihmettelee vieläkin että mikä ihme elementti tämä vesi oikein on. Vedessä on kyllä kiva kahlata ja pomppia, varsinkin kun emäntä tai isäntä on seurana.

Eilen meillä oli ohjelmassa Teemun siskon synttärit. Viikolla kun olin katsonut säätiedotuksia, niin koko viikonlopulle luvattiin lämmintä. Ihan niin paljon että pelkäsin että nahka käryää. Mutta miten kävikään, lauantaina oli todella kylmä päivä. Ja juhlat olivat ulkona, ja minä onneton laitoin mekon päälle.

Muutaman tunnin sinniteltyäni totesin ettei auta, oli pakko mennä laittamaan housut ja pitkähihaista paitaa päälle. Vettäkin sataa tihuutteli välillä. Onneksi juhliin oli kutsuttu ihana steelband meitä lämmittämään. Aurinkokin melkein tuli pilkistämään, kun musiikki oli niin mukaansatempaavaa.

Me Teemun kanssa oltiin yötä juhlapaikalla, joten sisareni perhe otti Ellan yökylään. Kun lähdettiin juhliin niin Ella oli labbis Väiskin kainalossa varsin tyytyväisenä. Mukava kurmottaa isompaa koiraa. Yökin oli mennyt ihan hienosti, siitä kiitos Jarkolle =o) Jarkko on näet ahkerasti modannut meille autoon koirahäkkiä, ja nyt kun häkki tuli valmiiksi, niin Ella oli viettänyt yönsä siinnä. Ja jotta Ellalla ei olisi isäntäväkeä niin kova ikävä niin Jarkko oli viettänyt yönsä vaimon sijaan meidän pikkukoiran vieressä. Kylläpä meidän kelpaa kun on oikein luotto hoitopaikka, jossa tyttökin viihtyy. Ja oli se pikku prinsessa kai ollut ihan kunnolla, koska kyläpaikan kommentit oli että voi tulla toistekkin =o)

Tänään iltapäivällä sitten mentiin hakemaan Ellaa, ja oli tuolla tytöllä kai ollut vähän ikävä meitäkin, koska jälleennäkemisen riemu oli käsin kosketeltava. Jonkin aikaa oltuamme lähdettiin koko porukalla meille. Me ihmiset suunnattiin uimaan, ja koirat sai jäädä kotia. Ossi ja Väiski pihistivät Ellan kaksi luuta. Ella reppana sai katsella vierestä isompien touhuja.

Minäkin kävin heittämässä talviturkkini järveen. Kylmään sellaiseen. Tai siltä se ainakin minusta tuntui. En tiedä mistä ne pikku tenavat on tehty, kun näytti ettei niillä ole yhtään kylmä =o)

Illalla käytiin vielä Merjan kanssa ulkoiluttamassa isompia koiria. Nähtiin matkalla yksi kaurispukki. Väiski (vaaleampi labbis) kävi putros-putros-putraamassa ojassa, ja näin meillä oli sitten puolitoista mustia mukana. Jännä miten noi kuraojat on koirista aina yhtä viehättäviä ;o)

Sillä aikaa kun me oltiin isojen koirien kanssa ulkona, niin Ella otti luiden herruuden. Tyttö makoili aurinkotuolilla ja oli kerännyt molemmat luut kaluttavaksi.

Hampaatonta menoa

Sitä on taas menty niin kovaa haipakkaa ettei ole kerennyt edes raportoida tekemisistä. Juhannuksen seutu vietettiin mökillä. Ellan mielestä oli kertakaikkisen mahtavaa kun sai juoksennella ympäriinsä. Ei kaulapantaa, ei hihnaa, ei aitoja! Ja kun porukkaakin oli enemmän niin minne tahansa meni niin aina oli joku rapsuttelemassa ja höpöttämässä pikku prinsessalle.

Lintujen vihellys oli hämmentävää, Ella kun ihmetteli että kuka täällä koko ajan pillittää...? Rannalla käytiin kahlailemassa, mutta varsinaisesti uimaan ei ole vielä päästy.

Eilen käytiin taas tapaamassa siskoksia Ojangossa. Päivä kun oli varsin lämmin, niin Ella tuumi ettei tässä jaksa rehkiä. Uusi vetolelu sai Ellan innostumaan ehkä noin minuutiksi, mutta muuten homma oli vähän ponnetonta. Niinpä me oltiin Ellan kanssa lähinnä varjossa, ja katseltiin muiden touhuja.

Harjoitusten jälkeen sai taas peuhata sisarusten kanssa. Vaikka olikin kuuma, niin niin kuumaa ei kuitenkaan etteikö sitä olisi vähän jaksanut riehua ;o) Mutta tässäkin huomasi että Ella hakeutui pitkän heinän suojaan varjoon.

Ai niin, jos Ellan suuhun kurkistaa, niin siellä on hivenen hassu näky: tytöltä on lähtenyt edestä niin ylhäältä kuin alhaaltakin kaksi keskimmäistä hammasta =o) Purulelut ja luut onkin olleet kovassa käytössä. Saapas nähdä millaiset hampaat noiden naskaleiden sijaan tulee.

Harjoituksia ja Tuhotöitä

Tiistaina käytiin taas Ellan kanssa treeneissä. Ella on aivan erityisen taitava löytämään kaikki maahan pudonneet namit =o) Tällä kertaa olin varannut radalle uuden vinkuvan, narujaloilla varustetun sikalelun, joka on kotona innostanut neidin hurjaan leikkiin. Mutta, tämänkin lelun kanssa kävi samoin kuin narulelun kanssa aiemmin, Ellaneitiä ei voisi vähempää kiinnostaa.

Onneksi Tiina (meidän hyvähermoinen kouluttaja) keksi lainata Ellan siskon, Essin, narupallolelua. Ja voi että se olikin Ellan mieleen. Eli nyt pitäisi löytää vastaava lelu Ellalle, niin saadaan harjoitukset sujumaan oikeaan suuntaan.

Ostin tässä Ellalla toisenkin uuden lelun. Ellan pentuaikainen nimihän oli Vauhtiraita, ja tällä lelullakin on samanlaiset vauhtiraidat, niin pakkohan se oli ostaa =o)

Mikähän siinnä mahtaa olla että pennuilla on tuhovimma? Ainakin meidän Ella on sellainen pikku termiitti että mielellään hajottaa kaikki eteen sattuvat esineet pieniksi atomeiksi. Syleksii sitten ylimääräiset purut suustaan ja on tyytyväinen.

Tässä aiemmin Ella oli yhtenä päivänä keksinyt että makuuhuoneen lattian suojana ollut muovimatto on mukava revittävä. No Teemuhan paikkasi ennestäänkin jo varsin ruman maton ilmastointiteipillä. Vaan nytpä ei enää tarvitse paikkailla, kun koko matto on pieninä palasina. Ei tuosta enää saa mitään suojaa aikaiseksi. Äkkinäinen voisi ajatella että pikku koiruli on ollut liian pitkiä päiviä yksin kotona, mutta ei. Lopullinen Tuhotyö tehtiin päivänä jolloin vietin etätyöpäivää. Tietenkään Tuhotyötä ei voinut tehdä silloin kun olin näkemässä, vaan siinnä välissä kun lähdin kaupungille. Teemu kävi töiden jälkeen kaupassa, joten pennulla oli parin tunnin väli ettei ketään ollut kotona. Siinnä oli hyvä tehdä Tyydyttävä Tuho.

Näin Juhannuksen kunniaksi: linkki Kertakaikkisen Suloisen Ellan videoon:

http://www.youtube.com/watch?v=jInfg66bCss