lauantai 24. lokakuuta 2009

Saksittu


Torstai iltana meidän Elmeri pääsi elämänsä ensimmäiseen trimmaukseen. Neiti osasi olla nätisti hoidettavana.

Trimmattavana olivat myös Ellan sisarusparvea. Kuvassa vasemmalta: Lotte, Dante, Pipsa, Ella, Essi ja Tara.

Eilen perjantaina tein etäpäivää, jotta ehdin olla Ellan kanssa päivällä. Meillä oli näet isännän kanssa illalla viinimaistajaiset. Samaisesta syystä jätin auton kotiin, ja päätin suunnistaa kaupunkiin junalla. Ennen lähtöä käytin Ellan lenkillä. Ulkona oli kurakeli, joten kotiin päästyä minun piti viedä Elma-neiti pesulle. Pesun jälkeen kuivaus, ja huomaan että kello on jo paljon.
Kamanvaihto kiireellä ja menoksi. Junalle on matkaa n. puoli kilometriä. Tikutan matkaa niin lujaa kuin vain korkokengillä pääsee. Olen jotain kolmensadan metrin päässä asemasta kun juna lähtee asemalta. Hienoa. Seuraavan junan lähtöön 25 minuuttia. Loistavaa. Matkalla tuli kuuma, joten tuulisella asemalaiturilla tulee kylmä. Todella kylmä. Manailen tilannetta mielessäni. Nämä on juuri niitä syitä miksi en matkusta julkisilla. No loppujen lopuksi pääsen perille kaupunkiin, ja meillä oli oikein mukava ilta. 


Tänään Ella (tuhottuaan pehmolelun) pääsi myös leikkimään ilmapallolla.


Huomenna onkin sitten suuri päivä, Ellan eka koiranäyttely =o)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti