Koirakaverit kylässä

Eilen meillä oli taas agilityn iltatreenit hallissa. Mitähän niistä kertoisi..? No Ella ei ehkä ollut ihan sataprosenttisesti mukana, mutta enpä tainnut olla minäkään. Raskaan viikon jälkeen tuntui että aivot ei vaan toimi. Meillä oli ratatreenejä, ja yhden jos toisenkin kerran löysin itseni esteen edestä pää tyhjänä. Koira selän takana, sanat hukassa ja kädet solmussa. Ella parka. Miten sitä pikku spanieli tietää mitä siltä odotetaan kun emäntä on hukassa..No loppujen lopuksi saatiin valssaukset edes joten kuten sujumaan, vaikka ongelmia oli.Treenien jälkeen Essi ja Ella pääsivät juoksemaan pellolle, ja vaikka maa alkoikin olla jo kohmeessa, niin Ella oli aivan yltäpäältä kurassa. Eikun vaan suihkuun heti kun päästiin kotiin.

Tänään Ella pääsi pitkästä aikaa ulkoilemaan Ossin ja Väiskin kanssa. Kyllä siinnä sitten juostiin pitkin peltoja ja metsää. Pikku spanielikin on saanut vauhtia jalkoihinsa, joten se pysyy jo paljon paremmin noutajapoikien vauhdissa.

Jarkko, Ossi, Väiski ja Ella pellolla

Ella piilottelee heinikossa

 

Hurjaa juoksua

Lenkin jälkeen Ella näytti Ossille hurjan puolensa. Ossi nimittäin omi Ellan luun. Jossain vaiheessa Ella tuumi että nyt saa riittää ja urahti Ossille oikein kunnolla. Melkoinen tyttö =o)

Kohtaaminen metsässä

Tiistaina vietin etätyöpäivää. Käytiin aamulla Ellan kanssa lenkillä metsässä. Heti kun päästiin metsään, niin törmättiin Pupujussi Laukkariseen, joka oli odottelemassa meitä. Elmeri siitä ilahtui kovasti, ja otti pienet kisaspurtit. Pupujussi Laukkarinen oli sitä mieltä että on nopeampi, ja loikki karkuun. Elmeri jäi toiseksi.
Yllätyksekseni tyttö tuli hienosti takaisin kun pikkuisen viheltelin. En siis käyttänyt pilliä, enkä edes viheltänyt kovasti, vaan ihan hissukseen. Ella tuli luo hirmuisen iloisena. Kävi kääntymässä ja meni sitten uudelleen haistelemaan Herra Laukkarisen jälkiä.
Samoiltiin siinnä sitten pitkin metsää, ja lenkki venyi pidemmäksi kuin oli tarkoitus. Elma-neiti juoksenteli pitkin ja poikin, ja nautti metsän tuoksuista. Jossain vaiheessa taisi olla tuoreita jälkiä, kun tyttö häipyi näkyvistä. Odottelin siinnä sitten aikani ihan hissunkissun hiljaa, jotta tyttö joutuu etsimään minut. Sieltä se sitten saapui tyytyväisenä itseensä, kieli pitkällä roikkuen.
Palkitsin Ellan luoksetulosta, ja tämän jälkeen koira pysytteli suht lähellä. Kotia tultua huomasin että Ella nuolee toista tassuaan, ja niinhän siinnä oli käynyt, että tassussa oli pieni viiltohaava anturassa. Näin ollen tällä viikolla ollaan oltu suht pienellä liikunnalla.
Tänään me ollaan saatu hyviä uutisia, Ella pääsi mukaan Kirkkonummen Kennelkerhon Pentutottelevaisuus kurssille =o) Mukava kun päästään harjoittelemaan jotain ryhmässä lähempänä kotia. Nuo Ojangon treenireissut kun tarkoittaa meille n.100 km:n ajoa/kerta. No, toiset kuskaa lapsia harrastuksiin harva se päivä, ja meillä on "vaan" tämä Elmeri.
Ai niin, on minulla muitakin ilon aiheita. Nyt näyttää siltä, että Ella on tajunnut miten hihnassa pitää käyttäytyä! Kärsivällisyys on ollut koetuksella, ja välillä saa keksiä uskomattomia temppuja, että koiran huomion saisi kiinnitettyä jostain muusta mielenkiintoisesta kohteesta (toiset koirat, linnut, ihmiset tms). Mutta, totta tosiaan, nyt tyttö kulkee jo pidempiäkin matkoja hienosti hihnassa, ja huomautuksesta palaa hienosti sivulle. Eihän se mitään täydellistä vielä ole, mutta hienosti ollaan edistytty. Kyllä tämä tästä. Luulen että homman vaikeus on piillyt siinnä, että Ella saa kuitenkin olla vapaana ison osan lenkeistä (metsässä). Kadulla kävelyä on murto-osa matkasta, kun asutaan alueen reunamilla.

Lahden pentunäyttely

Epätavallisesti Sunnuntaille kello herätti meidät aikaisin. Liian aikaisin. Kukaan ei näet muistuttanut meitä talviaikaan siirtymisestä. Minä en olisi mokomaa asiaa huomannut, mutta Teemu totesi että toinen kello makkarin pöydällä näyttää eri aikaa. Asian oikeellisuus piti vielä käydä tarkistamassa toisesta kellosta, ja kun varmennus oli suoritettu, niin eikun takaisin vällyjen väliin. Viikonlopun aamu-unet kun on niin harvinaista herkkua, niin niistä ei hevin luovuta. Kellon soittaessa uudelleen tunnin kuluttua, ei auttanut muuta kuin laittaa itsensä rivakasti valmiiksi. Teemu käytti koiran ulkona, ja sitten ei muuta kuin menoksi. Matkalla poimittiin kyytiin Viivi ja Ellan velipoika Dante.

Perillä Lahdessa meitä odotti halli täynnä pentuja (ilmoittautuneita 670 kpl:tta). Meteli hallissa oli sen mukainen. Pohdiskelin hiljaa mielessäni että on se vaan mukava ettei tämä meidän rotu ole haukkujia ainakaan pahimmasta päästä =o)

Ella oli kovasti ihmeissään tohinasta joka näyttelypaikalla vallitsi. Paikka oli täynnä väkeä ja koiria. Kaikennäköisiä ja kokoisia, pienenpienestä jättiläiseen. Yllättäen tyttö kuitenkin käyttäytyi rauhallisemmin ja paremmin kuin mitä olin ajatellut. Paikan outous sai koiran ottamaan kontaktia, ja syliinkin piti päästä.
Paikalle saapuivat Ellan sisarusparvesta myös Wilma, Lotte ja Pipsa. Meillä oli siis oikea Jangas-keskittymä.
Jouduimme odottamaan vuoroamme pitkään. Toisaalta se oli ihan hyvä juttu, koska alun tohinan jälkeen koirat olivat selvästi rauhallisempia, eivätkä enää jaksaneet innostua riehumaan keskenään. Ellakin otti nokoset mukavasti isännän jalkojen juuressa, pää reppuun nojaten.

No lopulta sitten pääsimme kehään. Ella tuli ihan nätisti, pelkäämäni hullunlaukkaa ei saatu nähdä ainakaan näissä näyttelyissä. Katso video:  Kehässä
Meidät asetettiin kuvan mukaiseen paremmuusjärjestykseen: Pipsa, Lotte, Ella ja Wilma.

Ella siis sai tuloksen pentuluokka 3. arvostelulla:

"Hyvän tyyppinen narttu. Hyvä pää. Riittävän tummat silmät. Hyvin kulmautunut etu- ja takaosa. Pitkä, hyvä rintakehä. Hyvä ylälinja ja luusto. Liikkuu hyvin."

Eli eihän tässä voi muuta kuin olla tyytyväinen ensimmäisen näyttelyn tulokseen.

Osallistuimme myös kasvattajaluokkaan Jangas tyttökaartin kanssa. Tuloksena rodun paras ja kunniapalkinto. "Ryhmä hyvin kehittyneitä, vankkoja pentuja. Kaikilla hyvät etuosat, jollain hieman huomauttamista päässä ja silmien ympäryksessä."
Joten kaikenkaikkiaan meillä oli siis oikein onnistunut reissu. Ella oli puhkiväsynyt, ja oikein tyytyväinen kun lopulta päästiin autoon ja koira omaan häkkiinsä nukkumaan. Edes vieressä matkannut Dante ei saanut kiinnostusta heräämään. Tyttö heräsi vasta Helsingissä pääsimme Viivin kotiovelle. Tässä vaiheessa Ellan piti vähän ikkastakin, kun velipoika jäi pois kyydistä.

Viimeisessä kuvassa vielä Ella näyttelyn päätteeksi kasvattajansa käsissä. Taitavia tyttöjä!

Saksittu

Torstai iltana meidän Elmeri pääsi elämänsä ensimmäiseen trimmaukseen. Neiti osasi olla nätisti hoidettavana.

Trimmattavana olivat myös Ellan sisarusparvea. Kuvassa vasemmalta: Lotte, Dante, Pipsa, Ella, Essi ja Tara.

Eilen perjantaina tein etäpäivää, jotta ehdin olla Ellan kanssa päivällä. Meillä oli näet isännän kanssa illalla viinimaistajaiset. Samaisesta syystä jätin auton kotiin, ja päätin suunnistaa kaupunkiin junalla. Ennen lähtöä käytin Ellan lenkillä. Ulkona oli kurakeli, joten kotiin päästyä minun piti viedä Elma-neiti pesulle. Pesun jälkeen kuivaus, ja huomaan että kello on jo paljon.

Kamanvaihto kiireellä ja menoksi. Junalle on matkaa n. puoli kilometriä. Tikutan matkaa niin lujaa kuin vain korkokengillä pääsee. Olen jotain kolmensadan metrin päässä asemasta kun juna lähtee asemalta. Hienoa. Seuraavan junan lähtöön 25 minuuttia. Loistavaa. Matkalla tuli kuuma, joten tuulisella asemalaiturilla tulee kylmä. Todella kylmä. Manailen tilannetta mielessäni. Nämä on juuri niitä syitä miksi en matkusta julkisilla. No loppujen lopuksi pääsen perille kaupunkiin, ja meillä oli oikein mukava ilta. 

Tänään Ella (tuhottuaan pehmolelun) pääsi myös leikkimään ilmapallolla.

Huomenna onkin sitten suuri päivä, Ellan eka koiranäyttely =o)

Viikon agiliidot

Eilen kokoonnuttiin tiistaiseen tapaan Ojankoon treenien merkeissä. Ellan lisäksi treeneissä olivat Essi ja Dante, Lotte tuli kentälle myöhemmin katsastamaan meidän touhuja. Ennen harkkoja nähtiin myös pieni Tara-tyttönen, yksi pennuista jota ei olla nähtykään sitten sen päivän kun Ella äiteen luota lähti.
Yleisössä olivat myös labbikset Ossi ja Väiski, joiden tehtävänä oli ainoastaan harjoitella hissunkissun hiljaa oloa ympäristössä jossa on paljon koiria. Tätä taitoa pojat tulevat tarvitsemaan piakkoin, kun menevät töihin fasaanijahtiin.
Olin varautunut treeneihin tällä kertaa keitetyllä kanalla, ja kyllä herkku maistuikin. Sormet meinasi mennä mukana ;o)
Ella suoritti annetut tehtävät hienosti, vaikkakin häpeäkseni täytyy myöntää, että emännän ohjeistus oli välillä vähän niin ja näin. Ehkä minä vielä jonain päivänä. No, joka tapauksessa olin erittäin tyytyväinen illan lopputulokseen. Pikku Elmeri näytti silminnähden nauttivan harjoituksista; jos minä hidastelin liikaa tehtävän annossa, niin tyttö meinasi lähteä itsekseen suorittamaan esteitä. "Joo, joo, tiedetään hyppy-rengas-hyppy-piiittkä, kyllä minä osaan!"
Melkoinen epeli. Muutenkin tuntuu että kontaktiharjoituksista on ollut apua. Ei nimittäin ole montaa viikkoa siitä, kun koiraan ei saanut mitään kontaktia, nyt tyttö ihan selvästi seuraa emännän puuhailuja. Toinen osa-alue mikä on selvästi parantunut, on koiran kyky olla läsnä tilanteessa, vaikka ympärillä sattuu ja tapahtuu. Samoin rauhallisesti paikallaan olo. No joo, sattuuhan niitä tilanteita että koira karkaa käsistä, mutta edistystä on kyllä tapahtunut reippaasti. Saattaapi olla että tästä tytöstä vielä jonain päivänä tulee hienosti käyttäytyvä aikuinen koira. Olisihan se mukavaa =o)
Huomenna me ollaankin menossa trimmattavaksi, täytyyhän sitä vähän laittautua viikonlopun näyttelyyn. Jonne on muuten tulossa 670 pentua! Täytyy sanoa että näin ensikertalaiseksi olin järkyttynyt tuosta määrästä. Jotenkin olin kuvitellut että koiria tulee huomattavasti vähemmän. Saas nähdä mikä meteli paikalla on, kaaos nyt ainakin.
Eilissä iltana treenien päätteeksi käytiin syömässä Merjan herkullisia suklaamuffinsseja. Niin, muffinssit meidät vei mukanaan, jos ihmettelitte mihin me niin vauhdilla kadottiin.
Ossi ja Väiski kuolasi minun taskuista löytyviä herkkuja, johon Merja kommentoi ettei ole koko (aikuisten) koirien aikana syöttänyt koirille niin paljon treeninameja kuin meikkis ekan puolen vuoden aikana. Totesi kyllä perään hyvin tahdikkaasti että siitä huolimatta Ella ei ole lihava ;o)
Niinhän se tahtoo mennä, että palkittava on sillä mikä koirasta palkinnolta tuntuu. Leluja käytettäessä, niitä joista Ella ylipäätänsä innostuu, tyttö tahtoo saada liian kovat kierrokset päälle. Nameilla koiran saa rauhallisemmin tekemään tahdotut asiat. Ainakin tällä hetkellä tilanne näyttää hyvälle, saas nähdä koska murkkuilut alkaa painaa päälle ihan toden teolla.

Jos metsään haluat mennä nyt...

Tänään päätettiin käydä vähän pidemmällä metsäretkellä Ellan kanssa. Reissu olikin kannattava, sillä kun mentiin vähän uusille alueille (kuitenkin kotikulmilla pysyen), niin ei mennyt aikaakaan, kun törmättiin hirveen. No, ei nyt ihan sananmukaisesti törmätty, mutta päästiin nyt kuitenkin ihailemaan isompaa hirvieläintä. Peuroja ja kauriita näkee varsinkin tähän aikaan vuodesta melkein joka päivä, mutta enpä muista koska viimeksi olisin metsässä kävellen nähnyt hirveä. Tien varsilla noita komistuksia kyllä näkee silloin tällöin autolla ajellessa, mutta metsässä ovat taitavia väistämään ihmistä. Isäntä oli muuten fiksusti varustautunut harmaaseen asuun. Mikäs sen mukavampi näin hirven metsästys aikaan...
Ella ei hirveä havainnut, ja hyvä niin. Riittää kun tyttö jahtailee lintuja ja pupujussilaukkarisia. Mikä neuvoksi jos pikku spanieli päättäisi ryhtyä hirvikoiraksi?
Sattuipa reissulla muutakin mukavaa. Takaisin tullessa lompsittiin metsän reunaa pitkin pellolla, ja kun tuossa menee suht lähellä autotie, niin pidettiin Ella hihnassa. Jostain kumman syystä paikka toimi niin, että Ella käveli nätisti hihnassa. Ei lainkaan vetämistä, ei häröilyä, ei mitään. Kipiti kipiti kip, käveltiin vaan nätisti monta sataa metriä! Eli meillä on vielä toivoa saada pikku neidistä hienosti hihnassa kulkeva spanieli. Jee!
Metsäretki kesti vähän alle kaksi tuntia, joten Elma-neiti on viettänyt päivän lepäillen. Ainoana harjoitteluna ollaan vähän harjoiteltu näyttelyseisontaa, jottei ensi viikon pentunäyttely mene ihan löperiksi.

Viikonlopun leikkejä

Eilen vuorossa olivat agilityn hallitreenit. Meitä oli poikkeuksellisesti vain kaksi koirakkoa, joten saatiin oikein ihanaa tehotreenausta. Kun ulkopuolista häiriötä ei juurikaan ollut, niin Ella käyttäytyi ihastuttavan hienosti. Tehtiin ratatreenejä, ja kunhan vaan itse toimin oikein, niin koirakin toimi upeasti. Vaikka olin aivan puhkiväsynyt raskaan viikon jälkeen, niin ainakin mieli oli hyvä mukavien treenien jälkeen.
Treenien päätteeksi Ella ja Essi pääsivät juoksentelemaan pellolle. Siinnä sitä taas mentiin peräkanaa juosten, leikkien. Hämärässä oli täysin mahdotonta nähdä kumpi pennuista on kumpi, koska tytöt on niin ihastuttavan samannäköisiä pisamanaamoja.
Tänään Ella pääsi vierailulle Ossin ja Väiskin luo. Väinö kävi välillä pyytämässä armoa, kun pikku naskali roikkui noutajan huulessa. Väiskillä on hieno luonne, kun se kestää juniorin riehuntaa. Kyllä siinnä kärsivällisyyttä koetellaan, kun toinen riekkuu ja pomppii kimpussa herkeämättä. Ossi katselee mokomaa touhua sivusta vanhemman koiran arvokkuudella, paheksuu hiljaa moisia huligaaneja.
Me Teemun kanssa saimme nauttia herkkuruuista, joita Merja meille tarjosi. Meillä oli vähän ajatuksena että oltaisiin käyty Ojangossa illalla, mutta kun keli oli sateinen, niin mukavuudenhalu ja laiskuus voitti. Päädyin rakentelemaan leegoja Oskarin ja Vilman kanssa. Sainkin tehtyä elämäni hienoimman aluksen, Vilman suosiollisella avustuksella. Siinnä sitä oli liikkuvaa osaa, pyöriä ja kaikenlaista. Olin luomuksestani niin innoissani, että Jarkko totesi, että on se hyvä että pääset leegoilla leikkimään edes nyt, kun lapsena on jäänyt väliin.. ;o) Pitää muuten paikkansa!

Höyhentyynyn kohtalo

Viime viikko meni tuskastellessa huonon olon kanssa. Viikonloppuna annoin lopulta periksi, ja lepäilin flunssan poikasen kourissa. Että minä vihaan taudinkuvaa, jossa vaan kidutaan sairauden ja terveyden rajamailla. Koko ajan on kurja olo, mutta ei kuumetta, joka oikeasti antaisi valtuudet antaa periksi ja potea kunnolla. (Tämä on oma sääntö, Teemu on aiheesta eri mieltä). Maanantaina raahauduin uskollisesti töihin, ja eilen olikin taas treeni-ilta. Minulla ei ollut suuria odotuksia treeneistä viime viikon katastrofin jälkeen (koira oli kyllä loistava, mutta minulla oli suuria vaikeuksia suoriutua, hermotkin meinasi mennä. Tiedä oliko flunssanpoikasella sormensa pelissä).. Mutta kuitenkin, tällä viikolla treenit meni hienosti, ja yhteistyö Ellan kanssa pelasi.
Treenien päätteeksi läpikäytiin hieman näyttelykuviota, me onnettomat kun ollaan ilmoittauduttu pentunäyttelyyn. Voitte kuvitella millainen kaaos on luvassa, pennut kun ei pysy aisoissa toistensa lähellä ollessaan. Ainakaan meidän Elmeri. Ja kun meillä ei ole kokemusta näyttelyistä, niin sellaiset perusasiat kun nätisti oleminen, hihnassa hienosti kulkeminen ja paikoillaan seisominen - no sanotaan että ne ei ehkä ole itsestäänselviä asioita ;o)
Nyt tehdään sitten tehotreeniä että edes saataisiin pisamapylly pysymään ilmassa. Mikähän siinnä onkin että heti pitää iskeä se takapuoli maahan..? En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa kun ajattelen näyttelyä. Todennäköistä on että Ella hyppii ja pomppii, ravi menee laukaksi ja villiksi pentujuoksuksi, tuomaria pitää purra kädestä (ystävällisesti kuitenkin) jne. No, oppia ikä kaikki.
Opista puheenolleen tällä haavaa meillä tehdään kovasti kontaktiharjoittelua. Ja muutenkin yritetään saada Ella kiinnostumaan meistä mahdollisimman paljon. Tänään hauskuutin Elmeriä pölynimurin putkella. Menin itse kodinhoitohuoneeseen ja höpöttelin putkeen, niin että putken toinen pää oli eteisen puolella. Voi että tyttö oli ihmeissään! "Miten se äippä parka on tuonne putkeen joutunut?" Häntä heilui ja pää kääntyili puolelta toiselle. Vähän huolettikin, kun piti ikkasta. Sitten mamma löytyi pesuhuoneesta, ja kaikki oli hyvin.. hassu tyttö.
Maantaina tuumittiin Teemun kanssa että Ella se on jo sen verta iso tyttö, että voidaan antaa sen olla makuuhuoneessakin päivällä ilman kulkuesteitä. Arvatkaas miten kävi?
Ella ei saa nousta sängylle. No, sänky oli sen näköinen, että pikkukoira oli pitänyt bileitä. Päiväpeitto oli täynnä pikku tassujen jättämiä painaumia. Sängyllä ollut höyhentyyny (!!!) oli saanut kyytiä. Saumat oli lussutettu märäksi, ja sivussa ollut vetoketju revitty irti. Pieniä kankaanpalasia lojui sängyllä. Onneksi tyttö ei ollut purkanut sisätyynyä - kuvitella mikä sotku huoneessa olisi ollut kun sinne olisi levitelty höyhentyynyn sisältö...
Se siitä sitten. Makuuhuone on palautui Rajoitetuksi Alueeksi, vapaa liikkuminen sallittu ainoastaan isäntäväen paikalla ollessa.
Tällä viikolla me ollaan leikitty myös tosi tv:tä. Isäntä laittoi asuntoon liikkeeseen reagoivan surveillance systeemin. Ollaan sitten töistä palattua voitu katsastaa Elmerin puuhat päivän aikana. Ne on muuten aika yksiselitteisiä. Päivä menee tasaiseen tahtiin, niin että ekaksi pitää vähän surra isäntäväen töihin menoa. Sitten pötkötellään. Sitten pitää käydä tarkistamassa ovet (etuovi - takaovi) ja kurkistella ikkunasta. Takaisin pötköttelemään; kyljellään, sitten selällään, toiselle kyljelle... krooh pyyyh... Herätys. Tarkistuskierros, etuovi- takaovi jne. Näyttää sille että meidän jättämät jännittävät asiat (aktivointilelut yms aarteet) jää päivisin melkein vaille huomiota. Niillä on kyllä kiva leikkiä muutoin. Siispä täytyy tehdä niin, että lelut saa olla suurelta osin pennun saamattomissa, noita voi sitten esitellä silloin tällöin spesiaali juttuina.
Minua kyllä pikkuisen kutkuttaisi ajatus laittaa joku päivä roboottipölynimuri päälle niin että Ella on yksin kotona. Sen voisi ohjelmoida pyörimään kesken päivää. Ella kun pitää roombaa mukavana kaverina. Imuri saa oikein leikkiinkutsu kumarruksiakin osakseen. Eihän se leikkiin lähde (korkeintaan pihistää jotain leluja tms), mutta on se silti jännä kaveri.
Että sellaista tällä kertaa. Perjantaina olisikin taas hallitreenien vuoro, agiliitoa Elmaneidin tapaan.

Viikonlopun puuhat

Viikonloppuna oli niin mahtavat kelit, että juhlistetaan aihetta kuvallisesti.

Käytiin pitkällä kävelyllä, osin metsässä ja osin pellolla.

 

Vaikka metsä onkin selvästi Ellan suosikkipaikka, niin pellolla on kiva pomppia...

 ...juosta hullun lailla, mieltä vailla...

...piiloutua heinikkoon...

Ja kun on tarpeeksi riehuttu, niin on ihana päästä takaisin lämpimään kotiin pötköttelemään =o)

Yhteistyötä

Kun kesä alkaa olla jo mennyttä kauraa, niin täytyy ainakin kuvamuodossa muistella, miten mukavaa olikaan loikoilla laiturilla auringon paistaessa Pohjois-Karjalan maisemissa. Elma-neitikin oli vielä pieni tyttönen, nykyisen jungsterin sijaan.
Tällä viikolla meillä alkaa agilityn talvikausi. Tiistaisten treenien lisäksi meillä on joka toinen perjantai hallitreenit. Saa nähdä miten huomenna menee. Toissapäiväiset treenit meni vähän niin ja näin. Alussa Ella oli vähän liiankin intoa täynnä, mutta sitten alkoi taas ihmettely.
Taitaa olla niin ettei me puhuta koiran kanssa samaa kieltä. Yritys kyllä on kova, mutta joissain asioissa tuntuu että homma ei vaan toimi. Jaa, että niin missä? No esimerkiksi nätisti hihnassa kulkemisessa - miten on mahdollista että koira ei vieläkään näytä ymmärtävän miten hihnassa pitäisi kulkea? Vetää ei ole saanut ikinä, joten ei pitäisi olla "vanhasta tavastakaan" kyse. Mutta niin vaan on, että tässä asiassa ei näytetä pääsevän yhteisymmärrykseen. Ella kyllä tajuaa, miten pitää menetellä että matka jatkuu (tulla vasemmalle sivulle), mutta hetken päästä ollaan taas tilanteessa että koira vetää. Pysähdys, paluu sivulle, katsekontakti, matka jatkuu, koira vetää, pysähdys jne. Ottaen huomioon että asiaa tulee harjoiteltua useita kertoja joka päivä, niin tämä tuntuu olevan vaikea asia. Toisinaan kävely kyllä sujuu, mutta ongelmia tulee eritoten kun ollaan tulossa takaisin kotiin, tai kun ulkona tapahtuu jotain mielenkiintoista (auto, ihminen, lintu, pyörä, koira - ihan mitä tahansa).
Homman nimihän kuitenkin on se, että me Teemun kanssa ei osata kertoa Elma-neidille asiaa oikein. Jossain on se pieni asia mitä pitää muuttaa, että koira ymmärtäisi miten hihnassa pitäisi kulkea, meidän pitää vain keksiä mikä se on.
Tämän huomasin sivulletulo harjoituksessa. Tätähän ollaan opetettu Ellalle melkeinpä ensimmäisestä päivästä alkaen, ja namupalalla johdattaen sivulletulo sujuu mallikkasti. Vahvistimme vihjesanaa myös sillä että ruoan saa tulemalla sivulle ja ottamalla katsekontaktin. Kun aloin jättää käsiohjaukset pois, ja koetin käyttää pelkkää "sivulle" sanaa, niin koira ei tiennyt mitä tehdä. Tuli lähelle, ja istuutui etuviistoon hämmentyneen oloisena. Ensin ajattelin että koira ei ymmärrä sanaa (että käden tekemä liike olisi signaali jonka koira ymmärtää sanan sijaan), joten tein illan aikana useita sivulletulo harjoituksia namipalalla ohjaten, toistaen vihjesanaa. Yritin välillä käyttää pelkkää vihjesanaa, mutta koirasta huomasi että se ei ole varma mitä pitäisi tehdä. Sitten tuli mieleeni että olemme opettaneet sivulle tulon niin, että samalla kun koira tulee sivulle, niin astumme itse yhden askeleen taakse ja takaisin eteen. Kun kutsuin Ellaa pelkällä vihjesanalla, seisoin koko ajan paikallani. Tein uuden yrityksen: käytin vihjesanaa, ja samalla kun koira lähestyi, astuin askeleen taaksepäin. Tämä liike oli se joka sai koiran tekemään juuri sen mitä haluttiin, Ella tuli mallikkaasti sivulle. Ja kyllä me oltiin molemmat riemuissamme! Näin ne on pienistä asioista kiinni, Ella kyllä halusi toimia oikein, mutta asiassa piti edetä askel kerrallaan. Sama sävel löytyy kun vaan jaksaa yrittää.


Yhteisymmärryksestä puheenollen, Ellasta on erityisen mielenkiintoista kun ihminen aivastaa. Johtuukohan se jotenkin siitä, että tässä on yhteinen tekijä koiran ja ihmisen välillä? Harvemmin sitä tulee haukuttua tai muuta koiramaista, mutta aivastella voidaan yhdessä =o)