lauantai 17. lokakuuta 2009

Viikonlopun leikkejä

Eilen vuorossa olivat agilityn hallitreenit. Meitä oli poikkeuksellisesti vain kaksi koirakkoa, joten saatiin oikein ihanaa tehotreenausta. Kun ulkopuolista häiriötä ei juurikaan ollut, niin Ella käyttäytyi ihastuttavan hienosti. Tehtiin ratatreenejä, ja kunhan vaan itse toimin oikein, niin koirakin toimi upeasti. Vaikka olin aivan puhkiväsynyt raskaan viikon jälkeen, niin ainakin mieli oli hyvä mukavien treenien jälkeen.
Treenien päätteeksi Ella ja Essi pääsivät juoksentelemaan pellolle. Siinnä sitä taas mentiin peräkanaa juosten, leikkien. Hämärässä oli täysin mahdotonta nähdä kumpi pennuista on kumpi, koska tytöt on niin ihastuttavan samannäköisiä pisamanaamoja.
Tänään Ella pääsi vierailulle Ossin ja Väiskin luo. Väinö kävi välillä pyytämässä armoa, kun pikku naskali roikkui noutajan huulessa. Väiskillä on hieno luonne, kun se kestää juniorin riehuntaa. Kyllä siinnä kärsivällisyyttä koetellaan, kun toinen riekkuu ja pomppii kimpussa herkeämättä. Ossi katselee mokomaa touhua sivusta vanhemman koiran arvokkuudella, paheksuu hiljaa moisia huligaaneja.
Me Teemun kanssa saimme nauttia herkkuruuista, joita Merja meille tarjosi. Meillä oli vähän ajatuksena että oltaisiin käyty Ojangossa illalla, mutta kun keli oli sateinen, niin mukavuudenhalu ja laiskuus voitti. Päädyin rakentelemaan leegoja Oskarin ja Vilman kanssa. Sainkin tehtyä elämäni hienoimman aluksen, Vilman suosiollisella avustuksella. Siinnä sitä oli liikkuvaa osaa, pyöriä ja kaikenlaista. Olin luomuksestani niin innoissani, että Jarkko totesi, että on se hyvä että pääset leegoilla leikkimään edes nyt, kun lapsena on jäänyt väliin.. ;o) Pitää muuten paikkansa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti